Yksilö on ympäristönsä kuva

No Comments

Kun organisaatio kasvaa pakkomielteisesti, se unohtaa liian usein tärkeimpänsä. Exceleissä on yhtä suuret ja tarkkarajaiset sarakkeet koneille, laitteille ja henkilöstö- kuluille. Sieluttomat koneet niihin sopivatkin, monimuotoiset ihmiset eivät. Työyhteisöä ei johdeta teoriassa, se tehdään käytännössä. Käytännössäkään sitä ei johdeta militaaristen oppien mukaan edestä. Varsinkin luovaa ja itseohjautuvaa yhteisöä johdetaan rinnalta.

Olen vuosien varrella oppinut, että hyvinvoivassa organisaatiossa ei tarvita organisaatio- kaaviota. Siellä ei tarvita työryhmiä miettimään yhteisön yrityskulttuuria. Työhyvinvointi rakentuu keskinäisestä luottamuksesta ja selkeästi asiantuntijuuteen pohjautuvasta roolituksesta. Ihminen oppii ja kehittyy. Hän on jokaisena päivä eri. Hän ei tarvitse organisaatioltaan keinotekoisia rajoja; hän ansaitsee tukea ja ymmärrystä. Hän ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi – hyväksytyksi.

”Vapautuminen ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla. Sekä pelottavassa että meitä nöyryyttävässä määrin pitää paikkansa, että ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä.”

                                                                                                              Yrjö Henrik Kallinen

I am still the other danish guy

No Comments

Vähemmät hiukset vapauttavat mainostilaa. Ei kai lippisintoni ole edes alun perin lähtöisin harvahiuksisuudestani. Minulla on iso ja pyöreä pää, ja tietynmallinen päähine peittää sen luontevasti. Nykyään ilman lippistä on melkein alaston olo. Monet tuunaavat ulkonäköään parturilla ja kampaamossa, silmälaseilla, meikeillä; minä lippiksilläni. Ilmaisen niillä mielentilojani tai kannatan itselleni tärkeitä asioita.

Yksi lempilippiksistäni on ollut Tommilta lahjaksi saamani upea The other danish guy. Se on tyylikäs ja varsinkin ulkomailla loistava jäänmurtaja. Kymmenet ihmiset ovat tulleet kyselemään tekstin taustoista. Olen kertonut. Olen kertonut olevani itse brändin varhainen omaksuja ja supertyytyväinen käyttäjä. Pari kertaa olen jopa kysynyt, haluatko nähdä, miltä ne näyttävät. Kerran taisin hiukan vilauttaakin. 😉

Nyt minua hatuttaa oma uusi yhtiömme. Lanseerausbudjettimme on ollut toistaiseksi 19,80 euroa. Ostin sillä alelaarista kaksi Jack & Jonesin blankoa lippistä, joihin ystäväni kirjaili tekstiilitussilla nimemme. Mustaan ihan oikeinpäin, vaaleaan peilikuvana. Jälkimmäinen on tarpeellinen instafriendly-versio tänä selfieiden aikana. Hansdotterissa on hyvä henki ja kannan ylpeydellä sen nimeä otsallani. Sydämessäni.

Hyvilläkin uutisilla voi saada klikkejä

No Comments

Uusi yhtiömme Hansdotter julkistettiin eilen. Yksi keskeisistä yrityksemme arvoista on keskinäinen kunnioitus. Se ei ole vain yrityksen sisäinen arvo. Haluamme kunnioittaa myös asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja kilpailijoitamme.

Hyvän työyhteisön rakentaminen lähtee aina luottamuksen rakentamisesta. Hansdotterilla tämä perusta on kunnossa. Tunnemme toisemme. Haluamme tehdä työtä yhdessä. Luottamus mahdollistaa keskinäisen kunnioituksen. Oma maailma avartuu, kun rohkenee kunnioittaa myös kollegan tai yhteistyökumppanin erilaisuutta.

Olen ilahtunut, että vilpitön tavoitteemme ihmisyyden ja keskinäisen kunnioituksen arvostamiseen on välittynyt viestinnästämme. Olemme saaneet uskomattoman paljon kannustusta niin potentiaalisilta asiakkailta, ystäviltä kuin kilpailevissa yrityksissä työskenteleviltä kollegoilta. Uutisiamme on jaettu parissa päivässä satoja kertoja. Tämä on vahva osoitus siitä, että hyväkin uutinen voi kiinnostaa. Ennen kaikkea tämä on vahva osoitus siitä, että keskinäinen kunnioitus on tavoittelemisen arvoista.

