Käsittämättömiä kuulutuksia

No Comments

Helsinki-Vantaa, 28.helmikuuta kello 05.40, terminaali 1, lähtöportti 13. Rapsakka aamulento Helsinki – München. Boardingin alkamisesta kuulutetaan. Ihmiset ryhmit- täytyvät nopeasti ja kuuliaisesti nättiin jonoon, koska Suomi. Lentokenttävirkailija ottaa mikrofonin käteensä ja kuuluttaa: ”Ensin business, kultakorttilaiset ymsyms, sitten lapsiperheet ja liikuntarajoitteiset hänen kauttaan tiskin vasemmalta puolelta.” Meille rahvaalle tärkeä ja siksi alleviivattu erikoislisätieto: ”Turistiluokka kulkee näiden jälkeen nopeista automaattiporteista oikealta, jos tänään EDES toinen niistä toimisi.” Yksi kuulutus ei riitä. Neljännen tehotoiston jälkeen ymmärrän, että porttivika on krooninen ja tyhjää business-jonoa vartioiva virkailija ei kovinkaan mielellään käsin koske muihin kuin business-lippuihin. Jono liikkuu ja voin todeta omakohtaisesti, että porteista ei todella toimi kuin toinen, mutta mitä väliä. Jonon eteneminen tökkää kuitenkin putkessa, kun me rahvas tungemme koneessa pörheitä canadagoosejamme ja ylisuuria feikkivuittoneitamme alimitoitettuihin overhead lockerseihin. Mitä lisäarvoa matkustajille tuotti toimimattoman portin naamaan hierominen? Kenelle viesti oli kohdistettu? Paransiko tiedon jakaminen kuuluttajan päivää? Entä matkustajan palvelukokemusta? Olisiko kukaan edes huomannut toimimatonta porttia? Pitääkö ihan kaikki kertoa? Oliko lentokenttävirkailijan aamukahvi- kuppi ollut puoliksi tyhjä? Ja oliko se minun vikani? En osaa näihin kysymyksiin vastata, koska en juo enkä tarjoile aamukahvia. Nyt istun bussissa Barcelonan pohjoispuolella. Kukaan ei kuuluta mitään. Onneksi. En siitä mitään ymmärtäisikään. Nada.

Brothers and sisters

No Comments

Suomalaisten olympiamenestys ei ollut ennen viimeistä viikonloppua toivotunlainen. Medialle kuitenkin syötettiin lapaan Aasian sijaan Afrikasta. Patrian hämmentävä sotatarvikesuhmurointi vaati yhden suomalaisen hengen ja veti lokaan toisen. Jos Suvi Lindén on ollut matkalla luvattomalla asialla ja käyttänyt asemaansa väärin, hän ansaitsee siitä lainmukaisen tuomion. (Sosiaalisella) medialla ei kuitenkaan ole tuomioistuimen valtaa. Siksi sen tulisikin pidättyä voimaantumasta omasta vallastaan.

Sisar Lindénin lisäksi tikun nokkaan on nostettu Veli Joulu. Brother Christmas on tehnyt paljon hyvää. Ei ole lainkaan tavatonta, jos yhden miehen odottamatta isoksi kasvaneessa hyväntekeväisyysorganisaatiossa olisi ollut kasvukipuja ja joku kuitti olisi jäänyt asianmukaisesti kirjaamatta. Jos harmaalla alueella toimiminen on ollut suunniteltua, se on asia erikseen. Nyt ainakin minusta tuntuu, että Helsingin Sanomat leimasi Brother Christmasin epäluotettavaksi todisteilla, jotka eivät kerro hyvästä lehtimiestavasta.

En tunne sisaren enkä veljen taustoja muualta kuin mediasta. Mutta ei käy kummankaan tilanne kateeksi. He ovat julkisuudessa leimautuneet syyllisiksi loppuiäkseen, vaikka puolueeton tuomioistuin toteaisi heidät syyttömiksi. Guilty until proven innocent. Valta sokaisee ihmiset, raha yritykset. Nykymoraali tuntuu tehdyn venytettäväksi. Lehdistöllä on oma eettinen normistonsa, yrityksillä omansa. Kai sitä nyt hieman voi venyttää hyvän skuupin tai kasvavan myyntikatteen vuoksi. Kunhan ei tarvitse peiliin katsoa.

