Kateellinen

No Comments

Voin vilpittömästi väittää, etten kadehdi muiden ihmisten taitoja tai rahoja. Ne ovat usein ansaittu kovalla työllä. En kadehdi ystäviäni, sillä jos he ovat onnellisia, minäkin olen onnellinen. Ja päinvastoin.

Joskus kuitenkin kadehdin minulle täysin tuntemattomia ihmisiä. Hyvä esimerkki on Jesse Spencer. Hän on TV-sarja Housessa tohtori Robert Chasea esittävä näyttelijä, jolla on poikkeuksellisen hienot hiukset. Siitä kateus, mistä puute.

Ja sitten Kari Hotakainen: yksi suosikkikirjailijoistani, joka oli mennä auto-onnettomuudessa lunastuskuntoon itsekin. Vakavien vammojen ja vuoden kestäneen kuntoutuksen jälkeen hän sanoo: ”Minulle ei koskaan tapahdu mitään, ja sitten tapahtui liikaakin. En syytä ketään. Elämä on vaarallista ja –hienoa.”

Omasta mielestä itselleni tapahtuu koko ajan ja liikaakin. Haluaisin elää hetken Hotakaisen elämää. Ennen onnettomuutta. Vai haluaisinko sittenkään? Olisiko turvallinen ja tylsä elämä elämää ollenkaan?

Olisi varmaan, mutta ei se minun elämääni olisi.

Leave a Reply