Syriza on täällä

No Comments

Suomalaisessakin mediassa on naurettu Kreikan vaalit voittaneen Syrizan vaalilupauksille. Vaaleissa äänestäjä ostaa aina mielikuvia ja tietää altistuvansa katteettomille lupauksille. Syriza lupasi köyhille ilmaista sähköä ja lämmitysöljyä, työttömille ilmaisen terveydenhoidon, eläkeläisille yhden kuukauden ylimääräisen eläkkeen jouluksi. Hahhah! Poispotkitut 10.000 valtion virkamiestä otetaan takaisin töihin. Hahhahhahhaa! Minimipalkkaa nostetaan 25 %. Haahaahaahaaahhaa!

Näillä populistisilla lupauksilla Syriza saavutti konkurssikypsässä maassa murskavoiton.

Turha nauraa.

Työssäni osallistun jatkuvasti kilpailutuksiin. Kuten vaaleissa, kilpailutuksissakin vain yksi voi voittaa. Monesti liike-elämässäkin voittaja on Syriza. Se, joka uskaltaa luvata eniten. Kun valinta on tehty, ensin alkaa kuherruskuukausi. Valinnan tekijä uskottelee itselleen tehneensä oikean päätöksen. Kun arki alkaa, alkaa myös katteettomien lupauksien lunastus. Tai yleensä ei.

Seuraaviin vaaleihin tai kilpailutukseen on valinnan jälkeen aina muutama vuosi. Siihen asti pitää tyytyä omaan valintaansa. Toki aina on ennenaikaisten vaalien mahdollisuus. Mutta silloinkin vastuu vaalilupauksista on äänestäjällä.

Flag-Pins-Greece-Finland

Reissumies vai naapurinpoika?

No Comments

Suomalaiset haluavat syystäkin halvempaa ruokaa. Samaan aikaan yhä useampi meistä arvostaa lähiruokaa. Haluamme tuntea tekijät ja tarinat ruokamme takaa.

Nyt isoissa hypermarketeissa on aloitettu hintasota. Kuten sodissa aina, viestintäpropagandan taakse kätkeytyy paljon inhimillistä kärsimystä. Jos Reissumies-paketti maksaa marketissa 39 senttiä, kuka enää ostaa viiden euron lähileipää paikallisesta kivijalkaleipomosta. Pienyrittäjä ei voi myydä tappiolla markkinaosuutta puolustaessaan.

Hintasodassa hypermarkettien 25.000 nimikkeestä vajaan parin prosentin hintaa laskettiin. Tehtiinkö tällä tempauksella karhunpalvelus lähituottajille? Toisaalta monelle 39 sentin leipäpaketti on loistava uutinen.

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Ja päinvastoin.

 

gailsslider

Onnekkaita sattumia

No Comments

Olen vanha jäärä.

En käytä sähköistä kalenteria. Saamani sadat käyntikortit eivät ole aakkosjärjestykseen kansioituna vaan hallitsemattomana kasana pahvilaatikossa.

Jos joku kollegoistani haluaa minut mukaansa palaveriin, se ei onnistukaan – hahhahhaa – kasvottomasti verkon kautta. Hän joutuu ottamaan minun live-kontaktin. Samalla kun hän tulee luokseni tai soittaa sopiakseen palaverista, altistumme vuorovaikutukselle jollaista ei verkon yli saavuta. Hoidamme samalla monta muutakin asiaa.

Kun haen kaoottisesta käyntikorttikasastani etsimääni yhteistietoa, prosessi on monipolvinen. Käsiini osuu oikeaa yhteystietoa etsiessäni aina monta kiehtovaa kiertotietä. Mitähän hänellekin kuuluu? Soittamalla se selviää.

Digitalisoituminen tehostaa työpäivää. Mutta samalla se poistaa työnteosta värejä, tuoksuja ja tunteita. Ja vähentää merkittävästi sattumia. Onnekkaita sattumia.

 

bloggy-business-card-stack

Puhu omalla äänelläsi

3 Comments

Otin tänään kontaktia uuteen potentiaaliseen asiakkaaseen. Hän yritti epätoivoisesti kiemurrella irti ehdottamistani tapaamisajoista. En antanut periksi.

”Olet aika kova myymään”, hän sanoi.