Epilogi

No Comments

Tänään päättyi 19-vuotinen ura perustamassani yhtiössä. Olenko haikea? Yllätyksekseni en. Olen lähinnä helpottunut. Rakkaita kollegoita ja asiakkaita kaipaan, mutta kuten englantilaisilla on tapana sanoa: ”Miten naurammekaan eron tuskalle, kun taas tapaamme.”

Kahden vuosikymmenen ensimmäiset vuodet olivat kauneimpia: Suomen paras asiakastyytyväisyys, paras tutkittu työtyytyväisyys. Kannattavaa liiketoimintaa, laadukasta suunnittelua. Välittämistä, hyvinvointia ja suvaitsevaisuutta. Eliniän kestäviä suhteita.

Mainostoimistossa ei ole muuta kuin ihmiset. Kalkkiviivoilla pari omaa riittämättö- myyttään työstävää poikkeustapausta kuiskii hyvien ihmisten keskellä ympäriinsä hiomatonta propagandaa: Ihmisistä välittäminen on murhaa. Narsisti ei anna muiden loistaa. Se on varmasti juurikin näin. Antakaa palaa nyt, kun olen poistunut valonne edestä. Aurinko nousee maanantainakin. Itse aloitan silloin alusta. Aloittakaa tekin. Minua lahjakkaampi lyyrikko Pauli Matti Juhani Leskinen kiteytti tämänkin yhteen lauseeseen: Kun henki on vahva, niin vähäkin työ riittää maailman luomiseen.

Olkoon maailma meille kaikille avoin!

 

 

Puolelta toiselle

1 Comment

Olen ollut aina myyjä. Opiskeluaikana myin käyttötavaroita, hedelmiä ja vihanneksia Keskossa, valmistuttuani omia ja kollegoitteni ajatuksia mainostoimistossa. Ensi viikosta lähtien siirryn pöydän toiselle puolelle ostajaksi. Millainen ostaja pesunkestävästä myyjästä tulee?

En kilpailuta

Olen osallistunut satoihin kilpailutuksiin ja voittanut niistä luultavasti suuremman osan kuin yksikään kilpailija. Tiimini on osallistunut vain kilpailutuksiin, jotka olemme halunneet voittaa. Emme ole tuhlanneet ruutiamme. Silti jokainen häviö on sattunut. Ja mikä pahinta, nykyiset asiakkaat maksavat aina turhat kilpailutukset. Siksi aion säästää kaikkien resursseja ja valita kumppanit kahdenvälisillä neuvotteluilla.

En siedä kilpailijoita

Olen hyvin luottavainen ja avoin. Siksi edellytän kumppaneilta sitä, ettei heillä ole kilpailevia asiakkuuksia. Luottamus lisää avoimuutta. Avoimuus lisää sitoutuneisuutta. Sitoutuneisuus tuloksellisuutta. Jos emme kelpaa ainoaksi asiakkaaksi omalta toimialaltamme, en ryhdy yhteistyöhön lainkaan.

En sitoudu myyjän prosesseihin

Uskon yhteistyön pitkäjänteisyyteen, mutta myös jatkuvaan herkkyyteen. Tiedän omasta kokemuksesta, että yhteistyön syvetessä myös sen tuloksellisuus kasvaa. Siitä huolimatta luotan projektiluonteisiin toimeksiantoihin. Niillä on alku ja loppu. Ne ovat tavoitteellisia ja mitattavia. Hyvä työ generoi hyvää työtä. Ennalta määritelty kuukausikohtainen hinnoittelumalli ei motivoi kuin myyjän controlleria.

En osta yhdeltä luukulta

Kun haluan päästä nopeasti ja helpolla, juoksen läpi supermarketin. Kun haluan laatua, teen hankintani omaan alaansa tiukasti keskittyneestä erikoiskaupasta. Oma työni on koordinoida erikoisliikkeiden tarjonnat ja valmistaa niistä herkullinen soppa. Kunnianhimottomasta hypermarketista saa helposti vain mikrolämmitettävää einestä. Sellaista en kaipaa. Arvostan enemmän laatua kuin määrää.

 

 

 

Kannustajat vs lannistajat

1 Comment

Me suomalaiset;) Olemme luotettavia. Rehellisiä ja sisukkaita. Olemme periksiantamat- tomia. Yleviä luonteenpiirteitä, joilla on maksettu sotakorvaukset, keksitty liekkisulatus- menetelmä ja rakennettu aikanaan maailman johtava kännykkävalmistaja. Painavam- massa vaakakupissa ovat asiat, joita emme ole. Luotan nuoriin sukupolviin, mutta me nyt vallassa olevat keski-ikäiset emme ole kovinkaan optimistisia. Emme ole vähimmässäkään määrin kannustavia.

