Yksi rauta tulessa

No Comments

Huomenna on vappuaatto ja istumme iltaa ensiluokkaisten ystävien seurassa. Ensin Puolalanmäellä skumpat taivaalle ja sitten lakit päässä kotiin syömään. Aikuisena on lupa nauttia. Siksi ajattelinkin tarjota illalla kaksi kertaa lämmintä ruokaa. Valmistelin ruuat jo tänään. Huomenna ei työpäivän päätteeksi tarvitse kuin pilkkoa, lämmittää ja nostaa annokset lautasille.

Tein ruokaa sen verran reilusti, että siitä riittää tuunattavaa myös vappupäivän brunssille. Simppeliä ja helppoa. Sitä vaan ihmettelen, että miksi ennakointi on helpompaa siviilissä kuin työelämässä. Töissä tulee usein kaahotettua ilman selkeää suunnitelmaa. Rautoja on tulessa kaikkialla. Kotioloissa ymmärtää, että kun uuni on lämmin, samalla lämmöllä valmistaa useampia annoksia.

Nyt enää mietin, koristelenko Janssonin kiusauksen Kallen mätitahnalla ja ruohosipulilla vai tarjoanko sen nudena. Elämän suuria kysymyksiä.

 

FOTB6AA

 

Kamalan ihanaa

No Comments

HeiaHeia! paljastaa minun harrastaneen tänä vuonna liikuntaa 120 tuntia. Se tekee tunnin päivässä. Eilen olin vajaan parin tunnin juoksulenkillä. Koska en osaa yhäkään tässä iässä tehdä solmuja (enkä kehtaa käyttää tarralenkkareita) tossun nauha aukesi puolentoista tunnin kohdalla. Siinä vaiheessa takareisi krinnasi niin, että nauhoja solmiessa meinasi taju lähteä. Loppumatkalla jalka turtui ja juoksin kotiin kuin hirvi. Nilkkani ojennus oli kuin kauriilla. Lahjattomat venyttelee. Eikun suoraan suihkuun.

Tänään portaiden laskeutuminen oli sen verran haastavaa, että varasin ajan ammattiauttajalta. Edellisestä käynnistäni osteopaatilla oli liki vuosi. Ja sen kyllä tunsi. Hieronta otti reidestä ja pohkeista niin kipeetä, että vesi valui silmistä niagarana lattialle. Laihduin tunnissa varmaan kilon. En saanut sanaa suustani. Jälkimmäistä tosin moni pitää tavoitteellisena tilana. Hieronta oli kamalan ihanaa. Kävelin portaat autolle. Askel oli kevyt. Hieronta maksaa noin 50 € / h. Sillä saa monta laatikollista Burana 800 slowta. Pitää punnita vaihtoehtoja.

Tänään pidän parempaa huolta itsestäni. En sentään venyttele, mutta Pepsi Maxin sijaan juon Salkkareita katsoessani Pukka Detox –teetä. Sillä on taatusti terveysvaikutteita. Se tuoksuu lakritsilta. Laitoin sen kanssa paljon hunajaa. Salkkareissa Maarit Salin pohtii muuttoa Nakkilaan. Nakkilasta minulle tulee mieleen monta nuoruuden kaveria ja nahkiaispaistamo. Nahkiaisista tulee mieleen laulava ulvilalainen poliisi Kake ja yön pimeinä tunteina anastettu Pellimaantie-kyltti. Samaisen kadun varrella asui lukion ruotsin maikkani Ulla. Mutta ne ovat eri tarinoita.

 

large-20080922-080922nahkiainen

Yhtä suurta perhettä

No Comments

Sosiaalinen media on luonut minulle paineita. Kesäisin en harrastusrajoitteisena pääse mukaan golf-postauksiin. Juoksen sentään, mutta en postauksen arvoisia maratoneja. Syksyisin mökötän yksin virtuaalisessa nurkassani. Tuntuu, että olen ainoa, joka ei vietä viikonloppuja sienimetsässä. Joulukaan ei minua oikein sytytä. Minulle se on vain viikonloppu muiden joukossa. Hiihtoloman Thaimaa-postaukset vaikuttaisivat tekaistuilta, kun en ole koskaan siellä ollut. Tosin muutama vuosi sitten kirjoitin kyllä sieltä toimittamaamme asiakaslehteen yhden myötäsukaisen hotelliarvostelun. Mutta keväällä tunnen vihdoin olevani yhtä suurta perhettä. Minkä talvi erottaa, sen Weber yhdistää. Grillisti-lehtipuuhiilet, rypsipohjainen sytytysneste, Weber, karitsa ja villitimjami omasta puutarhasta. Ei siitä ole väärin kertoa.

 

b2

Raskas työ, raskaat huvit

No Comments

Olen ajanut tällä viikolla työn perässä ympäri Suomea. Vanhuus alkaa vaivata. Pitkät automatkat eivät tee hyvää perslihaksille. Piriformis jäytää iltaisin. Siihen auttaa liikunta päivän päätteeksi.