”Kiitos”, vastasin, ”ehkä asenteestani tarttuu jotain teidänkin organisaatioonne.”

Tapaaminen tuli sovittua.

Kaikki paitsi myyminen on turhaa. Hyväkään palvelu tai tuote ei elätä myyjäänsä, jos sitä ei saa kaupaksi. Kauppaa ei tehdä ilman huomiota. Huomiota ei saa konttorilla nyhjöttämällä. Jos haluaa ajatuksensa julki, runoja ei kannata kirjoittaa pöytälaatikkoon. Myyminen on raskasta työtä. Hyvä myyjä on luonteeltaan avoin. Siinä on dilemma. Avoin ihminen ottaa kielteisen vastauksen raskaimmin.

Olen yksinkertainen ihminen. Rakastan konkretiaa. Myyn ammatikseni ratkaisuja. En osaa rakentaa asiakassuhdetta kaavioiden, himmeleiden tai funneleiden varaan. En myy reseptejä. Lappaan valmiin muusin lautaselle. Sillä lähtee nälkä. Tämä ei ole ainoa oikea tapa. Se on minun tapani.

 

IMG_0445-1024x682

 

Hinta kohdallaan

No Comments

Suomalainen ruokakauppa laskee hintojaan kilpaa. Ensin hintoja laski K, mutta unohti kertoa siitä asiakkaille. Sitten #halpuutti S, joka osasi kertoa sen. S osaa somen. Nyt K kertoi laskevansa lisää. Kaiken taustalla on Lidlin markkinaosuuden kasvu. Silti sekin ilmoitti tarkistaneensa hintojaan.

S #halpuutti, koska se kertoo lopettaneensa investoinnit uusiin hypermarketteihin. K nokitti ilmoittamalla rakentavansa uuden 100 miljoonan euron kauppakeskuksen.

Jotenkin olen sitä mieltä, että

1) jos tuotteiden hintoja on mahdollista laskea kymmenillä prosenteilla, meitä on lypsetty vuosia ylihinnoilla

2) jos joidenkin tuotteiden hinta laskee, toisten nousee. Esimerkiksi hedelmistä ja vihanneksista on helppo kerätä alennukset takaisin, kun näissä tuoteryhmissä ei ole vakiintunutta hintatasoa

3) kanta-asiakasbonuksia ja –plussia leikataan hiljaisesti alennusten suhteessa.

Jos yhden ihmisen ruokakori halpenisi lupausten mukaisesti vuosittain 500 eurolla, ruokakaupan liikevaihto laskisi 2,5 miljardilla. En usko. Kauppa piristyy, mutta vuoden mittaan ihminen ei jaksa syödä määräänsä enempää. Toivottavasti ei.

Kuljen trendiä vastaan enkä laske omien palveluitteni hintoja. Hintani ovat jo nykyisellään kilpailukykyiset. Tiedän sen siitä, että voitan kauppaa enemmän kuin häviän. Hintaetu korostuu siinä, että en laskuta puoliakaan niistä lisäpalveluista, joista kilpailijat iltalypsävät asiakkaitaan. Minulla palvelu kuuluu hintaan. Olenhan palveluammatissa. Kuten me kaikki.

Vaikea kuvitella, että hintojen lasku olisi oikotie palvelun parantamiseen. Se on kiertotie.

 

pr_foodie_0119_halpuutimme_960x372

Kaupunki on palveluyritys parhaasta päästä

No Comments

Kävin tänään iltapäivällä – puoli kolmen maissa – pikaisesti kotona. Turulle tyypillinen nollan ympärillä vellova talvikeli oli jäädyttänyt lyhyen kotikatuni yltiöpäisen liukkaaksi. Soitinkin saman tien kaupungin katujen kunnossapitoon ja kysyin, josko katu voitaisiin hiekoittaa. Tapahtui seuraavaa:

1) Puheluun vastattiin muutamassa sekunnissa.

2) Asiakaspalvelija oli erittäin hyväntuulinen, kiitti tiedosta ja pahoitteli, että tällaisella kelillä eivät hiekoitusautot tahdo ehtiä joka paikkaa hyvästä yrityksestä huolimatta. ”Laitan katunne hiekoituslistaan, jotta asia saadaan kuntoon mahdollisimman nopeasti.”

