Mittaamisen vaikeudesta

No Comments

Keskusteltiin tänään töissä työn arvosta. Tai lähinnä arvon mittaamisesta. Skaala oli lavea. Itse edustan kellokortti-koulukuntaa. Valtaosa minua nuoremmista haluaisi mitata työn tuotoksen siihen kuluvasta ajasta irrotettuna. Totuus lienee jossakin siellä välissä.

Jos kokoaisimme trukkilavoja ja 100 euron päivittäiseen tavoitepalkkaan riittäisi 20 lavan kokoaminen, minulle olisi työnantajana tai työkaverina ihan sama, jos joku saisi ne kasaan neljässä tunnissa hitaamman kahdeksan tunnin sijaan. Varsinkin jos laatu olisi sama. Toisaalta, jos toinen tekisi kahdeksassa tunnissa 40 lavaa, hän ansaitsisi 180 euron palkan. Työnantaja voisi pitää 20 euroa itsellään palkkiona loistavasta rekrytoinnista ja antaa monoa hiturille.

Mutta kun itse on toiminut koko elämänsä luovalla alalla, tavoitteiden asettaminen on vaikeampaa. Joku tuottaa tusinan sädehtivää kaupallista ideaa kuukaudessa, kun joku toinen saa aikaiseksi kuukaudessa yhden ja kapisen. Tällä logiikalla tuotteliaampi voisi työskennellä vain kuukauden vuodessa ja silti tuotto työnantajalle olisi sama kuin heikommalla aineksella. Onneksi olemme kuitenkin erilaisia. Organisaatio ei kestä montaa ylisuorittavaa propellipäätä yhtä aikaa. Tarvitaan myös ideoiden jalostajia. Aivoja ja käsiä.

Katsomosta on helppo arvostella. 100 metrin juoksun voittaa se, joka on ensimmäisenä maalissa. Mäkihypyssä ratkaisee paitsi hypyn pituus, myös sen tyyli ja olosuhdepisteet. Kykykilpailun voittaja on äänestävän yleisön suosikki. Tämä viimeinen kertoo mittaamisen vaikeudesta. Vaikka toisin luulisi, yleisön suosikin esikoisalbumi on tuskin koskaan kisan kärkikolmikon paras myyntimenestys.

Leave a Reply