Täyttä elämää

No Comments

Olimme katsomassa Turun kaupunginteatterissa Valtteri Roihan Luolamiehen ruuhkavuodet. Esitys oli hauska, paikoin katkeransuloinen ja – erinomaisen elämänmakuinen. Roihan perheen lapset ovat vasta ala-asteikäisiä, joten tositapahtumiin vankasti nojaava näytelmä oli meille kaihoisan nostalginen. Elämme jo empty nest –vaihetta. Ei tässä enää mitään ruuhkavuosia.

Tai niin sitä tyhmempi luulisi.

Pyhäinpäivämme ei ole lepopäivä. Aamu alkaa WhatsAppin pikatarkistuksella. Vanhempien tulee tietää, milloin omillaan asuvat lapset ovat olleet illalla yhdistyneenä verkkoon. Eilinen näyttää hyvältä. Vanhempi on nähty 00:04 ja nuorempi 00.50. Pojat ovat menneet ajoissa nukkumaan. Astiakoneen tyhjennys. Pesukone. Kuivausrumpu. Mankelointi. Munakas tulille. Samalla roskien lajittelu ja kierrätys. Ehtisikö olohuoneesta pyyhkiä pölyt siinä välissä? Kevyt aamiainen. Broilerit marinadiin. Unisex-matka kuntosalille. Minä jään GoGolle, Tarja jatkaa Satsiin. Kotimatkalla pitää muistaa hakea AdLibriksen kirjat R-kioskilta. Pikasuihku. Sitten onkin budjetoitu 2,5 tuntia pihan lehtisavottaan. Kahden puhaltimen ja lumikolan taktiikalla mennään. Heidi ja Frans tulevat syömään joskus klo 15 jälkeen kun esikoisen pitää ehtiä Tepsin peliin klo 17. Silloin on jo pimeää jatkaa pihatöitä. Mutta sitä voikin jatkaa sisätiloissa työtöitä, sille arkena ruuhka ei hellitä. Vastaamattomia meilejä näkyy olevan kolmisenkymmentä. Kirjoitan vastaukset valmiiksi ja lähetän maanantaina kukonpierusta ennen kuin starttaan maakuntaan. Seuraavan kahden viikon aikana näkyy olevan rapsakat yhdeksän matkapäivää. Vierivä kivi ja sen kaltaisia ajatuksia. Bonuksena ensi viikonloppuna on isäinpäivä, jolloin on etuoikeus käydä autoilemassa Ulvilassa omien isien luona. Tänään voisi illalla saunan jälkeen katsoa jonkun elokuvan. Tai aloittaa katsomisen. Nukahdan ensimmäisen puolen tunnin aikana. Nukun hyvin. Herään huomenna ja aloitan alusta. Silloin juhlitaan rakkaan ystävän syntymäpäiviä. Elämä on hyvä.

 

Empty-nest-618x250

Mitä yhteistä on luovuudella ja myyntitaidolla?

No Comments

Jos joku kysyisi ammattiani, sanoisin kait olevani strategisen markkinoinnin suunnittelija. Kutsuisin itseäni luovaksi.  Jos samaa kysyisi asiakkailta, he varmaan arvostaisivat enemmän myyntitaitojani;)

Kumpikin on oikeassa. Eivätkä vastaukset ole kaukana toisistaan. Sekä strategilta että myyjältä vaaditaan samoja ominaisuuksia: Rohkeutta ja uskallusta. Kummassakaan työssä ei saa pelätä joutua naurunalaiseksi tai hylätyksi. Pelottomuus näkyy lapsenuskona siihen, että vaikka edellisellä kerralla en onnistunut, tällä kertaa kaikki on toisin.

Nousen ylös ja kaadun. Nousen ja kaadun. Nousen. Kaadun. Kunnes pysyn pystyssä.

Omilla jaloillani.