On epäselvää kumpi on muna, kumpi kana. Liikunta vahvistaa piriformista eli pakaran päärynälihasta. Se painaa puolestaan lonkkahermoa. Autoilu saa oireet pahenemaan. Liikunta auttaa akuutisti, mutta saattaa pahentaa vaivaa pitkässä juoksussa.

Olin eilen yötä Jyväskylässä ja kävin hotellin kuntosalilla. Jos lippikseeni olisi integroitu propellin sijasta videokamera, voisin julkaista oman sketsi-sarjan. Yleensä juoksen juoksumatolla, poljen pyörää, soudan ja teen jotain helppoja rintalihasliikkeitä. Eilen näin jonkun kanssakuntoilijan tekevän hienon näköistä liikettä, jossa laitteen vaijereita vedetään ylhäältä alas siten, että kädet menevät osittain ristiin. Katsoin sivusilmällä muutaman mallisuorituksen ja kun laite vapautui, yritin itsekin uutta liikettä.

Googlasin äsken liikkeen. Sen nimi on ristikkäistaljapunnerrus. Sain riuhdottua vaijereita kymmenen kertaa alas, ja lähdin pois laitteelta. Jostakin syystä en huomannut irrottaa otettani vaijereiden kädensijoista, vaan poistumismanöövereissani sain vasemman käteni sotkeutumaan vaijeriin. Kompastuin käsi vaijeriin sotkeutuneena. Ote irtosi, vaijeri kelautui vauhdilla takaisin ja kädensija osui matkalla huuleeni, joka alkoi vuotaa verta. No pain, no gain.

Jos ilmoitan tapaturmasta laitteen amerikkalaiselle valmistajalle, lisätäänköhän siihen onnettomuuteni innoittama varoitustarra: ”Kun lopetat harjoittelun, irrota otteesi kädensijoista.”

 

Standing_Cable_Fly

 

 

Breaking the waves

No Comments

Kulttuuri on minulle iso asia. Olen linnoittautunut kirjojen, kuvataiteen ja musiikin keskelle. Kirjoja ja tauluja on kasoissa lattioilla, ikkunalaudoilla ja portailla. Musiikki soi aina ja kaikkialla. Elokuvat ja teatteri ovat olleet minulle aina vaikeammin avautuva osa kulttuuria. En tahdo jaksaa keskittyä edes paria tuntia.

Eilen olin Turun kaupunginteatterissa Breaking the wavesin ensi-illassa. En osannut odottaa siltä ihmeitä. En ole nähnyt Lars von Trierin elokuvaakaan. En ymmärrä teatterin ilmaisusta juurikaan mitään, mutta kerron mitä näin. Lavastus, puvustus ja valaistus olivat äärettömän kauniit ja kekseliäät. Olisin voinut katsoa esitystä pari tuntia vaikka ilman puhetta. Äänentoisto, musiikki ja koko äänimaailma olivat uskomattoman hienoja. Myös roolitus oli poikkeuksellisen onnistunut. Päinvastoin kun yleensä, lavalla ei ollut yhtään näyttelijää vain viran puolesta. Kaikilla oli aikansa ja paikkansa. Kukaan ei ryöstöviljellyt maneereitaan.

Totesin puoliajalla, että esitys on niin ammattitaitoisesti ja kunnianhimoisesti toteutettu, että en hetkeäkään kuvitellut istuvani maakuntateatterin katsomossa. Toteutus oli kiistattomasti huipputasoa.

Ainoa pieni haaste oli itse tarina. Ymmärsin kyllä viitekehyksen. Se rakennettiin taiten. Ensimmäinen puoliaika oli fantastinen. Toisella puoliajalla draaman kaaressa oli jotain sellaisia teatterillisia juttuja, joita en ymmärtänyt. Mutta se oli lähinnä minun ongelmani. Ympärilläni olevat ihmiset selkeästi ymmärsivät. Mutta kuten elokuvissa ja teatterissa aina, mielestäni tarinan opetusta hierottiin lopussa hiukan liikaa katsojan naamaan. Olisin halunnut hieman avaramman loppuratkaisun. Näin kirjoittaa ihminen, joka jättää monesti parhaista kirjoistakin viimeiset sivut lukematta. Ihan vain siksi, että haluan ratkaista nekin omalla tavallani.

Menkää kokemaan hieno Breaking the waves. Se on hiottu elämys julistetta myöden. Menkää ja tuntekaa ylpeyttä Turun kaupunginteatterista. Siellä rima on nostettu korkealle. Ja ainakin eilen mentiin komeasti yli.

 

BTW_setti1_38-2

Kuva Otto-Ville Väätäinen

 

Miehen raskas osa

No Comments

Miksi tästä asiasta vaietaan?

