Nyt puhuu Enkeli-Juuso

No Comments

Olen elossa. En käytä haamukirjoittajaa. Kirjoitan tämän itse. Synnyin vuonna 1965. Kasvoin Ulvilassa, Porin nukkumalähiössä. Olin hiljainen lapsi. En oppinut luistelemaan. Minulla oli keskivaikeita vakavampia puhevikoja. Olin muita tummaihoisempi. Pidin värikkäistä vaatteista.

Minut valittiin viimeisenä liikuntatuntien palloilujoukkueeseen. Se ei masentanut minua. Olisin valinnut itsekin itseni viimeisenä. Kunnan palkkalistoilla työskennellyt lukion englanninopettaja sanoi minulle toistuvasti: ”Lausu edes yksi sana, mutta lausu se kunnolla.” Ruotsinopettajani sanoi minulle: ”Fyi fan, hur kan du vara så dum!” En vaivautunut vastaamaan. Olin sen yläpuolella. Annoin sen näkyä. Pahansuovat sanoivat minua herraskaiseksi. Otin sen kehuna.

Muutin Turkuun opiskelemaan. Puhuin rumaa Porin murretta. En kuulunut pursiseuraan enkä käynyt Alpeilla laskettelemassa. Olin opiskeluajan omissa oloissani. Oli minulla kavereitakin. Aika paljonkin. Mutta eivät ne ollut opiskelukavereita. Ei minua kukaan koskaan kiusannut. Kauppakorkeakoulussa vanhemman kurssin tyttö yritti kerran heittää bileissä olutpullolla. Heitto meni ohi. En kirjoittanut blogia. Kanavoin aikani opiskelemiseen. Halusin valmistua nopeasti, jotta pääsisin pois. Jonnekin.

Menin töihin Keskoon. Olin siellä erilainen. Olin silmätikku. En sopinut muottiin. Ajauduin mainostoimistoon töihin. Siellä oli mukavia ihmisiä. Huomasin sen heti. 90-luvulla esimiehenäni oli tosin muutaman vuoden sosiopaatti. Ryhdyin yrittäjäksi. Olen ollut hyvä pomo. Olen ollut huono yhtiökumppani. Olen ollut toimissani johdonmukaisen epäjohdonmukainen. Olen one-man-band. Rakastan työkavereitani. Olen lähimmäisriippuvainen. Olen ollut huono pomo.

Kotona vaimon kanssa olen levollisempi. Lasten kanssa suhde on kompleksisempi. Olen heille pomo ja kaveri. Kimpaannun helposti. Olen dramaattinen. Minulla on jyrkät mielipiteet, enkä epäröi kertoa niitä. En kenellekään. Olen luonteva ihmisten kanssa. Minulla on pyöreä pää. Vaikutan vilpittömältä. Minua on helppo lähestyä. Minulla on paljon ystäviä. Osa rakastaa minua, osa pelkää ja rakastaa. Minä rakastan heitä aina silloin kun en vihaa. Vihatessanikin koen olevani lojaali.

Olen kekseliäs. Olen joskus väsynyt. Aika harvoin. Olen optimisti. En ole koskaan surullinen. Olen joko iloinen tai vihainen. Olen on tai off. Saan paljon aikaiseksi. Aina en onnistu. Olen aika hyvässä kunnossa. Aion olla täällä kauan. Olen ärsyttävän itsevarma. Joku sanoisi itseriittoinen. Ei minua silti kukaan ole kiusannut. En itsekään koe olleeni kiusaaja. Joskus. Kun suutun, olen pelottava. Itsellenikin. Osaan loukata. Osaan nykyisin pyytää anteeksikin. En välitä, mitä mieltä ihmiset ovat minusta. Itsekin olen ihmisistä niin montaa mieltä.

Puhun aina itsestäni. Kenestä sitten puhuisin? Voin ihan hyvin. Elämäni on ollut värikäs. Joskus se on ollut harmaampi, mutta olen värittänyt sen. Vihaan harmaata. Olen aika arka. Jos poliisi kuulustelisi minua rikoksesta, jota en ole tehnyt, pelkään, että tunnustaisin. Vihaan auktoriteetteja. Olin armeijassa temperamenttini kanssa kusessa. Äitini ja isäni toivat minulle keskiviikkona viinimarjoja. Tein niistä mehua. Neljästä ämpärillisestä tuli 24 pulloa. Talven varalle.

 

Leave a Reply