Huolenpidon (ja ikääntymisen) vaikeudesta

No Comments

Peili kertoo, etten ole enää nuori mies. Väittäisin olevani sopivasti varttunut, mutta kimmoisa. Tämä syvemmin itseään on vaikea arvioida. On pakko luottaa puolueettomaan testiin: Tuoreen Big Five -testin tulokset kertovat, etten oikein osaa huolestua, olen ikioptimistinen, motivoidun kiireestä enkä pelkää olla asioista mieltä. Ennen kaikkea olen poikkeuksellisen innovatiivinen. Ongelmanratkaisukyky määrittää luonnettani niin perustavanlaatuisesti, että ikääntymistä enemmän pelkään vääjäämättömästi kumuloituvien kokemusvuosieni liudentavan luovuuttani. Tosin onneksi työkaverit jakoivat tutkimuksen, joka lupasi juuri päinvastaista. Ehkä luovuus vain muuttaa kokemuksen myötä muotoaan.

Edellä kuvaamani ovat ilmiselvästi piirteitä, jotka ovat eduksi yllättävissä murrostilanteissa. En koe koronavuosien käyneen mitenkään erityisesti voimieni päälle, vaikka päivät olivat pitkiä, lomat kuvitteellisia ja oman kukkuraisen kuormani päälle jouduin kasaamaan kollegankin työt. Nyt kun päällä on vain hiipuva korona, kroonistuva Venäjän hyökkäysota, ennätyksellinen inflaatio ja ilmiselvästi lähestyvä taantuma, koen välillä joskus jopa haasteiden puutetta. Kun tekemistä ei ole tarpeeksi, turhaudun kuin ilman haasteita jätetty agility-koira.

Motivaattorini ei ole koskaan ollut – sen voin sanoa vilpittömästi – oman edun tavoittelu. Saan palkintoni siitä, kun voin olla avuksi. Kun voin kantaa huolta. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, etten joskus unelmoisi vastavuoroisuudesta. Mutta sitä on usein turha odottaa: Kuka kantaisi huolta ihmisestä, joka ei näytä osaavan huolestua, on optimistinen ja motivoituu paineisista tilanteista?

Silti joskus kaipaisi ajanjaksoa, jolloin maailma rullaisi radallaan ilman suurempaa turbulenssia. Vaikka samaan aikaan tiedostankin, että liian tasainen meno turruttaa. Heitteisessä kelissä on pakko tehdä riskipitoisia päätöksiä, joiden seurauksista kukaan ei tiedä. Oscar Wilde sanoi, että kokemus on yksinkertaisesti nimi, jonka annamme virheillemme. Yhtä lailla se voi olla myös nimi, jonka annamme yhteisille onnistumisillemme. Vaikka joskus läikkyykin, lasimme on puoliksi täynnä – ja ylikin – onnistumisista.

 

Photo by Chinh Le Duc on Unsplash