Punaista lankaa etsimässä

No Comments

Teimme kymmenisen vuotta piharemontin yhteydessä aidanteen punaherukkapensaista eli yhdistimme koriste- ja hyötypuutarhan. Toimiva idea, jota arvostaa myös lehtotonttimme alati vireä rastasyhteisö. Kun marjat alkavat edes aavistuksenomaisesti punertua, alkavat kiilua myös siivekkäiden silmät. Verkoista ei ole suurtakaan hyötyä sadon suojelemisessa, sillä väsymättä vaaniva räkättiarmeija ei vaadi suurtakaan rakoa läpimurtoon. Ajattelin siirtyä tänä vuonna vastuullisempaan torjuntamenetelmään eli huminalankaan, jonka tehoa on kiitelty kotiviljelijäpalstoilla.

Hybridi käyntiin ja langan ostomatkalle läheiseen, suomalaisen rautakauppaketjun pyörittämään superluperhypermyymälään. Muutaman minuutin perässäjuoksun jälkeen löysin puutarhaosaston myyjän, joka ei ollut koskaan kuullutkaan huminalangasta. Ei löytynyt saldoa koneeltakaan. Verkkokaupassa olisi ollut, mutta kun juuri halusin päästä eroon verkoista ja siirtyä lankaan. Jatkoin matkaa saksalaisen ketjun hypermyymälään kaupungin toiselle puolen. Puutarhaosaston kolme myyjää olivat kuin elohopeakuulat. Juuri kun lähestyin heitä, he valahtivat piiloon hyllyjen väliin. Kymmenen minuutin jahdin jälkeen sain puhekontaktin yhteen pakoilijoista. Ei tunnistanut tuotetta, mutta etsimisen jälkeen löytyi tivolimaisia linnunpelätinnauhoja. En kuitenkaan hakenut sellaisia. Same same but different, yritti myyjä. Näytin heidän valikoimassaan olevaa oikeaa tuotetta kännykästäni, johon latasin yrityksen omat tuotesivut. Ei jatkoon! Lähellä oli ruotsalaisen puutarhaketjun suurmyymälä. Ihminen löytyi heti, kuten myös tieto. Meillä ei ole, mutta Agrimarketissa varmasti on. Kiitin ja totesin nopealla verkkovierailulla, että se on jo kiinni tältä päivältä. Parkkipaikalla googlasin ja löysin huminalankaa turkulaisen yksityisen puutarhaliikkeen sivuilta, jotka olivat yhteiset verkko- ja kivijalkakaupan kanssa. Soitin heille klo 15.10 kysyäkseni, että onko tuotetta myös myymälässä. Puhelinvastaaja kertoi myymälän olevan auki lauantaisin klo 16 asti. Kiitos soitostani.

Turhautti.  Ostin sushit, ajoin kotiin ja – googlasin. Kaarinan Krossin Hong Kongissa on lankaa hyllytavarana edulliseen 5,99 € hintaan. Siellä on myös kyllästettyjä puolitoistametriä aitatolppia langan päätypuiksi. Myymälä aukeaa klo 10. Olen toiveikas.

Kävin kolmessa kaupassa ja olisin mennyt neljänteen, mutta huono myyntiprosessi ohjasi minut ulos kaupoista. Yhdessäkään paikassa minulta ei kysytty, voitaisiinko minua auttaa jollakin toisella tapaa lintujen torjuntahaasteessani. Ei ja en tunne tuotetta, olivat yleisimmät saamani vastaukset. Tuollaisten avausten jälkeen on haastavaa alkaa rakentaa asiakassuhdetta.

 

Mitä eroa on Duracell-pupulla ja sähköjäniksellä?

No Comments

Olen lähipiiristä saamani palautteen perusteella kohtalaisen energinen ihminen. Niin energinen, että jos olen hetken kuin muut, joku tulee nopeasti kysymään, että mikä minun on. Saatan näyttää ulkopuolisen silmissä rumpuaan alati päristävältä Duracell-pupulta. Peilissä minua ei kuitenkaan katso silmiin mikään rumpalipoika. Näen oman roolini enemmänkin vinttikoirakisojen sähköjäniksenä. Kaahotan edellä ja näytän reittiä, mutta juoksijat tekevät sen kovemman työn.

