Unelmia, kauneutta ja lämpöä

No Comments

Olemme vuosia käyneet jouluaaton hartaudessa Ylösnousemuskappelissa. En juurikaan koskaan pysty keskittymään mihinkään, mitä siellä sanotaan. Olen joka kerran uskomattoman kauniin rakennuksen lumoissa. Erik Bryggmanin suunnittelemassa kappelissa ei ole ainuttakaan harkitsematonta yksityiskohtaa. En tiedä kumpi on mykistävämpää, loppuunsa asti viilatut detaljit vai niistä rakentuva täydellinen kokonaisuus.

Rakastan kaikkea kaunista, mutta en ole valmis sijoittamaan siihen rahaa. Ilmari Tapiovaaran Domus-tuolitkin maltoin ostaa vasta, kun sain niitä yllätyksekseni nettihuutokaupasta kymmenen kappaletta 480 eurolla. Unelmat elävät. Muistan, kun joskus 90-luvun puolivälissä näin Kööpenhaminan syksyssä, puista pudonneiden lehtien verhoaman Pininfarinan muotoileman kirkkaanpunaisen Peugeot 406 Coupen. Olen himoinnut sellaista siitä lähtien. Nyt sellaisen saisi Saksasta edullisimmillaan 1.790 eurolla.

En tosin tarvitse uutta käytettyä autoa. En edes satumaisen kaunista. Tarvitsen uuden kiukaan. Kiuas lämmittää enemmän – ja unelmat.

 

hist1

Tiedämmekö me, että on joulu?

1 Comment

Syksyllä 1984 elin elämäni kevättä. Olin aloittanut opiskelut kauppakorkeakoulussa. Elämä oli edessä. Kaikki oli yhtä juhlaa. Kaiken nuoruuden huuman keskellä Bob Geldolf ja Midge Ure kirjoittivat jouluksi maailman menestyksekkäimmäksi nousseen hyväntekeväisyyslaulun: Do They Know It’s Christmas? Sillä onnistuttiin keräämään valtavia summia Etiopian nälänhädän uhreille. Laulu kosketti jo silloin. Se koskettaa nyt ehkä enemmän kuin koskaan.

Toukokuussa minulla oli etuoikeus tutustua viikko World Visionin työhön kenialaisessa Meibekin laaksossa. Vaikka siellä ei ollut nälänhätää, arki oli taistelua elämästä. Onneksi siinä taistelussa oltiin vahvasti voiton puolelle. Meibekiläisten kuusen tai apinanleipäpuun alla ei ole aattona kovia eikä pehmeitä paketteja. Lahjojen sijasta heillä on jotakin korvaamatonta. Heillä on elämäniloa, pakahduttavaa uskoa tulevaan. Heillä on joulu sydämessä – joka päivä.

Monissa kehittyvissä maissa ollaan yhä apumme tarpeessa. Ei ole kuitenkaan itsekästä katsoa peiliin näin joulun alla ja kysyä: Tiedämmekö me, että on joulu?

 

Näyttökuva 2014-12-22 kello 19.21.46

Omanarvontunto

No Comments

Olen hyvin tietoinen omasta arvostani. Vahva itsetuntoni ei kuitenkaan ainakaan omasta objektiivisesta mielestäni ole merkki itsekeskeisyydestä.

Omanarvontunto kasvaa oman itsensä hyväksymisestä ja omiin mahdollisuuksiin uskomisesta. Omat mahdollisuuteni eivät kuitenkaan ole omiani. Ne ovat yhteisiä. Ne ovat perheen ja suvun arvoja. Ne ovat ystäväpiirin arvoja. Ne ovat työyhteisön arvoja.

Omiensa keskellä on lupa olla vahva. Toivon, että teistä jokainen voi kokea tunteen, jossa elämä kantaa. Hetken, jolloin voi päästää irti ja tietää olevansa hyvissä käsissä.

 

Näyttökuva 2014-12-19 kello 18.49.05

Umpeen muurattu kivijalka

No Comments

Verkkokauppa ei ole erikoiskaupan vihollinen. Se on kuluttajan ainoa vaihtoehto.

Lähetämme joka vuosi joulukirjeen. Kolmena peräkkäisenä jouluna olen etsinyt joulun alla keskustan suurista kirjakaupoista luonnonvärisiä E65-kirjekuoria. Mutta kun ei ole. Turun kokoisessa kaupungissa ei ole ihan tavallisia kirjekuoria! Yksitellen myytäviä kyllä löytyy. Jos ostajalle kelpaa sekalainen värivalikoima ja kohtuuton hinta.

Neljättä kertaa en yritä edes etsiä kuoria. Tilaan ne netistä. Tämäkin 27 euron vuotuinen investointini siirtyy luultavasti kansainväliseen verkkokauppaan. Vain siksi, että erikoiskauppa ei hoida omaa tehtäväänsä ja pidä hyllyssä asiakkaan tarvitsemia tuotteita. Miksi menisin kivijalkaan, jos sieltäkin ostetulle tavaralle pitää odottaa toimitusta?

envelope-png-yellow-envelope-layer-background

“Onkos täällä ollut kilttejä aikuisia?”