Valossa vai varjoissa?

No Comments

Olen seurannut mielenkiinnolla Selviytyjät Suomea. Tusina tropiikkiin pudotettua, pääsääntöisesti toisille vierasta julkkista on ihan hyvää viihdettä. Mutta minulle ohjelma on ennen kaikkea valmennusta tiimin sisäiseen johtamiseen ja ulkoiseen markkinointiin.

Miltä Selviytyjät näyttää sisältäpäin?

Tropiikin arki ei näytä paljon eroavan 60° leveyspiirin päiväohjelmasta. Tiimit kilpailevat toisiaan vastaan. Tiimien sisällä profiilipelaajat ottavat rohkeasti johtajan roolin. Se on hyvin epäitsekästä, sillä pelin henki niin tropiikissa kuin työpaikoilla on se, että mieli- piteistä rangaistaan. Mielipidejohtajan selän takana on hyvä edetä, mutta heimoneuvos- toissa ja johtoryhmissä otetaan esiin pitkät puukot. Heimon pelurit ottavat kaiken vetoavun itsensä likoon pistävistä jäsenistä ja kääntävät selkänsä, kun olisi hetki nousta esiin itse. Jos haluaa vain seurailla, varjoissa on turvallisempaa liikkua. Jos pelaajalla ei ole piiloagendaa, hän uskaltautuu valoon.

Miltä Selviytyjät näyttää ulospäin?

Realityä tai yrityksen liiketoimintaa ei syntyisi pelkkien varjojen kuvaamisesta. Tämän lukijoista promille muistaa Selviytyjät-kauden kaksi alkuperäistä heimoa. Ne olivat – tarkistin interwebistä – Sabitan ja Tugawe. Useampi muistaa Helena Ahti-Hallbergin, Hussin, Kauppias-Sampon ja Sahamiehen. Kaikki muistavat Helmenkalastajan. Juhana on tuotantokauden helmi. Nelonen on hänelle paljosta velkaa. On varmaa, että ilman Helmenkalastajaa Selviytyjien katsojaluvut olisivat jääneet paljon alemmaksi. On oletettavaa, että tähti itse tiesi alusta pitäen, että hänen profiilillaan ei voiteta. Mutta Nelonen sai katsojansa, Helmenkalastaja näkyvyytensä Keskinäisen Kehumisen Kerholleen, somen keskustelufoorumit saivat polttoainetta. Win-win-win.

Mitä tästä eteenpäin?

Tuotantokauden kultapoika on nyt ennustettavasti äänestetty ulos, mutta hänelle jää vielä kiehtova rooli heimoneuvoston viisastelijana. Reality eroaa tosielämästä siinä, että kun johtoryhmissä soihtu sammuu, poisäänestetylle ei jää roolia heimoneuvostossa. Jos jäisi, muuttaisiko se yritysten sisäistä dynamiikkaa? Sikäli mekaniikka on samanlainen, että kun yksi lähtee, seuraava alkaa pelätä asemansa puolesta. Pelko johtaa avoimuuden sijasta hymistelyyn. Vain toisiinsa luottava tiimi uskaltaa ottaa esiin myös kipeitä asioita. Vain rohkeasti esiin nostettuja asioita voidaan parantaa.

Tai sitten kaikesta tärkeästä voidaan vaieta.

 

 

 

Uteliaisuus ajaa ujouden edelle

No Comments

Olin lapsena ja nuorena tavattoman ujo. Huono urheilussa, hyvä koulussa. Muita satakuntalaisia astetta tummempi iho, mutta myös ehkä hivenen valoisampi mieli. Olin aikani nörtti, mutta ei minua kukaan koskaan kiusannut. Otin annettuna tosiasiana, että minut valitaan urheilujoukkueeseen viimeisenä. En myöskään häpeillyt saada kymppiä kokeesta. Tuskin sillä sen enempää rehvastelinkaan.