 

getty_rm_photo_of_baby_walking

Tuottavuushyppy ja kuinka se tehdään

No Comments

Ammattimuusikoilla ja -urheilijoilla on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä harrastuksestaan työtä. Sama etuoikeus on ollut minulla. Olen omituinen höpöttäjä, joka on kiinnostunut liiketoiminnasta. Saan tavata työkseni yrittäjiä. Pidän työstäni.

Eilen tapasin teknisen tukkuliikkeen omistajan. Hän kertoi yksinkertaisesta myyntifilosofiastaan: Koska heidän markkinaosuutensa on vain 0,6 %, heihin eivät suhdanteet ja kausivaihtelut saa vaikuttaa. Jos normaalin kuukauden aikana tehdään tuhat kauppaa, heidän osuutensa on siitä kuusi. Jos kysyntä heikkenee ja kauppoja tehdäänkin vain 800, ei ole juurikaan entistä vaikeampaa tehdä samat kuusi kauppaa. Tämä on tehtävissä muutamalla laadukkaalla ”ylimääräisellä” yhteydenotolla potentiaalisiin asiakkaisiin. Samalla markkinaosuus nousee 0,6 %:sta 0,75 %:iin. Kilpailijoiden silmissä muutos mahtuu virhemarginaaliin.

Olin hurmaantunut tästä yksinkertaisesta ja innostavasta ajatusmallista. Omassa työyhteisössä olemme tehneet tuottavuushypyn eri keinoin. Tilauskantamme on ollut pitkään kiitettävällä tasolla. Olemme nopeuttaneet tilausten läpimenoaikaa. Olemme panostaneet työergonomiaan. Olemme jakaneet työkuormaa tasaisemmin. Ennen kaikkea olemme vähentäneet sisäisten palaverin määrää, aikaa ja osallistujia. Jos sisäisten palaverien määrä vähenee viikossa neljästäkymmenestä kolmeenkymmeneen, jäljelle jäävien kolmenkymmenen pituus tunnista puoleen ja osallistujamäärä neljästä kolmeen, aikaa vapautuu suunnitteluun ja asiakaskontakteihin 75 tuntia viikossa. Se merkitsee kahden ihmisen työpanosta. Samalla kollegojen työkuorma on helpottunut ja työnteon laatu parantunut. Olemme saavuttaneet oman 0,15 %-yksikön tuottavuushyppymme maalaisjärkeä käyttämällä.

Suurten muutosten taustalla on usein pieniä tekoja.

 

Näyttökuva 2015-10-27 kello 19.53.50

Se ihminen, joka haluan olla.

No Comments

Toisille elämä on leikkiä. Toisille leikkikin on koko elämä.

Tiedän olevani aika hyvä omassa työssäni. Suhtaudun siihen tosissani. Kirjoitin eilen avaussanat asiakkaamme toimintakertomukseen. Tiedän, että ne lauseet toimivat. Tiedän sen siitä, että jouduin kuivaamaan omia silmiäni kesken kirjoittamisen.

Minulle työ ei ole leikkiä. Saattaa kuulostaa liioittelulta, mutta minulle yksikään työkaveruus, yksikään asiakkuus, yksikään kirjoittamani tekstinpätkä ei ole itsestäänselvyys. Jos olisin laulaja, en olisi taitavin tulkitsija, mutta tarkoittaisin jokaista laulamaani sanaa.

Kaltaiseni ihmiset ovat hedelmällinen kohde katkerien, pienimunaisten ihmisten loukkauksille. He tietävät, että heidän arvostelunsa satuttaa. Meissä he näkevät nopeimmin työnsä tulokset. Mutta lopulta he epäonnistuvat. Olemme heitä vahvempia.

Maaleja ei synny ilman laukauksia. Mitä enemmän laukauksia, sitä enemmän epäonnistumisia. Mitä enemmän intohimoa, sitä enemmän voimaa kääntää epäonnistumiset onnistumisiksi. Olen monesti miettinyt, miten helppoa olisi päästää vihaajien katkeruus toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Voisin tehdä sen, mutta en olisi sen jälkeen enää sama ihminen. Se ihminen, joka haluan olla.

