Pitkään odotettu lupaus paremmasta

No Comments

Sanotaan, että tulevaisuuden suhdanteita voi ennustaa naisten kenkien korkojen korkeudesta, samppanjan myynnistä tai taksikyytien määrästä. Olen työskennellyt mainostoimistossa yli neljännesvuosisadan. Alamme toimeksiantojen määrä on yksi herkimmistä taloudellisen toimeliaisuuden indikaattoreista. Kun talous kääntyy laskuun, sen huomaa mainostoimistossa alta aikayksikön. Toisaalta meillä on myös ilo päästää mukaan nousuun ensimmäisten joukossa.

Viimeisen vuoden aikana olemme tehneet ahkeraa myyntityötä. Olemme näkyneet potentiaalisten asiakkaidemme silmissä. Ennen kaikkea olemme panostaneet entistä määrätietoisemme nykyisten asiakkaidemme laadukkaaseen palveluun ja henkilökuntamme työmotivaatioon.

Olemme olleet hyvin toimeliaita. Olemme avanneet paljon uusia keskusteluja. Viime kuukausien aikana meidän ei ole kuitenkaan tarvinnut puhua yksin. Asiakkaamme ovat selkeästi viime vuosia optimistisempia. Luottamus tulevaisuuteen on käsin kosketeltavaa. Konttorillamme on ensi viikollakin työelämään tutustumassa neljä työharjoittelijaa. On parasta kun voi nähdä heillä hyvän tulevaisuuden.

 

taxibookingscript

Avoimet ovet

No Comments

Ehdotin työkavereilleni tänään seuraavaa:

Näyttökuva 2016-1-26 kello 19.59.23

Kuten yleensä, ehdotukseni sai hämmentyneen vastaanoton, vaikka tällä kertaa oikein yritin perustella. Suljetussa huoneessa ilma ja ajatukset eivät vaihdu. Ajatukset törmäytyvät toisiinsa vain ennalta valitussa piirissä. Kynnys osallistua korottuu. Tehottomuus kasvaa. Ovien takana osallistujat ovat pois ulkopuolelle jääneiden silmistä ja mielestä. Ja päinvastoin. Minun mielestäni.

Siksi avoimet ovet.

8873704554526

Mystifioinnin aika on ohi

No Comments

Asiantuntijapalveluiden myyntiprosessi on karrikoiden seuraava: asiantuntija asettuu pöytään asiakasta vastapäätä. Asiakas kertoo tarpeensa. Asiantuntija alleviivaa asiantuntijuuttaan pääasiassa vaikenemalla ja kohottelemalla kulmakarvojaan merkityksellisesti muistiinpanoja kirjatessaan. Asiantuntija ja asiakas erkanevat. Tapaamisen päätteeksi asiantuntija lupaa palata asiaan muutamilla tarkentavilla kysymyksillä. Kun lisätiedot on saatu, asiantuntija pukee päälleen kaiken peittävän radiohiljaisuuden, kunnes muutaman viikon kuluttua palaa ratkaisunsa kanssa asiakkaan luokse torvet soiden. Lasku seuraa kun torvet ovat vaienneet.

En taida olla asiantuntija ollenkaan. Olen (totuuden) torvi, joka ei osaa pitää sordiinoa päällä edes ensimmäisessä tapaamisessa. Kerron ideani ja mielipiteeni heti ja suodattamattomana. Mitä enemmän ajattelen ääneen, sitä enemmän saan vastauksia ja näkemyksiä muilta. Meidät luterilaiset on ohjattu väärälle raiteelle opettamalla, että puhuminen on hopeaa, mutta vaikeneminen kultaa. Asiantuntijapalveluiden myynnissä tämä harhaoppi olisi viimein aika uudistaa. Puhuminen on hopeaa, mutta kuunteleminen on kultaa. Vastauksia on vaikea saada ilman ääneen lausuttuja kysymyksiä. Ja kuten meitä on myös opetettu: Tyhmiä kysymyksiä ei ole;)

Näyttökuva 2016-1-25 kello 19.45.51

Taiteen parantava voima

No Comments

Maltoin muutaman tunnin. Silti kirjoitan tätä keskivaikean tuohtumuksen vallassa.

