Moraalisaarna

1 Comment

Olin äsken lenkillä. Klo 16:30-17:15. Miltei pilkkopimeää. + 7 °C. Vettä tuli kuin sumupullosta. Elämä ei ole aina tanssimista tähtien kanssa.

Toisaalta voin lähteä valaistulle lenkkipolulle suoraan omasta pihastani. Reitti on hyvin hoidettu, roskaton ja turvallinen. Joskus vastaan tulee räksyttävä koira. Pienet ovat murheeni.

Rospuuttokeli ei juurikaan harmita. Kotona odotti lämmin sauna. Television tulosruudussa virnuilee uransa päättänyt Kalle Palander. Lännestä lähestyy lisää matalapaineita. Kohta minulle tarjoillaan mutakakkua.

Huomenna on taas työpäivä. On hienoa, että saa työtä, josta pitää. Vaikka valehtelisin, jos väittäisin, etteikö sapattivapaa olisi joskus pyörinyt omassakin mielessä. Siellähän pyörii.

Isänpäivänä olen tarkkaillut tuotoksiani. Täyspäisiä poikia. Maailma on heille avoin ja kutsuva. Toivon, että he pysyvät aina poikina, jotka eivät tavoittele menestystä moraalinsa kustannuksella.

Olen luottavainen. Pojasta polvi paranee.

One Comment (+add yours?)

  1. Thomas
    marras 23, 2012 @ 06:09:05

    Asiaa – tass kerran….

    Vastaa

Leave a Reply