Taksimersun haiseva kyyti

No Comments

Piti laittaa blogi kesätauolle, mutta oli ihan pakko kirjoittaa tämä.

Oltiin loman kunniaksi perjantaina syömässä oikein ravintolassa. Mentiin bussilla, mutta laiskuuttamme otimme taksin kotiin. Kehuin suomalaiselle noin 60-vuotiaalle taksimiehelle, että on hienoa, että kuljetusalallekin on tullut paljon maahanmuuttajia. Yhtään provosoimatta, omista ajatuksistani innostuneena kerroin, että busseissakin on palvelu parantunut todella paljon kun kuljettajiksi on palkattu pääsääntöisesti sosiaalisia ja iloisia maahanmuuttajia. Ainakin minä arvioin kyydin laadun palvelun perusteella. Jos minua tervehditään iloisesti autoon noustessani, matka on yleensä hyvä. Kerroin tämän perjantaiselle mersukuskille, joka ainutlaatuisuuttaan korostaakseen oli ostanut autoonsa oikein omanlaisensa rekisterikilvenkin. Maksoin kyydin ja nousin ulos. Pois lähtiessäni taksikuski lausui:

”Maahanmuuttajat saavat kulkea karja-autolla, minä ajan Mersulla.”

Aja ihan keskenäs vaan, sanon minä. Edes tusina Wunderbaumeja on peitä autosi saastaista hajua. Sinun hajuasi.

 

timthumb

Osallistu kilpailuun, voita Jopo!

No Comments

Mainonta menee kiusallisen monesti yli sieltä, missä rima mataa. Sen sijaan, että tuotteelle tai palvelulle houkuteltaisiin aitoja käyttäjiä kertomalla sen ominaisuuksista, eduista ja käyttäjälleen luomasta lisäarvosta, keskitytään keräämään renkaanpotkijoita aiheeseen parhaimmillaan löyhästi, heikoimmillaan surkeasti linkittyvällä kilpailulla.

Klikkaa tästä, osallistu sähköyhtiön energiseen kesäkilpailun ja voita Jopo!

Kirjoitan tätä blogia lähinnä omaksi ilokseni ilman mitään salaista agendaa. Ilman erityisempää teemaa. Ilman sen kummempia tavoitteita. Siitä huolimatta saan toistuvasti yhteydenottoja konsulteilta, jotka lupaavat pienellä investoinnilla blogilleni moninkertaisen määrän lukijoita. Mihin minä sellaisia tarvitsen? Minulle riittävät he, jotka tulevat tänne ilman tutustumistarjousta.

Klikkaa ja osallistu hauskaan seuramatkavisaan ja voita Jopo!

Kirjoitan, mitä kirjoitan. Joskus postauksiani jaetaan satoja kertoja, joskus vain muutamia. Lukijoiden määrä vaihtelee kymmenistä tuhansista muutamaan sataan. Hittiä seuraa usein huti. Mutta en edes yritä hurmata massoja. Tai en ainakaan kovin usein. Yllätyn toistuvasti, miksi joku kirjoitus kiinnostaa, joku ei. Kirjoittaminen on minulle eräänlaista kuluttajatutkimusta.

Mikä lukijatyyppi olet? Osallistu hauskaan testiin ja voita Jopo.

Blogini menee nyt kesätauolle ja palaa eetteriin elokuussa. Mistä haluisit, että kirjoitan tauon jälkeen? Miten usein? Ja miten pitkästi? Pitäisikö minulla olla vierailijoita? Kerro mielipiteesi ja voita Jopo. Ähäkutti. Et sä mitään voita. Ei minua oikeastaan mielipiteesi edes erityisemmin kiinnosta. Mutta jos jollakulla on jotain tähdellistä ja innoittavaa sanottavaa, voin lähettää hänelle jonkun kivan kirjan kiitokseksi. Lomaa varten olen niitä taas kerännyt kasapäin. Kasassa on muun muassa Karl Ove Knausgårdin Taisteluni V. Tartuin sarjan ensimmäiseen osaan aikoinaan ystävieni suosituksesta, en uuden polkupyörän toivossa. Mutta eipä silti, kyllä Jopokin kesään kelpaisi. Parempi palkinto se on kuin aromipesä.

imagemagic.php

Kaltaiseni

No Comments

Koskaan ei ole tuntunut olevan. Nyt alkaa tuntua, että vihdoin olisi.