Olen 49-vuotias euraasialainen mies. Pituuteni on kuninkaalliset 182 cm. Painoa sopivat 82 kg. Painoindeksini on 24,8 eli olen just ja just normaalipainoinen. Olen kuitenkin syntyjäni ns. ”pieniluinen”. Farkkujeni vyötärö on kokoa 28-29 tuumaa. Miehisyyteni mureni, kun muutama viikko sitten yritin ostaa NK:lla Tukholmassa uusia farkkuja. Kaikki olivat liian isoja. Myyjä sanoi, että alle 29-tuumaiset löytyvät lastenosastolta.

En siis ole mikään lihaskimppu. En pakaroitani treenannut urheilukuningas. Mutta, kas. Mitä tapahtuikaan taas tänään!

Juoksentelin pahaa-aavistamattomana Katariinanlaakson metsissä. Polulla tuli vastaan minua hieman nuorempi nainen flexin päässä raapustavan maastonakkinsa kanssa. Nainen alkaa puhua kovaan ääneen koiralleen: ”Väistäpä nyt Muffe (nimi muutettu), sieltä tulee kapealanteinen juoksija meidän ohi!”

Olen tosissani. Mies on uusi nainen. Mies saa olla objekti. Minut määriteltiin kovaan ääneen kapealanteiseksi. Se ei ollut ensimmäinen kerta. Se oli seksististä. Vain ja ainoastaan seksististä. Minä kuvailin naista vain itseäni nuoremmaksi. En iso- tai pienipoviseksi. Toisaalta meidät erottaa myös se, että minä en puhu ihmisten lantioista koiralleni.

 

l-dachshund

Arvon mekin ansaitsemme

1 Comment

Raati valitsee toisille tuntemattomat ihmiset. He näkevät toisensa ensi kertaa alttarilla naimisiin mennessään.

Pariskunnat viedään paratiisisaarelle ja erotetaan toisistaan. Erotettuja kumppaneita liehitellään oikein urakalla.

Toisilleen tuntemattomat alastomat ihmiset viedään uimarannalle. Palkinnon toivossa he yrittävät hurmata toisensa.

Näitä älyvapaita konsepteja sanotaan tositelevisioksi. Elän jotakin muuta todellisuutta.

Primetimeen kanavilta tulee samanaikaisesti kolme ruokaohjelmaa ja kolme laihdutusohjelmaa. Touche!

Pahaa pelkään, että ajan myötä fiktio muuttuu faktaksi. Meillä on kasvamassa sukupolvi, joka uskoo, että tositelevisio on totta. Se ei edes ymmärrä kyseenalaistaa, kumpi oli ensin tosi vai tosi-tv?

Olen nauranut eduskuntavaalimainoksia, missä useampikin ehdokas eri puolueista on vannonut kodin, uskonnon ja isänmaan nimeen. Hymyni alkaa vähitellen hyytyä. Arvopohjamme on murenemassa. Emme erota oikeaa väärästä.

Olenko oikeassa vai olenko vain tulossa vanhaksi?

 

Näyttökuva 2015-4-14 kello 20.54.07

Paperinohuita seiniä, haamupuheluita ja syvähaastatteluja

No Comments

Olen viettänyt hiihtolomaa. Tässä muutama viikon kohokohta.

***

Pariisin kevään uusi single Haamupuhelu saa paljon radiosoittoa. Miksei saisi? Tarttuva ralli. Parasti biisissä on kuitenkin sanat:

Sä olet pelosta kalpee / kun puolella sydämellä rakastat.

Maailma on niin bleeki. Toivottavasti kevätaurinko avaa sydämemme.

***

Katsoin puolejohtajien vaalitenttejä Yleltä. Toinen haastattelijoista oli tiukka, mutta myös epäkohtelias. Ne ovat eri asiat. Hän tivasi Alexander Stubbilta työttömistä. “Kysyn työttömistä ja te puhutte yrityksistä”, haastattelija kiukutteli.

“Yritys työllistää työttömän”, pääministeri vastasi.

***

Olimme pääsiäisen jälkeen neljä päivää laskettelemassa. Yövyimme luhtitalohenkisessä kerrostalossa. Naapuriin tuli kahdeksi viime yöksi hyvin kovaääniset asukkaat. Paperiohuet seinät eivät leikanneet falsettiin nousevia naisääniä.

Aamulla kävelin heidän ikkunansa ohi. Nainen ikkunasta huikkasi: “Voih! Eih! Meillä olikin naapureita. Ette kai häiriintyneet puheestamme, meillä on aina niin paljon asiaa.”

“Ei, ei ollenkaan.”

***

Navigaattori tekee ihmisen aivottomaksi. Lomalla pyrin ajamaan ilman teknisiä apuvälineitä. Se ihmetyttää, että esimerkiksi ryhmittymismerkit sijoitetaan eri kaupungeissa eri tavalla. Jyväskylässä ryhmittymismerkit olivat liittymän jälkeen. Siinä sitten pitäisi oivaltaa kurvata oikeaan suuntaan ennen kylttiä.

Osasinhan mä.

 

S__80001