No Comments

Olen hyvin tulenarka ihminen. Rakennan elääkseni patoja ja siltoja. Tiedän, että ne kaikki eivät ole rakennettu täysin vakaalle pohjalle. Siksi tornit huojuvat joskus dramaattisesti.

Olen hyvin kiltti ja velvollisuudentuntoinen ihminen. En liioittele yhtään, kun väitän, että ajattelen aina ensin muita ihmisiä. Ystävien vuoksi teen monesti enemmän kuin pystyn.

Työ on hyvä esimerkki. Luotan kyllä työkavereihini. Mutta varmuuden vuoksi mietin jokaista palaveria varten varasuunnitelman, jos asiakas ei vaikka pitäisikään kollegojeni ehdotuksesta.

Työssä olen kuullut toistuvasti sanottavan, että “Juuso voi mennä sinne, koska hän tuntee sen toimialan.” Voin kertoa, että en tunne, mutta opettelen. En koskaan halua näyttää tyhmältä muiden ihmisten silmissä.

Olen rehellinen, hyväntahtoinen ja aina optimistinen. Tai en ole. Patoan negatiiviset tunteeni jonnekin taustalle. Vaikka melskaan ja mouhuan, tiedän ettei kukaan ota minua tosissaan.

Tiedän, että moni ottaa minut tosissaan. Rakastan ja minua rakastetaan. Olen onnekas. Mutta huolenpidolla ei ole mitään arvoa, jos en ota sitä vastaan. Marttyyri ei ole enää marttyyri, jos hän luopuu viitastaan.

En ole marttyyri. Olen aikuiseksi kasvanut lapsi, joka uskoo, että tonttu yhä tarkkailee ikkunan takana. En halua, että minua tarkkaillaan. Haluisin ottaa tonttua kädestä ja lentää hetkeksi pois.

 

FlyingScene20

 

 

 

 

Sota ja joulun rauha

No Comments

Etsin netistä kauneimpien joululaulujen aikoja ja paikkoja. Käymme joka vuosi eri kirkossa. Viime vuonna olimme tunnelmallisessa Kuusiston kirkossa, huominen kohde taitaa olla Martinkirkko.

Vaikka vuonna 1933 valmistunut Martinkirkko on päivittäisen työmatkani varrella, en ole koskaan ennen käynyt siellä. Perehdyin ennakolta hieman kirkon historiaan. Minulle tuli aivan uutena ja yllättävänä tietona, että kesäkuun 25. päivänä 1941 Pitkääsalmea myöden Turkua lähestyneet Neuvostoliiton lentokoneet pommittivat Martin kaupunginosaa. Pommien ilmanpaine rikkoi kirkon ikkunat ja alttari syttyi kipinöistä tuleen. Kirkossa valvoneet kanttori ja kappalainen saivat tulen sammutettua, mutta suuri osa alueen puutaloista paloi maan tasalle.

Leo Tolstoin sanoin: “If everyone fought for their own convictions there would be no war.”

 

3-Turku raunioina

 

Rakkaudesta lajiin

No Comments

Olen työskennellyt koko ikäni asiantuntijaorganisaatiossa. Sellaista voi johtaa monella tapaa.

Monesti pomoksi ajaudutaan. Kun tekee työnsä hyvin ja tuloksekkaasti, saa ylennyksen. Monesti pomon työ koetaan ylennykseksi. Peterin periaate todistaa, että organisaatiossa kaikki nousevat ajan myötä pätemättömyytensä tasolle. Asiantuntijan ammattitaito menee lopulta liian usein hukkaan hallinnollisissa töissä.

Olen nähnyt vuosien mittaan hyvää ja huonoa johtamista. Urani alkuvuosina minulla oli esimies, joka rakasti toimialaa, mutta vihasi alaisiaan. Muutama vuosi sitten seurasin sivusta reilun vuoden tapausta, jossa pomo oli johdonmukaisempi: häntä ei kiinnostanut tutustua sen enempää alaisiinsa kuin toimialaankaan. Potkut saatuaan tämä kaikkeen katkeroitunut konsultti on pätevöitynyt vihdoin jakamaan viisauksiaan somessa.

Koirat ja omistajat muistuttavat toisiaan. Samoin organisaatiot ja niiden vetäjät. Itseohjautuvaa ja yhteen hitsautunutta organisaatiota voi johtaa kollegiaalisesti, vain omalla esimerkillä höystettynä. Omalla työpaikallani olen huomannut työkavereitteni kyvyn kantaa vastuuta yhdessä. Kun yhdellä on vaikeaa, kaveri kantaa isompaa kuormaa. Pomon tehtävä on vain pitää yllä sykettä ja pelihuumoria.

