Pari ylimääräistä askelta

No Comments

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi siirtää huomiseen mitään, minkä voi tehdä jo tänään. Pihamme suojelluista puista karsittiin lauantaina muutama kuutio oksia. Vaihtolava saatiin paikalle vasta maanantaina. En malttanut töiden jälkeen mennä edes sisälle ennen kuin aloin jo runnoa oksia lavalle. Tänään hain peräkärryllisen sepeliä ajotiellemme. Sama juttu. Kaikki leveäksi samoin tein. Lopuksi vielä pesin sepelin puhtaaksi pölystä vesiletkulla. Pölyinen ajotie näyttäisi keskeneräiseltä.

Sama vika työelämässä. En osaa jättää töitä marinoitumaan työpöydälle. Siellä niillä olisi ainutlaatuinen mahdollisuus hautautua unohduksiin. Ikävimmät työt pyrin tekemään alta pois ensimmäisenä. Mukavat työt ovat kuin jälkiruoka. Ne jaksaa aina.

Arki on aika kiireistä. Päivät muistuttavat toisiaan. Tarkemmin ajatellen niissä ei ole mitään yhtäläistä. Tärkeintä on liike. Syke ei saa sammua. Ensi viikko on hauska poikkeus poikkeusten täyttämässä työelämässäni. Matkoja, tapaamisia, uusia ihmisiä. Paikallaan pysyminen tappaa luovuuteni. Uutta ei synny työpöydän ääressä. Ainutlaatuiset oivallukset syntyvät törmäyttämällä.

En halua – enkä edes osaa – olla Vladimir tai Estragon. En halua odottaa jotakin tapahtuvaksi huomenna. Kokemuksesta tiedän, että eivät ne godotit huomenna tule. Hakea ne pitää. Ja vaikka se lopulta tulisivatkin, ei ole mitään haittaa mennä puolitiehen vastaan. Johtajuus on sitä, että jaksaa vielä silläkin matkalla ottaa muutaman askeleen enemmän.

 

Näyttökuva 2016-6-2 kello 20.23.48

 

Samassa pöydässä

No Comments

Yksi parhaista lukemistani ammattikirjoista on Per Robert Öhlinin kymmenen vuoden takainen, mutta yhä hykerryttävän ajankohtainen ja liikuttavan inhimillinen Branding enligt Forrest Gump. Kuka olisikaan parempi brändinrakentaja kuin kultasormi Forrest?

Kun kuulin tänään Cheekin laulavan radiossa Sillat, totesin itsekseni, että harva meistä osaisi kiteyttää loppuunpalaneet henkilösuhteet nasakammin kuin yksi aikamme aliarvostetuimmista muusikoista.

 

Miks sä sytytit sillat palaa?

En löydä enää sun luo

Teitkö sä tän tahallaan?

Nyt kaikki palaa.

Miks sä sytytit sillat palaa?

Sun liekit satuttaa mua

Jätit mun maailman palamaan

Nyt kaikki palaa

 

Cheek lienee kirjoittanut hittinsä parisuhteesta, mutta sen sanoma soveltuu vähintään yhtä hyvin työ- ja asiakassuhteisiin. Teiden erotessa liian usein käytetään palavan maan taktiikkaa. Ehkä on helpompi erota, kun mennyt suhde todetaan puolin ja toisin paskaksi.

Jokainen suhteen päättyminen satuttaa. Niin siviilissä kuin työelämässäkin. Erityisesti työssä on hyvä muistaa, että päättyneen suhteen osapuolet istuvat suurella todennäköisyydellä enemmin tai myöhemmin samassa pöydässä. Uudelleen tavatessa roolit ovat usein muuttuneet. Silloin mitataan, miten tyylikkäästi ero hoidettiin.

 

burning-bridge

Newer Entries