Maailman toisella puolen

No Comments

Muutama vuosi sitten olimme vaihto-oppilasvanhempia ja kutsuimme vaihtarimme muut isäntäperheet yhteiseen illanviettoon. Keskustellessa osoittautui, että vaimoni ja toisen perheen äiti olivat olleet aikanaan vaihdossa – toisistaan tietämättöminä – samassa perheessä piskuisessa 4.500 asukkaan pennsylvanialaiskylässä.

Viikonloppuna Lyytin mainioissa 10-vuotisjuhlissa keskustelimme australilaissyntyisen tuttavamme kanssa. Keskustelu kääntyi hänen kotikaupunkiinsa Adelaideen ja vaimoni kertoi, että on kuullut kaupungista paljon hyvää, sillä hänen pikkusiskonsa oli puolestaan vaihto-oppilaana siellä. Minuutissa selvisi, että he tunsivat toisensa.

Ihmeellisiä sattumia. Vai onko sittenkään? Yrityksemme intrassa ja slackissa kysellään, monesti, että tunteeko joku sitä tai tätä henkilöä. Nostan usein käden pystyyn. Tunnen. Tiedän. Meillä on yhteisiä ystäviä. En tunne, mutta voin ottaa yhteyttä. Uskon itse ja kannustan lapsiani ja kollegoitani aktiivisuuteen. Aktivistit tunnistavat toisensa.

Active minds think alike.
Globe-Free-Download-PNG

Kohtaamisia ja eroja

No Comments

Muutos on välttämätöntä. Lapsena mieliin iskostuneet sanonnatkin ovat ohittamassa parasta ennen päivänsä. Ensi kertaa ihmiskunnan historiassa muutos on niin nopeaa, että nuorena opittu saattaa estää onnistumiset aikuisena.

Jostain muistieni kätköstä kaivoin George Bernard Shawn varmaan sata vuotta vanhan ajatuksen: ”Kehitys on mahdotonta ilman muutosta ja he, jotka eivät kykene muuttamaan ajatuksiaan, eivät kykene muuttamaan mitään.” Viitataanko siinä minuun? Olen mielestäni hyvin kartalla muutoksesta. Silti luen kirjat paperiversiona ja katselen lineaarista televisiota. Useimmiten printtaan lentolipun. Autoni liikkuu yhä polttomoottorilla.

Muutos tekee minulle eniten kipeää henkilösuhteissa. Olen pahanlaatuisesti lähimmäisriippuvainen. Vaikka olen sosiaalinen, uusiin ihmisiin tutustuminen ei ole yksinkertaista. Ja kun ajan myötä tutustun, eroaminen on tuskallisempaa kuin juurihoito. Kohtaamiset ja erot kuuluvat kuitenkin kaikkeen muutokseen. Miten muutoksiin henkilösuhteissa voisi suhtautua yhtä luonnollisesti kuin teknisiin muutoksiin?

Oma työorganisaationi on muiden kasvuyritysten tapaan jatkuvassa muutoksessa. Ihmisiä lähtee ja tulee. Tulee enemmän kuin lähtee. Kumpikin aiheuttaa minulle stressiä. Uudet työkaverit ovat kuin hyllyssä odottavia lukemattomia kirjoja, joihin yrittää miltei epätoivoisesti etsiä aikaa tutustua. Vanhoihin on niin vahvat tunnesiteet, että niistä ei tahtoisi millään luopua. Tiedän, että tässä tilanteessa muutos on vähintään yhtä tärkeää itselle kuin ympäristölle. Mutta saisinko ennen välttämätöntä muutostani edes yhden tasaisen hetken?


going-separate-ways

 

Samaan aikaan toisaalla

No Comments

Tänään kello 13:01 Suomen aikaa joku oli yrittänyt kirjautua Facebook-tilleni Novosibirskissä. Yrittäjän päätelaitteessa oli Windows Vista –käyttöjärjestelmä ja hän käytti kirjautumisyrityksessään Firefox-selainta. Kello oli silloin Siperiassa – 4400 kilometrin päässä Turusta – jo 17:01. Hakkerointiyritys oli mennyt ylitöiksi. Tai tiedä nyt millaisia työaikoja tuolla toimialalla noudatetaan. Siperian pääkaupungissa oli tuolla hetkellä 20 astetta lämmintä ja puolipilvistä. Aivan kuten täällä.

Novosibirsk on Venäjän kolmanneksi suurin kaupunki. Se on varsin nuori metropoli. Se perustettiin vasta 1893, kun Siperian radalle alettiin rakentaa siltaa Ob-joen yli. Nyt siellä on asukkaita 1,5 miljoonaa. Bruttokansantuotetta he tuottava vuosittain henkilöä kohden reilut 4000 euroa. Kymmenesosan siitä, mitä me suomalaiset keskimäärin. Yhdentyvässä maailmassa tuloerot houkuttelevat rikollisuuden mahdollistamiin pikavoittoihin. Talousalueena koko jättiläismäinen Novosibirsk on Turkua pienempi.

