Jokainen eteenpäin kerrottu ajatus palaa takaisin

No Comments

Kuluneet kuusi viikkoa ovat muuttaneet totaalisesti työnteon malleja. Kun kotoa ei tarvitse – eikä saa lähteä konttorille – työn ja vapaan ero on hämärtynyt. Olen aina ollut hieman eriskummallinen ihminen. Herään luontaisesti hyvin aikaisin. Kello viisi aamulta on ihan normi. En ole koskaan oppinut syömään aamupalaa. Jos sitä ei erikseen tarjota, en syö. En juo kahvia tai teetä, joten ei tarvitse käydä edes kuppia täyttämässä. Tämä on johtanut siihen, että kun aamulla aloitan työt, istua tönötän tuolissani usein alkuiltapäivään siirtyvään lounaaseen asti ja sen jälkeen jatkan täysistuntoani iltaan.

Mitä sitten teen päivät pitkät? Mietin asiakkaitteni asioita. Googletan, luen uutisia, tutkimuksia, keskustelupalstoja, trendikatsauksia, kahlaan läpi kilpailijoiden verkkosivustoja ja somepostauksia. Yksi ajatus johtaa toiseen. Kerron löydöksistäni kollegoille, asiakkaille ja kavereille. Olen aina todennut, että työ generoi työtä. Jokainen eteenpäin kerrottu ajatus palaa takaisin. Jos vastaus on positiivinen, se johtaa idean toteuttamiseen. Jos vastaus on negatiivinen, se johtaa idean kehittelyyn.

Nyt takana on kuusi viikkoa tätä uutta rutiinia. Se ei eroa vanhasta juurikaan muuten kuin sosiaalisten kontaktien puutteena. Mutta kaltaiselleni lähimmäisriippuvaiselle puute on kivitalon kokoinen. Minulle ihmisiin törmäily on merkinnyt kuuntelua ja kuulluksi tulemista. Se on merkinnyt työnteon tauottamista, rentoutumista. Nyt tätä ei luontaisesti ole. Se johtaa siihen, että kovalevy on ollut alkamaisillaan täyttyä. Eilen aloin pestä kestopuuterassiamme 12 vuoden homeista. Painepesuri käteen ja puhdasta lauta kerrallaan. Wax on, wax off. Työn tulos oli välitön ja konkreettinen. Miten terapeuttista se olikaan! Neljä tuntia jotain ihan muuta kuin arkena. Tänään toinen kierros.

Kirotun pandemian loppumisesta ei ole mitään tietoa. Oman elämän suunnittelu on mahdotonta. Lisärasitusta tuo se, että uutisoinnin seuraaminen vaatii aivan uudenlaista lähdekritiikkiä. Raskaat uutiset vaativat myös kevyempää vastapainoa. En voi sietää toimittaja Ina Mikkolaa. Eilisessä Joonas Nordman Showssa hän oli mainio. Tuskin hän muuta oli kuin ennenkään, mutta ensimmäistä kertaa taisin malttaa kuunnella, mitä hän sanoi. Ilman koronaa tuskin olisi sitä nytkään tehnyt. En tiedä oppiiko vanha koira uusia temppuja, mutta se ainakin kykenee tunnistamaan uudenlaisia virikkeitä. Poikkeusolot myös opettavat.

Myyntiponnisteluissa laatu korvaa määrän

No Comments

Luin tuoreesta globaalista tutkimuksesta, jossa oli selvitetty yritysten myyntiponnisteluja maaliskuussa. Pandemian edetessä trendi oli selvä: Lähetettyjen myyntimeilien määrä kasvoi viikoittain noin 15 % eli neljän viikon tarkastelujakson lopulla meilejä lähti 75 % enemmän kuin sen alussa. Samaan aikaan meileihin – vaikka niiden määrä kasvoi – reagoitiin joka viikko keskimäärin 22 % edellistä viikkoa vähemmän. Eli neljännellä viikolla meileihin reagoitiin määrän kasvusta huolimatta 63 % vähemmän kuin tarkastelujakson alussa. Tehottomuutta selittää osaltaan viestien sisältö, sillä varmasti iso osa myyntiosastojen lisääntyneistä meileistä oli korona-pandemiaan liittyvää tiedottavaa sisältöä.