Olen monella tapaa hyvin onnekas. Olen tietääkseni terve ja kohtalaisen itsellinen keski-ikäinen, perheellinen mies. Lapseni ovat nuoria aikuisia, vanhempani terhakkaita senioreja. Olen elämäni vedenjakajalla. Minulla on näköalapaikka seurata oman ikäisteni lisäksi nuorten ja ikäihmisten arjen haasteita.

Aikani ei ole koskaan tuntunut riittävän yhteisten asioittemme hoitamiseen. Nyt aikaa vihdoin on. Olen päättänyt alkaa käyttää sitä yhteiseksi hyväksemme.

Koulutuksesta karsitaan, vanhustenhoidosta karsitaan, yrittäjiltä karsitaan. Yhteen ei kosketa. Päätöksiä tekevät keski-ikäiset pitävät kiinni saavuttamistaan eduista. Liian moni päättäjä ja luottamushenkilö on kasvanut erilleen normaalista arjesta. He eivät osaa asettua minimituloilla tulevaisuuden kilpailukykyä rakentavan opiskelijan asemaan. Hoitokodin vanhusten vaipanvaihtorumbakaan ei tunnu vielä omakohtaiselta. Yrittämisen tukeminen on tuttua vain puolueohjelmasta. Tärkeimmältä tuntuu pitää kiinni jostakin, minkä tuntee: omista loma- ja palkkaeduista.

Vilpittömästi uskon ajattelevani toisin. Haluan kertoa ajatuksistani toisillekin. Minulle on sanottu, että jos osallistun politiikkaan, turhaudun nopeasti rutiineihin ja lukittuihin kantoihin. Voi olla. Taatusti on. Mutta ei se tarkoita sitä, etteikö voisi yrittää. En pelkää turhautumista. Pelkään, että muuttuisin enemmistön kaltaiseksi.

Tiedän, että jossakin siellä kohtaisin myös kaltaisiani.

 

 

 

Virhe on olla yrittämättä

No Comments

Luonnonoikusta olen syntynyt laatikon ulkopuolelle. Kun joskus olisin halunnut mennä sen turvaan, kansi oli jo suljettu. Oli opittava olla omillaan.

Laatikon ulkopuolella olen törmännyt vilpittömiin ja vilpillisiin ehdotuksiin. Olen kohdannut pyyteettömiä ihmisiä ja röyhkeitä omaneduntavoittelijoita. Oikean erottaminen väärästä on ollut vaikeaa. Olen tehnyt virheitä. Vatsan kurniessa olen luottanut laihaan kokkiin.

Virheet ovat opettaneet kantapään kautta. Mutta ne eivät ole lannistaneet. Virhe ei ole epäonnistua. Virhe on olla oppimatta. Virhe on olla yrittämättä.

Synti ei ole väärin eletty elämä. Synti on jättää se elämättä virheiden pelossa.

 

Näyttökuva 2015-6-23 kello 22.02.45

Kuva kokki ei liity tarinaan.

Pinnan alla

2 Comments

Mietin tässä työelämää.

Työelämä on kuin jäävuori. Työminästä reilut 10 % on näkyvissä. Suurin osa tapahtuu piilossa pinnan alla. Toivottavasti tapahtuu.

Minulla on asiakas, joka pari kertaa kuukaudessa tilaa minulta tekstit myyntikirjeeseen. Kirjoitan sellaisen tunnissa-parissa ja laskutan siitä muutama sata euroa. Asiakas reklamoi joka kerta rakkaudellisesti, etten voi laskuttaa 500 euroa tunnin työstä.

Aivan hyvin voin.

