Vaikeneminen on jälkiviisautta

1 Comment

Kokonaisuutena oikeinkin kelvollinen alakoulun luokanopettajani Martti Mikkola lausui meille lapsille usein saksaksi: ”Reden ist Silber, Schweigen ist Gold.“ En muista millä saatesanoilla tämä latteus tuotiin pöytään, mutta ujona lapsena omaksuin sen kiitollisena. Ensimmäiset 17-18 vuottani tapasin kuunnella muita. Lukion kakkosella tallennustilani tuli täyteen ja aloin onnekseni purkaa hyllyjä puhumalla itse. Joillekin ihmisille kuunteleminen on puhumista arvokkaampaa, mutta varmaa on, että meille kaikille tärkeintä on vuorovaikutus.

Nuoruudessani toistettiin aika tiukalla rotaatiolla myös muita viisauksia. Joukossa tyhmyys tiivistyy. Sillä kait viitattiin kahteen mahdolliseen kehityskulkuun: Vaikutuksille alttiit kaverukset saattavat joukossa innostua tekemään jotakin normeja rikkovaa. Tai toisaalta, kun toisiaan tuntemattomat kokoontuvat yhteen, joukosta erottuu aina joku huumoria välineenään käyttävä jään rikkoja. Vitsailua ja turhaa iloluonteisuutta on ollut joissakin puritaaneissa piireissä tapana pitää tyhmyytenä. Itse olen onnekseni oppinut, että joukossa tiivistyy myös viisaus.

Saan työskennellä poikkeuksellisen moniarvoisessa ja suvaitsevassa työyhteisössä, jossa saa, muttei pidä vaieta. Kaikkien mielipiteet ovat arvokkaita. Kaikkia kuunnellaan samalla painoarvolla, oli lausuja sitten harjoittelija, seniori tai tiimiin tilapäisesti liittynyt freelancer. Kun mielipiteiden ilmaisussa on vapaus, päivittäin kuulee paljon myös vääriä mielipiteitä. Yhä useammin kuulen niitä omasta suustani. Toisaalta silloin, kun työyhteisön arvopohja on yhtenäinen, kaikki mielipiteet ovat oikeita. Moniäänisyys syntyy erilaisista katsantokannoista ja rohkeudesta kertoa niitä.

Tämän postauksen olisi voinut jättää kirjoittamatta, sillä tiedättehän: Kel onni on, se onnen kätkeköön. Onni ei kulu jakamalla, miksi sitä säästelemään. Onni tarttuu. Hymy tarttuu. Tulevaisuudenusko tarttuu. Hyvän jakaminen vaatii uskallusta. Mutta uskallusta vaatii myös hyvään tarttuminen. Miksi meillä kyteekin niin usein sielumme sopukoissa epäilys, että hyvän tarjoajalla on jokin taka-ajatus? Koska Siperia on opettanut, ettei pessimisti pety. Lähti ehkä vitsistä, että kollegani Ville alkoi lukea koko toimistollemme yhteisen joka-aamuisen Hangouts-palaverin lopuksi Positiivareitten mietteitä. Nyt niitä odotetaan. Harjoitus tekee mestarin.

 

OOO

No Comments

Molempi pahempi.

Kevät kärvisteltiin pandemian nurkkaan ajamana. Kesällä maailma avasi oviaan ja meillä oli taas mahdollisuus levitellä siipiämme. Mutta mitä ihmettä! Tälläkin viikolla yllättävän suuri osa ihmisistä ei olekaan käynnistämässä koneita, vaan yhä lataamassa akkuja lomavastaajan suojissa. Vinkki Vitonen: nyt pitää joustaa saavutetuista eduista eikä tukeutua valtion epävarmoihin poikkeustilarahoituksiin. Ennen kuin sahaan jalkani tyystin irti ja aiheutan kellekään kohtuutonta mielipahaa, totean, että moni tällä viikolla lomaileva lienee porrastusten vuoksi aloittanut vapaansa myöhemmin kuin jo töihin palanneet. Ja monen loma vanuttuu ihan pyytämättä, kun kesälomiin integroidaan työnantajan pyynnöstä lomaksi naamioituja lomautusviikkoja.

Mutta tämän postauksen pihvin piti olla lomavastaukset. OOO-käyttö on kahtalaista. Joku, joka vastaa yleensäkin viesteihin nopeimmillaan kahden päivän viiveellä, tökkää automaatin päälle, vaikka olisi irti päätelaitteesta vain puoli päivää. Osa laittaa poissaolovastauksen vain vuosilomallaan, mutta automaatiosta huolimatta lukee meilit 24/7 ja vastaa lähettäjälle jäätelökioskijonossakin. Kuulun ärsyttävistä vaihtoehdoista tähän jälkimmäiseen. Ikuisena työnsankarina ihan vain varmuuden vuoksi tarkistan meilit lomallakin puolen tunnin välein ja viestin lähettäjä saa nauttia minusta tuplana: hän saa sekä poissaoloviestin että kännykästä kirjoittamani vastauksen. Ja itselläni on usein ilo saada vastausviestiini vastaanottajan poissaoloviesti ja hänen viisi minuuttia  myöhemmin kirjoittamansa vastaus. Olisiko meilläkin aika konmarittaa henkilökohtaisia viestintämanuaalejamme?

Mutta hei, jatkan meilien lähettämistä ja niihin vastaamista, kunnes saan aikaiseksi hakea postimerkkejä. Mikään ei ilahduta yhtä paljon, kuin kirjeen saaminen. Paitsi sen kirjoittaminen.