Ihmisten edessä

No Comments

Käyn paljon mieluummin teatterissa kuin elokuvissa. Keskiviikkona kävin katsomassa Turun Kaupunginteatterissa Jukka ja Kimmo Rasilan huikaisevan Americon! uusintaensi-illan.

Rasilan veljekset tykittävät kaksi tuntia mykistävällä intensiteetillä. Esitys oli huikaisevan hauska. Lopussa kierrokset laskivat ja katsojille annettiin mahdollisuus valmistautua tarinan opetukseen. Vaikka olen nähnyt veljesten Americon! kolme kertaa, en jaksanut tälläkään kertaa keskittyä viimeisiin minuutteihin. Valmistauduin illan huipennukseen.

Elokuvan loputtua kankaalle jää pyörimään lopputekstit ja yleisö jalkaa vetää takkeja päälleen. Teatterissa taika vasta alkaa esityksen päätyttyä. Niin keskiviikkonakin. Seisaaltaan suosiotaan osoittaneiden ihmisten edessä seisoi kaksi liikuttunutta näyttelijää. Heidän muassaan yleisökin sai pakahtua onnesta. Moniko meistä on niin onnekas, että hänen silmänsä kostuvat ilosta työpäivän päätteeksi?

 

tkt_americo_pressi_7

Kannustetaan heti kun ollaan voitolla

No Comments

Voittajat ansaitsevat aplodisi. Altavastaajat ansaitsevat kannustuksesi.

Olen asunut aina Suomessa, jotta olen yksisilmäinen väittäessäni suomalaisten olevan huomattavan epäkannustavia: Otamme vastaan pakolaisia pitkin hampain. Sitten kun Perparim Hetemajn kaltainen Suomen värejä kantava pakolaistaustainen huippu-urheilija kiittää suomalaisia siitä, että heidät otettiin aikanaan avoimesti vastaan, kuulen mielessäni massojen hymistelyn: Kyllä me nyt tuollaisia pakolaisia otettaisiinkin, mutta kun joukossa on kaikenlaista yrittäjää.

Kyllä ihan kantasuomalaistenkin joukossa on yhtä paljon alisuorittajia kuin menestystarinoita. Menestyksellä ei ole kotimaata. Asenteella voi olla. Voittava ja kannustava asenne voisi olla meille suomalaisille – sekä vanhoille että uusille – yhteinen.

Pakolaisista ei ole pitkä matka start up –yrityksiin. Hyvän idean on Suomessa poikkeuksellisen vaikea saada siemenrahoitusta. Sitten kun jostakin uudesta yrityksestä sukeutuu Supercellin kaltainen megamenestys, jälkiviisaat sanovat, että kyllä minäkin tuollaiseen yritykseen olisin sijoittanut, jos olisin siitä tiennyt. Jälkiviisaan ei tarvitse koskaan lyödä käsiänsä paskaan, vaan hän voi poimia hyllyltä makeita, kermanvaaleita marenkeja.

En ole ollut pakolainen. En pärjää urheilussa. Yritysten perustamisesta ja alkuvaiheiden hullusta, yksinäisestä työnteosta tiedän jotakin. Vielä enemmän tiedän kasvatuksesta. Omiin lapsiin suhtaudutaan aina tukevasti. Heille halutaan aina parasta. Se on luonnollista ja elämän kulmakiviä. Mutta ei ole omilta lapsilta pois, jos tukeaan jakaa myös heille, jotka eivät sitä omilta vanhemmiltaan voi saada. Rakkaus ja tuki eivät lopu kesken vaikka niitä jakaisi yllinkyllin.

On tyypillistä, että kun kotijoukkue on muutama minuutti ennen loppuvihellystä 0-3 tappiolla, katsomot alkavat tyhjentyä. Juuri silloin joukkue kaipaisi faniensa suurimman tuen. Istutko sinä katsomossa summerin soimiseen asti?

 

1395805

Uusi päivä

No Comments

Pakolaiskeskustelu ahdistaa. Tai ei se mitään keskustelua ole ollut aikoihin. Sivistyneinä pitämäni ihmiset jakavat häpeilemättömästi lähdekritiikitöntä disinformaatiota.

Me suomalaiset luulemme, että naapurimaissa meitä pidetään jurona ja viinaan menevänä, synkkämielisenä kansana. Voi olla. En tiedä. Itse en ole koskaan tällaisiin ennakkoluuloihin törmännyt. Tai voi olla, että olenkin, mutta en ole niihin kiinnittänyt huomiota. Energiani on mennyt heidän stereotypioidensa hämmästelemiseen.

En voi ymmärtää, että ketään syrjitään hänen syntyperänsä tai uskontonsa perusteella. Itse olen sattunut syntymään aikanaan pyytämättäni suomenkieliseen, porvarilliseen evankelisluterilaiseen perheeseen. Ainakin äidinkieli, uskonto ja isänmaa ovat muuttuneet minunkin suvussani lähimpien sukupolvien aikana. Satuin nyt syntymään tällaiseen rakoon. On hyvin todennäköistä, että parissa sukupolvessa geeniperimäni elää jossakin muussakin kulttuurissa ja tunnustaa eri uskonnollista vakaumusta tai poliittista arvopohjaa.

