Kruuna vai klaava?

No Comments

Sosiaalinen media räjähti eilen Suomen 100-vuotisjuhlakolikoista. Rahasarjan idea oli upea: kolikkojen toisella puolella on joku itsenäisyyden ajan kipupiste, toisella saavutus. Poliittinen korrektius oli taidetta vahvempi voima. Mielestäni asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Silti olen tyytyväinen rahojen poisvetämisestä. Se oli ainoa oikea ratkaisu.

Kilpailuhenkinen ja armoton liike-elämä on kuin juhlaraha. Jos omien saavutusten esiin nostaminen ei kilpailutilanteessa riitä, yhä useammin olen huomannut etsittävän kilpailijan kipupisteitä. Aina omalla kohdalle osunut tuulirako ei ole sopiva. Ponnistuksen ajoituksen kanssa saattaa olla ongelmia. Silloin kannattaa antaa kunnia niille, joilla oli hyvä päivä.

Muistan kun muutama vuosi sitten kehuin – omalla nimelläni kuten aina – kilpailevaa toimistoa Markkinointi & Mainonnan verkkosivuilla. Pahuuden akselin valtaamassa kommenttiketjussa kehu tulkittiin niin, että kun en itse osaa, haluan saada lisäarvoa toisten kehumisesta. Miten pahoin ihminen voi, jotta ajattelu on noin vinksallaan?

On ihan sama, tuleeko elämän kolikonheitossa kruuna vai klaava, kunhan saavutusten huumassa muistaa nöyrästi omat kipupisteensä. Ja vaikeuksien keskellä saavutuksensa.

 

coin_toss

 

 

 

Katsantokantoja ja näkemyseroja

1 Comment

Asun virkeässä Turussa. Se on kaikin puolin mukavaa. Oman kylän taloudellisesta toimeliaisuudesta huolimatta työni on paljolti jossakin muualla. Keskimäärin kolmena päivänä viikossa käyn Helsingissä. Lähden kuudelta, jotta olen kahdeksan tienoilla työn touhussa. Sitten neljän kratinoissa lähden kotiin, jossa olen about kuudelta. Näin me maakunnassa asuvat olemme oppineet toimimaan. Jos helsinkiläinen lähtee mielenhäiriössä Turkuun tai Ouluun, hän sopii ensimmäisen palaverin kello kymmeneksi, jotta hän voi lähteä matkaan mukavasti kahdeksalta. Kotiin hän lähtee iltapäiväkahdelta. Kiky kiky!

Matka Turusta Helsinkiin on arkipäiväinen. Helsingistä Turkuun se on poikkeus. Matka on molempiin suuntiin yhtä pitkä, vaikka toiseen suuntaan se vaikuttaa pidemmältä. Yksi keskeinen ero matkassa toki on. Turkulaiselle autoilijalle aurinko paistaa sekä aamuisin että iltaisin silmiin. Aurinko kun nousee idästä ja laskee länteen.

Pääkaupungiksi Helsinki on sijoittunut poikkeuksellisen huonosti. Jos yhteisessä tiimissä on turkulainen ja helsinkiläinen ja asiakaspalaveri on esimerkiksi Vaasassa, helsinkiläisen mielestä matkaan lähetetään turkulainen. Stadilaisen mielestä kaikki Kehä III:sen ulkopuoliset Suomen kaupungit ovat lähempänä Turkua kuin Helsinkiä. Voin kertoa, että ei ole. Tampereelle tai Vaasaan on Turusta pidempi ja paljon hitaampi matka kuin Helsingistä. Mutta ei se haittaa. Ouluun päästäksemme meidän turkulaisten tulee ottaa ensin juna, bussi tai auto Helsinki-Vantaalle. Seiskan aamukoneeseen ehtiäksemme me heräämme ennen neljää. Ei sekään haittaa. Suomessa kun maakuntakeskusten väliset yhteydet ovat heikkoja. Kaikki reitit kulkevan pääkaupungin kautta. Tosin Helsinki-Vantaakin on kiusallisesti Kehä III:sen väärällä puolella. Paljasjalkaisen stadilaisen kannattaa varmuuden vuoksi pidättää hengitystä viimeiset kolme kilometriä.

Me suomalaiset olemme ahkeria. Kyllä olemme, vaikka joku muu muuta väittäisi. Joskus tuntuu siltä, että menestyäksemme meidän maakunnassa asuvien täytyy yrittää vieläkin enemmän. En yhtään ihmettele, että Turun tapaan monet muut maakuntien keskukset ovat taloudellisesti hyvin virkeitä. Vientikauppa vetää Varsinais-Suomen lisäksi Tampereella, Raumalla, Porissa, Vaasassa, Jyväskylässä ja Oulussa, koska olemme tottuneet lähtemään. Kukaan ei ole meiltä ohi mennessään tullut mitään ostamaan. Olemme AINA LÄHTENEET asiakkaiden luo. Me maakunnassa asuvat olemme ylpeitä tekemisistämme ja onnistumisistamme. Mutta me tiedämme, että vahva Suomi vaatii menestyäkseen vahvan pääkaupunkiseudun. Siksi me niin mielellämme käymme sielläkin jakamassa omaa osaamistamme;)


popup_flightroutes

Pelolle ei saa antaa valtaa

No Comments

Mieletön väkivalta on arkipäivää. Teharanin tai Kabulin itsemurhaiskuissa kuolee kymmeniä joka päivä. Pahaa tapahtuu jossakin, minne ei ole henkilökohtaista yhteyttä. Syyrian julma kansanmurha on muuttunut mediasodankäynniksi ja sitä seurataan kliinisesti kuin amerikkalaista draamasarjaa.