Urheilutoimittajamme, joilla on tapana valita vuoden urheilijaksi keihäänheittäjä, ovat tyyppiesimerkki suomalaisuudesta: He eivät ole kannustaja; he ovat lannistajia. Olen seurannut sivusilmällä Pyeongchangin olympialaisia. Naisten jääkiekkojoukkueen valmentaja dissaa omiaan, toimittajat tyrmäävät Kaisa Mäkäräisen ja väkisinhiihdon päävalmentajan kesken kisojen. Suomalaista kannustuskulttuuria ei toivoisi edes vihamiehelleen.

En tiedä, onko minustakaan ensimmäisen kiven heittäjäksi. En ole aina suurin motivaattori. Kun joku kollegani onnistuu, tapanani on sanoa, ettei aina voi epäonnistuakaan. Mutta lasken edukseni sen, etten koskaan ole myöskään moittinut ketään epäonnistumisesta. Mielestäni kannustusta tarvitaan eniten juuri heikkoina hetkinä. Voiton hetkellä olen aina vetäytynyt syrjään ja antanut voittavan tiimin juhlia keskenään.

En ole koskaan ollut urheilija, mutta minulla on ollut mahdollisuus seurata muiden urheilua kentän laidalta. Joukkueurheilussa voittavalle kentälliselle annetaan lisää vastuuta. Onnistumiset ruokkivat onnistumista. Olen valmentanut voittavaa kentällistä organisaatiossa, missä mikään ei riittänyt. Jokainen tehty maali ja piste oli saavutettu etu. Ei lupaa nauttia. Ei iloita. Uutta putkeen. Jaksaa, jaksaa. Tee vielä yksi maali. Ja vielä yksi.

Jos olisin Kaisa Mäkäräinen, sanoisin, että pitäkää tunkkinne. Minulla on elämä ja saavutukset. Mites teillä?

 

 

Omin jaloin

No Comments

Olen työskennellyt koko aikuisikäni kätilönä. Olen vastannut uusien asiakassuhteiden rakentamisesta, avustanut asiakkaita yhteistyön käynnistyessä ja hoitanut kumppanuuksia niiden syntymisen jälkeen ilmenneissä eritystilanteissa. Ensi viikosta lähtien entiset työkaverini ja asiakkaani saavat jatkaa matkaa omin jaloin. Olen ollut hyvä kätilö. Kadulla tulee vastaan lukemattomia potilaitani ja kollegojani, jotka ovat kasvaneet itsenäisiksi. Muistan heidät kaikki. Yhtään heistä ei ole työnnetty myyntisuppilooni anonyymisti. Olen halunnut oppinut tuntemaan heistä jokaisen ihan tarkoituksella.

On meidän suomalaisten perisynti, ettemme arvosta myymistä. Luullaan, että (asian- tuntijapalveluiden) myynti voidaan automatisoida. Kerron teille salaisuuden: Ei voida. Asiantuntijapalveluiden myynti on aina hyvin luovaa ja konsultatiivista. Vakiomuotoisesta suppilosta ei mahdu ulos kuin vakiomuotoinen kikkare. En minäkään myymisestä itsessään motivoidu. En kuuntele kauppakellon kilahduksia enkä syö myyntikakkuja. Miksi kauppoja pitäisi erityisemmin juhlistaa? Mieluummin juhlistan oman tiimin onnistumisia ja yhteistyön vuosipäiviä. Ainakaan asiakkaana en halua, että minussa nähdään vain syy kakkuun tai kellon kilautukseen.

Älkää kilautelko minulle. Kun yhteistyömme onnistuu, soitan mielelläni sen kunniaksi torvea ja lyön rumpua. Ties vaikka serenadin laulaisin. Ja jos yhteistyön sujuu erityisen hyvin, lupaan olla laulamatta.

Torvensoittaja on Disneyclips.comista

The Crazy Family

No Comments

24 vuotta sitten tänä päivänä klo 13.22 meistä tuli perhe, kun esikoisemme syntyi. Seuraavana vuonna perheemme täydentyi toisella mainiolla pojalla. Lukion jälkeen pojat lähtivät armeijan kautta suoraan yliopistoon, mutta ennen sitä perheemme kasvoi kahdella ihanalla tytöllä. Meitä on nyt kuusi.