On surullista, että linnoittaudumme ennakkoluulojemme taakse. Tunnen ihmisiä, jotka välttävät sosiaalisen median käyttöä. He pelkäävät avoimuutta. He eivät tiedä, miten paljosta he jäävät paitsi. Näen päivittäin ihmisiä, jotka ovat sulkeneet ikkunaluukkunsa ja linnoittautuneet omaan henkiseen kuplaansa. Se on surullista. Ruudun takana voisi olla kaunis uusi päivä, mutta luukkujen takaa sitä ei näe. Ikkunan sijasta moni tuijottaa peiliin. Sen kuvajainen tapaa vuosien myötä vanheta ja katkeroitua. Parhaimmillaankin se katsoo taaksepäin.

 

10609413_10152400161747675_301087836619533342_n

 

World Press Photon voittajan John Stanmeyerin kuva ”Signal”

26 February 2013, Djibouti City, Djibouti

African migrants on the shore of Djibouti City at night raise their phones in an attempt to catch an inexpensive signal from neighboring Somalia—a tenuous link to relatives abroad.

Kärkihankkeisiin panostaminen kannattaa

No Comments

Hallitus yrittää taas kerran parantaa maamme rapautunutta kilpailukykyä uusiin kärkihankkeisiin panostamalla. Valtiovalta investoi näihin seuraavan kolmen vuoden aikana 1,6 miljardia euroa. Työllisyyteen ja kilpailukykyyn kohdistetaan 170 miljoonaa, osaamiseen ja koulutukseen 300 miljoonaa, hyvinvointiin ja terveyteen 130 miljoonaa, biotalouteen ja puhtaisiin ratkaisuihin 300 miljoonaa, toimintatapoihin ja normien purkuun 100 miljoonaa euroa. Suurin potti eli 600 miljoonaa sijoitetaan perinteisesti siltarumpupolitiikkaan.

Vahingoksemme en ole hallituksessa, sillä olisin jakanut rahat tyystiin eri suhteessa. Vähän samaan tapaan kuin yrityselämässä, jossa olemme panostaneet menestyksellisesti viime kuukausina määrätietoisesti yhteen – ja vain yhteen kärkihankkeeseen.

Olemme panostaneet tärkeimpään tuotantotekijään – ihmisiimme.

Olemme panostaneet hyvinvointiin ja terveyteen hankkimalla halukkaille sähköpöydät. Olemme komminikoineet entistä enemmän. Olemme päättäneet oppia toisiltamme. Osaamiseen investointi on ollut siis tyystin ilmaista. Se on vaatinut vain halua ja aikaa kuunnella. Biotalous on meillä aina ollut kunnossa, sillä kierrätämme miltei kaiken mahdollisen. Normejakin olemme purkaneet: Olemme rajoittaneet palaverien pituutta ja osallistujien määrää. Turhan hötön poistaminen on tehnyt presentaatioistamme kompaktimpia ja asiakaslähtöisempiä. Tieverkkoon emme ole panostaneet, mutta olemme sopineet entistä enemmän kimppakyytejä. Matka-ajoistakin on tullut tehokasta työaikaa. Olemme onnistuneet ja omalta osaltamme olemme kohentaneet Suomen työllisyyttä. Toiminnan tehostuttua ja myynnin kasvettua olemme pystyneet tarjoamaan kokopäivätyötä osapäiväisille. Olemme voineet rekrytoida uusia työkavereita. Olemme antaneet oppimisen paikkoja harjoittelijoille.

Ja mikä parasta, meillä on ollut aikaa huomioida entistä enemmän toisiamme. Olen yhä useammin kuullut ympärilläni: ”Miten voit tänään? Voinko auttaa? Kiitos, että huomasit. Hienoa työtä!

Se mikä näkyy työyhteisössä, heijastuu myös asiakkaille. Palvelemme paremmin. Saamme asiakkailtakin enemmän palautetta. Parempaa palautetta. Olemme positiivisessa kierteessä. Se on hyvä tunne.

smiley_face

By the book. Not.

No Comments

Nordean mukaan Suomi on halvaantunut. Nordea on väärässä. Katsokaa siellä pankissa tarkemmin, niin näette, että täällä tilastojen varjossa pusketaan täysillä.

Kävimme tänään kollegani kanssa myyntimatkalla potentiaalisen asiakkaan luona. En tiedä vielä, johtiko käynti asiakassuhteeseen, mutta vuoropuhelu oli avointa. Puhuimme 45 minuuttia asioista vain niiden oikeilla nimillä. Emme ajautuneet juttelemaan puolivillaisia ohueen yläpilveen, vaan heti tervehdysten jälkeen keskityimme konkretiaan.

Olimme valmistuneet ennalta: Tunsimme asiakkaan tuotteen, kohderyhmät, myynnin mekanismit, mahdolliset oston esteen ja aikataulut. Meiltä pyydettiin tarjousta. Lupasimme sen tällä viikolla. Päätöstä luvattiin alkuviikolla.

Pois lähtiessämme asiakas sanoi, että on kuullut vuosien mittaan kymmeniä Amerikassa suunniteltuja yritysesittelyjä ja että meidän versiomme oli kaukana siitä. Hän kertoi pitäneensä paljon meidän versiostamme.

Parkkipaikalla autoon päästämme sanoin kollegalleni, että emme muuten puhuneet sanakaan yrityksestämme.

RuleBookStackResize

Newer Entries