Lyhin, nopein vai mielenkiintoisin?

No Comments

Navigaattorissa voi valita eri reittivaihtoehtojen välillä. Lyhin reitti on harvoin nopein, nopein on harvoin paras maisemiltaan. Tehokkuuden ja kiireen nimissä valinta on ainakin omissa laitteissani asetettu oletukseksi nopeimman kohdalle. Niin on myös työelämässä. Matkalla et ole perillä. Työssä tavoite on tärkein, ei liike. Se on sikälikin kiusallista, sillä hektisessä työelämässä määränpää on muuttunut yleensä lähdön jälkeen; kuin jahtaisi kulta-aarretta sateenkaaren päästä. Viime aikoina olen yrittänyt keksiä säännöt työnteolleni ja edetä niiden rajoissa – hiljentää risteyksiin ajoissa. Olen saavuttanut pienoista edistystäkin. Olen muistanut katsella ympärilleni ja nähnyt siellä kauneutta ja mahdollisuuksia, joiden ohi olen kaahottanut ennen laput silmillä. Kun hidastaa hiukan vauhtia, huomaa, että ehkä onni ei olekaan edessäsi. Se on saattanut olla koko ajan rinnallasi.

 

nayttokuva-2016-11-30-kello-21-00-22

Photo by Paul Nicklen

 

Valvontakamerat: uhka vai mahdollisuus?

No Comments

Kehä I reunustettiin kymmenillä peltipoliiseilla. Mutta jotakin meni vikaan. Ihmiset ajoivatkin rajoitusten mukaisesti ja budjetoitu sakkokertymä pitää hankkia muilla keinoin. Valvonta toimi ennaltaehkäisevästi. Shit happens!

Tänään Opetusalan Ammattijärjestön Nina Lahtinen toivoi opettajille lisää valtuuksia, jotta oppilailta voitaisiin kieltää kännyköiden käyttö oppitunneilla. Nyt joissain kouluissa oppilaiden on väitetty tahallaan ärsyttäneen opettajia ja kun ovat siinä onnistuneet, opettajan paskahalvaus on tallennettu kännyköillä ja jaettu Youtubeen. Tuomittavaa käytöstä lapsilta. Tällaiseen pitää puuttua.

Toisaalta jos omina kouluvuosinani olisi ollut älypuhelimia, kansakuntamme voisi nyt paljon paremmin. Koulukiusaaminen ei ollut silloin vain oppilaiden välistä. Vahvemman valtaansa käyttivät myös monet turhautuneet opettajat. He käyttivät valtaansa itsetuntoaan palasista rakentavia nuoria kohtaan. Valvontakameroille olisi tallentunut silloin esimerkiksi aineenopettajani tuhahdus koko luokan ja lausunnon kohteena olleen luokkakaverini kuullen:

”Olet kyllä yhdeksän oppilas, mutta koska olet niin huonosta kodista, en voi antaa sinulle viitosta parempaa.”

 

