Järkytys

No Comments

Eilen oli yksi elämäni parhaista päivistä. Vanhempi mahtavista pojistani pääsi ylioppilaaksi. Juhlakalu oli koko päivän vilpitön oma itsensä. Aurinko paistoi, ystäviä ja sukulaisia virtasi onnittelemassa.

Kaukaa Afrikasta juhlimaan saapuneiden kummien avustuksella siivosimme iltamyöhään ja aamulla heräsin miltei normaalitilaisessa kodissa. Tapani mukaan kävin ensimmäisenä herättyäni eteisessä laskemassa kengät. Pojat olivat saapuneet yöllä kotiin omista juhlistaan.

Tyhjensin astianpesukoneen ja täytin sen lopuilla likaisilla astioilla. Läsähdin sohvalle miettimään eilistä. Haikeus vyöryi päälleni kuin ukkosrintama. Muistelin Klassikon lukion ylioppilasjuhlan koskettavinta hetkeä. Koulun kuoro lauloi hienon sovituksen Tehosekoittimen Maailma on sun –kappaleesta. Se sopi tilaisuuteen täydellisesti.

Joskus tuntuu että ajan pyörteet / kiskoo meidät mukanaan


avaa sylisi mulle
 / näin maailma saa ohi virrata


Sun aika on kukkaan puhjeta
 / kohti taivasta kurkottaa


juuret viimein kylmän kiven murtaa
 / jos ymmärtää odottaa

Juuri nuo säkeet kuullessani muistin aikaa, jolloin itse olin nuori. Olin. Minun tuli yllättäen ikävä menneisyyttä. Järkytyin. Tunsin, miten veri pakeni kasvoiltani ja minua alkoi pyörryttää. Milloin aloin katsella peruutuspeiliin? Onko eilen uusi huomenna?

Leave a Reply