Keskinkertaisia tunteita

No Comments

Syöminen on yksi elämän tarkoituksista. Hyvän ruuan syöminen eritoten. En ole erityinen ruuanlaittaja, mutta kuitenkin keskityn tekemiseeni. Jos laitan pastaa, huolehdin siitä, että se on puruvasteeltaan al dente. Ylikeitetty pasta ei ole ruokaa, se on biomassaa.

Miksi meille sitten tarjotaan useammin ylikeitettyä kuin al denteä? Koska intohimoa ei voi skaalata. Pieni bistro saavuttaa suosiota loistavien pastojensa ansiosta. Ravintoloitsija takoo, kun rauta on kuumaa ja laajentaa toimintaansa. Yrittäjä on kiireinen eikä ehdi sitouttaa uusia työntekijöitään omaan filosofiaansa. Ääripäät tylsyvät, pastaa keitetään liikaa. Menestys hiipuu.

Selittääkö Gaussin käyrä ongelmamme? Mediassa huomio kiinnittyy käyrän ääripäihin. Elämä eletään kuitenkin sen keskellä. Depeche Mode on yksi minuakin eniten koskettavista yhtyeistä. Sen kohderyhmä oli aluksi hyvin marginaalinen. Kun levynmyynnissä tuhannet vaihtuivat miljooniin, yhtye nimesi kuudennen studioalbuminsa ironis-oivaltavasti nimellä Music for the Masses.

Erityisestä on lyhyt tie keskiverroksi. Toiseen suuntaa tuuli on vastainen. 40 vuotta beigeen pukeutuneen uskallus riittää harvoin aniliiniin. Neonvärejä ikänsä käyttänyt herättää huomiota nudenakin. Lady Gaga ilman meikkiä – katso kuvat!

En ole kokenut milloinkaan olleeni tapetin värinen. Sekä hyvässä että pahassa olen käyrän ääripäissä. Ja ylpeä siitä. Tien päässä on yksinäistä, mutta jonkun sielläkin pitää olla. Äh, mitä oikein yritän selittää?

Tämä kaikki sai alkunsa, kun näin eilen Suomi-Slovakia –ottelun tauolla raisiolaisen Kauppakeskus Myllyn tv-mainoksen. Se oli minulle maksimum turn-off. Kauppakeskusta on pakko markkinoida keskiverron kuluttajan ehdoilla. Ymmärrän sen. Mutta onko jossakin sanottu, että keskivertokansalaisella ei olisi tunteita, joihin vedota?

 

Gaussian_distribution

Leave a Reply