flashlight

Muistoja kunnioittaen slash vaalien

No Comments

Kasvoin Ulvilassa, josta muutin pois ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 1984. Synnyin väärään aikaan. Ilmastonmuutos ei ollut silloin vielä vauhdissa. Pelkäsin kuollakseni talven tuloa, sillä silloin liikuntatunnilla oli pakko luistella. Olin luokkamme ainoa, joka ei koskaan oppinut. Keväät olivat armottomia. Siirryttiin pesäpalloon. En osunut kertaakaan palloon. En edes tiennyt, yritänkö lyödä ohi oikealta vai vasemmalta. Ei minua koskaan kukaan kiusannut. Olin aina iloinen ja auttavainen kaveri. Hymypoika. Se minä olin. Ei minulla ollut montaa ystävää. Vesa oli ensimmäinen, mutta hän pääsi pois nuorena. Hän muutti jo ala-asteen ensimmäisillä luokilla Espooseen. Hän kertoi, että Soukassa on hyviä hampurilaisia. En tiennyt, mitä sellaiset ovat. Kavereiden kotien seinillä oli rukinlapoja ja raanuja, olohuoneen kirjahyllyssä matkamuistonukkeja ja tyhjiä viinapulloja, pihalla hiukan nyrjähtänyt sulkapalloverkko. Omassa kotona seinillä oli taidetta, lukuisat kirjahyllyt oli täytetty värijärjestykseen ladotuilla tuhansilla kirjoilla. Luin niitä ylhäältä alas, vasemmalta oikealle. Huone kerrallaan. Pihalla ei ollut sulkapallokenttää. Siellä oli samettimainen nurmikko ja täydellisesti lannoitettuja koristepensaita. Minulla oli kaunis tumma iho. Olisin vaihtanut ruskettuneet poskeni, hyvät käytöstapani ja puhevikani kavereiden rosoiseen ihoon, taitoon kiroilla ja kykyyn keulia polkupyörällä. Rinnakkaisella tarkkiksella oli liuta myöhemmin jatkuvaa lööppijulkisuutta saaneita häirikköjä. Kait he olisivat nykyisin normitarkkaavaisuushäiriöisiä, joita edes yritettäisiin tukea ja eheyttää. Yksi pojista oli kerran pyöräillyt Noormarkkuun ja murtautunut yöllä kioskiin. Hän ihmetteli, miten jäi kiinni niin nopeasti. Ei silloin mitään kameroita ollut. Murtautuja oli kirjoittanut kioskin sisään Hannu S. was here. Poliisi osasi aavistaa, kenestä Hannusta silläkin kertaa oli kyse. Hänen siskonsa oli samoihin aikoihin tarkkiksen ruokajärjestäjä. Söimme pihan perällä vetoisessa puutalossamme, jonne ruoka raahattiin peltiämpäreissä kivikoulun kellarin keittiöstä ikuisessa vastatuulessa. Näimme ikkunasta, miten Hannun sisko liukastui ämpäreineen liukkaalla pihalla ja makkarakeitto jäi kellumaan lätäkköön. Tyttö jäi istumaan jäiseen veteen sotkun keskelle. Kukaan ei nauranut. Kukaan ei auttanut. Niin se meni. Selvitäkseen tuli sulkeutua omaan kuplaansa ja odottaa poispääsyä. Tulevaisuuden odottaminen oli niin vahva tunne, että kuplaa ei olisi puhkaissut edes luoti. En tiedä, mitä luokkakavereistani on kasvanut. En edes välitä. En välitä siitä, että en välitä. Eivätpä ole hekään perään soitelleet. En olisi vastannutkaan. Kun nyt saisi tämän oman elämänsä elettyä. Kirjojen ja taulujen keskellä. Kuplassa, johon elämä on lopulta järsinyt rosoa ja reikiä. Niistä ilma pääsee sekoittumaan. Nyt kuplassa on hivenen helpompi hengittää. Hivenen.

Tämä kirjoitus, koska olin perjantaina katsomassa KOM-teatterin Pasi was here –näytelmän. Se oli perusteitani vavisuttava.

pasi_2030_press

Johannes Holopaisen Pasina kuvasi KOM-teatterille Tanja Ahola

 

Tässä ja nyt

No Comments

Sosiaalinen media tulvii suosikkilaulajien ja –näyttelijöiden matkan päätyttyä R.I.P. –postauksia ja linkkejä taiteilijoiden rakastetuimpiin teoksiin. Olen monesti sanonut kokevani jonkinlaista vaillinaisuutta siitä, ettei minulla ole ketään idolia, jota fanittaisin erityisesti. Minulle pääosanesittäjät löytyvät usein sivurooleista. Rakas ystäväni Johan Hollstén tapaa sanoa, että kaikki ihmiset eivät luonnollisestikaan voi olla yhtä kyvykkäitä. Siksi arvostan niitä, jotka tekevät työtään ja elävät elämäänsä kykyjensä ylärajoilla. Tässä on suuri viisaus. Suurin viisaus on sanoman lisäksi sen aikamuodossa: Se on preesens. Jotka tekevät ja elävät.

Aikamme kuva on jatkuva muutos. Vain vahvimmat meistä pystyvät elämään rauhassa kaiken kaaoksen keskellä. Eilen muisteltiin Leonard Cohenia. Hänellä on nyt rauha. Antaa hänen mennä. Muistelujen sijaan tai niiden ohella, katso ympärillesi ja mieti, näetkö jonkun, jolle voisit tarjota hetken rauhaa tässä hetkessä. Kuuntele häntä. Ojenna hänelle kätesi ja sano sanat, joita hän on saattanut odottaa vuosia: Live in peace.

