Inhimillistä kasvua

1 Comment

Olen ristiriitaisissa tunteissa. Yrityksemme liikevaihto kasvoi viime vuonna kolmanneksella, mutta emme palkanneet yhtään uutta vakituista työntekijää. Päätimme poikkeuksellisessa tilanteessa keskittyä täysimääräisesti nykyisen henkilökunnan hyvinvointiin. Olemme selvinneet koko pandemia-ajan ilman lomautuksia ja irtisanomisia, vaikka kriisin alkuvaiheessa meilläkin oli tulevan ennakoinnissa merkittävää epävarmuutta.

Parasta aikaa haastattelemme ehdokkaita kahdeksi uudeksi kollegaksi. Valintaprosessimme on hakijoiden mielestä varmasti kiusallisen verkkainen. Valitsemme jokaisen uuden kollegamme tositarkoituksella. Muutama vuosi sitten suomalaisia kehotettiin olla ottamatta kesämökeille lasten iloksi syksyllä luontoon vapautettavia kesäkissoja. Kuka ihme ottaa kesäkissan? Ehkä sama ihminen, joka ottaa uuden työkaverin liian kevein perustein.

Monen yrityksen henkilöstöpolitiikan vastuuttomuus pistää vihaksi. Julkikuvan takia avoinna on houkuttelevia työpaikkoja samaan aikaan, kun vanhaa henkilökuntaa ohjataan takaovesta kassan elätettäväksi. Ei ole yksilön, yrityksen eikä sen asiakkaiden etu, mikäli henkilökunnan vaihtuvuus on suurta. Yrityksen menestys syntyy aina yksilöiden luottamuksesta toisiinsa ja työnantajansa pyyteettömiin tarkoitusperiin.

Yritystoiminta on kestävyyslaji eikä huipulle voi nousta kepulikonsteilla. Anabolisilla steroideilla voi tavoitella houkuttelevaa tilapäistä kilpailuetua. Luontainen, inhimillinen kasvu on hitaampaa ja vuosirenkaat tiiviimpiä. Mutta hitaammin kasvanut puu on kestävämpi ja eheämpi. On erittäin motivoiva ajatus olla rakentamassa jotakin kestävää. Jotakin, jossa jokaisella yhteisön jäsenellä on oma merkityksensä yhteisessä kasvussa.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin

No Comments

Pakoksi muodostunut etätyö ja miltei katkeamaton Teams-helvetti ovat kova paikka tietotyöläisen silmille. Lääkärit neuvovat katsomaan aika ajoin muutaman sekunnin horisonttiin ja sulkemaan silmät hetkeksi. Silmille pitää antaa aikaa levätä.

Myös aivoille pitää antaa aikaa levätä. Pallolajeissa yksi tyypillinen harjoitusmetodi on pienpelit, jotka ovat yksinkertaistettuja ja viedään läpi pienemmillä pelaajamäärillä kuin varsinaiset ottelut. Pienpelien tarkoitus on tietyssä kehitysvaiheessa saada pelaajat oppimaan pelissä tarvittavat taidot vaihe vaiheelta.

Viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että olen hieman suorituskeskeisesti joskus jumiutunut omaan pienpelaamiseeni. Toistoja, toistoja, toistoja. Katse laskee joskus liian pitkäksi aikaa horisontista omiin varpaisiin. Aivot väsyvät. Kokonaiskuva surkastuu.

Tyhjensin tänään kalenterini kaikesta, mikä ei ole aikataulullisesti välttämätöntä, nostan katseeni ja levittelen siipiäni. Annan itselleni aikaa ja armoa. Timantit voivat puristautua jatkuvassa paineessa, mutta strateginen luova työ kaipaa liekkiinsä myös happea ja vapautta. Ja iloa. Parhaat työt ja oivallukset syntyvät aina hymyssä suin.

Ilon kautta!

Miten tämä vessa vedetään?

No Comments

Takana viisi päivää aurinkoisella Pyhällä. Säät suosivat ja rinteet olivat huippukunnossa. Turvallisuus otettiin tosissaan ja ulkoilu oli rentoa. Mutta sitten ensimmäisen maailman harmituksen aiheita, jotka kohdistuvat lähinnä itseeni.

Vuokrasimme auton Rollon lentoasemalta. Saimme bränikän Golf Variantin, jonka digitaaliseen mittariin oli kertynyt 1.500 kilometriä. Auton käyttöliittymä oli minulle täysin vieras. En osannut laittaa penkinlämmitintä päälle. En säätää radion äänenvoimakkuutta, ennen kuin vahingossa hipaisin hanskallani tuulettimen ripaan kätkettyyn liukusäätimeen. Ja sitten p*****llinen ajoavustin, joka alkoi herjata lumisella Kemijärven tiellä: ”Pysy keskellä kaistaa.” Yritin pysyä, mutta paraskaan suoritukseni ei kelvannut autolle.