On mukava huomata, että digitalisoituvassa maailmassa jotkut panostavat tosissaan tietoturvaan. Silloinkin, kun muutama vuosi sitten joku skimmasi Berliinissä luottokorttini, kuvasi kasvoni ja nosti seuraavana päivänä 12.000 euroa bosniahertsegovinalaisen pankkikonttorin tiskiltä henkilöllisyystodistustani näyttämällä. Tarina ei kerro, oliko nostaja näköinen – epäilemättä oli – ja minkä maan paperit minulle oli tehty. Luottokorttiyhtiö oma-aloitteisesti huomasi huijauksen ja sulki tilin. Minulle ei tullut kustannuksia. Luottokorttiyhtiö tilasi minulle automaattisesti uuden kortin, joka toimitettiin porilaiseen Nordean konttoriin. En ollut ikinä ollut sen asiakas. Korttia ei saatu sieltä millään keinolla pois. Siellä se luultavasti on vieläkin. Pankkiholvissa. Turvassa pitkäkyntisiltä – ja minulta.


1024px-Transib_Novosibirsk

 

Liekki ei kasva kokoaan suuremmaksi

No Comments

En saanut perjantaina töissä aikaiseksi juurikaan mitään. Suoraan sanoen en edes ihmeemmin yrittänyt. Vastasin pakolliset meilit. Puhelimesta oli ääni pois koko päivän. Kaikki jotenkin ärsytti tai tuntui vaikealta.

Nyt on viikonloppu ja vapaa. Onko viikonlopun ainoa tehtävä palauttaa työnsankari viikon rasituksista? Vai onko kaksi päivää viikosta lupa elää omaa työvapaata elämään. Tällä kertaa siirryin viikonloppuvapaalle pehmeän laskun kautta.

Kunto ei kasva jatkuvalla treenaamisella. Pääpäivän jälkeen pitää olla lepopäivä. Muuten uhkaa ylikunto. Yritystasolla kyllä, mutta yksilötasolla jokainen kvartaali ei voi ylittää edellistä. Työn liekki ei kasvaa kokoaan suuremmaksi, jollei sitten sytytä toisestakin päästä.

Tavoitteiden saavuttaminen luo mielihyvää. Nykyisin tuntuu siltä, että mielihyvästä nauttimiselle pitää budjetoida oma aikansa. Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Lisäisin näiden tavoitteiden perään vielä yhden: armollisemmin.
fhahdt-anywhere-hammock-double-with-timber-rails

Asiakasta odottavan aika on pitkä

No Comments

Kun töiden jälkeen menee ruokaostoksille ja hymyilevä konsulentti tarjoaa maistiaisiksi pienen palan yrttikuorrutettua, tuoksuvaa uutuusleipää, miten voi vastustaa. Kassalla sitä huomaa löytävänsä kokonaisen leivän ostoskoristaan.

Olen konsulentti. Tarjoan työkseni maistiaisia kollegojeni osaamisesta. Mutta minun asiakkaani harvoin kävelevät nälkäisinä ohitseni. Minun on mentävä sinne, missä heihin voisi törmätä oikealla hetkellä. Tänään tarjoilin maistiaisia Facebookissa, LinkedInissä, Slackissä, snailmailissa, sähköpostissa, WhatsAppissa, puhelimessa ja parin kaverin välityksellä. Neljä kohtaamistani potentiaalisista asiakkaista nappasi maistiaisen tarjottimeltani. Toivottavasti maistuu. Leivomme mielellämme lisää.

Maakunnassa asuminen on osoittautunut vahvuudeksi muuttuvassa maailmassa. Meillä on harvoin voinut jäädä kivijalkaan odottamaan satunnaisia sisään poikkeavia. Olemme aina tottuneet lähtemään sinne, missä asiakkaamme ovat. Uudet mediat ja sovellukset ovat pienentäneet maailmaa. Enää asiakkaiden kohtaaminen ei aina edellytä fyysistä liikkumista. Maistiaiset voi tarjota virtuaalisesti. Mutta parhaalta leipä maistuu aina yhteisessä pöydässä nautittuna. Siksi kello soi huomennakin aamulla kello 05:30.