Perheemme on aika äänekäs ja eloisa. Olen kuullut – joskus jopa omasta suustani – meitä verrattavan Serranon perheeseen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Sähläämisen lisäksi meillä on paljon rakkautta. Kaapit ovat aina täynnä ruokaa ja ovet auki. Lapset ja heidän ystävänsä ovat aina olleet meille enemmän kuin tervetulleita. Muistan kesälomia mökillä, jolloin olen kouluttautunut suurtalouskokiksi.

Perhe-elämä on opettanut paljon myös liikkeenjohtamisesta. Olen kohtalaisen musta- valkoinen ihminen, mutta perheenisänä olen pakosta oppinut kuuntelemaan muiden mielipiteitä ja löytämään kompromissiratkaisuja. Se on hionut särmiäni myös esimiehenä. Alaistaitoni saattavat olla yhä vajavaiset.

Perhe on ihmeellinen entiteetti. Kun sellaisen on saanut, siitä pitää huolta leijonan lailla. Vastuu ja huolenpito on raskasta, mutta myös palkitsevaa. Muistan miten hyvin nukuin jouluna, kun me kaikki kuusi olimme pitkästä aikaa saman katon alla. Tai seitsemän. Viikonloppuvieraamme, valkoisenpaimenkoiranpentu Gigi harjoitteli vaistojaan ja vartioi väsymättä puolestani, että koko lauma oli koossa.

Ai niin, The Crazy Family? Se on perheemme sisäisen WhatsApp-ryhmän nimi.

Älä anna muiden määrittää itseäsi

No Comments

Lähde, jos sinulla on mahdollisuus lähteä.

Olen aina arvostanut työnhakijoita, jotka ovat viihtyneet pitkään edellisissä työpaikois- saan. Itsellänikin on kollegoita ja asiakkaita, joiden kanssa olen tehnyt työtä yhdessä pitkälti yli 20 vuotta. Lojaalisuudella on myös kääntöpuolensa. On vaara, että kriittiseltä massaltaan dominoivampi organisaatio alkaa määrittää nöyriä yksilöitään. Olen huomannut sen omakohtaisesti. Vuosien mittaan olen ulkopuolisten silmissä leimautunut pelaamaan vain tiettyä paikkaa. Nyt kun olen murtautunut ulos vakiintuneesta viite- kehyksestäni, olen ollut enemmän kuin positiivisesti yllättynyt. Olen saanut parissa viikossa enemmän mielenkiintoisia työtarjouksia kuin viimeisenä 20 vuotena yhteensä. Vaikka olen selkeästi pysynyt liikaa paikallani, samalla olen tehnyt myös jotakin oikein. Olen määrätietoisesti rakentanut omaa brändiäni. En ole koskaan luovuttanut omia mielipiteitäni kollektiivin pyöristettäväksi. Niissä on särmää, mihin tarttua. Kun organisaatiossa on persoonia, joiden mielipiteet kiinnostavat, ne ovat suuri voimavara myös työnantajalle. Rohkeat mielipiteet vaativat kasvaakseen luottamuksen ilmapiirin. Vain silloin ne hyödyttävät sekä yksilöä että organisaatiota. Rohkeus on organisaatiolle ja yksilölle ylevä arvo. Sen lunastaminen on joskus vaikeaa. Joskus on helpompaa sulautua tapettiin. Mutta siihen voi myös kadota lopullisesti.

Lähde, jos sinulla on mahdollisuus lähteä. Silti monesti on rohkeampaa jäädä.

 

Osaamisen redusointi

No Comments

Tänä vuonna tulisi täyteen 28 vuotta mainosalaa. Vuosien varrella kaikki on muuttunut. Mikään ei ole muuttunut. Ydinosaamiseni on pysynyt samana. Organisaation kasvaessa ympärillä, oma keskittyminen on herpaantunut. Kun kaupan valikoimat kasvavat, hyllyi- hin alkaa kerääntyä myös pölyä kerääviä tuotteita. Määrä ei useimmiten korvaa laatua.