Suomen Taideyhdistyksen uutisoitiin lahjoittavan lastensairaalalle 20.000 euroa, jolla ostetaan uuteen sairaalarakennukseen Veikko Hirvimäen Kiiski-puuveistos. Mutta selvähän se: väärin lahjoitettu. Lahjoituksella olisi tiedostavan ja oikeamielisen someyhteisön mielestä pitänyt ostaa hengityskone, rintapumppu, keskoskaappi, korvavalo, E-mittari tai mikä tahansa lääketieteelliseksi luokiteltava laite ruman taideteoksen sijaan.

Kommentointi aiheutti minussa MV-lehtimäisiä fyysisen pahanolon tunteita.

Arvostan todella korkealla suomalaista terveydenhuoltohenkilöstöä. Uskon moderniin teknologiaan. Luotan lääkkeisiin. Yhtä paljon tai jopa enemmän uskon taiteen parantavaan voimaan. Olen kasvanut lapsuudestani asti kulttuurin keskellä. Musiikki, kirjallisuus ja kuvataide ovat aina olleet minulle parasta lääkettä. Ne ovat parantaneet. Uskon vakaasti, että ne ovat ehkäisseet sairastumasta.

Saan musiikista, kirjoista ja taiteesta monesti enemmän voimaa kuin pillereiksi tiivistetyistä kemikaaleista. Täysin maallikkona uskallan väittää, että taiteen vaikutus mielialaan ja parantumiseen on täysin olennainen. Antti Tuiskun vierailu lasten syöpäosastolla voi olla jollekin pienelle potilaalle unelmien täyttymys. Veikko Hirvimäen Kiiski voi olla monelle tervehtyvälle lapselle tai vanhemmalle sairaala-ajan positiivisin yksittäinen elementti.

Vastarannan kiiskistä huolimatta toivon lahjoitetulle puuveistokselle kaikkea hyvää. Taide ei ole keneltäkään pois. Se on kaikille pelkästään lisää.

 

1453178678454

Kimpoilua

No Comments

Istuin tänään kahdessa palaverissa. Kiitos kysymästä; ne olivat menestyksiä.

Lounasaikaa tapasin Café Kiasmassa asiakkaan, josta on tullut ystävä. Söin pienen blinin. Blini oli nimensä veroinen – halkaisijaltaan maksimissaan viisisenttinen. Mäti oli freesiä, punasipuli sopivan pieneksi silputtua. Annos maksoi kuusi euroa. Se oli todellakin hintansa arvoinen. Lounaspalaverilla ei ollut agendaa. Vaihdoimme kuulumisia. Asiat sinkoilivat luontevasti asiasta kolmanteen. Ideat vaihtuivat. Ne jalostuivat. Puolessa tunnissa syntyi maailmanluokan varainkeruuidea. Toivottavasti pääsen ensi viikolla esittämään sen Kansallisgallerialle.

Iltapäivällä pidimme sisäisen palaverin Lotan ja Sarin kanssa Ruoholahdessa. Lotta toi palaveriin minikarjalanpiirakoita ja Brunbergin kiusallisen hyviä toffeepaloja. Että olenkin perso makealle. Työkaveri, joka tuo palaveriin karkkia, on mielestäni makea tyyppi. Iltapäivän palaverilla oli agenda. Sen lisäksi vaihdoimme kuulumisia. Asiat sinkoilivat luontevasti asiasta kolmanteen. Ideat vaihtuivat. Ne jalostuivat. Parissa tunnissa monen muun ratkaisun ohella syntyi maailmanluokan idea huippuhotellille. Toivottavasti pääsemme ensi viikolla esittämään sen Kämp Groupille.

Ideoihin pätee samaa kuin runoihin. Pöytälaatikossa ne eivät lämmitä ketään. Sharing is caring.

