Juuret ja siivet

No Comments

Päättyvä vuosi on ollut vaikea, mutta opettavainen. Se on voimistanut ikävääni ihmisten luo. Lavojen sulkeminen ei ole todellakaan tehnyt hyvää kaltaiselleni ihmiselle, joka on parhaimmillaan livenä. Ihmiselle, joka saa voimaa muista ihmisistä.

Kirjoitan tätä puolen päivän jälkeen. Tyypillinen työpäiväni – tämä mukaan lukien – on kestänyt jo seitsemän ja puoli tuntia. En juo kahvia enkä teetä. Istun tasapersettä läppäri sylissä – ilman taukoja. Tätä on nyt jatkunut reilut yhdeksän kuukautta.

Odotan aikaa, jolloin saan taas tapani mukaan puhua päälle, nähdä keskustelukumppanini kolmiulotteisena, kuulla hänen äänensä ilman sähköistä vahvistusta, haistaa hänen tuoksunsa, tulkita hänen mikroilmeensä. Kohdata hänet ihmisenä.

Me suomalaiset taputamme itse itseämme olalle. Olemme sopeutuneet etätyöskentelyyn muita paremmin. Työn tehokkuus on jopa kasvanut. Laatu ei. Teamsit tekevät viestinnästämme yksiulotteista ja marssimaista; epäspontaania ja huumorintajutonta.

En tee koskaan uuden vuoden lupauksia, mutta pidätän tänä poikkeusvuonna oikeuden asettaa toiveen. Toivon, että henkinen läheisyytemme jalkautuu ensi vuonna fyysiseksi. Sanotaan, että hyvä kasvatus antaa ihmiselle juuret ja siivet. Uskon, että pandemia viimeistään on osoittanut, että meidät juuremme ovat kietoutuneet yhteen. Toivon, että ensi vuosi tuo siipiemme alle kantavia tuulia. Toivon meille kaikkea hyvää. Toivon sinulle kaikkea hyvää.  Kiitos tästä vuodesta ja sen mittaa osoittamastasi kimmoisuudesta.

Välitilinpäätös: Älä soita tänne enää koskaan!

No Comments

Vuosi 2019 oli uuden yrityksemme ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Se sujui laadukkaasti ja nousujohteisesti. Jokainen kuukausi oli edellistään parempi. Ajattelin vuoden 2020 alussa, että tästä tulee pitkästä aikaa inspiroiva, liiketoiminnan kehittämisen vuosi. Miten väärässä olinkaan. Miten oikeassa olinkaan.

Nopeasti eskaloitunut pandemia edellytti uutta pelikirjaa. Onni onnettomuudessa oli, että uusikin pelikirja löytyi luettuna hyllystä: Sen selkämyksessä luki asiakaslähtöisyys, proaktiivisuus ja muutosvalmius. Otin viisi vuotta uskollisesti palvelleen kännykän käteeni ja aloin kartoittaa asiakkaidemme korona-tarpeita. Kun ne olivat selvillä, otin yhteyttä potentiaalisiin uusiin asiakkaisiin. Jos tiesin olevani asiakkaan liiketoimintaa palvelevalla asialla, soitin, kunnes suojaus petti. Vaikka takaraivossani tiesin asiakkaan joskus ajattelevan sinnikkyydestäni Ultra Bran hittiinsä kiteyttämin sanoin:

Kuusi kahdeksan kuusi
neljä kolme seitsemän yksi
Olet sietämätön tyyppi
ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan

Soitin, soitin ja soitin. Aamut ja illat vastasin eri kanavissa vastaanotettuihin kyselyihin ja päivisin delegoin niitä eteenpäin lihaa luiden päälle loihtiville kollegoilleni. Maaliskuussa koko yrityksemme siirtyi monen muun lailla miltei yli yön virtuaalimoodiin. Ketteryydestämme huolimatta huhtikuussa liikevaihtomme dyykkasi, mutta palautui toukokuussa edellisen vuoden tasolle – ylikin. Kesäkuusta lähtien jokainen kuukausi on taas ollut edellistään parempi. Kesällä käynnistimme kiivaan arjen keskellä kunnianhimoisen, liiketoimintamme perusteita tukevoittavan, datapohjaisen liiketoiminnan kehityshankkeen. Se on vaatinut ajattelutapojen uudistamista ja omien ideoiden altistamista kumppanien mielipiteille.