 

nayttokuva-2016-11-12-kello-7-46-53

Huono myyjä

No Comments

Olin tänään palaverissa, jonka aiheena oli yrityksen uusi somemarkkinointistrategia. Myyjä halusi väen vängällä päästä tapaamaan ja sai tapaamisen sovittua. Myyjän kokemus ja näytöt olivat erinomaisia, mutta hän ei tapaamisessa suostunut pyynnöistä huolimatta avaamaan toteutettuja asiakascaseja eikä niiden tuloksia. Hän vetosi niiden luottamuksellisuuteen. Myyjä kertoi myös toistuvasti, että historialliset saavutukset eivät ole tae tulevaisuuden onnistumisista. Juupas eipäs -keskustelun jälkeen myyjä esitteli muutaman sliden presentaation. Se oli vanhanaikainen. Sellaisen nyt osaisi tehdä itsekin. Paljon parempia ideoita tarjotaan joka päivä. Myyjä oli helppo todeta yksiselitteisen huonoksi. Sen saattoi sanoa ihan ääneen.

Myyjä olin minä.

Olen tottunut saamaan aina erittäin hyvää palautetta. Minun on ollut aina hieman vaikea suhtautua kritiikkiin. Varsinkin, kun tälläkin kertaa uskoin täysin omaan ehdotukseeni, enkä suostunut perääntymään hyökkäyksen edessä. Ehkä olisi pitänyt joustaa. Ehkä ei. Taatusti olisi pitänyt osata varautua paremmin yllättävän kriittiseen ja aggressiiviseenkin palautteeseen. Ensi kerralla perustelen paremmin. Oppi numero yksi oli se, että aina myyntitilanteessa ei pidä luottaa idean ja innostuneisuuden voimaan. Jotkut luovan idean ostajistakin haluavat excelöidä ja pisteyttää tarjoukset. Meloni ja appelsiini eivät sovi samaan sarakkeeseen. Anssi Kasitonni saa luovuudesta 23 pistettä ja Helene Schjerfbeck 16. Tai 32. Toinen – paljon tärkeämpi – oppini tuli pöydän toiselta puolelta. Ostaja ei ole koskaan vain ostaja. (Eikä myyjä myyjä.) Hän on aina myös oman yrityksensä käyntikortti. Tällä kertaa myyjän korviin jäi kotimatkalla kaikumaan sanat: ”Meitä on tässä kaksi kovapalkkaista ihmistä. Ei meillä ole aikaa tällaiseen.” Jos ja kun näin oli, mielipiteen olisi voinut pitää sisällään. Sen julkituominen ei ollut kenenkään etu.

Sordiino ei ole toinen nimeni. Silti olen yli neljännesvuosisataisen mainosurani aikana pitänyt tiukasti kiinni periaatteesta, että työnhakijoita tai potentiaalisia yhteistyökumppaneita pitää kohdella kunnioittavasti. Menestys kasvaa keskinäisestä kunnioituksesta. Emme kaipaa välillemme tänäänkään muureja. Tarvitsemme siltoja.

 

ronald-sumners_87024830

Mitä mieltä sinä olet?

No Comments

On tunnettua, että ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Yhtä vaikeaa tuntuu olevan mielipiteen kertominen ennen tuloksen selviämistä. Yhdysvaltain raivohullu presidentinvaalikampanja on houkutellut koloistaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat päivystävät dosentit. Kun heiltä kysytään mielipidettä vaalin todennäköisestä tuloksesta, todennäköistä on vain se, että vastuu siirtyy kuulijalle. Tarjolla on samassa lauseessa sekä molemmat voittajat että tasapeli. Jälkiviisas dosentti voi sitten huomisaamuna todeta, että mitä minä sanoin.

Kaltaistani Kokemäenjoen kuljettamaa suodattamatonta juomavettä lapsuutensa nauttinut ei ymmärrä moista kiertelyä. Jos mielipidettä kysytään, se annetaan. Mielipide on aina oikea, kunhan se on vilpitön. Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa mielipiteensä ääneen. Arvostan ihmisiä, joilla on kanttia puolustaa omaa mielipidettään, vaikka se olisi muista poikkeava. Maailma ei parane hyssyttelemällä eikä joka suuntaan kumartamalla. Omakohtaisesti kokemuksesta voin sanoa, että muita peesaamalla ja mielipidettä panttaamalla voi hetken päästä helpommalla. Mutta vain hetken.

Entä mielipiteeni presidentinvaaleista? Toivon ja uskon, että kisan voittaa ehdokas, jonka puheenkirjoittajan kynästä oli seuraava lause: ”Aänestäkää Amerikkaa, joka rakentaa siltoja, ei muureja.”