 

Näyttökuva 2017-5-10 kello 20.21.04

Äärimmäisyyksien romantisointi syö miestä

No Comments

Kuukausiliitteessä oli juttu äidistä, joka halusi matkustaa Nepaliin selvittämään, mitä hänen kiipeilyonnettomuudessa menehtyneelle pojalleen todella tapahtui. Kaikki muistavat, miten suomalaisryhmä pari vuotta sitten nouti Norjassa luolasukelluksessa menehtyneet ystävänsä omaa henkeään uhmaten. Pihlajakadulla asuu vain mielenterveyspotilaita, päihderiippuvaisia, murhaajia, juonittelijoita ja oman kuolemansa lavastaneita. Salatut elämät eivät ole koskaan alennusjauhelihan paistamista, kielikurssin kotitehtäviä tai uuden IKEA-lipaston kokoamista. Monelle vain äärimmäisyys on tavoittelemisen arvoista. Riskienkin uhalla.

Itse teen työtä markkinointiviestinnän parissa. Meillä suurin huomio keskittyy tällä hetkellä data-analyysiin, ohjelmalliseen ostamiseen ja markkinoinnin automaatioon. Tiedostan näiden kaikkien merkityksen. Oma osaamiseni on perinteisessä sisällön- tuotannossa. Mielestäni biisin pitää olla ensin hyvä. On ihan sama, mitä kanavaa se päätyy kuuntelijoiden korviin. On innostavaa, että reittejä ja mahdollisuuksia tulee lisää.

Suomen autoista 3300 saa voimansa sähköstä. Niiden saama mediahuomio on osuuteensa verrattuna monikymmenkertainen. Hyvä niin. Elon Muskin kaltaiset maailman mullistajat ansaitsevat kaiken saamansa huomion. Samaan aikaan ei kuitenkaan saa unohtaa sitä, että jos 5 % ihmisistä on uudistajia, me loput 95 % olemme mahdollistajia. Ihminen muuttuu paljon teknologiaa hitaammin. Onneksi meillä mahdollistajilla on itseohjautuvia autoja odotellessa riittävän tiukka ote oman elämämme ohjauspyörästä. Kun kun maailma on taas valmiimpi, kyllä me seurailijatkin hyppäämme kehityksen kelkkaan. Ja nautimme kyydistä.


AAVA160_VZ939_H-626x383

Walk the talk

No Comments

Ennakkotietojen mukaan hallitus julkistaa perjantaina lakiesityksen, joka vuoden 2019 alusta muuttaisi merkittävästi työttömyysturvaa ja tapaa hakea töitä. Jatkossa työttömän pitäisi hakea kolmen kuukauden aikana vähintään kahtatoista työpaikkaa. Eli yhtä per viikko. Nyt on sitten mieltä pahoitettu oikein urakalla jo ennakolta. Työmarkkinajärjestöt pelkäävät työttömien työnhakijoiden tehtailevan sanktioiden pelossa sekä työnhakijoita että -antajia kuormittavia näennäishakemuksia. Pelko ei ole varmasti täysin aiheetonkaan. Mutta näen tässä uudistuksessa paljon enemmän hyötyjä kuin haittoja.

Kun työnhakijaa kannustetaan omaan aktiivisuuteen, se on monelle parasta mielen hyötyliikuntaa. Työnhakijaa kannustetaan omakohtaisesti miettimään, millaista työtä hän haluaa tehdä, missä hänellä on eniten annettavaa. Voi olla, että osa hakemuksista on turhauttavia sivuosumia, mutta uskoisin, että viiden hakemuksen jälkeen kokemattomimmankin hakijan osumatarkkuus alkaa kasvaa. Uskon, että viranomaiset ohjaavat hakemisen parhaisiin käytäntöihin.

En ole koskaan ollut työtön, mutta tiedän silti, mistä puhun. Haen töitä joka päivä. Haen niitä itselleni ja haen niitä työkavereilleni. Tänäänkin olen lähettänyt parisenkymmentä työhakemusta sähköpostilla. En ole saanut niihin yhtään vastausta. Soittelen ensi viikon alussa viestieni perään. Tavoitan puhelimella kahdestakymmenestä ehkä 8-10. Tapaamisia järjestyy keskimäärin 5-6, joista poikii 3-4 tapaamista keskimäärin parin tunnin matkan päässä kotoa. Tapaamisen valmistautumiseen menee päivä / kohtaaminen. Tapaamisista saamme 2-3 tarjouspyyntöä, joihin vastaamiseen menee kuhunkin muutama henkilötyöpäivä. Hyvin onnistuessamme saamme yhden asiakkaan. Tämä työ kannattaa. Se on työnhakemista, joka pitää meidät virkeinä. Ennen kaikkea se työllistää ja antaa meille mahdollisuuden palkata uusia työntekijöitä. Teemme paljon työhakemuksia, onneksi myös saamme niitä paljon. On aina palkitseva hetki kun työ ja sen tekijä kohtaavat.
Näyttökuva 2017-5-3 kello 19.58.46