Ei elämä sähköjäniksenäkään ihan suoraviivaista ole. Sitä jää niin helposti kiertämään samaa kehää. Siksi ympäristöä ja sen muutoksia tulee tarkkailla huolella. Tulee myös varoa turhia irtiottoja, sillä jos välimatka muihin kasvaa liian suureksi, sitä jää helposti yksin. Ydinosaamistani ei kuitenkaan ole silmitön ympäriinsä kaahottaminen, vaan pelottomuus lähteä eteenpäin, ottaa kontakteja tuntemattomiin ja ehdottaa uusia ratkaisumalleja. En pärjäisi työssäni mitenkään ilman muuta laumaa. Tuossa se nytkin juoksee ympärilläni. Ja vauhti on kova.

Mikä motivoi sinua myyjänä?

1 Comment

Kyse on suuresta huijauksesta, mutta lieventävä asianhaara on, että kumpikin osapuoli hyväksyy sen.

Avoimia työpaikkoja on vihdoin tarjolla. Työpaikkailmoituksien lupauksille ja sanahelinälle vetää vertoja vain haastatteluissa puolin ja toisin annetut lisälupaukset. Työnantajan visiot, missiot ja arvot sekoittuvat lupauksiin intohimosta, osaamisen jakamisesta ja jatkuvan oppimisen tukemisesta. Työnhakija valmistautuu treffeille rakentamalla aukottoman cv:n ja harjoittelemalla jo kotona myötäkarvaan silittämistä. Uskottavuuden vuoksi pitää muistaa valmistella se yksi pakollinen kriittinen kysymys. Useimmiten valitaan helpoin kandidaatti. Paras hakija jatkaa seuraavaan haastatteluun.

Sekä yritys että työnhakija keskittyvät kosiomenoissaan vain itsensä myymiseen. Turhia särmiä varotaan ja usein työnantajalta jää kysymättä se tärkein kysymys: Mikä motivoi sinua myyjänä? Suuri osa avoimista työpaikoista on asiantuntijaroolin kaapuun verhoiltuja myyjäpositioita. Kun työnantaja ei ota esiin myyntivastuuta, ei työnhakijakaan siitä kysy. Totuus paljastuu vasta silloin, kun työ alkaa ja asiantuntija huomaakin olevansa 95 % ajasta oman ja tiiminsä työpanoksen myyntiedustaja. Tulos tai ulos.

Myyntiedustajan työ on hyvää työtä. Pidän siitä itse paljon. Helppoa se ei ole, eikä aina kovin arvostettuakaan, mutta ilman myyntiä ei ole asiantuntijatyötä. Siksi kysynkin aina työhaastattelussa, miten hakija myy oman osaamisensa. Jokaisen rehellisen työnantajan tulisi kysyä tuo tärkeä kysymys. Jokainen hyvä asiantuntijaorganisaatio tarvitsee hyviä myyjiä. Jos olet sellainen, mikset kertoisi sitä vaikka minulle.

Kovan kevään ilta

No Comments

Kävelin tänään Vähätorilla, kun pari turistia yritti turhaan sisään Anniskelukahvila Tiirikkalaan. Sanoin heille, että se taitaa olla maanantaisin suljettu. Naiset vastasivat tänään olevan torstai. Ahaa, niinpä taitaa olla. Siinä tapauksessa pitää huomata, että ovi aukeaa poikkeuksellisesti sisäänpäin. Kevät on ollut hurja. Uuden yrityksen aloittaminen viiskyt ja risat -ikäisenä käy henkilökohtaisella tasolla enemmän voimille kuin edellisellä kerralla parikymmentä vuotta sitten. Vaikka ei se silloinkaan ihan heliumin keveää ollut. En tosin muista, menivätkö viikonpäivät silloin näin pahasti sekaisin.

Olen ihan sinut itseni ja paineisten tilanteiden kanssa. Yleensä minua stressaa vasta, kun tilanne rauhoittuu. Olen samaan aikaan pitkäjänteinen ja malttamaton. Heitän tusinoittain palloja ilmaan ja onnistun ne siellä kiitettävän hyvin pitämäänkin, kiitos hyvähermoisten kollegojeni. En huomaakaan, kun he ottavat kontolleen suuren osan kuormastani. Tosin taipumukseni on hankkia aina lisää. Pidän ihmisistä ja asiakaspalvelusta. Rakastan yhteisten ratkaisujen löytämistä. Joskus (=aina) vain olen kuin nälkäinen sushibuffassa. Todennäköisemmin överit kuin vajarit.