Kun pahuus saapuu lyhyen junamatkan päähän Pietariin tai arkipäiväisen risteilyn etäisyydelle Tukholmaan, kaikki muuttuu. Valtaosa meistä on kävellyt huolettomana Drottninggatanin näyteikkunoita katsellen. Yksi musta hetki poistaa muistoistamme kaikki kauniit värit.

Pelolle ei saa antaa valtaa, sanotaan. Se on yhtä huono ohje kuin että elämä kantaisi. Ei se aina kanna. Monesti pelko ottaa vallan. Kuka kertoisi, miten sen kanssa oppisi elämään?

Olen – jos en nyt aivan peloisssani – monesti hyvin huolissani miltei kaikesta. Miten lapset ja heidän tyttöystävänsä pärjäävät? Miten jo varsin iäkkäät vanhemmat? Miksei Satu jo ole kirjoittanut, että hän on turvassa? Oliko vaimollani tänään silmälääkäri? Muistinko kertoa kaiken sovitun asiakastapaamisessa? Miksi työkaverini on tänään niin poissaoleva? Tuliko tuo ääni laskutelineistä? Miksi helikopteri lensi talomme yli noin matalalta? Riittävätkö rahat? Onko tuo patti kasvanut? Onkohan huimaus normaalia?

Perheväkivallan tai satunnaisen rattijuopon uhriksi joutuminen on moninkertaisesti todennäköisempää kuin terrorismin kohtaaminen. Silti se pelottaa. Pelolle ei saa antaa valtaa, mutta se pitää ottaa todesta. Sitä ei pidä kieltää eikä vähätellä. Ei ole heikkoutta kertoa, että pelkää. Se on vahvuutta. Et ole yksin.


Drottninggatan-Ola-Ericson-ibs-header

Tuulta vai typistystä?

No Comments

Jotta organisaatioon voi luottaa ja jotta sen jäsenen luottavat toisiinsa, tarvitaan oikeudenmukaiset toimintatavat ja yhteiset säännöt, jotka ovat kaikkien tiedossa ja kaikille samat. Olen työssä työyhteisössä, jossa vallitsee vahva luottamuksen ilmapiiri. Meillä luottamus on aina lähtöoletus. Uskon, että se on osasyy siihen, että olemme aina ollut erittäin suosittu ja arvostettu työ- ja harjoittelupaikka.

Olen tottunut luultavasti liian hyvään. Saamme päivittäin lukuisia työhakemuksia ja pyrimme tapaamaan mahdollisimman monta työnhakijaa kasvotusten. Viime aikoina keskusteluissa on ilmennyt, että keskeinen vaikutin uuden työpaikan etsimiseen on vanhan organisaation osoittama epäluottamus. Sen sijaan, että yhteisö yrittäisi puhaltaa tuulta yksilön siipien alle, se haluaa typistää niitä. Organisaation epäluottamus murentaa yksilön itseluottamukseen. Käynnistyy negatiivisuuden kierre.

Luottamus on siitä mahtava organisaation rakennusaine, että se heijastuu aina takaisin. Luotettu ihminen haluaa olla luottamuksen arvoinen. Hän ei pelkää virheitä, vaan luottaa siihen, että arvostelun sijaan häntä ohjataan. Luottamus vaatii myös kurinalaisuutta. Kun harjoittelija aloittaa ensimmäisen vastuullisen työnsä, kokeneempi helposti haluaa kattaa hänen tarjottimelleen kaikki oppimansa parhaat käytännöt. Silloin pitää pakottaa itsensä takavasemmalle odottamaan. Odotus ja luottamus palkitaan usein keittiön tervehdyksellä, jonka makuyhdistelmät ovat yllättäviä ja tuoreita.


IMG_1930

Anteeksi, mutta ymmärsinhän varmasti väärin

No Comments

Työpäivät täyttyvät lukemattomista sisäisistä palavereista. Niiden muistioita jaetaan kymmenillä sähköposteilla. Keskinäisen viestinnän kynnys madaltuu uusien työkalujen ansioista koko ajan. Yammer, Trello, Slack, Hangouts, Basecamp. Kyseessä ei ole tulevan kesän ysärifestareiden rosteri, vaan valikoima päivittäin työkäytössä olevia pikaviestin- ja tiedonhallintapalveluja.

Tiimin jäsenillä on uusien työkalujen ansiosta käytössä aina ajasta ja paikasta vapaa päivitetty ja yhteinen tieto. Mutta yhteinen ymmärrys tuntuu olevan usein kauempana kuin koskaan. Valtavan tietotulvan keskellä yksilöiden huomio ei enää tunnu kohdistuvan kokonaisuuteen vaan lillukanvarsiin. Puut halutaan nähdä metsältä. Neulanen etsitään heinäsuovasta.

On varmasti inhimillistä, että kymmenien viestien joukosta on helpompi löytää virhe kuin onnistumiset. Taitoluisteluselostuksissa päällimmäisenä ei jää mieleen kommentaattorin huomio ilmavasta kolmoissalchowista vaan alastulon rampauttamasta kaksoislutzista. Se on ymmärrettävää, sillä pistelaskusta suuri osa perustuu virheistä tehtäviin vähennyksiin.

Töissä emme luistele. Me taistelemme yhteisen ymmärryksen puolesta. Meillä on yhdessä vain voitettavaa. On tärkeämpää yrittää ymmärtää ja jakaa sitä ymmärrystä kuin kyseenalaistaa, torjua ja etsiä virheitä.

Salchow

Hienon salchow-kuvan lainasin sivulta www.skatesweden.se