Tapanani on sanoa, että vain työ luo työtä. Ensin sitä syöttelee vastapuolen kenttäpuoliskolle eikä vastapalloja tunnu kuuluvan. Kun palloja on tarpeeksi ilmassa, alkaa niitä vähitellen myös palautua. Kiihtyvästä pallorallista selviytyminen uhkaa lamaannuttaa. Tulee väistämättömästi hetkiä, jolloin katse pitäisi pystyä pitämään useammassa pallossa yhtä aikaa. Tottakai tuntuu hyvältä, että tilauskirjamme on nyt täydempi kuin koskaan. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi joskus sunnuntai-illalla kokenut ahdistusta tulevan viikon työkalenterin ja Teams-helvetin edessä.

Kriisiaikana moni organisaatio ja sen jäsen on kokenut saa­neensa sel­laisia uu­sia mahdol­li­suuksia, joi­hin muu­ten ei olisi ol­lut tilai­suutta. On pakon edessä uskallettu ko­keilla sellais­ta, jo­ta ei­ olisi aiem­min harkittukaan. Onnistumiset ovat saaneet monet kokemaan itsensä entistä vahvemmiksi. Tätä kutsutaan traumaperäiseksi kasvuksi. Tälläkin voittavalla kolikolla on kääntöpuolensa. Kun tämä nyt elämämme uusi normaali palaa toivottavasti rokotteen myötä ensi vuonna vanhaan normaaliin, huomamme, että monet voittajista ovat hävinneet. Silloin meidän pitää osoittaa armeliaisuutta toisillemme. Itsellemme.

Hyvää ja rauhallista joulua.

 

Pirstaloituneita unelmia

No Comments

Viime kuukausina talousmedia on pursunut yritysten riemuviestejä, missä ne kertovat ottaneensa vastaan pandemian tarjoamat iskut ketterästi ja ilolla.

”Etätyö löi hyvin lävitse omassa työorganisaatiossamme, paluuta entiseen ei ole. Rentous omassa tiimissä on parantunut, ja tiimityöt sujuvat hienosti ajasta ja paikasta riippumatta. Etänä johtaminen on tuonut organisaatiollemme yllättävän vähän haasteita. Olemme jo ennen koronaakin tehneet paljon töitä monipaikkaisesti ja olemme huomanneet, että virtuaalitapahtumat ja -tapaamiset ovat paljon livehommia tehokkaampia.”

Onnea heille onnellisille.

En ole onneton toki minäkään, toki ajoittain turhautunut. Viime kuukausina moni koeteltu toimintamalli on mullistunut.  Vanhojen asiakkaiden ja työkavereiden kanssa on opeteltu uusia toimintamalleja. Uusia asiakkaita ja työkavereita on hankittu ja heihin on perehdytty verkon yli. Kevään jälkeen olen rekisteröitynyt kymmeniin uusiin digitaalisiin palveluihin. Tämä kaikki yhdessä on johtanut ainakin omalla kohdallani hallinnollisen työn määrän kolminkertaistumiseen. Strategiseen työhön keskittyminen on haastavaa päivä päivältä yltyvän Teams– ja viestikimaran keskellä. Liikevaihtomme on kasvanut vahvasti, mutta pandemiaa edeltäneet selkeät kokonaisuudet ovat muuttuneet uudessa normaalissa sekalaiseksi lauantaipussiksi. Unelmat elävät ja voivat hyvin, mutta viime kuukausina ne on nähty pirstaleisen lasin läpi.

Onneksi rokoteuutisten myötä näkyy toivoa näkyvyyden paranemisesta. Mutta muistakaa pitää silmällä kaveria kaiken kiireen keskellä. Kaikkien paluu uuteen normaaliin ei tule olemaan sujuva. Kuluneet kahdeksan kuukautta ovat vieneet monelta kollegalta ja asiakasyritykseltä voimia kahdeksan vuoden edestä. Työpaikoilla kannattaakin alkaa varautua hyvissä ajoin jo seuraavaan epäjatkuvuuskohtaan: kriisin jälkihoitoon.