Vasta työurallani olen uskaltautunut parrasvaloihin. Uteliaisuus on ajanut ujouden edelle. Olen joutunut kurinalaisesti opettelemaan rohkeutta. Siitä huolimatta mietin yhä usein, onko jonkun kysymyksen esittäminen soveliasta. Mutta kysyn silti, koska tiedän, että moni miettii samaa ja jättää kysymyksen kokonaan tekemättä. Annan äänen vielä itseänikin ujommille. Ja kun kysyy, jää vähemmän epäselvää.

Ujous on myös suuri voimavara. Se antaa tilaa kuuntelemiselle, havainnoimiselle, oman sisäisen intohimon kehittämiselle. Jos työyhteisössä on sisäänpäinkääntyneitä kollegoja, se ei tarkoita sitä, etteivät he haluaisi osallistua kahvipöytäkeskusteluihin. Kynnys ensimmäiseen kysymykseen saattaa vain olla ylitsepääsemättömän korkea. Ujon on helpompi vastata kuin kysyä. Siksikin minusta on tullut kyselijä.

Olin taas kerran ollut kyselemässä, kun yksi entinen kollegani pysäytti minut toimiston keittiön ovella. Hän korosti, miten läpinäkyvää mielistelyä jutteluni on ja ettei minua oikeasti kiinnosta asiat, joista kyselen. Kävin kiertämässä talon ulkokautta. Se oli varmasti tuuli, joka nosti vedet silmiini. On samantekevää, mikä oli motiviini kysellä. Tiedän sen itse. Kysymykseni eivät olleet tärkeitä. Saamani vastaukset olivat.

 

Apatiasta empatiaan

No Comments

Viime viikot ovat olleet innostavia, mutta kiihkeän työntäyteisiä. Paljon uuden oppimista, paljon uuden suunnittelemista. Tänään aamulla oli täysinpalvellut olo. Harkitsin jo ohikiitävän hetken päivän CFP-koulutuksen lähijakson skippaamista. Otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin kohti kauppakorkeakoulun pulpettia.

Ajatukset karkailivat. Päätelaitteeni värisivät viestitulvassa. Ennen kello yhtätoista sain odotetun viestin Patentti- ja rekisterihallituksesta: Nyt se on virallista. Uusi yhtiö on kaupparekisterissä. Ajatukset palasivat koulutukseen. Opiskelukavereitteni Sannan ja Teron innostuneessa seurassa teimme ajattelua avartavia ryhmätöitä.

Olin pitkästä aikaa paineettomassa tilassa. Luennoitsijoiden presentaatiot näyttivät yhtäkkiä tavallista selkeämmiltä. Kaavakuvat ja uudet termit alkoivat elää mielessäni omaa elämäänsä. Sensegiving. Empatia. St. Gallenin malli. Sosiaalinen pääoma. Kuukausien jälkeen palaset loksahtelivat kohdalleen. Sain voittavia oivalluksia, joita kertoa kollegoille ja asiakkaille.

En malta odottaa. En malta odottaa maanantaita. En malta odottaa uusien ja uusvanhojen työkavereiden ja asiakkaiden kohtaamista. En malta odottaa kaikkea uutta ja innostavaa. Aamulla laiskotti. Olisi ollut helpompi jäädä. Oli taas viisaampaa lähteä kuin jäädä. Tehdä matka apatiasta empatiaan.

Lähtemisen vaikeus
ensimmäinen askel.

Lähdin.
Enkä palannut samana.

Hannu Pöntinen: Onnen raapaisuja.

 

 

Muutama huomio työtä hakeville

No Comments

Suomen talous on vihdoin tukevassa kasvussa ja se heijastuu ilahduttavasti myös työmarkkinoille. Oman alansa huippuosaajille on kasvukeskuksissa hyvin töitä tarjolla. Vanhaa työtä ei kuitenkaan kannata jättää hyvinäkään aikoina kevein perustein. Uralleen nostetta etsivän kannattaa huomioida ennen työsopimuksen allekirjoittamista ainakin seuraavat asiat:

1) Haasta potentiaalista uutta työnantajaa. Myyntipuheissa jokainen yritys panostaa henkilöstönsä koulutukseen, hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Tämä on joissakin työpaikoissa totta, harmillisen monissa viestintäosaston korukieltä. Lue uutisia työtä tarjoavasta yhtiöstä, katsele työhaastattelussa ympärillesi ja pyydä lupaa keskustella nykyisen henkilökunnan edustajien kanssa. Aisti tunnelma.