3) Tulin kotiin uudelleen parin tunnin päästä. Katu oli hiekoitettu.

Julkisia palveluita olisi trendikästä kritisoida, mutta kun ei ole syytä. Ainakin minua kotikaupunkini on palvellut aina mallikelpoisesti. Kaupungin työntekijät eivät varmasti saa työstään usein kiitosta, vaikka sen ansaitsisivat. Kaupungin palvelut ovat saavutettu etu. Vain puutteet huomataan. Vain puutteista puhutaan ääneen.

Teette hyvää ja monesti näkymätöntä työtä. Kiitos!

 

Näyttökuva 2015-1-19 kello 18.23.52

Vastaus löytyy katsomosta

No Comments

Mestaruustason jalkapalloa tai jääkiekkoa katsomosta käsin seuratessa saa olla keskellä suurinta mahdollista asiantuntemusta. Miltei jokainen katsoja tuntuu tietävän pelistä enemmän kuin valmentajat ja aktiivipelaajat. Joskus tuntuu, että jokainen ympärillä oleva on ollut urallaan ollut juuri läpimurron kynnyksellä, mutta sitten polvivaivat ovat katkaisseet orastavan ammattilaisuran. Intohimo on sittemmin kiteytynyt katsomosta käsin jaeltaviin viisasteluihin. Taidan itsekin syyllistyä joskus samaan, vaikka en ymmärrä kummastakaan lajista yhtään mitään.

Sama ilmiö on havaittavissa liike-elämässä. Poliitikot ja virkamiehet huutavat taloustalkoisiin apua yrittäjiltä. Ja sitten kuin joku yrittää, viisastelijat toteavat kaiken väärin yritetyksi. Kritisoijat ovat kuin minä kiekkokatsomossa: Osoitetaan sormella virheitä –lällällää – mutta mitään positiivista ei osata nähdä. Miten kritisoija voisikaan olla empaattinen. Myötätuntoinen eläytyminen edellyttäisi häneltä kykyä asettua arvosteltavansa asemaan. Yrittäminen ei ole teorialaji. Se on käytäntöä. Siksi se on vierasta valtaosalle viisastelijoista.

Eilen Turussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Ipanahipat-lastentapahtuma. En käynyt paikalla, mutta eritoten sosiaalisen median syväkurkut kertoivat siellä olleen ruuhkaa. En ole koskaan järjestänyt ylioppilasjuhlia suurempaa tapahtumaa, mutta jo 50-60 hengen tapahtuman organisoiminen on haaste. Tulevatko kaikki vieraat yhtä aikaa ja jos tulevat ja ulkona sataa, minne he mahtuvat? Paljonko he syövät? Loppuuko ruoka vai jääkö sitä yli? Minne vieraiden autot saadaan paikoitetuksi pikkuruisella kotikadullamme? Pitääkö olla naulakko? Miten liikuntarajoitteiset pääsevät ylös rappujamme? Kun järjestimme ensimmäiset juhlat, opimme. Toiset sujuivat paljon jouhevammin.

Eilen ipanahippaamassa olivat myös ammattimaiset mielensäpahoittajat. Ja kun mielensä pahoittaa, siitä saa ja pitää avautua koko maailmalle. Yksittäisen, peruskatkeran aikuisen paha mieli on tärkeämpi kuin tuhansien lasten ilo. Seurasin sivusta, kun entinen kaupungin elinkeinotoimessa työskennellyt pikkuvirkamies jakoi somessa pahaa oloaan: Lastentapahtumassa oli ollut ruuhkaa. Hän suorastaan ilakoi siitä, miten nykyään sosiaalinen media antaa kritiikille laajan foorumin ja miten tuhannet ihmiset saavat kuulla hänen pahasta olostaan.

Tapahtuman järjestäjälle ja muille yrittäjille haluan kertoa oman näkemykseni: Kiitos, kun yritätte kaikesta huolimatta.

 

Näyttökuva 2015-1-17 kello 17.28.20

Hajauta ja hallitse

No Comments

Menestyvät yritykset tapaavat olla persoonallisesti johdettuja. Hyvä esimerkki on Amazon. Sen perustaja Jeff Bezos ravistelee perinteisiä johtamisnormeja. Hyvä esimerkki on Bezosin kahden pitsan sääntö.