Valtaosa ammattitaidostani on pinnan alla. Tunnen tämänkin asiakkaan toimialan. Tunnen sen paremmin kuin moni asiakkaan omasta henkilökunnasta. Seuraan toimialaa aktiivisesti vapaa-ajallani. Minulle ei makseta siitä. Tunnen asiakkaani asiakkaat, koska käyn vapaa-ajallani seuraamassa heitä. Minulle ei makseta siitä. Joudun opettelemaan vapaa-ajallani joka päivä kohderyhmien uutta media- ja kuluttajakäyttäytymistä. Minun pitää oppia puhumaan heille oikealla tavalla, oikeassa mediassa, oikeaan aikaan. Minulle ei haluttaisi maksaa siitäkään. Minun pitää hyväksyttää tekemäni työ, ottaa vastaan hajanaisia kommentteja, raportoida useaan kanavaan, laskuttaa ja kuunnella tästä kaikesta reklamaatio. Minulle ei makseta siitä. Minulle haluttaisiin maksaa vain tehokkaasta peliajasta. Ei treenistä eikä lahjakkuudesta.

En treenaa pelkästään itseäni vaan asiakkaitani ja heidän asiakkaitaan varten. Menestyäkseen työelämässä meistä jokaisen tulee päivittää osaamistaan ja yleissivistystään. Sellaiselle ei ole allokoitu aikaa työpäiviin. Se työ on omaehtoista, vapaa-aikaista ja pinnanalaista.

Se, mikä ei näy, luo parhaan turvan tulevaisuuteen.

 

iceberg_media140

 

Hyvän juhannuksen resepti

No Comments

Juhannus mökillä. Ei taida helle helliä, mutta uskon, että tunnelma on lämmin. Lastaan auton täyteen helppoa syötävää ja juotavaa. Koivunoksat saunaan tuoksua antamaan, palju lämpimäksi, pipo reppuun ja grilli lämpimäksi.

Aattona syödään karitsan kruunukyljyksiä. Niitä on varattu matkaan kaksi ämpärillistä. Grillatun ja ehkä sen päälle kevyesti savustetun lihan kylkeen lapioidaan raikasta taboulehia ja granaattiomenahilloa. Jos matkalta saisi Annan marenkeja, niin niitä voisi jälkkäriksi syödä limemarinoitujen mansikoiden ja konjakkikermavaahdon kanssa.

Seuraavana päivänä jämät sekoitetaan Mutti-murskaan ja taas mennään. Joku kirja pitää pakata mukaan. Sitä voi lukea takan loimussa. Jos takka lämmittää liikaa, aina voi kastautua meressä. Kait se vesi jo yli kymmenasteista on.

 

FOT9490

Olen hyvä

No Comments

Ystäväni kysyi minulta, mitä oikeastaan teen työkseni. Ja missä kaikessa olen työssäni hyvä? Hän ei kysynyt, mitkä ovat kehityskohteitani. Se olikin hyvä, sillä joskus on innostavaa miettiä vain kaikkea sitä, mikä on kunnossa. Tässä hyviä puoliani (ei mitenkään tärkeysjärjestyksessä).

1)      Minun ei tarvitse hypätä ulos laatikosta, kun en ole sinne koskaan mennytkään.

2)      Mietin miltei aina, miten asiakas saisi tuotteitaan tai palvelujaan kaupaksi.

3)      Osaan ja haluan myydä myös omat ja työkavereitteni ideat.

4)      Vaikka olen aika temperamenttinen, olen myös hyvin pitkäjänteinen.

5)      Jos rima putoaa, jaksan yrittää uudelleen.

6)      Olen yleissivistynyt. Tiedän kaikesta vähän. En mistään kovin paljoa.

7)      Olen peloton ottamaan kontakteja. Siksi olen hyvin verkottunut.

8)      En ole tapetinvärinen. Jään mieleen, olen kuullut sanottavan.

9)      Olen intohimoinen. Rakastan sitä, mitä teen. Uskon siihen, mitä teen.

10)    Vilpittömästi uskon, että yllä olevat ovat totta.

Nyt on sinun vuorosi. Missä kaikessa sinä olet hyvä? Tee vuorostasi sama harjoitus ja ylläty, miten hyvä oletkaan.

 

oitavos2

 

Tuntuuko se oikealta?