Koska ravintolaruokaan ei voinut koronasulun takia tukeutua, yövyimme huoneistossa, jossa meillä oli oma keittiö ja sauna upeilla tunturinäkymillä. Kiuas käynnistettiin kaukosäätimen naputtelulla. Kiukaan käynnistymiseen vaadittiin 13 painallusta. Oi aikoja, jolloin vaihtoehdot olivat ON ja OFF.

Mutta sauna oli pala kakkua monitoimilieteen verrattuna. Ikuiseksi arvoitukseksi jäi, miten sen smoothi hipaisu- ja liukuvalikko oli suunniteltu toimivaksi. Ilmeisesti laitteessa oli joku ohjelmistovika, koska vedimme hetkeksi sulakkeet alas, jonka jälkeen saimme uunin lämpiämään sentään 10 minuutin pätkissä. Suihkuhana oli tyylikäs ja sitä osasin käyttää. Myös vessan huuhtelu onnistui, vaikka siinä oli vetimen sijaan painike.

Kaikki käyttöliittymäongelmat johtuivat olletikin käyttäjästä. Mutta samankaltainen probleematiikka kohtaa meitä etätöitä tekeviä monta kertaa päivässä. Etätyöalustat vaihtuvat palaverista toiseen ja niiden käyttölogiikka ei aina ole kovinkaan intuitiivinen. Joudumme sopeutumaan entistä kiihtyvämmällä tahdilla. Muutoksessa voittajia ovat ne, jotka osaavat ja haluavat myös itse sopeutua.

 

Melko vilpittömästi

No Comments

On ihannoituja ihmisiä, joilla on loputonta menestyksen nälkää ja intohimoa.

On tavoitteita, joihin ei yllä pelkällä apinan raivolla.

On ihmisiä, joiden tiimissä en haluaisi olla.

On voittavia tiimejä, joissa olen.

Menestyvä liiketoiminta ei voi perustua kaikki pelaa -periaatteeseen. Yritys ei voi edetä hitaimman ehdoilla. On selvää, että toiset vaan ovat kyvykkäämpiä kuin toiset. Mutta ne toisetkin ovat yhtä arvokkaita. Tiedän olevani hyvin kyvykäs. Ajoittain jopa niin kyvykäs, että ymmärrän kyvykkyyden olevan katsojan silmässä.

Edes yksilöurheilija ei lyki ensi talven olympiavoittajaksi yksin. Kymmenet ihmiset silottavat hänen latuaan ja puskevat häntä. Mahdollinen mitali ripustetaan kuitenkin vain hänen kaulaansa. Maailman parhaaksi yksilöurheilijaksi ei nouse, jos on kädenlämpöinen ihminen. Yksilön menestys vaatii poikkeuksellista vimmaa. Vimmainen ihminen ei aina ehdi asetella sanojaan.

Myös tiimin menestys vaatii vimmaa. Tiimin menestyksen taustalla on yksilölajeista poiketen paljolti vuoroveto, muiden virheiden sietäminen ja avoin kommunikointi. Kunnioitan yksilölajien menestyjiä. Minusta ei olisi sellaiseksi, vaikka tunnistan itsessäni loputtoman menestyksen nälän ja reippaasti yli oman tarpeen kuohuvan intohimon. Tunnistan jopa taipumukseni hakeutua valokiilaan. Mutta uskokoon ken tahtoo: olen onnellisimmillani taustajoukoissa. Haluaisin melko vilpittömästi olla se suksihuoltaja, jonka voiteet siivittävät joukkueemme mestaruuteen ja kohti korkeampia tavoitteita. Mutta kun siellä ollaan, haluaisin kuulla voittajan kiitospuheessa oman nimeni.

Iivo, ensi vuonna tiimisi ansaitsee kultaa.

Onhan yhteistyökumppanisi R0-luku yli yhden?

No Comments

Vierailin viime viikolla Coloron showroomissa Vantaalla. Jyrkistä ja Ii-Ministä välittyi rakkaus värjäämiseen ja asiakaspalveluun. Tänään meillä oli Teams PING Helsingin Inna-Pirjettan, Pinjan ja Tuomon kanssa. Heidän sanomisistaan välittyi aito innostus vastuulliseen vaikuttajamarkkinointiin.

Kuluneen vuoden aikana olen huomannut voivani paremmin sellaisten kumppanien kanssa, jotka tuovat energiaa sen syömisen sijasta. Päivittäiset uutiset ovat opettaneet, että ongelmat tarttuvat. Mutta yhtä tärkeää on muistaa, että myös hyvä tarttuu. Positiivinen kierre on tässä ajassa valtava voimavara. Luin joskus mietelauseen, johon on kiteytetty paljon tälle hetkelle tärkeää: ”Being positive in a negative situation is not naive. It´s leadership.” 

Haluan uskoa, että meidätkin valitaan usein yhteistyökumppaniksi osaamisemme lisäksi innostuksemme ansiosta. Toivon, että nostamme enemmän kuin latistamme; kannustamme enemmän kuin kritisoimme. Keskitymme siihen sisäisesti. Toivottavasti se näkyy myös ulospäin. Positiivisuutta ei ole mitään syytä peitellä – kunhan se on aitoa.