Mitä enemmän osallistuja, sen tehottomammat palaverit. Jos osallistujia on paljon, valtaosa osallistujista tukee muiden näkemyksiä sen sijaan, että he toisivat esille omia ideoitaan. Bezos tarjoaa tähän ongelmaan yksinkertaista ratkaisua: “Älä koskaan pidä palaveria, jonka osallistujia ei ruoki kahdella pitsalla.”

Kannattaa miettiä, onko palaveri ylipäätään tarpeen. Jos on, kymmenen henkeä kannattaa jakaa yhden massakokouksen sijaan kolmeen pienryhmään. Riippumattomat pienet ryhmät toimivat tehokkaammin kuin massakokoukset. Pienessä piirissä yksittäisen mielipiteen painoarvo kasvaa.  Jopa hillitty epäorganisoituminen on suositeltavaa.

Kun luodaan uutta, onko konsensus kirosana?

 

1878m11w9tqepjpg

Pelko ei ole rohkeuden vastakohta

No Comments

Eilen kuulin, että rakkaan asiakkaani äiti oli kuollut. Olen siitä lähtien puhelimen soidessa pelännyt, että soittaja on äitinsä menettänyt ystäväni. Ja jos se on hän, miten otan osaa. Ja jos saan kakistettua jotakin kömpelöä, miten suhtaudun itkemättä hänen kauniisiin kiitoksiinsa.

Kun työkaverini nykäisee minua hihasta ja kysyy, olisiko hetki aikaa, horjun paniikin partaalla. Tiedän muuttuvani kalpeaksi ja hikoilevaksi. Pelkään, että työkaveri sanoo vaihtavansa työpaikkaa.

Kun olemme osallistuneet kilpailutukseen ja asiakas soittaa kertoakseen päätöksestään, sydämeni hakkaa. En halua kuulla kieltävää vastausta. Joskus kotona matka postilaatikolle on tuskainen. Jalat painavat tonneja kun pelkään postin tuoneen jonkin ikävän uutisen.

Tiedän, että yleensä pelko on aiheeton. Alitajunta sanoo, että pahin on aina mahdollista. Viikonloppujen arvo on vuosien mittaan kasvanut. Silloin saa olla puhelimen ja postien tavoittamattomissa.

Voi tuntua oudolta, että kaltaistani pelottaa. Työssäni olen aina valmis ottamaan kontaktia ja tutustun innokkaasti uusiin asioihin. Toimin, kun muut vielä empivät. Uskallan kertoa mielipiteeni. Uskallan olla eri mieltä.

Uskallan tunnustaa, että olen heikko. Tiedän, että pelko ei ole rohkeuden vastakohta. Ja tiedän, että paras lääke pelkoon on vertaistuki. Hädässä ystävä tunnetaan.

 

fear

Hyvä tunne

No Comments

Tuntuu hyvältä, kun tietää suunnan olevan oikea. Kun tuntee, että suunta on ylöspäin.

Tänään meillä aloitti kaksi uutta zeelanderia. NAKS! Molemmat loksahtivat omaan koloonsa päivässä. Se kertoo heistä. Se kertoo organisaation vahvuudesta. Kun henkilöstön keskinäiset suhteet ovat luottamukselliset, uutta ei pidetä uhkana vaan mahdollisuutena.

Ei ratkaise, vaikka firman espressokoneen crema olisi kaupungin paras, jos henkilökunta ei luota toisiinsa. Korkeanpaikan leiri ei riitä edes paikkoheitoksi, mikäli usko tulevaisuuteen horjuu. Hyvää henkeä ei voi ostaa. Se syntyy yhteisistä kokemuksista. Voitoista ja tappioista.

Joukkuepelin hienous on siinä, että vaikka meitä on moneksi, jokaista tarvitaan. Maaleista ei ole iloa jos puolustus vuotaa. Antaa rohkeutta ottaa riskejä, kun työkaveri turvaa selustan. Meistä parhaiden numero nostetaan kattoon uran jälkeen.

Parhaat pelaavat aina joukkueelleen.

 

Selanne_1280-640x360

 

 

 

Older Entries