2) Kiinnitä huomiota henkilökunnan vaihtuvuuteen. Hyvinvoivassa organisaatiossa henkilökunnan vaihtuvuus on pieni. Luontaista vaihtuvuutta on aina, mutta jos lähtijöitä on vuositasolla 10-15 % henkilökunnasta tai yrityksestä lähdetään tiimikaupalla, se voi olla merkki yrityksen sisäisistä kulttuuriongelmista. Jos tietää jonkun poislähteneen, kannattaa kysyä hänenkin näkemystään. Muista kuitenkin, että lähteneen näkemys voi olla värittynyt.

3) Hyvä työilmapiiri heijastuu aina asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Itselläni on aina tapana seurata kumppaniyritysteni sosiaalisen median käyttäytymistä. Jos yhtiö haluaa puhua some-fiidissä pääasiassa itsestään ja tykkääjät ovat suurelta osin yhtiön omaa henkilökuntaa, kannattaa miettiä vielä hetki. Henkilökuntaansa ja asiakkaisiinsa aidosti panostava yritys nostaa keskiöön tärkeimmät voimavaransa: 0mat ihmiset, omat asiakkaat ja yhteistyökumppanit.

4) Työpaikan vaihtaminen on täysin normaalia ja jopa toivottavaa myös työnantajan näkökulmasta. Olen aina kannustanut omia työkavereitani vaihtamaan työtä, jos löytävät paremman. Lähtö harmittaa (joskus itkettääkin), mutta eihän työkavereiden menestyksestä voi olla kuin onnellinen. Jos yhtiö, johon olet hakemassa, on myös poislähteneiden sydämessä, voit olla turvallisin mielin. Työsuhde voi päättyä, keskinäinen kunnioitus ei.

Mikä minä olen yllä olevasta puhumaan? Perustimme ystäväni Tapanin kanssa ENALA//HYYSALOn vuonna 1999. Muutama vuosi sen jälkeen meidän arvioitiin väitöskirjatutkimuksen ainoaksi komeetta-organisaatioksi. Tohtori Karma mittasi numeerisesti yksilöiden optimismia, yhteisön toimivuutta, ajattelun dynaamisuutta ja ihmisten välistä luottamusta. Tulosten pohjalta hän mallinsi neljä yhteisötyyppiä, joiden kehitysprosesseja seurasi vuoden ajan. Tyyppejä olivat orvot, soturit, me-yhteisö ja komeetat.

– Komeetoissa yhdistyvät tunnetaidon parhaat elementit, ja me-yhteisökin osaa yhteistyön. Soturit ovat yksilösuorittajia, kun taas orvoissa tunnetaidot ovat lähes kauttaaltaan niukkoja. Yksilöiden välinen luottamus ja dynaamisen ajattelun mahdollistavat uskomukset ovat välttämättömiä välittäviä tekijöitä, jotta syntyy tunnetaitoa sekä yksilöissä että organisaatioissa, Karma tiivisti.

En ole tohtori, mutta olen samaa mieltä. Oikeassa yhteisössä sinäkin olet komeetta.

Se ei ollut graafikon vastaus

No Comments

Tunnen luovat ihmiset. Olen elänyt ja hengittänyt heidän kanssaan samaan tahtiin jo yli neljännesvuosisadan. Se on ollut kaunista aikaa. Ja vielä paremmalta näyttää tulevaisuus.

Olemme miettineet muutaman päivän Teron kanssa uutta yritystä. Uusi yhtiö tarvitsee näkyvän identiteetin, joka herää henkiin sisäisen kulttuurin hehkulla. Kauneinkin talo muuttuu kodiksi vasta asukkaidensa myötä. Briiffasimme perjantaina entisen kollegamme uuden yritysidentiteetin luomiseen. Toimeksianto oli tehty huolella, Heikki kuunteli sen huolella. Tänään saimme nähdä hänen vastauksensa. Se ei ollut graafikon vastaus. Se oli taiteilijan, se oli maailmaa uteliaasti tarkastelevan, sivistyneen miehen vastaus. Se jätti meidät sanattomaksi.