3f208sw

Minun osani on joustaa

No Comments

Puutarhamme hoidossa ajoitus on kaikki kaikessa. Pihamme 19 tammea ovat ennalta-arvaamattomia ja omapäisiä. Tänä vuonna ne eivät olleet torstaihin mennessä pudottaneet juurikaan lehtiään. Perjantain vastaisena yönä yllättänyt 7-8 asteen pakkanen käynnisti todellisen konfettisateen, kun sadattuhannet lehdet täyttivät taivaan. Ne kinostivat nurmikollemme paikoin 20 sentin kerroksen. Jäinen maa oli loistava alusta lehtien keräämiselle. Lumikola luisti kevyesti kuuraisella nurmella. Lehtipuhaltimella oli helppo viimeistellä. Jäätyneet lehdet lensivät kuin höyhenet.

En voi sietää mitään keskeneräistä. Kodinhoitohuoneemme remontti on tehnyt alakerrastamme sekasotkun, kun kodinkoneet ja kaapit on siirretty laatoituksen alta takkahuoneeseen. Kaiken piti olla valmista perjantaina. Nyt uusi aika on tiistaina. Neljä ylimääräistä päivää arjen elämistä rakennustyömaalla ahdistaa. Suhtaudun aikatauluihin aina hyvin vakavasti. En ole itse myöhässä, en siedä sitä muiltakaan. Jos laatoitus on luvattu valmiiksi perjantaiksi, oletan sen olevan valmiina perjantaina.

Toisin on luonnon kanssa. Parikymmentä vuotta rehevässä tammilehdossa on opettanut kärsivällisyyttä. En tiedä, miksi lehdet putoavat joka vuosi eri aikaan. En ymmärrä, miksi toinen puu pitää lehdistään yhä kiinni, vaikka kaveri viiden metrin päästä on jo paljaana. Lehtiä ja terhoja on kaikkialla. Olen kuitenkin ymmärtänyt jotakin olennaista. Puut olivat ensin, minä tulin vasta kymmenien tai satojen vuosien päästä. Ymmärrän, että on paikkoja ja aikoja, jolloin on minun vuoroni joustaa.

 

img_20161106_162853-1

 

Erilainen CV

No Comments

Jos hakisin töitä ja pitäisi kirjoittaa CV, se ei olisi erityisen vaikeaa. Osaan ja haluan puhua itsestäni. Tämän lisäksi tunnen itseni. Tiedän, missä olen hyvä. Tässä maistiaisiksi kolme vahvuuttani.

PUTKINÄKÖ

Olen erinomaisen kurinalainen kaupassakävijä. Liikun määrätietoisesti kuin kiskoilla. Tänään kävin IKEAssa. Listalla kuusi tuotetta ja budjetti 198 euroa. Tulos: kuusi tuotetta, lasku 198 euroa ja aika ovelta ovelle 22 minuuttia. Kauppalistassani on AINA valmiina tuotteen hyllyväli ja lokero. Ettei turhaan tarvi hortoilla.

PIKASTAILAUS

Tänään alkoi ahistaa, kun toimistomme näytti ovelta katsoen enemmän tomuiselta virastolta kuin luovalta työympäristöltä. Siirrettiin valaisimia ja huonekaluja. Vaihdettiin toimistokaappi taiteeseen ja väännettiin irti muutama loisteputki ja korvattiin ne pistevaloilla. Päätettiin hankkia yksi ylisuuri valaisin. Kohta näyttää hyvältä.

ASIAKASYMMÄRRYS

Toimistomme avotila on korkeudeltaan 7-8 metriä. Ikkunoiden yläpuolinen tila vaatii jotakin päräyttävää. Ehdotin, että tilaamme tilaa energisoimaan neonvaloputkesta väännetyn mietelauseen. Ei, siinä ei tule tukemaan mitään carpe diem –tyyppistä, vaan jotakin, joka sykähdyttää sekä asiakkaitamme että meitä itseämme.

Yllä kirjoitettu ei ollut tarkoitettu (pelkästään) omakehuksi. Se oli innoitus sinulle, jotta voisit miettiä parhaita puolia omalta kantiltasi. Sinulla on niitä monia. Tartu niihin. Iloitse niistä. Kerro niistä meille, jotka emme vielä ole niitä huomanneet.