Onko menestyvä organisaatio hyvän johtamisen seuraus? Vai antaako hyvä työyhteisö pomolle edellytykset menestyä? Molempi parempi. Menestys ruokkii menestystä. Seura tekee kaltaisekseen. Mutta tärkeintä on rakkaus lajiin. Se on kaikki.

 

owners-that-look-like-their-cat-21489494-jpg

 

Ylikunto

No Comments

Koneen entinen toimitusjohtaja Matti Alahuhta aloittaa tammikuussa Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajana. Hyvä, että aloittaa. Tänään Alahuhta sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa kipeän totuuden: “Meidän pitää tehdä enemmän työtä ja työtunteja.”

Se on juuri näin. Mutta miten tehdä lisää kuin ei jaksa entisiäkään. Alahuhta sanoo samassa haastattelussa, että Suomessa on vaisu ja energiaton mieliala.

Olemme ylikunnossa. Ylikunto tarkoittaa sitä, että elimistöä on rasitettu enemmän kuin mistä sillä on mahdollisuudet palautua. Ylikunto heikentää suorituskykyä dramaattisesti. Viime vuodet olemme kaatuneet kansakuntana katastrofista toiseen. Viikko ja kuukausi toisen jälkeen meitä on pyydetty joustamaan vielä kerran. Olemme puhaltaneet yhteiseen hiileen niin, että happi on kaikonnut aivoistamme.

Energia alkaa palautua heti kun meille annetaan lupa nauttia työmme tuloksista. Ilottomuus on aikamme suurin energiasyöppö. Meillä on hyvä tulevaisuus, mutta pääsemme sinne vain ilon kautta.

 

tired-runner-631x421

Tuntematon tuntematon sotilas

No Comments

En ole koskaan lukenut Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta. En ole koskaan katsonut sen kumpaakaan elokuvaversiota enkä ole nähnyt sitä teatterin lavalla. En edes aio. En, vaikka minulle on kerrottu sen olevan pasifistinen teos. Jos joskus dementoidun, pelkään, että hoitokodin työntekijä työntää minut itsenäisyyspäivänä rollaattorissa tahtomattani television ääreen kun Tuntematon alkaa. Toivottavasti perheeni on silloin hereillä ja määrää minut omaan huoneeseen katsomaan vaikka Myrskylintujen tai Gossip Girlin uusintoja.

Rakastan isänmaatani. Rakastan sen kieltä, sen luontoa ja sen ihmisiä. Rakastan suomalaista alakuloa, kesän valon kaikkialle yltävää elinvoimaa, joskus kynttilänvalossa jopa talven pimeyttä. Kunnioitan isovanhempiemme uhrauksia itsenäisyytemme puolesta. En rakasta sotaa. Sodan romantisoiminen kaikissa muodoissaan ahdistaa minua. En halua ajatella suomalaisten talvi- ja jatkosodan urotekoja. Kannoimme niistä raskaan hinnan. Mutta meillä oli vastustaja, jonka kaatuneiden sotilaiden perheet itkivät yhtä lohduttomasti kuin meidän. Sotaa ei käydä yksin. Siinä ei ole koskaan voittajaa. Sodassa on aina kaksi häviäjää.

Vilpitön tahtoni on yrittää pysyä voittajien puolella. Siksi sotilas saa pysyä minulle jatkossakin tuntemattomana. En kuitenkaan paheksu ketään, jonka traditioihin Tuntematon kuuluu. Tiedän, että valtaosa suomalaisista minusta poiketen pitää joulukuusesta ja –kinkustakin. Ne ovat makuasioita. Sota ei ole.

Hyvää ja asenneneutraalia itsenäisyyspäivää!

 

Seurapiiritoimittajan myyntioppi

No Comments

Minulta kysytään monesti markkinointineuvojen ohella myyntivinkkejä. Markkinointi ei ole eksaktia tiedettä. Mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Myynnin kanssa säännöt ovat selkeämmät. Myyminen on kestävyyslaji. Vain tuntemalla potentiaalisen asiakkaan voi nousta uskottavaksi myyjäksi. Vain voittamalla potentiaalisen asiakkaan luottamuksen voi saada tilauksen.

Ilta-Sanomien legendaarinen seurapiiritoimittaja Rita Tainola kiteyttää toimittajan työn tuoreessa haastattelussa:

 – Nykytoimittajat eivät nouse enää tuoleiltaan. On äärimmäisen tärkeää tavata ihmisiä myös ilman, että tekee heistä juttua. Jutut eivät tule toimitukseen. Myös luottamuksen kasvattaminen on tärkeä asia. Ja tuo luottamus syntyy vuosien varrella, ei sormia napsauttamalla.

Toimittaja-sanan voi vaihtaa myyjäksi. Minulla ei ole muuta lisättävää.

1288354247776

Kuva Olli Häkämies

Older Entries