Peloton ilmapiiri on luova

No Comments

Helsingin Sanomat nosti eilen keskusteluun Suomen suurimman yrityksen muutaman vuoden takaiset johtamisongelmat. Nokiaa väitettiin johdetun pelolla. Risto sanoo juupas, Jorma eipäs. Tulokset kuitenkin ovat kiistämättömät. Palavalta lautalta tehtiin legendaarinen hyppy.

Pelolla johtaminen ei aja kenenkään etua. Yksi ihmisten autonomisista tunteista on pelko, joka on luonnollinen vaste vaaraan. Pelko voi auttaa selviytymään, mutta se myös rajoittaa. Jos organisaatiossa vallitsee pelon ilmapiiri, se alkaa pelätä kollektiivisesti epäonnistumista. Peloissaan kukaan meistä ei tee päätöksiä. Peloissaan kukaan meistä ei ole luova.

Hyvä johtaja tunnistaa yrityksensä ilmapiirin. Taitava tunteiden johtaminen on monen menestyvän yrityksen salaisuus. Hyvä johtaja osa rakentaa luottamuksellisen ja pelottoman työyhteisön. Pelon vastakohta ei ole luottamus. Se on rakkaus. Menestyvässä organisaatiossa kollegat kohtelevat toisiaan, kuten haluaisivat kohdeltavan itseään. Keskinäinen välittäminen lisää rohkeutta ja luovuutta. Onnistumiset juhlitaan yhdessä, epäonnistumiset jaetaan.

On etuoikeus saada työskennellä työyhteisössä, jossa rakkaus on pelkoa vahvempi. Yhteisössä, jossa jokainen yksilö on kasvanut viime kuukausina valtavasti rohkeudessa ja luovuudessa. Uskon, että jokainen organisaatio ja jokainen johtaja on luonnostaan hyvä. Olin tänään hammashoidon jälkeen lounaalla hammaslääkärini Paulin kanssa. Hän sanoi, että paha voittaa vain jos hyvä vaikenee. Sama pätee pelkoon ja rakkauteen.

 

Totuuden edessä, ihmisten keskellä

No Comments

Arvostan rehellisyyttä. Kukapa meistä ei. Olikin riemastuttavaa lukea viime viikolla luovasta toimistosta, jonka vetäjä sanoi perustaneensa yrityksensä omien tarpeidensa ja arvojensa varaan. Jokainen itselleen rehellinen yhtiö toimii luonnollisesti omien arvojensa mukaan, mutta jos toiminnan tarpeetkin lähtevät itsestä, mihin sitä enää asiakkaita tarvitseekaan.

Samassa jutussa kerrottiin toimiston työskentelymetodista. Se on yksinkertainen: Toimisto menee asiakkaan luokse, lukkiutuu huoneeseen kahdeksi päiväksi ja tulee ulos ratkaisun kanssa. Toivottavasti huoneessa on edes sellaisia Linnanmäelläkin nähtyjä hassuja peilejä, jottei peiliin tuijottamisesta tule puuduttavaa jo ensimmäisen vuorokauden aikana.

Nyt on aika pyytää anteeksi. Vaikka itsen toimin hyvin eri tavalla, en saa kyseenalaistaa muiden metodeja. Varmasti 48 tunnin paineinen tila puristaa esiin luoviakin ratkaisuja. Samalla metodilla ratkaistaan esimerkiksi työmarkkinakiistat. Kun väsy tulee kahden yön valvomisen jälkeen ja oma sänky alkaa houkuttaa, alkavat myös kompromissit kiinnostaa pöydän molemmilla puolilla.

Oma yrityksemme on perustettu työntekijöidensä omalle, vakaalle arvopohjalle, mutta vastaamaan asiakkaan tarpeisiin. Kun ne tulevat täytetyiksi, täyttyvät automaattisesti omammekin. Eniten minua ihmetytti kuitenkin työskentelymallissa ajatus, että luovuus muka syntyisi kammioon sulkeutumalla. Maailmassa on mielestäni kaksi ylivertaista luovuuden tappajaa: powerpoint ja neukkari.