Näyttökuva 2016-1-21 kello 19.43.42

 

Kiasman kaupassa oli myytävä taikalinssejä. Kokeeksi ikuistin Mannerheimin ratsastajapatsaan sellaisen läpi. Ei sekään ollut ihan huono idea.

 

 

Jäinen käpy

No Comments

Itsestäänselvyyksien välttäminen on vaikeinta.

Tuoreessa Markkinointi & Mainonnassa MTV:n uusi toimitusjohtaja Jarkko Nordlund kertoo tavoitteestaan muokata yhtiön organisaatiosta entistä matalampi ja avoimempi: ”Rahaa on saatava pois rakenteista ja siirrettävä palvelemaan asiakkaita.”

Amen.

Jokainen meistä tietää, että paisuva väliportaan hallinto on suurin este yrityksen menestyksen tiellä. Työskentelin itsekin nuorena miehenä mainostoimisto Batesilla, jossa 40 hengen organisaatioon oli onnistuttu leipomaan 8-tasoinen hallintohimmeli. Yritystä ei enää ole.

Miksi yritykseen sitten syntyy tehottomia rakenteita, joita uusi johto muutaman vuoden välein joutuu purkamaan? Väitän, että kysymys on pelosta. Jos on työskennellyt muutaman vuoden asiakasrajapinnassa, on helpottavaa, jos tarjoutuu mahdollisuus siirtyä myyjien esimieheksi. Asiakkaan kielteinen vastaus ei tunnu niin pahalta, kun se suodattuu alaisen kautta. Jokainen EI sattuu. Mitä enemmän takana on kilometrejä, sen raskaammalta kielteinen vastaus tuntuu.

En ole muita parempi ihminen, kun väitän, että kolmenkymmenen vuoden työuran jälkeenkin haluan kohdata asiakkaan ilman välikäsiä. Rakastan ihmisiä, rakastan kohtaamisia, rakastan voittoja. Tämän kaiken kääntöpuolena on pelko tappioista. Jaksan yrittää, koska koen olevani vahvasti voiton puolella. Jaksan yrittää, koska se on ainoa vaihtoehtoni. Minusta ei ole johtajaksi. Hallintobyrokraattina kuolisin hapen puutteeseen ja muuttuisin häiriköksi. Tiedän kokemuksesta.

Myyn. Siis elän. Joskus asiakas sanoo minulle ei ja valitsee kilpailijan. Silloin vituttaa kuin pientä oravaa paukkupakkasella. Vain kaksi hammasta ja käpy jäässä. Jos jään märehtimään murheeseen, maha alkaa ennen pitkää kurnia. Silloin pitää etsiä muuta syötävää. Tai sitten voi paastota ja odottaa kevättä.

 

Näyttökuva 2016-1-19 kello 19.16.40

Kuva Vadim Tunov / Solent News

 

Susanna (NIMBY)

No Comments

Lukion äidinkielen opettajani Sinikka Laakso sanoi, että ei ole mitään muuta kamalan kaunista kuin tulipalo. Hän oli väärässä, sillä hän ei ollut nähnyt Susannaa kuulaana talvipäivänä.

Viime keväänä Katariinanlaakson rantakaislikosta löytyi hylätty asuntoproomu. Ruususen unta uinuva pikkuruinen asuinalueemme nousi oikein valtakunnan uutisiin mysteerialuksen ansiosta. Vuonna 1922 rakennettu Sissi-proomu on tuttu jopa kulta-ajan kotimaisista elokuvista. Vuosien mittaan nimi oli vaihtunut kerran, omistaja sarjana. Toukokuussa Susannaa oltiin hinaamassa Paraisille, kun hinaajaan tuli vika ja proomu hätäankkuroitiin muutamaksi päiväksi luonnonsuojelualueen rantaan. Muutama päivä on tyypilliseen tapaan venynyt muutamaksi kuukaudeksi.