Osaan tunnistaa stressini oireet ajoissa. Tunnistamisesta on kuitenkin vielä matkaa ehkäiseviin toimenpiteisiin. Eilen totesin, että merkit ovat olleet ilmassa jo jonkin aikaa. Koen miltei kaikkien suomalaisten pop-biisien sanat täysin henkilökohtaisina. Miksi Juha Tapiokin taas laulaa minusta?

Pian aurinko nousee
Pian kadut on kiireiset
Sinä harteillas maailmaa kannoit
Kuka sinua kuulee
Kuka näkee ja huomaa sen
Miten paljon sä annoit

Hyvän sanoittajan tunnistaa siitä, että sinäkin luultavasti koet sanojen olevan sinulle. Ne ovat meille. Jatketaan matkaan yhdessä. Kimpassa taakka on kevyempi kantaa ja ilo suurempi jakaa.

Ja he kasvoivat erilleen

No Comments

En syö sianlihaa, mutta en mitenkään paheksu heitä, jotka syövät. En ole syönyt yli 20 vuoteen. Olen asian suhteen melko ehdoton. Kerron ruokaestoistani niitä ennalta kysyville. En ole kuitenkaan koskaan ketään yrittänyt käännyttää possuvastaiseksi. Kaikki nämä vuodet olen pystynyt istumaan pöydissä, missä viereisellä tuolilla istuva syö sikaa hyvällä halulla. Hyvä, että maistuu.

Minulla ei ole kokemusta avioerosta. Hyvin todennäköisesti ei tulekaan. Olen 53 vuodessa ladannut itseni täyteen mielipiteitä ja maneereita, joiden sietäminen vaatii vaimoltani valikoivaa kuuloa, hyviä hermoja ja suurta rakkautta. Sanon ja toimin ensin, mietin sitten. En aidosti ymmärrä, että kukaan voisi mistään tekemisistäni pahoittaa mielensä. Irtopallo kaatoi maljakon, mutta katseeni on jo seuraavassa. Säröt tuovat pelkästään luonnetta.

Ollakseni tavattoman impulsiivinen olen poikkeuksellisen pitkäjänteinen. Perheen lisäksi sitoudun työkavereihini, ystäviini ja asiakkaisiini kuin nokkonen villivadelmaan. Elämme symbioosissa. Päästäkseen punaisena houkuttelevan marjan luo, makupepun on päästävä poltinkarvojeni ohi. Pitkäpunttisilla housuilla ja saappailla siitä selviää. Käyttöohjeisiini pitäisi kuulua piikikkyyteen varautuminen.

Jos vaimoni rakkaus minua kohtaan hiipuisi, maneereistani tulisi hänelle oksettavia. Mutta koska elämme symbioosissa, hän sopeutuu. Minä sopeudun. Me sopeudumme. Olin edellisessä työpaikassani 19 vuotta. Ei ollut aina helppoa. Työkaverini rakastivat minua, minkä vihaltaan pystyivät. Rakastin ja vihasin täysimääräisenä takaisin. Tunteeni heitä kohtaan eivät ole muutamassa kuukaudessa juurikaan liudentuneet. En kasvanut erilleen kollegoistani. Kasvoin erilleen yrityksen visioista ja arvopohjasta. Varmaa on, että lähteminen on aina suurempi askel yksilölle kuin yhteisölle.

Lähtöni jälkeen mielipiteeni eivät ole muuttuneet. Ei tässä iässä opi uusia temppuja, vaikka haluaisikin. Mutta kuten avioerossa, jostakin syystä tutut maneerini ja mielipiteeni ovat alkaneet ärsyttää joitakin ex-kollegojani. On kai imartelevaa, että herätän tunteita. Mutta en haluaisi herättää niitä (ainakaan negatiivisia) ihmisissä, joista yhä pidän tavattoman paljon. Emmekö me kaikki voisi kiinnittää keskinäisessä viestinnässämme enemmänkin huomiomme asioihin, joista olemme samaa mieltä?