Toinen tie

No Comments

Menin lääkäriin. Koin riittämättömyyden tunnetta, pahoinvointia ja alati voimistuvaa vitutusta. Hetken tutkittuaan sain tohtorilta diagnoosin: minulla oli kestävyysvaje. Kaksi viikkoa sairauslomaa ja mielialalääkitys. ”Ei se ole kuolemaksi”,  lääkäri lohdutti kun suljin oven perässäni apaattisena, ”tulevat sukupolvet hoitavat vaivaasi tehokkaammin kuin määräämäni Prozac.”

Tätä kirjoittaessani hallitus viimeistelee omia epätoivoisia lääkkeitään kestävyysvajeen hoitoon. Lääkkeet ovat perinteiset: etuuksien leikkaamisia, omavastuiden kasvattamisia, ikärajojen nostoja. Potilas määrätään terveeksi.

Itse valitsisin toisen tien.

Jos työelämässä voitaisiin hyvin, työntekijät jaksaisivat enemmän. Kun voidaan huonosti, ei jakseta tehdä töitä. Jaksetaan odottaa vain seuraavaa vapaata. Työ on välttämätön paha, jota jaksaa vain kun näkee haaveissaan itsensä viikonloppuna kuohuviinilasi kädessä.

Kestävyysvaje-budjetissa leikkauslistojen lisäksi hallitus päättää silmänlumeeksi työllistää käynnistämällä maanteiden rakennusprojekteja ja homekoulujen korjauksia. Muutamalla sadalla miljoonalla työllistetään muutama kymmenen Caterpillaria ja muutama tuhat virolaista. Ja kymmenillä tuhansilla työpaikoilla jatketaan huonovointisuutta.

Jos elvytysrahat kohdistettaisiin pk-yritysten henkilöstön hyvinvointiin ja koulutukseen ja uuden henkilöstön palkkaamisen tukemiseen, investointi koskettaisi kouriintuntuvasti satojatuhansia suomalaisia. Työhyvinvointi kasvaisi mikrotasolla, sairauspoissaolot vähenisivät, tehdyt työtunnit lisääntyisivät ja työn arvostus kasvaisi. Ja se odotettu lomakin tuntuisi ansaitummalta.

champagne_glasses

Leave a Reply