 

FOT74CF

Mielipidejohtaja

No Comments

Valtaosa yrityksistä haluaisi olla oman alansa mielipidejohtajia. Se ei ole vaikeaa, sillä usein se paikka on täyttämättä.

Mielipiteiden lausumisessa on yksi keskeinen haaste: Mielipide voi olla väärä. Ja vaikka se olisi oikeakin, on turhauttavan todennäköistä, että se ei heti ensialkuun saavuta suurta kannatusta. Uutta ajattelua kohdatessa on luontevampaa olla vastaan kuin puolesta.

Hyvän mielipiteen tunnusmerkistöön kuuluu aina se, että se huomataan. Huomio johtaa vuoropuheluun. Vuoropuhelu muutokseen. Jos sinulla on halu avata latua, paina tämä mieleesi: Et voi olla mielipidejohtaja ilman mielipiteitä. Mielipiteestä tulee merkittävä vasta ääneen lausuttuna. Ja mikä tärkeintä: Mielipidejohtajan elämä on hyvin yksinäistä, jollet ymmärrä vuoropuhelun ja vetovastuun jakamisen voimaa.

 

Followers

The long and winding road

No Comments

Luin Harvard Business Reviewsta Amy Gallon artikkelin siitä, miten huonon työpäivän saa käännettyä hyväksi. Jutussa viitattiin Sonja Lyubomirskyn, Laura Kingin ja Ed Dienerin tekemään 225 akateemisen tutkimuksen meta-analyysiin, joka osoittaa, että tyytyväisten työntekijöiden tuottavuus on 31 % keskivertoa parempi, myynti 37 % suurempi ja luovuus – kolminkertainen.

Näiden kiistattomien lukujen sokaisemana Gallo antaa amerikkalaiseen tapaan listan teepussifilosofiamaisia ohjeita siitä, miten huono päivä on käännettävissä hyväksi. Ihan söpöjä ohjeita. Valitettavasti sellaiset eivät sovi vartalotyypilleni eivätkä mielenmaisemalleni. Uskon kyllä siihen, että positiivisuus parantaa tuottavuutta ja luovuutta. Olen kuitenkin täysin eri mieltä siitä, että positiivisuutta tulisi aina tavoitella yksisilmäisesti. Olisivatko vuoret vuoria, jollei niiden välissä olisi laaksoja? Voittoja juhlitaan kuohuvalla. Jatkuvan sihijuoman siemailun aiheuttamaa närästystä kannattaa neutraloida maidolla.

Jos työyhteisössä vallitsee keskinäisen luottamuksen ilmapiiri, negatiivista ei pidä pakottaa positiivisuudeksi. Yhteisö sietää ja ymmärtää myös negatiivisia tuntemuksia. Sanotaan, että jakaminen puolittaa surun ja tuplaa onnen. Tämä perussääntö toimii vahvassa työyhteisössä. Hyvä työyhteisö ylittää niin vuoret kuin laaksotkin. Tie saa olla mutkainen, kunhan suunta on yhteinen.

 

Alam05

 

 

Työ lisää työtä

No Comments

Pyydän jo etukäteen anteeksi, että jankutan. Jankutan silti. Elämme sitä aikaa vuodesta.

Lokakuun puoliväli on yöpakkasten aikaa. Kuuraiset tiet ovat aamuisin liukkaita sileiksi ajetuilla kesärenkailla operoiville kiireisille työmatka-autoilijoille. Peltiä ruttaantuu ja turvatyynyjä laukeaa. Suomen syyssäät ja liukkaat tulevat joka vuosi yllätyksenä. Niihin ei osata varautua, vaikka kysymys on omasta ja kanssakulkijoiden hengestä.