Uuden aloittamisessa on aina omat stressipisteessä. Tuska vanhasta luopumisesta, pelko epävarmuudesta. Tuon kaiken vastapainona on tulevaisuudenuskon mukanaan tuoma keveys: Kokenutkin saa uudistumisesta poikkeuksellista nostetta. Katselen uuden yhtiön identiteettipresentaatiota. Hymyilen. Tunnen jo, miten siipemme kantavat.

Asiakkuudenhallinnan ABC

1 Comment

Olemme starttaamassa uutta markkinointiviestintätoimistoa. Tämä on innostavaa aikaa, vaikka meitä on vasta Tero ja mä. Henkilökuntamme vahvuus on osimoilleen prosentti siitä, mihin olemme viime vuosina tottuneet. Kun toimintamme alkaa vappuna, uskomme, että työkavereiden määräkin on silloin multiploitunut. Kasvu ei kuitenkaan ole itsetarkoi- tus. Laatu on. Asiantuntijaorganisaatio pysyy luovimmillaan ja kustannustehokkaimmil- laan alle parinkymmenen hengen kokoisena. Silloin ei vielä tarvita tuottamatonta väliportaan hallintoa, sisäisiä työryhmiä ja aggressiivista asiakashallintaa.

On varmastikin aika yleispätevä fakta, että parikymmentä prosenttia asiakkaista tuo yritykselle 80 % sen tuloksesta. Jos tuote ei ole kunnossa ja kauppa ei käy, keskijohdolla on tapana ratkaista ongelma lokeroimalla asiakkaat kannattavuuden perusteella omiin koreihinsa. A-asiakkaat saavat selästä rapsuttamista oikein huolella. B-luokkaa siedetään, mutta heidän palvelunsa automatisoidaan. Paarioiksi arvioidut C-tyypit eivät tuo kuin hiekkaa eteiseen. Ne joutavat mennä. ABC. Jee jee!

Uuden yrityksen aloittamisessa on hienoa sekin, että jokainen työntekijä, jokainen asiakas ja jokainen yhteistyökumppani ovat parasta A-luokkaa. Uudelle yritykselle kelpaa asiakkaaksi pienempikin asiakas. Sellaisen kanssa on ilo kasvaa yhdessä. Suuremmat asiakkaat saavat meillä joustavaa palvelua: Matka briiffistä kampanjasta on nopea ja tehokas, koska sen ei tarvitse läpäistä 7-portaista hallintohimmeliä. Koolla ei ole merkitystä, jos sekä asiakkaat että asiantuntemus ovat A-luokkaa.

Jos näkisimme mahdollisuuden vain 20 %:ssa asiakkaista, menettäisimme neljä mahdollisuutta viidestä. Jos kohtelet omia asiakkaitasi tasavertaisesti, meillä saattaa olla paljon muutakin yhteistä. 80 % ei ole koskaan uhka. Se on aina mahdollisuus.

Huutomerkki

No Comments

Kädentaitoni eivät riitä rakentamiseen. Maalaamiseen olen liian suurpiirteinen. Huonekaluista pidän, mutta en koskaan malttaisi ostaa uusia. Remontti on minulle kauhistus. Jos yhden seinän tapiseeraa, seuraava näyttää nuhjuiselta. Porttiteorian pelossa on parasta olla edes aloittamatta.

Ulkona ei ole juurikaan enempää toivoa. Lehtotonttimme vanhat, järkälemäiset tammet imevät ympäristöstä kaiken energian, veden ja valon. Virttynyt ja varreltaan lahonnut päivänvarjo on terassin aurinkoisessa kohdassa. Pitäisi löytää uusi, mutta sen pitäisi olla täsmälleen samanlainen.

Olen hyvä selittämään itselleni (ja muillekin), että minkään muuttumattomuus on tarkoin harkittu tyylilaji. Tavaraa tulee lisää, mutta vanha ei anna sille tilaa. Kasoilla on tilaa kasvaa ylöspäin. Ajallinen kerrostuneisuus näkyy konkreettisesti: Kirjakasat rakentuvat vanhemmista uudempiin.

Pidän kuitenkin jollakin tapaa sesongeista. Tänään purimme talven ja rakensimme tilalle kevään. Terassi sai kalusteet ja ruukkuihin vaihdettiin kuivuneiden callunoiden tilalle orvokkeja. Joskus oranssina loistanut päivänvarjokin tuntuu seisovan huutomerkkinä vasten pölystä pesemääni tuija-aidannetta. Kevät!

Older Entries