Oma käyttöliittymäni on avoin: kuljen, katselen, kuuntelen ja kyselen. Hakeudun epämukavuusalueelle. 48 tuntia on minulle ikuisuus, mutta siihen mahtuu 192 vartin pätkää. 48 tuntiin mahtuu kymmeniä potentiaalisia kohtaamisia, tyhmiä kysymyksiä, kännykkäkuvia elävästä elämästä. Minulle voittava ratkaisu ei synny kammiossa googlettamalla. Se syntyy totuuden edessä, ihmisten keskellä.

Eilen minua masensi

No Comments

Olen monesti sanonut lähipiirini todentamana, että en ole koskaan pessimistinen. Olen    99 % ajasta optimistinen ja sen vastapainoksi prosentin (pirun) kiukkuinen. Poikkeus luonnollisesti vahvistaa säännön. Eilen olin pessimistinen muutaman minuutin. Se oli lyhyt hetki ihmiskunnalle, mutta pitkä minulle. Keräsin itseni ja käänsin katseeni pettymyksestä mahdollisuuksiin. Päättämällä päätin, että tämä päivä on eilistä parempi. Vakaasti päätetty on puoliksi voitettu. Päätös toteutti itsensä. Tämän päivän kolme onnistumista kattoivat eilisen pienin takaiskun.

Varmuuden vuoksi ajastin päivän onnistumistavoitteeni pienemmästä suurempaan. Varmimmasta epävarmimpaan. Aamulla ensimmäinen pieni onnistuminen. Jiihaa! Eilinen takapakki oli nollattu. Iltapäivällä toinen onnistuminen. Olin jo eiliseen nähden vahvasti plussalla ja itsevarmuus oli taas entisellään. Päivä päättyi suurimpaan onnistumiseen. Yhden klousaamisen jätin tietoisesti huomiselle. On kihelmöivää lopettaa päivä onnistumiseen ja luottaa siihen, että huominen jatkuu siitä, mihin tämä päivä päättyi. On kiva mennä nukkumaan, kun saa herätä hyvään päivään.

Looginen vai kriittinen?

No Comments

Ei ole helppoa minullakaan. Olen työskennellyt koko työikäni kirjoittajana, vaikka olen tutkimusten mukaan kielellisesti kohtalaisen vähälahjainen. Sitä vastoin olen poikkeuksellinen loogis-matemaattinen lahjakkuus. Miten se taito meneekään hukkaan ihmisellä, joka vihaa matematiikkaa. Loogis-matemaattisessa lahjakkuudessani olen tainnut keskittyä pelkkään logiikkaan. Pystyn ennakoimaan useista hiljaisista signaaleista ja ääneen kerrotuista näennäisen irrallisista premisseistä loogisia kehityskulkuja. Tästä taidosta on merkittävää etua sekä tulevaisuuden ennakoimisessa että myyntityössä.

Olen aika puhdasverinen abduktiivinen päättelijä. Abduktiossa johtopäätös arvataan vihjeiden perusteella intuitiivisesti. Viime viikon aikana puhuin kolmen eri ihmisen kanssa. Näillä ihmisillä ei ole ainakaan mitään selkeää yhteyttä toisiinsa. Silti olen ihan varma siitä, mitä on tekeillä. Minulla on vahva tunne, että nämä kaikki liittyvät toisiinsa.

On jokseenkin yhdentekevää, onko henkilö deduktiivinen, induktiivinen vai abduktiivinen päättelijä, jos hän toimii kriittisen ajattelun tukahduttavassa ympäristössä. Kriittinen ajattelu on enemmän kuin pelkkä kriittisyys. Se on ajattelua, joka ei tyydy valmiiseen totuuteen vaan uskaltaa kyseenalaistaa esimerkiksi annetut toimintamallit ja johdon määrittelemät visiot. Uskallus kriittiseen ajatteluun on uhkaa suurempi mahdollisuus, sillä kriittisen ajattelun hyväksyvä prosessi voi osoittaa toiminnan lähtökohtina olleet toimintamallit kestämättömiksi ja jopa harhaisiksi. Kriittinen looginen ajattelu mahdollistaa pyörän keksimisen uudelleen.