Yritysten talousosastoilla koetaan joka syksy yhtä suuri yllätys. Kolmas kvartaali on saatu rutistettua kunnialla loppuun. Päättyneen neljänneksen myynti pysyi budjetissa, tilauskanta on vakio, mutta marraskuussa paljastuvat lokakuun luvut jäävät 15 % budjetoidusta. Syysloma yllättää talouspäällikön

Omakohtainen meilitutkimukseni todentaa ongelman. Lähetin tänään 52 sähköpostia. Sain niihin 24 loma-/poissaolovastausta. Puolet kohderyhmästäni oli syyslomalla. Jos lomailevan henkilöstön puolikkaan keskimääräinen loma on (varovaisesti arvioiden) vaikka kolme päivää, menetämme tässä kuussa noin 1,5 henkilötyöpäivää. Kun työpäiviä on lokakuussa 21, syyslomailu syö työajasta / laskutuksesta suoraan 7,1 %. Myös asiakkaista suuri osa lomailee. Työt eivät etene. Laskutusvaje tuplaantuu. Jotta laskutusnotkahdus saadaan kirittyä marraskuussa kiinni, silloin tehdään ylitöitä, joista kertyy liukumaa, joka puretaan joulun välipäivinä, mikä tuo notkahduksen joulukuun laskutukseen. Jotta tämän notkahdus saadaan kurottua kiinni, tammikuussa tehdään ylitöitä…

Työtä tekevä on lomansa ansainnut. Enkä tarkoita sitä, että lomaa viettävän tulisi kokea vapaastaan huonoa omaatuntoa. Haluan korostaa sitä, että työ lisää työtä. Loma lisää lomaa. Liian moni meistä sietää työtään vain, koska se oikeuttaa lomaan, jolloin voi elää täyttä elämää. Jotta Suomessa voitaisiin taas katsoa luottavasti tulevaisuuteen, asenneilmastossamme tulee tapahtua iso muutos. Meidän tulee oppia arvostamaan uudelleen myös työtämme. Työ on etuoikeus.

 

Car stuck in snow Legazpi Guipúzcoa Spain

Car stuck in snow Legazpi Guipúzcoa Spain

Kiitos, Toni, että kosketit minua

No Comments

Rakkaus tulee odottamatta.

Arvostan Toni Wirtasta tavattomasti lauluntekijänä ja tuottajana. Apulannalla taitaa olla Suomen ennätys listaykkösissä ja sukupolveni osaa laulaa niistä valtaosan ulkomuistista. Silti Apulanta on ollut minulle vain yksi bändi muiden joukossa. Ja Wirtanen vain yksi hyvistä lauluntekijöistä. En koskaan ajatellut, että platonisesta suhteestamme olisi mihinkään sen kauniimpaan.

Kunnes muutama päivä sitten kuulin Valot pimeyksien reunoilla.

Melodia on kaunis. Ei mikään maailmaa mullistava. Sanat ovat oikein jees. Muutaman rivin olisin halunnut kirjoittaa itse. Sanoituskaan ei  kuitenkaan sytyttänyt rakkauttani. Asenne sen teki. Pitkän uran tehnyt Wirtanen tulkitsee biisin kuin ensimmäisensä. Kaikki on kaunista ja totta. Vilpittömyyttä ei voi vastustaa.

 

 

 

Blood, Tears and Gold

No Comments

Tänään oli paska työpäivä.

Olen joskus miettinyt, miksi esimerkiksi maajoukkuetason maastohiihtäjät tuntuvat usein olevan tärkeän kilpailun alla nuhakuumeessa. Minulle on kerrottu, että huippu-urheilijat, jotka rasittavat elimistöään voimakkaasti, sairastavat selkeästi enemmän kuin tavallinen väestö. Kireälle viritetty elimistö on herkkä myös ulkoisille hyökkäyksille.

En ole huippu-urheilija ja sairastan flunssaa äärimmäisen harvoin. Minulla vieteri on kireällä korvien välissä. Työelämä vaatii nykyään kilpaurheilijan psyykettä ja fysiikkaa. Olet yhtä hyvä kuin viimeinen hyppysi. Kun rima on hilattu ennätyskorkeuteen, siitä ei riemuita saati kiitetä. Siitä tulee uusi standardi, josta on hyvä tavoitella uusia korkeuksia.

