Mustaa harmaalla

No Comments

Laskimme tänään työkaverini kanssa leikkiä vanhenemisesta. Lihakset antavat periksi. Kimmoisuus muuttuu velttoudeksi. Musta harmaaksi. Terävänäköisyys ikänäöksi.

Vanheneminen on kuin sää. Kummastakaan ei kannata valittaa. Molempiin voi sopeutua. Paitsi, että siinä kun sateen jälkeen tulee pouta, ikänäkö ei parane. Rypyt eivät oikene.

Olen tänään nuorempi kuin huomenna. Mitä saan vastineeksi? Viisautta? Harvoin tuntuu siltä. Kokemusta? Sitä on kertynyt kylliksi jo tähän mennessä. Armeliaisuutta? Toivottavasti.

Olen 48 v. Syön terveellisesti. Liikun paljon. En polta. En tissuttele. Nukun hyvin. Sivistän itseäni kulttuurillisesti. Jonkun real age –testin mukaan ikäni on 24. Joinain päivinä tuntuu, että siinäkin on puolet liikaa.

Olen oman elämäni iskelmätähti. Kun katson oman ikäisteni laulajieni nuoruudenkuvia, moni heistä näyttää nyt nuorekkaammalta kuin 25 vuotta sitten. Näyttää, koska on pakko näyttää? Tuntevatko he itsensä elinvoimaisiksi vai vastaavatko he vain armottoman ympäristön asettamiin vaatimuksiin?

Miksi puhun heistä? Miksen puhu itsestäni? Mikä tässä on edes tärkeää?

 

specs_1619669b

Leave a Reply