Eilen reippailimme kauniissa auringonpaisteessa Pitkänsalmen jäällä. Siellä meitä odotti niemennokan takana räikeän keltaisena Susanna. Se oli kamalan kaunis. Luonnon täydellinen kauneus näytti vieläkin upeammalta, kun ränsistynyt proomu viilsi siihen pienen haavan. Tosin sen verran rasisti olen, etten toivo Susannan kotoutuvan rantaamme. Toivon, että se löytää paikkansa jossakin muualla.

IMG_20160117_131252

Yrittäjähenkisyyden aika

No Comments

Väittäisin olevani hyvin suvaitsevainen. En itse syö sianlihaa, muttei minua haittaa, vaikka joku vieruskaverini mussuttaisi kassleria sydämensä kyllyydestä. Toisaalta olen aikalailla tapojeni orja: Kun en osannut tehdä etätöitä, en oikein ymmärtänyt, miten kukaan toinenkaan olisi osannut.

Osaan kyllä ajan myötä myös muuttaa mielipiteitäni. Etätyö itseasiassa on yksi niistä asioista, joita olen oppinut sietämään > vähitellen arvostamaan > viime aikoina jopa tekemään itse. Ehkä vielä jonakin päivänä ymmärrän kuusituntisen työpäivän ihanuuden, vaikka nyt työt eivät valmistu edes kahdeksassa.

Jankuttaja ja tehotoistaja. Sellainen minä olen. Olen myös työnsankari ja marttyyri. Tämä postaus ei kuitenkin kerro mistään näistä ylevistä arvoistani. Tämä on vilpitön halu ääneen ajattelun myötä oppia toimimaan toisin. Suomen kuraisan talouden pelastamiseksi yritetään tehdä tuottavuusloikkaa. Työnantajat pyrkivät pidentämään työpäivää nykyisillä palkkakuluilla. Työntekijät haluavat lisää palkkaa ja mielellään entistä vähemmän työtunteja. Molemmat osapuolet varmasti tietävät, mitä on tehtävä. Absurdilta vaikuttava asemasota tuntuu teatterilta. Ja sitähän se onkin: tragikomediaa – ilman huumoria.

Tähän pattitilanteeseen olisi yksinkertainen ratkaisu. Jos kumpikin työmarkkinaosapuoli toimisi vuoden yrittäjänä, ongelma olisi ratkaistu. Olin joulun välipäivät vapaalla. Jos olisin toiminut siten kuin työnantaja haluaa, minulla ei olisi ollut vapaata lainkaan. Jos olisin toiminut työntekijän lailla, olisin palannut töihin vasta loppiaisen jälkeen. Mutta toimin kuten yrittäjä: Heräsin aamuisin ennen muita vastaamaan hiihtomökillä työmeileihin (etätyö) ja laskettelin päivät (loma). Välilomapäivinä keskustelin aktiivisesti neljän potentiaalisen asiakkaan kanssa. Tähän päivään mennessä niistä kaksi on hyväksynyt tarjoukseni. Voitetut työt tuovat työtä monille kollegoilleni. Jos en olisi saanut viettää lomaa (työnantajien toive), pidättäisin nyt henkeäni tatti otsassa. Jos olisin lomaillut ilman sen suurempaa työvastiketta (työntekijän toive), paljon uutta tulevaisuuden työtä olisi jäänyt myymättä. Jos en olisi oppinut tekemään etätyötä (asenteiden muutos), en olisi voinut olla yhtä yrittäjä- ja myyntihenkinen. Minulla ei olisi ollut edes mahdollisuutta onnistua.

Vastakkainasettelun aika on ohi. On yrittäjähenkisyyden aika.

 

Näyttökuva 2016-1-12 kello 18.44.32

Kauanko kestää tottua?

No Comments

Poikamme harrastivat nuorena ahkerasti. Salibandya, jalkapalloa, käsipalloa, uintia, tennistä. Vanhempien tehtävänä oli toimia huoltajina ja taksikuskeina 24/7. Lasten kasvaessa omatoimisiksi vanhemmilta vapautui arkisin ja viikonloppuina tuntitolkulla aikaa. Aukko oli helppo tilkitä omilla menoilla.