Tutkimustulosta voi lähestyä kahdella tapaa. Tunnen historiasta mallin, jossa ratkaisuksi olisi nähty myyntifunnelin yläpään laventamisen entisestään. Jos maltti ei riitä tähtäämiseen, voihan sitä haulikollakin osua. Silmitön räiskiminen kuitenkin nakertaa väistämättä ampujan laatu- ja hintamielikuvaa. Itse kuulun enemmän less is more -koulukuntaan. Poikkeuksellisina aikoina pitää kunnioittaa vastaanottajan aikaa ja lähestyä vain tositarkoituksella. Siksi olen keskittynyt kollegoitteni kanssa viime viikkoina määrän sijasta laatuun. Olemme lähestyneet ensin nykyisiä asiakkaita ja tarjonneet heille proaktiivisesti ideoitamme ja osaamistamme. Vasta sen jälkeen olemme lähestyneet potentiaaleja, mutta vain harkitusti ja työtä säästelemättä. Jos haluaa saada jotakin, on pakko ensin antaa jotakin itsestään.

Jos on opetellut jonglööraamaan kolmella pallolla, nyt ei kannata ehkä siirtyä neljään palloon ja hypätä vaikeusastetta lisätäkseen kiikkerän yksipyöräisen selkään. Ydinosaamiseen keskittyminen on eduksi sekä mestarille itselleen että hänen yleisölleen. Parempi kolme palloa hallitusti liikkeessä kuin neljä levällään lattialla.

 

(Omat) tunteet pelissä

No Comments

Työskentelen yhteisössä, jonka yrityskulttuuri on terve. Kun arvot ovat yhteiset ja rauhassa juurtuneet, voimme luottaa siihen, etteivät yllättävät puuskat hevin kaada yhteistä rintamaamme. Kriiseissä yhteisten arvojen aitous ja kestävyys punnitaan. Vaikka aloitinkin kirjoittamalla yhteisistä arvoista, tärkeää on antaa aikaa myös omien tunteiden tunnistamiselle. Henkilökohtaisten tunteiden hyväksymisellä on suora yhteys omaan innostuneisuuteen, positiivisuuteen ja empatiaan. Omien tunteiden tunnistaminen antaa päätöksiin tarvittavaa itsevarmuutta.

Yhteisten tavoitteiden saavuttamisen kannalta keskeisintä on aina tekojemme aitous. Aitous, nöyryys ja avoimuus ovat keskeisiä arvoja paitsi omassa työyhteisössä myös ammatillisissa ja sosiaalisissa verkostoissa. Tunneilmastolla on kokonaisvaltainen merkitys yhteisön suorituskyvylle ja ihmisten hyvinvoinnille. Yhteenkuuluvuus syntyy omien ja kumppaneiden tunteiden ymmärtämisestä ja mahdollisuudesta vahvistaa niitä – positiivisesti.

Luterilaisessa työkulttuurissa väitetään usein, etteivät tunteet eivät kuulu bisnekseen. Tunteiden kieltäminen on mielestäni lyhytjänteistä ja hyvin vanhentunutta ajattelua. Tunteettomuus näkyy ehkä viivan olla nopeasti, mutta jos tavoitteet ovat pidemmälle kuin seuraavassa kvartaalissa, menestyksen kulmakiviä ovat juuri tunteet. Uskon, että tulevaisuuden menestyjiä ovat yritykset, joiden aitoja arvoja ovat uteliaisuus, positiivisuus, läpinäkyvyys, keskinäinen arvostus, välittäminen ja rakkaus. Voittava yrityskulttuuri vaikuttaa parhaimmillaan kuin kulttuuri. Tavalla, jota ei pysty järkiperäisesti jäljittämään. Tietämättä, mistä tunne syntyy. Sen vain tuntee.