Olen Juuso. Olen addikti.

No Comments

Paraneminen alkaa ongelman tunnistamisesta. Jotta prosessi etenisi, tunnistamista tulee seurata tunnustaminen. Tunnustan oleva addikti, mutta en halua parantua.

Päihteet eivät ole minun juttuni. Olen satunnaiskäyttäjä. Eivätkä edes rahapelit, vaikka toto on tuonut minulle paljon enemmän kuin vienyt. Ne olivat markka-aikoja.

Olen keräilijä. Kerään ympärilleni materiaa. Vaikka tavaraa on kasoiksi asti, pidän kirjojani ja levyjäni enempikin immateriaalisena omaisuutena. Näiden lisäksi on taide: Siihen olen koukussa.

Seinät ovat täynnä tuttujen ja tuntemattomien taidetta. Iso osa on kotona ripustamatta. Osa on sijoitettuna työpaikalleni. Silti tänäänkin haikailin tilkettä kokoelmiini. Mikä minua vaivaa?

Olen riippuvainen taiteesta. Se on kuitenkin tiedostamistani addiktioista turvallisin. Se tuottaa hyvää tekijöilleen ja koko tuotantoketjulle. Se työllistää. Se on luomua. Se on tuotettu lähellä. Se on kierrätettävissä. Se inspiroi. Ennen kaikkea sitä on ilo katsella. Sen keskellä on hyvä.

Leave a Reply