Yksilöistä kasvaa joukkue

No Comments

Junioritoiminnan kaikki pelaa -ideologiaa on pidetty haitallisena suomalaiselle huippu-urheilulle. On kaunis, mutta käytännössä toimimaton ajatus, että kilpaurheilussa kaikkien tulisi päästä pelaamaan taidoista riippumatta. Urheilussa menestystä on helppo mitata. Jalkapallossa ei voita välttämättä peliminuutteja tasapuolisimmin jakanut joukkue, vaan se, joka tekee enemmän maaleja. Jos unohdamme urheilun kilpailullisen puolen ja mietimme vain kansanterveydellistä vaikutusta, kaikki pelaa -järjestelmä on varmasti pelastanut tuhansia nuoria filttiketjusta liikunnan pariin.

Työelämässä mittarit ovat erilaisia. Vaikka talouselämäkin on tulosurheilua, siellä joukkuehengellä on selkeämpi tulosvaikutus. Työpaikoilla kaikki pelaa ei missään nimessä tarkoita tasapäistämistä ja huippujen leikkaamista. Se tarkoittaa tasavertaisen mahdollisuuden antamista jokaiselle organisaation jäsenelle. Asiantuntijaorganisaatiossa tuottavuus, luovuus ja ongelmanratkaisukyky eivät välttämättä kasva organisaatiohierarkian portaita noustessa. Jos organisaatio luottaa tasapuolisesti jokaiseen jäseneensä, se ei ole tasapäistämistä. Se on yksilöllisyyden ymmärtämistä ja arvostamista.

Voittava joukkue syntyy yksilöistä, joilla on rohkeus yrittää, rohkeus kertoa mielipiteensä, rohkeus epäonnistua. Rohkeus syntyy vastuunjaosta. En ymmärrä juurikaan mitään jalkapallosta, mutta huomasin, että kun Zlatan väistyi Ruotsin maajoukkueesta, vastuu pelistä jakaantui laajemmalle. Ja joukkue menestyi paremmin. On zlataneissa huikeiden yksilösuoritusten lisäksi toinenkin hyvä puolensa. Kun fanien ja median huomio kiinnittyy karismaattisiin profiilipelaajiin, heidän varjossaan on rauha kasvaa uusi, tuoreempi ja luovempi, joukkuepelaamiseen kasvanut sukupolvi.

Mielen umami

No Comments

Neljän yleisesti tunnetun perusmaun – makean, suolaisen, happaman ja karvaan – rinnalle on tunnustettu umami. Se ei toimi yksinään, vaan enemmänkin voimistaa perusmakuja. Umami on ainakin minulle jotakin selittämätöntä. Enemmän kuin maku, se on aistimus.

Aloitin eilen katsoa Netflixiltä parin vuoden takaista englantilaista River-sarjaa. Pääosaa esittää ruotsalainen Stellan Skärsgård. Ei. Ei hän esitä. Hän elää pääosan. Hänen karismansa mykistää minut. Karisma on ihmisyyden osa, jota ei voi järjellä selittää.

Miksi kaikkea pitäisikään selittää järjellä? Teen työtä alalla, jossa käytössä on valtava määrä tutkimustietoa. Tunnemme trendit, kuluttajakäyttäytymisen ja mediakulutuksen. Mutta parhaat kampanjat syntyvät kuin umami ja karisma. Selittämättömästi.

Moni asiakas on kysynyt minulta, mistä tiedän, että ehdotukseni toimii. Vastaan usein, että koska tunnen niin. Kun voittavan idean näkee, sen tunnistaa. Kun siihen uskoo, se muuttuu todeksi. Maailmassa, jossa niin moni asia on selittämätöntä, todet asiat toimivat.