 

anglepoise-giant-lamp-making-a-statement-e1462464204812

Kuvan valaisin on Anglepoisen ikoninen The Original 1227™ Giant

Myykää minulle ratkaisuja, älkää prosesseja

1 Comment

Kodinhoitohuoneessamme tehdään pientä remonttia. Sen tekee erittäin tunnettu, valtakunnallisesti toimiva yritys, jolla on prosessit kunnossa. Tähän asti on tapahtunut: Pari viikkoa sitten nuori rakennusmestari Vilma (nimi muutettu;) kävi tekemässä korjaussuunnitelman ja –aikataulun. Sopiminen sujui erinomaisesti. Saimme paperit ja yhteystiedot hyvässä järjestyksessä tyylikkäässä kansiossa. Remontti alkoi. Mestariksi vaihtui niinikään valtavan miellyttävä Seppo, joka kertoi viime perjantaina kaiken olevan valmista tämän viikon perjantaina. Remontin yhteydessä yhden nurkan kaatoa parannetaan. Valun kuivumista oli käynyt tiistaina mittaamassa Pekka. Hänen käyntikorttinsa oli illalla keittiön pöydällä. Tyylikkäässä kansiossa. Kaikki oli kunnossa, mutta jostakin syystä hän oli mittauksen yhteydessä laittanut tarkoituksella pois päältä otetun lattialämmityksen takaisin päälle. Tänään soitti Seppo, joka sanoi, että timpuri ei voinut laatoittaa, koska lämmityksen vuoksi laasti kuivuisi liian nopeasti. Laatoitus siirtyy huomiselle, ja sen vuoksi saumaus ja siivous maanantaille/tiistaille. Kun tulin tänään kotiin, lattialämmitys oli yhä päällä. Timpuri, Vilma, Seppo tai Pekka eivät kukaan olleet saaneet lämmitystä pois, eivätkä toki pyytäneet meitäkään sitä ottamaan. He ilmoittivat vain, että päällä on. Prosessi luultavasti edellytti kertomaan viivästyksestä, ei korjaamaan siihen johtanutta syytä. Tämän vuoksi luotan prosesseja enemmän ihmisiin. Jos Pekka, Vilma, Seppo tai timpuri olisivat olleet yhden henkilön yrityksiä, remontti olisi valmis huomenna. Nyt remontti viivästyi ison yrityksen vaatimien prosessin vuoksi. Prosessien, jota ennen tavattiin sanoa rikkinäiseksi puhelimeksi. Prosessien, jota ennen tavattiin sanoa turhaksi byrokratiaksi. Tekisinkö sitten itse paremmin? Väittäisin tekeväni. Minkä myyn, sen teen. En yksin, vaan yhdessä työkavereitteni kanssa. Asiakkaan oikeusturvan kannalta on tärkeää, että se, joka myy, ei häivy tiimistä, kun muste on kuivunut, vaan seuraa tiiviisti projektin etenemistä. Minun mielestäni.

a2258662011_10

Sopivan mittainen jono

No Comments

Asiantuntijaorganisaation johtaminen on haastavaa. Ehkä vaikeinta on työkuorman tasaaminen. Organisaatio on tehokkaimmillaan tasaisessa paineessa. Mutta jos organisaation ajatukset alkavat pyöriä pelkän työkuormasta selviytymisen ympärillä, on aika painaa jarrua. Jos tilauskannassa alkaa näkyy hiipumisen merkkejä, myynnin on vuorostaan syytä painaa kaasua.

Käytössä on hyviä digitaalisia resurssinhallintaohjelmistoja. Paras metodi ATK:n aikakaudellakin on puhuminen. Jos työtä on liikaa tai liian vähän, kilauta kaverille. Työ jakautuu parhaassakin organisaatiossa epätasaisesti fifty-sixty. Kun työkuorma on maanantaipalaverissa onnistuttu jakamaan tasan, tuleekin asiakkaalta yllättävä pikatoimeksianto. Kuka sen tekee?

Istun itse kahdella jakkaralla. Yhtäältä olen suunnittelija, toisaalta myyjä. Olen myyjänä ehkä lahjakkaampi kuin suunnittelijana, sillä osaan ostaa omalta organisaatioltani. Tiedän, mitä he osaavat ja miten kauan heidän taikojensa tekoon pitää varata aikaa. Silti koen jatkuvaa stressiä portinvartijan roolistani. Ovella pitää aina olla pieni jono. Sen ylläpitoon on kaksi tärkeää syytä: Jono herättää potentiaalisten sisäänpyrkijöiden huomion. Se on markkinointia. Mutta mikä tärkeintä: Huolellisella jonon purkamisella organisaation palvelutaso pysyy kiitettävällä tasolla. Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki ryntäisivät noutopöytään yhtä aikaa monesta eri suunnasta?

 

1280x720-8te