Citius! Altius! Fortius!

Tänään kävin verrattain kovilla kierroksilla. Töiden jälkeen menin tasaamaan höyryjä kuntosalin juoksumatolle. Puolentoista tunnin juoksun viimeiset 10-12 minuuttia kuuntelin repeatilla Hurtsin Blood, Tears & Goldia. Viimeisillä sekunneilla teki mieli nostaa kädet pystyyn ja huutaa helpotuksesta. Huomenna on uusi päivä.

 

 

 

Retrospektiivi: Kolme pointtia

No Comments

Nuorempi poikamme täyttää tänään 20 vuotta. Vanhempi on 21. Miten heidän kasvatuksensa on mennyt niinkuin omasta mielestä?

Meidän perheessämme on aina uskottu itseohjautuvuuteen. Jo pienestä lähtien poikamme ovat saaneet tehdä itse omat valintansa. Ja vanhemmat ovat ne (mukisematta;) hyväksyneet. Jos pojilla on ollut joskus vaikeuksia päättää, olemme ehdottaneet heille valinnan tueksi kolmea omasta mielestämme hyvää vaihtoehtoa.

Päiväkoti- ja ala-aste -iässä lapsilla on kasvattajina pääasiassa naisia. Ja kun itse olen hyvin kärsimätön, totesimme, että pojilla pitää olla jo lapsena harrastuksia, joissa valmentajina on myös miehiä. Ehdotimme, että he harrastaisivat jotain joukkueurheilulajia. Vaihtoehtoja oli lukemattomia. Ehdotimme kolmea vaihtoehtoa. He ovat harrastaneet ainakin salibandya, jalkapalloa, käsipalloa, uintia, koripalloa, tennistä ja kuntosalia. He ovat oppineet voittamaan ja häviämään joukkueessa.

Pojat kävivät englantirikasteisen ala-asteen. Kun oli aika siirtyä yläasteelle, valinnanvaihtoehtoja oli useita. Päätöksenteko 12-13- vuotiaalle oli vaikeaa. Tarjosimme muutamaa hyvää vaihtoehtoa. Pojat luopuivat kieliluokasta ja hakivat täysin puun takaa ja tarjoamiemme vaihtoehtojen ulkopuolelta musiikkiluokalle. Kolmen vuoden päästä piti valita lukio. Olisi ollut luonnollista jatkaa yläasteen kanssa samassa rakennuksessa toimivassa yhdessä maamme arvostetuimmassa lukiossa. Totesimme kuitenkin, että meistä vanhemmista on kasvanut elinkelpoisia yksilöitä Ulvilan lukion opeilla, joten luulemme, että Turussa kaikki lukiot ovat hyviä. Ehdotimme silti taas kolmea vaihtoehtoa. Kumpikin pojista vaihtoi koulua. Vanhempina emme täysin ymmärtäneet, mutta ymmärsimme.

Lukion jälkeen pojat päättivät jatkaa opintoja taloustieteiden parissa. Annoimme taas kolme hyvää yliopistovaihtoehtoa… Sitä ennen he suorittavat asevelvollisuutensa. Sen suhteen pidimme suumme supussa.

Pointti tässä ei ole hyvien vaihtoehtojen tarjoamisessa. Keskeistä on hyväksyä oman lapsensa tekemät valinnat ja kunnioittaa niitä. Lapset rakentavat oman elämänsä omien arvojensa varaan. Me vanhemmat emme ole heidän opettajiaan. Parhaimmillaan meillä on etuoikeus olla heidän mentoreitaan ja kanssakulkijoitaan. Sekään ei ole itsestäänselvyys.

 

Näyttökuva 2015-10-11 kello 9.33.51

Tämä kuva on Mostarin kuuluisalta, uudelleen rakennetulta sillalta 12 vuoden takaa. Siinä kiteytyy riipaisevalla tavalla poikiemme yhtäläisyys ja ero.

 

Older Entries