No Comments

Muualla maailmassa tuntuu olevan itsestäänselvyys, että hyvän ruuan perässä matkustetaan jopa tunteja. Heinäkuussa olemme menossa lomalle Kataloniaan ja ystävämme suosittelivat pientä ravintolaa, joka on tehnyt heihin lähtemättömän vaikutuksen. Se ei ole linnuntietä kovin kaukana majapaikastamme, mutta vuoristoisella seudulla matka Cadaquesin pikkukylään ei ole nopein mahdollinen. Mutta ei se haittaa, sillä samalla voimme vierailla uudelleen Salvador Dalin sykähdyttävässä kotitalossa.

Tein ravintolaan lounasvarauksen. Sain nopeasti vastauksen. Vahvistuksessa kysyttiin haluammeko kenties yöpyä. Ravintolalla on kolme vierashuonetta. Ja jos ne eivät sovi meille, kylässä on monta muutakin edullista yöpymispaikkaa.

Kerroin tästä loistavasta palvelusta Facebookissa. Kanariansaarilla lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt ystäväni vastasi postaukseeni:

“ Eräs suomalainen journalisti havannoi eroja Euroopan sisällä: pohjoisessa kaikki toimii, mutta mikään ei järjesty. Etelässä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Harva asia on mennyt yhtä suorilta sydämeen.”

Olen kuullut saman sanottavan Venäjästä ja Suomesta, mutta yhtä kaikki. Näin se menee. Olemmeko niin lukkiutuneita prosesseihimme ja sääntöihimme, että unohdamme tärkeimmän? Unohdamme kuunnella toistemme toiveita. Emme malta sisäisen prosessinohjauksen huumassa asettua toistemme asemaan. Teemme asiat niin kuin ne ovat oikein. Emme niin, että ne tuntuisivat oikeilta.

 

tumblr_m8zilgPe1Y1qcwmkyo1_1280

 

 

25 vuotta oikeistoliberaalia arkea

No Comments

Yrittäjäurani aikana Neuvostoliitto on hajonnut, valuuttalainat ovat vieneet kymmenet tuhannet suomalaisyrittäjät velkavankeuteen, teknokupla on puhjennut ja kaksoistornit sortuneet. Kun niistä selvittiin, kaatui Lehman Brothers ja sen jälkeen eskaloitui eurokriisi. Työnantajat ovat repineet taantumissa tarvittavat säästöt työntekijöittensä selkänahasta. Oikeistoliberaalit yrittäjät ovat nauttineet helposta elämästään ja osinkotuloistaan skumppalasit kädessä.

Olen oikeistoliberaali. Olen yrittäjä. Minun tarinani on toinen. Se on monen muunkin tarina.

Opintojen jälkeen ajauduin sattumalta yrittäjäksi hyvin nuorena. Pian Suomi ryömi 90-luvun syvimmässä lamassa, yritin, perustin perhettä. Ei ollut helppoa. Ajoittain oli kohtuuttoman vaikeaa. Ei ollut mahdollisuutta pitkän tähtäimen suunnitelmiin. Vuosia ainoa tavoite oli selviytyä seuraavaan päivään. Asiakaspalaveri oli Salossa, mutta bensa riitti vain Paimioon. Onneksi pullopanteilla saatiin kerättyä viimeiset 20 kilometriä. Muistan kertoja, jolloin palkkarahoja ei ollut tilillä. Ei edes näkyvissä. Kävimme lunastamassa Kukkura-merkeillä bonukset ja jaoimme laihan saaliin henkilökunnan kesken. Meidät häädettiin vuokratilastamme kesken asiakaspalaverin. Se ei ollut suurin huoli. Rahoitusyhtiö oli vienyt tietokoneet sitä ennen. Kävimme lunastamassa ne takaisin seuraavana päivänä.

Jollakin ihmeellä saimme turvattua työsuhteet. Työntekijät joustivat, työnantaja jousti. Verottaja pyysi oikeistoliberaalin yrittäjän luokseen joskus 90-luvun puolivälissä. Minulta tivattiin, miten on mahdollista, että nelihenkinen perhe voi elää niin vähillä tuloilla, mitä meillä oli. Epäiltiin, että nostan tuloja pimeästi. Sanoin totuuden: ”On pakko elää, kun ei enempääkään ole.” Selitys kelpasi.