Elokuussa jäimme kahden, kun molemmat lapset aloittivat yliopisto-opinnot. Kaupassa piti käydä enää pari kertaa viikossa. Kauppakassit olivat kevyet kantaa. Jääkaapissa vallitsi kuri ja järjestys. Astianpesukone piti käynnistää kerran viikossa. Jätevaunu täyttyi verkalleen. Pyykkiä pestiin silloin tällöin.

Kunnes.

Joululoma. Koti oli täynnä elämää. Talossa koko ajan 4-6 ihmistä. Jääkaapin ovi lätkytti. Astia- ja pesukone lauloivat kilpaa. Verannan välioven saranat saivat intervallihoitoa. Autoja lainattiin. Saunaa ja ruokaa lämmitettiin jatkuvalla syötöllä. Maito loppui. Sitä haettiin lisää. Maito loppui. Sitä haettiin lisää.

Normaali elämä tuntui muutama kuukauden tauon jälkeen tavattoman kiivaalta. Olimme sopeutuneet muutamassa kuukaudessa ajamaan puolivaloilla. Joulun aikaan meillä oli etuoikeus nauttia täydestä elämästä. Pariviikkoinen oli kuin kesän aurinko; se latasi akkumme täyteen. Tänään talo on taas paljon hiljaisempi.

Sekin on kaunista.

 

Näyttökuva 2016-1-11 kello 19.24.43

Laitilan Jyske

No Comments

Lähdin tänään ajoissa töistä. Oli kiire ehtiä palaverista seuraamaan Leijonanpentujen voittoa Ruotsista. Pelin seuraaminen ei ollut vapaata. Se oli tiimipelaamisen ja joukkueen johtamisen oppitunti. Meillä kaikilla työelämässä toimivalla on paljon opittavaa nuorista Leijonista.

En tunne jääkiekkoa kovinkaan syvällisesti, mutta uskallan väittää, että Suomen joukkue ei ole rakennettu turnauksen laveimmasta ja laadukkaimmasta materiaalista. Mutta se ei olekaan joukko yksilöurheilijoita, se on joukkue. Uskallan väittää, että pelaajat tietävät joukkueensa arvot, mission ja vision paremmin kuin 99 % meistä työelämässä tarpovista omistaan.

Ja mikä riemastuttavinta, joukkueen valmennusjohto antaa yksilöille oikeuden ilmentää yhteisiä arvoja itselleen luontevimmalla tavalla. Monen pelaajan tekemisestä näkyy riemu, toisten periksiantamattomuus. Piskuisen Laitilan Jyskeen kasvatti Aleksi Saarela päätti tänään mennä päätyyn asti ja hankkimalla hankki Ruotsille jäähyn. Saarelan kaltaiset pieniltä paikkakunnilta parrasvaloihin nousevat pelaajat todistavat, että huipulle voi nousta hieman vaatimattomammistakin olosuhteista. Vanhana satakuntalaisena aina muistan, miten Mika Marila nousi 90-luvulla pujottelun maailmancupiin maakunnasta, joka on kuuluisa mäettömyydestä. Marilan kotimäen (siis vanhan santamontun) korkeusero Hiittenharjulla on jotakin 40 metriä.

Ottakaamme opiksi Leijonanpentujen huumorista kentällä ja sen ulkopuolilla. Aleksi Saarelalta kysyttiin Kanada-ottelun menestyksekkään toisen erän jälkeen kiteytystä erästä. Vastaus oli selkeä: ”Kanukit alkoivat paskoa housuihinsa.”

Eivät ehkä ihan punnituimmat sanavalinnat. Mutta aidot. Siksi parhaat.

 

saarelaetu200914HH_sm

Jostain kumman syystä sain shanghaijattua Aleksi Saarelan tähän Ässien eikä Leijonien paidassa;)