Kun Mikko töitä haki

No Comments

Mikko Helle on 25-vuotias kolmannen vuoden tuotantotalouden insinööriopiskelija. Hän haki eilisen iltapäivälehden uutisen mukaan syksyn ja kevään aikana 250:tä eri työtä onnistumatta. Ilta-Sanomissa Mikko kertoo:

– Viime syksynä olin tosi aktiivisena. Aloin ensiksi hakea oman alan hommia, soittelin jo syksyllä, että olisiko tarjolla esimerkiksi keikkatyötä. Sainkin ihan hyvän yhteyden muutamaan paikkaan, mutta keväällä kun otti yhteyttä, ei niillä ollut varaa palkata uusia sinne. Kun oman alan töitä ei tuntunut löytyvän, hain myös muita töitä: varastohommia, lähetintyötä, postinjakelijaksi, autonkuljettajaksi ja niin edelleen. Pääsin kahteen haastatteluun, mutta en saanut työpaikkaa. 

Tapaus on hyvin tyypillinen. Olen jonkusenkin opiskelijan ja vastavalmistuneen palkannut vuosien mittaan, siksi uskallan antaa setämäisiä ohjeita.

  • Mikko, älä ammu haulikolla. Hakemuksen kopioiminen ja pelkkien vastaanottajatietojen muuttaminen ei ole hakemista. Se on spämmiä. Hyvän hakemuksen tekemiseen menee tunteja. Sinun pitää tietää, minne haluat. Kun panostat hakemukseesi, saaja tunnistaa, että se on tehty tosissaan.
  • Mikko, ole olemassa. Googlasin Mikko Helteen enkä löytänyt ainakaan LinkedInistä profiiliasi. Twitterissä oli pari sinun ikäluokkaasi kuuluvaa kaimaa: toinen tviittasi formuloista, toinen jalkapallosta. Tuotantotalouden intohimot olivat kummaltakin piilossa.
  • Mikko, pyydä palautetta. Kun saat työnantajan puhelimen päähän tai käyt haastattelussa, etkä siltikään saa työtä, kysy rohkeasti syytä: Miksi et kelpaa? Hyvä työnantaja antaa rehellistä palautetta. Siitä kannattaa ottaa opiksi.
  • Mikko, asetu vastapuolen asemaan. Olet tehnyt 250 hakemusta. Työnantaja saa niitä 250 kuukaudessa. Mikä nostaa sinut pinon päällimmäiseksi? Mikä erottaa sinut kilpailijoistasi? Osaatko kertoa vahvuuksistasi? Laita persoonasi peliin. Tee se!

 

No-profile-pic

 

Kuvan henkilö liittyy tapaukseen.

Keltainen ja okranvärinen maa

No Comments

Täytyy tässä alkaa valmistautua eläkeikään. Ei ne ilmat tästä ainakaan parane. Pimeät talvet, sateiset kesät. Sään voin ennustaa kolottavasta polvesta. Huonoa on luvassa.

Viime vuonna olin viikon trendsettermäisesti Portugalin Oitavoksessa. Komia paikka. Hotellimme infinity pool rajoittui maineikkaaseen golfkenttään. Siemailin altaassa sivistyneesti inkiväärimargaritaa kun täysillä elävät sähköautoilijat ajelivat pallojensa perässä. Upea viikko. Jos olisin tajunnut, että viikon loman voisi laventaa parinkymmenen vuoden päästä verovapaaksi eläkeläiselämäksi, olisin laittanut kotipaikanmuutos- hakemuksen vetämään. Nyt kolmen pörssipomon kopla ehti pilaamaan koko jutun. Täältä enää mihinkään pääse.

Hotellin vieressä oli parintuhannen neliön ultramoderni lasipalatsi. Asukas saapui sinne viikon mittaan pariin otteeseen helikopterilla. Vaimoni elätteli toivoa, että villassa majailisi Cristiano Ronaldo. Ei, ei siellä asunut CR7. Kymmenien miljoonien palatsi kuului Angolan valtionvarainministerille. Alex Stubbilla lienee vaatimattomampi kesäasunto. Suomessa on puolensa.

Angola on täältä katsoen aika lähellä Zimbabwea. Siellä eli vielä kuukausi sitten onnellisesti pantaleijona Cecil. Kunnes minnesotalainen hammaslääkäri Walter Palmer osoitti olevansa mies. Hänen apurinsa houkuttelivat kansallispuistossa elävän leijonan aidan väärälle puolelle. Palmerin auton peräkoukkuun oli asetettu eläimenraato, jonka Cecil vainusi. Kun eläin oli pelipaikalla, pimeässä Afrikan yössä sytytettiin valonheittäjät ja Palmer singautti jalkajousestaan haavoittavan nuolen. Cecil ei kuollut. Haavoittunut uros löytyi vasta 40 tunnin päästä ja hammaslääkäri finalisoi hurjan metsästysretkensä ja irrotti pään trofeeta varten. Olisiko sen paikka ollut Kalliovuorten metsästysmajalla vai Portugalin verovapaalla viinitilalla?