Sitten meni pari vuotta paremmin. Oikeistoliberaali palkkasi uusia työntekijöitä. Tuli uusi lama. Taas säästettiin puolin ja toisin. Kun kaksoistornit kaatuivat ja ihmiset olivat huolestuneita koko maailman tulevaisuudesta, sanoin, että työpaikastanne teidän ei tarvitse olla huolissaan. Ajattelin, että jotain turvaa lojaaleille työkavereille tulee tarjota. Se tuli kalliiksi. Työt loppuivat, palkanmaksu jatkui. Yritimme tehdä uutta kauppaa yötä päivää. Jotenkin selvisimme.

Kalliiksi tuli myös finanssikriisi. Pyrimme säilyttämään akuutissa talouskurjuudessa mahdollisimman monta työpaikkaa. Oikeistoliberaali tinki ensin loungesta, sitten mansikoista. Skumppakin nautittiin lopulta pussista. Sitten sitä ei nautittu ollenkaan. Mutta selvisi sitä ilmankin. En ole koskaan niin välittänytkään kuplivasta.

Yrittäjä ei koskaan siirtänyt voittojaan veroparatiiseihin, ei osannut eikä halunnut käyttää verokonsultteja. Hän luotti aina lapsenuskoisesti siihen, että huomenna on parempi päivä. Monesti olikin. Yhdessä uskollisten työkavereiden ja asiakkaiden kanssa on pärjätty. Helppoa ei ole ollut, mutta pitäisikö ollakaan. Se joskus jurppii, että yhä joku leimaa oikeistoliberaalin yrittäjän työntekijän viholliseksi.

Yrittäjällä ja työntekijällä voi olla erilaiset äänenpainot, mutta molempien tavoite on yhteinen. Kummankaan päämäärä ei ole toista jalompi. Työntekijä ei ole aina oikeassa eikä työnantaja väärässä. Arvon mekin ansaitsemme. Molemmat.

 

1092727

 

 

Katsoa saa, muttei koskea

No Comments

Kesäisin kotiin tullessani avaan makuuhuoneen terassille avautuvat ovet aina apposelleen. Oviaukosta tulvii sisään raikasta ilmaa ja lehtometsän moniäänistä linnunlaulua. Ja aika usein soraääniä. Terassimme antaa etelään eikä meillä ole rajanaapureita. Tonttimme rajoittuu puistoon ja luonnonsuojelualueeseen. Eilen tonttimme reunalla oli ovet avatessani kahdeksan hengen ryhmä ventovieraita ihmisiä arvostelemassa taloamme ja ottamassa siitä kuvia. Tunkeilijat eivät voineet nähdä minua, mutta minä kuulin heidät, sillä he eivät kuiskanneet. Matkaakin raakkujiin oli alle 10 metriä. Olen tottunut pällistelijöihin, sillä talomme sijaitsee vilkkaan ulkoilureitin varrella ja on yksi historian suosituimmista asuntomessutaloista. Kirsikkana kakussa on muutama vuosi tekemämme laajennusosa, joka herättää ohikulkijoissa riemunkiljahduksia ja inhonparahduksia. Saisivat pitää tunteet sisällään. Kommentit kuuluvat kiusallisen hyvin sisälle avonaisista ovista. Tänään illalla kaksi kyylää loikki pusikossa ”keräämässä kukkia”. Kun kävin muutaman hetken kuluttua kastelemassa postilaatikon päällä olevat kukat, rouvat olivat siirtyneet jo talomme kadun puolelle katkomaan kukkia meidän syreeneistämme. He pahastuivat kun käskin heitä irrottamaan näppinsä minun kukistani. Katsoa saa, muttei koskea, sanon minä. Jokainen meistä ansaitsee kotirauhan.

Kotiaiheesta toinen asia. Remontti ja sisustusohjelmissa kodit tuunataan aina tavaraa vähentämällä ja maalamalla pinnat valkoisiksi. Varmasti toimivia keinoja. Suurin ilmapiiriin vaikuttava yksittäinen tekijä on kuitenkin puhtaat ikkunat. Tänään meillä on sellaiset.

 

FOTBB3F

Older Entries