Tiedättehän sopan herkullisuuden ja keittäjien määrän korrelaation. Ainakin henkilö- tasolla haluan panostaa laatuun. Ydinosaamiseni nousee esiin vain kokoon keittämällä. Turha pöhö poistuu samalla, kun maut tiivistyvät. Usein unohtuu, että hyvään ruokaan ei tarvita kymmeniä komponentteja. Puhtaimmat maut ovat yksinkertaisia ja selkeitä.

Nähdäkseen lähelle, on hyvä ottaa hieman etäisyyttä. Miltä mainosala näyttää asiakkaan näkökulmasta? Arvostetaanko siellä luovuutta vai prosessiosaamista? Kumpi on tärkeäm- pää: laadukas sisältö vai uusien tekniikoiden omaksuminen? Onko ostaminen houkutte- levampaa geneerisistä kauppakeskuksista kuin persoonallisista kivijalkakaupoista?

Minulla on tähän näkemys. Jos se todentuu oikeaksi, saatan joskus hyvinkin palata takaisin asiakkaasta sisällöntuottajaksi, joka panostaa bulkkituotannon sijasta täysillä todelliseen asiakasymmärrykseen. Miksi alkaisin kerätä itselleni vain kasvavan liikevaih- don nimissä huonokatteista tuotantotyötä, jos sen sijaan voin keskittyä asiakkaalle ja itselleni aitoa lisäarvoa tuottavaan strategiseen työhön? Sellaisia kumppaneita arvostan asiakkaana.

 

Between jobs

No Comments

Työtä etsivä amerikkalainen sanoo tyylikkäästi olevansa between jobs. Itse en etsi töitä, mutta koen olevani parhaillaan välitilassa. Olen jättämässä parin viikon kuluessa lopullisesti vuonna 1999 perustamani yrityksen ja hyppäämässä uuteen ja innostavaan. Muutosta prosessoidessani olen huomannut, että töiden välillä todellakin on eroa. Olen ollut käytännössä koko työurani markkinointiviestinnän ammattilainen. Jotta olen saanut itselleni töitä, minun on ne pitänyt ensin hankkia. Vaikka yritys on kasvanut, yrittäjähenki- syyteni on säilynyt. Tuloja on aina pitänyt hankkia menoja enemmän. Siinä olemme luottohenkilöitteni kanssa aina onnistuneetkin. Kim Väisänen sanoo päivän Talous- elämässä: ”Kun toimivan johdon aika kuluu rahan hakemiseen, se vie fokuksen pois asiakkaista.” Jatkaisin Väisäsen ajatusta. ”Jos toimivan johdon aika kuluu vimmaiseen uusien asiakkaiden hankkimiseen, se vie fokuksen pois nykyisten asiakkaiden palvelemiselta.” Siksi olen asiakkaiden hankkimisessa aina keskittynyt määrän sijasta laatuun ja pysyvyyteen. Osaavat kollegani ovat pitäneet huolen asiakassuhteiden kehittämisestä. Laatuun aion keskittyä myös asiakkaana. En massakilpailuta yhteistyö- kumppaneita hengiltä, vaan haluan rakentaa käsin poimittuja, luottamuksellisia ja kestäviä suhteita. Haluan löytää kumppanien kanssa yhteisen tavoitteen. Aion antaa rehellistä palautetta. Uskallan kritisoida, muttei minulla ole koskaan myöskään ollut vaikeuksia arvostaa ja kehua kollegoiden tai kilpailijoiden töitä. Luulen tietäväni aika hyvin, mitä kukakin osaa ja mitä siitä kuuluu maksaa. Parhaiten osaavista on helppo valita kumppaneiksi heidät, jotka ovat kohdelleet minua reiluimmin. Toivottavasti se näkyy ostamisen osaamisena ja keskinäisen kanssakäymisen avoimuutena. Lopuksi tärkein haasteeni: Miten kaikessa itseriittoisuudessani osaan pitää aistini avoimina pinnan alla kupliville innovaatioille ja uusille tavoille tehdä töitä? Olkoon tämä kirjoitus myös kutsu: Haastakaa minua! Kuuntelen kyllä, vaikka joskus saatan vaikuttaa poissaolevalta. Älkää antako periksi. En minäkään antaisi. Haluan olla voittajien kanssa samassa tiimissä, olin sitten kummalla puolen pöytää tahansa. Olemmehan samalla puolella.

Maksoin tästä piirustuksesta 8,43 dollaria ja se on silti ihan suttuinen. Plääääh!

Older Entries