Stellan Skärsgårdin on kuvannut Nick Briggs.

Ihmiset ympärilläni

No Comments

Minä en ole narsisti.

Narsisti väheksyy muita. Tommy Hellsten sanoo häiriöllisen narsismin olevan itserakkautta, jonka puutteet täydennetään ottamalla pois muilta. En halua keneltäkään mitään lisää. Kunhan tämän jo olevan kanssakin pärjäisi. Narsisti ei muodosta itseään ympäröiviin vahvoja tunnesiteitä, jotta heidät on helppo tarvittaessa vaihtaa sopivampiin. Olen täysin lähimmäisriippuvainen. Kaveria ei jätetä. Onneksi ei. Viime kuukausina olen nähnyt, miten jokainen työkaverini on noussut ammatillisessa osaamisessaan ja motivaatiossaan täysin uudelle tasolle.

Olen onnistunut ympäröimään itseni työelämässä ihmisillä, joiden tietotaito ja asenne puhuttelevat asiakkaitamme paremmin kuin koskaan työurallani. Sen näkeminen voimaannuttaa. Mutta mitä silmät ei nää, sen sydän ymmärtää. Olenko itse osa sitä muutosta, minkä näen ympärilläni? Minulla on aina ollut hyvin omintakeinen ja tiukkasävyinen maailmankuva. Tapani ajatella, olla ja toimia on vetänyt puoleensa tietynlaisia ihmisiä ja asioita. Näen valtavasti positiivista muutosta ympärilläni, mutta mitä näen peilissä?

Olen loputtoman utelias. Tiedän kaikesta jotakin, harvasta asiasta paljoa. Tieto lisää tunnetusti tuskaa, mutta se ei välttämättä kohenna itsetuntemusta. Oman toimintani tarkastelu ja itsearvioinnin taito eivät ole syvintä ydinosaamistani. Kurinalaisen itsereflektion avulla voisin tunnistaa käsityksiäni ja toimintamallejani – ja kehittää niitä. Mitä paremmin ymmärrän itseäni, sitä paremmin ymmärrän muita. Ymmärrän sen. Näen ympärilläni valtavasti positiivista, mutta mitä näen itsessäni. Peili ei riitä avuksi. Minun pitäisi osata nähdä itseni toisten silmin. Meidän pitäisi.

 

Yrittäjän päivä on sinun päiväsi

No Comments

Yrittäjät ovat Suomen talouden taipumaton selkäranka. Kun huonompien aikojen kohdatessa korporaatioiden vaahto ei enää pese, yrittäjien hartiapankissa riittää joukkovoimaa. Tänään on Yrittäjän päivä. Se on meistä jokaisen päivä.

Olen toista toimikautta Suomen Ekonomien yrittäjätyöryhmässä. Viime kaudelle ehdotin nimemme muuttamista yrittäjyystyöryhmäksi. Sillä nimellä toimimme nyt. Kyse ei ole pelkästä semantiikasta. Jokaisesta ei ole yrittäjäksi, mutta jokaisesta on yrittäjähenkiseksi. Työntekijöiden sisäinen yrittäjyys saa tuulta siipiensä alle luottamuksellisessa ympäristössä.

Tositeeveessä ohjelmakonseptit perustuvat usein kilpailijoiden ulos äänestämiseen. Kun heimo on puhunut, soihtu sammuu. Yrittäjähenkisessä organisaatiossa asia on päinvastoin. Kollegat puhaltavat vuorovedolla toistensa hiilloksiin. Viime kuukausina on ollut ilo huomata, miten moni vuosia tukahtumaisillaan ollut kytö on yltynyt kauniiseen liekkiin. Yrittäjähenkinen työyhteisö on yrittäjän suurin voimavara.

Hyvää Yrittäjän päivää, itse kullekin säädylle!