Savanni nukahti. Onneksi virkamiehet olivat valppaina.

 

958x397xOitavos_golf2.jpg.pagespeed.ic.43384237bc3039cc6707db5f60f7c552

Epämääräinen suunta?

No Comments

Luen paljon kaunokirjallisuutta. Pääasiassa luen käännöskirjallisuutta. Suomessa on reilut viisi miljoonaa asukasta. Maailmassa 7,5 miljardia. Joka 1500. maapallolla elävä on suomalainen. Olisi hämmästyttävää jos paljon tätä suhdetta enemmän hyvistä kirjailijoista olisi syntynyt Suomeen.

Toisaalta rakastan suomalaista kulttuuria ja suomen kieltä. Olen molemmista tavattoman ylpeä. Ylpeys juuristani kasvaa sitä suuremmaksi, mitä kauempana kotoa olen. Toisaalta ei siitä ole pitkään, kun esi-isäni ja -äitini olivat maahanmuuttajia. Ensin puolalaisia Venäjällä. Sitten venäläisiä Suomessa.

Berliinin muurin kaatuminen oli eräänlainen symboli rajojen murtumiselle. Sitä seurannut digitalous nopeutti muutosta exponentiaalisesti. Yhtäkkiä miltei koko maailma oli tavoitettavissamme kaiken aikaa. Meistä tuli maailmankansalaisia 24/7 – halusimme tai emme.

Suomalainen kauppa on saanut seurata kiusallisen läheltä muurien murtumista. Ostin eilen alennusmyyntikirjani Adlibriksesta parissa minuutissa. Miksi olisin raahautunut tunkkaiseen kivijalkaan tai niiden kökkötraktorin lailla puksuttaviin verkkokauppoihin? Ostan suuren osan vaatteistani kansainvälisistä verkkokaupoista. Lähetys on kotiovellani parissa päivässä. Suomesta toimitus kestää pidempään, on kalliimpi ja joudun usein noutohommiin lähimpään jakelupisteeseen.

Moni suomalainen media- ja markkinointiyritys kaivautui vuosituhannen alussa poteroihin odottamaan kauhean digi- ja some-tsunamin ylimenoa. Yli meni, mutta maailma ei ollut sen jälkeen entisensä. Kaikki näytti lohduttomalta. Multimedia tappoi monomedian. Yleisradion pääkuuluttaja Pentti Fagerholm tiesi sen jo 70-luvulla:

”Ääneni pitäisi nyt kuulua epämääräisestä suunnasta ja monovastaanotossa sen pitäisi häipyä lähes kuulumattomiin.”

Maailma on moniääninen. Se ei muutu yksiääniseksi vaikka pidättäisimme henkeä. Se ei muutu yksiääniseksi vaikka rakentaisimme muurin ympärillemme. Voimme mataa yksin ja köyhdyttää kulttuurimme sukupuuttoon. Tai voimme avata silmämme, korvamme ja sydämemme, ja ymmärtää muuta maailmaa. Ja koska olemme ylpeitä omasta, suomalaisesta kulttuuristamme, saamme kertoa muille siitä ylpeydellä. Elämä on matka. Mutta kuten muistan joskus lukeneni Positiivareiden postikortista: Tärkein matka on tulla puolitiehen vastaan. 20 vuotta sitten miete vaikutti halvalta teepussifilosofialta. Tänään se on arvokas.

 

1107-Berlin-Wall-970-630x420

 

Onneksi on syysloma

No Comments

Palasin eilen neliviikkoiselta kesälomaltani. Kiitos kysymästä, loma meni hyvin. Säätkin olivat ihan kelvot siellä, missä milloinkin olimmekaan.

Epätieteellinen katsaus sosiaalisen median postauksiin kuitenkin nostaa taivaanrantaan bruttokansantuotteeseemme haitallisesti vaikuttavia pilviä. Some-kesä on ollut surkea: kylmää ja sateista. Lämpöön ja aurinkoon haikailu on noussut kansalliselle agendalle.

