Hän on vain auto

3 Comments

Olin tänään Espoossa. Minin moottorihäiriön merkkivalo syttyi palamaan. Muistin, että kotimatkallani Kehä II:n varrella on Laakkosen Mini-myymälä. Soitin numerotiedusteluun, joka käänsi minut Olarinluoman Mini-huoltoon. Kysyin, että onko heillä pikahuoltoa.

” Ei, mutta meillä on suorapalvelu. Sinne voi tulla ilman ajanvarausta.”

Kiitos. Tulen. Kuulemiin.

Matkalla nauroin harmaaseen sänkeeni, kun ajattelin tilannetta, missä Laakkosen markkinointiosasto on kokoontunut  tiimipäiville ja saanut neronleimauksen: Huolto on niin negatiivinen sana. Ennen huoltoa pitää olla vika. Muutetaan huolto palveluksi.  Mutta muillakin autokorjaamoilla on huoltopalveluita, mutta pankeilla suoraveloitus, joten tehdään näistä kombo. Brändätään Laakkosen pikahuolto suorapalveluksi.

Menin sisään suorapalvelun ovesta. Painoin ohjeen mukaisesti soittokelloa. Se houkutti minua tapaamaan suorapalveluhenkilön. Kerroin, että merkkivalo palaa. Suorapalveluhenkilö ei lähtenyt arvuuttelemaan:

” Vian syy voi olla missä tahansa etupuskurin ja takapuskurin välissä. Meillä on ihan kädet täynnä töitä. Emme ehdi vilaistakaan vian syytä kahteen tuntiin. Työn alla on juuri kaksi autoa ja näissä hommissa ei voi mitenkään ennustaa, miten kauan hommaan menee.”

Ehdotin, että suorapalveluhenkilö irrottaisi pöydällä olevan potilaansa kahdeksi minuutiksi letkuista ja katsoisi tietokoneellaan, voinko jatkaa matkaa kotiin.

”En voi vaarantaa nykyisen korjaukseni laatua, tsekkaamalla välissä muita autoja”.

Häneltä pääsi sana korjaus. Manuaalin mukaan olisi varmasti pitänyt puhua palvelusta. Kiitin palvelusta ja ajoin Raisioon. Asia hoitui kahdessa minuutissa.

Palvelukokemus Espoossa oli mielenkiintoinen. Suorapalveluhenkilö suhtautui huollossa olevaan autoon kuin neurokirurgi potilaaseensa. Se oli jotenkin sykähdyttävää. Maltoin mieleni, kun mieleni teki alkaa puhua Ministäni hän-pronominilla. Kerrankin vaikenin. Kotimatkalla näin jo silmissäni Nelosen TV-sarjauutuuden: Holby Cityn Sairaalan tilalla jatkaa Laakkosen suorapalvelu.

” Moottoriäänet vaimeat, polttoaineseoksen happisaturaatio alhainen, välilyöntejä, venttiilivuotoa, pinnallinen tyhjäkäyntiääni…



 

3 Comments (+add yours?)

  1. eero raunio
    elo 24, 2012 @ 14:52:51

    Citroenin kanssa eläessä olen oppinut että keltainen moottorihäiriön merkkivalo on vain ilmoitus siitä että häiriöjärjestelmä toimii. Yksikään huoltamo ei ole vielä onnistunut paikallistamaan mistä se on lähtöisin. Se siis voi todella olla missä vain etu- ja takapuskurin välillä; ehkä se on viesti maailmankaikkeudelta.

    Vastaa

  2. juuso
    elo 24, 2012 @ 17:04:22

    Luultavsti näin. Ei tunnu etenemistä haittaavan. Tai sitten se on jälkimarkkinointiapparaatti, pitää huoltamon mielessä. Tosin viime vuonna myydyssä Jaguarissa huoltokutsuvalo syttyi 40 km huollosta lähdön jälkeen. Silloin ystävällinen huoltomies sanoi, että ”näissä on sellainen ominaisuus”. Hän opetti sammuttamaan sen suuntavilkun viiksestä painenemalla.

    Vastaa

  3. Samuli
    syys 01, 2012 @ 21:00:55

    Suurin osa merkkikorjaamoista on luopunut pikahuollosta juuri sinunlaistesi asiakkaiden takia. Minä tulin nyt huoltoon, palvelkaa minua heti ja pikana!
    Jos kyseisen suorahuollon nimi olisi olut pikahuolto olisit varmasti reklamoinut asiasta, koska et saanut palvelua pikana.
    Hienoa huomata, että olet kuitenkin avoimesti itsekeskeinen…

    Vastaa

Leave a Reply