I hope You´re feeling happy now

No Comments

Olen ON/OFF. Ystäväni Arto kysyikin minulta kerran tarkkanäköisesti, kahden sekunnin puhelinkeskustelun jälkeen, että ”olenko elämän rollercoasterissa ylä- vai alamäessä.”

Ei sillä ole väliä. Liike on tärkeintä. Pääasia on, että en olisi pohjalla. Enkä ainakaan joutuisi pysähtymään sinne.

18-vuotiaani opin rakastamaan lyhyitä masennuksen hetkiä. Elämä ei ollut koskaan niin synkkää, etteikö Yazoon Anyone-biisin kuunteleminen olisi saanut minua vajoamaan entistä syvemmälle. En tiedä, mikä tässä kappaleessa minua viehättää. Mutta kohta 30 vuotta se on nostanut minut pois itse kaivamastani kuopasta.

90-luvulla Yazoon Alison Moyetin tontille pyrki Portishead. Kun Beth Gibbons tulkitsee Roadsin, hän annostelee alakulooni teholtaan kilpailukykyistä siedätyshoitoa.

Edellisiä vielä vähemmän ymmärrän, miksi Adelen Someone like You toimii. Biisin sanoituksessa ei ole mitään omakohtaista. Silti se liikuttaa minua. Varsinkin Youtubesta löytyvä Brit Awardsin live-taltiointi, joissa nuori tähti seisoo eleettömästi lavalla ja tulkitsee miljoonien ihmisten kollektiivisia tunteita näennäisen eleettömästi.

Olen heikko mies. Tarvitsen rinnalleni vahvan naisen. Yhdessä nousemme kohti korkeuksia. Huipulla ei tarvitse vain kuunnella, vaan saa laulaa yhdessä.

 

 

Leave a Reply