Ennustan seuraavaa: Koska tämän kesän säät ovat olleet katkera pettymys ja lomasuunnitelmat suurelta osin lämmintä viime kesää muistellen kotimaahan lukitut, moni on kokenut pakottavaa tarvetta tehdä työtä kesälomalla. Muutama päivä väkisin keksittyjä, puolivillaisia etätöitä mökiltä tai veneeltä ja kas, syksylle on onnistuttu hankkimaan ylimääräinen TES-vapaa syysloma.

Silloin sitten katkaisemaan pitkä syksy ja Malagaan golffaamaan. Fore!

Viikko ylimääräistä vapaata on pari prosenttia vuosittaisesta työpanoksesta. Lähetin eilen 36 työmeiliä. Se osaltaan vahvisti pahanilkisen epäilyni. Viiteen sain automaattisen lomavastauksen. Loput meilini saajat olivat joko töissä tai sitten unohtaneet kirjoittaa poissaoloviestinsä. Yhteenkään näistä 31 meilistä en ole saanut vastausta. Syssymmällä sitten;)

Tosikoille ja veitikoille tiedoksi, että tämä kirjoitus on kirjoitettu pilke toisessa, rikka (vain) toisessa silmässä.

 

1-2

Lomakirjojen TOP10

No Comments

Tapanani on ollut joka vuosi arvioida kesälukemistoani. Tässä kesän kymmenen parasta. Näiden lisäksi reppuun osui muutama ihan kiva ja kaksi sivuosumaa.

 

Ian McEwan – Lapsen oikeus ***

Kiehtova aihepiiri itsemääräämisoikeudesta; oikeasta ja väärästä. Taattua McEwania. Mutta jotenkin välityön makua. Tosin vanhenevan avioparin suhdekriisin kuvaus oli koukuttava. Hiukan oikeussalidraamamainen.

 

Anu Kaaja – Muodonmuuttoilmoitus **1/2

Parhaimmillaan hykerryttävä. Mutta vähempi kikkailu olisi riittänyt. Nyt toisin näkemisestä tuli itsetarkoitus ja tarinat itsessään jäivät ohuiksi. Epätasainen, hyvä ja ärsyttävä.

Suomalainen versio George Saundersin Joulukuun kymmenennestä. Joka oli ***1/2

 

Zadie Smith – Risteymiä ***1/2

Hengästyttävä, mutta vilpitön ajankuva muutaman vuoden takaisesta Lontoosta. Suurilta linjoiltaan ennalta arvattava, mutta yksityiskohdissaan ajoittain ilahduttavan yllätyksellinen. Ei ehkä Smithin paras, mutta hyvä.

 

Linda Olsson – Kun mustarastas laulaa ***

Aikuisten tyttöjen kirja. Kaunis, joskin verrattain epäuskottava tarina. Olssonin kirjoitustyyli on helppo ja koukuttava. Verrattuna edellisiin kirjoihin tässä kirjailija ikä näkyi. Aiemmat olivat nuorekkaampia.

 

David Vann – Kylmä Saari *****

Puistattavan hyvä. Ei mitään turhaa. Irmeli Ruuskan loistava suomennos. Bravo!

 

Karl Ove Knausgård – Taisteluni V ****

Ei näihin kyllästy koskaan. Kuin omaa elämäänsä seuraisi. Olenko turtunut vai miksi minusta tuntui, että kierrokset olivat hieman laskeneet edellisistä osista? Ehkä VI:ssa räjähtää.

 

Yahya Hassan – Runot ****1/2

ETTÄ ON IHMISEN PAHA OLLA. Monikulttuurisuuden vastustajat, lukekaa. Sitä arvostavat, lukekaa. Raskasta, mutta totta.

 

Gillian Flynn – Teräviä esineitä ***1/2

Kesän kevyin. Gone Girlin myötä maailmanmaineeseen noussen Flynnin varhaisempaa tuotantoa. Viihdyttävää murhaa. Ei mitään kaunokirjallista juhlaa, mutta pitääkö kaiken ollakaan?

 

Miki Liukkonen – Raivon Historia ****+

Luulen, että hurmaantuisin, vaikka Liukkonen julkaisisi kauppalistansa. Nuoruuden vimma kohtaa kuoleman pelon. Rappiolla on hyvä olla. Vai onko?

 

Daniel Galera – Hyöky *****1/2

Erinomainen kertoja. Epäuskottava juoni muuttui todeksi. Modernia lattarikirjallisuutta, jonka muoto ja tyyli olivat hyvinkin eurooppalaisia, mutta brassi-tvistillä. Rujo ja hauska. Mielenkiintoinen henkilögalleria. Hyvä!

 

920x920

 

Kirjailija David Vann. Kuvaaja Liz Hafalia, The Chronicle.