Anna vettä kuihtuneelle

No Comments

Syksyn sävel oli 70-80 –luvuilla Linnanjuhlien kaltainen tv-suosikki. Puolet suomalaisista istui kuvaputkien loisteessa katsomassa Sammy Babitzinin, Irwinin, Mikko Alatalon ja Jukka Kuoppamäen hittejä.

Voittaja valittiin yleisöäänestyksellä. Osallistuminen onnistui kätevästi postikortilla. Siihen raapustettiin oma nimi ja suosikkilaulu. Postimerkin nuolemisen jälkeen kortti kannettiin postilaatikkoon ja muutama viikko odotettiin tuloslähetystä. Pleksilaatikossa oli jotain 150.000 postikorttia, joiden joukossa kahlannut mennävuoden missi arpoi väritelevision voittavan onnellisen katsojan.

O tempora o mores!

Nykyajassa moinen kälyinen korttirumba ja tuloksien odotus ei toimi. Kaikki heti mulle nyt! Some kerää samanmieliset kansankäräjiksi ja tuomio langetetaan heti. Valitusoikeutta ei ole. Tuntuu olevan sivuseikka, onko tuomiolla edes perusteita. Kunhan se vain näyttää oikeutetulta.

En tunne kauppaneuvos Soili Suonojaa. Mutta tapa, millä hänet savustettiin ulos neljästä hallituspaikasta oli kohtuuton. Oli hän syyllinen tai syytön, ainoa tapa turvata hänen johtamiensa yritysten toiminta, oli siirtyä sivuun. Oliko hän syyllinen tai syytön? Sitä emme saa koskaan tietää. Tuomio on annettu ja merkittävän uran tehneestä Suonojasta jäi monen mieliin päällimäiseksi ehkä aiheeton epäilys.

Ylistetyn katuruokaguru Richard McCormickin uutisoitiin eilen avaavan Helsinkiin unelmiensa ravintolan yhdessä Royal Ravintoloiden kanssa. Tänään somejury tulittaa miestä jalustaltaan. Takana on konkurssi. En tiedä mitään konkurssin taustoista. Sen tiedän, että konkurssi on yksi yrittäjäuraan liittyvistä eduista. Nimimerkin suojista ampuvat eivät yleensä tiedä vastuunkannosta paskan vertaa.

Haluan nyt kertoa yhden 49-vuotisen elämäni aikana tekemistäni keskeisistä huomioista. Ihmisillä on menneisyys. Kaikki meistä ovat tehneet virheitä. Niiden jälkeenkin saa yrittää. Kuihtuneelle pitää antaa vettä. Yrittäjä ottaa aina ison riskin. Hän ansaitsee yhteisön tuen; ei ladun hiekoittamista. Vastamäkeen lykkiminen on kyllin raskasta muutenkin.

 

wilted flower (1)

Katse varpaisiin

1 Comment

Tänään uutisoitiin Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimuksesta, jonka johtopäätös oli se, että eläkeiän nostaminen 65 vuoteen ei riitä. 68 on uusi 65.

Ihan kiva, hei. Mutta työurien pakonomainen pidentäminen johtaa eriarvoisuuden kasvamiseen. En usko olevani ihan väärässä, kun epäilen, että ahkerimpia työuran pidentäjiä ovat yrittäjät ja freelancerit. Niissä ammateissa, joissa lisäarvontuotto ja tehokkuus ovat alhaisimmat, talkoisiin osallistuttaisiin vaimeammin.

Tärkeämpää kuin työuran pidentäminen on olemassa olevien työurien tehostaminen. Lisäarvoa työnantajalle ja yhteiskunnalle ei luoda ylipitkiltä lomilta. Julkinen sektori yhtiöittää kilpailusäädösten vuoksi liikelaitoksiaan vimmaisesti. Niiden kilpailukykyä parantaakseen ne irtisanovat työntekijöitään. Miten se parantaa näiden yhtiöiden kilpailukykyä, jos jäljelle jääneet työntekijät nauttivat markkinatalouden ehdoilla toimiviin kilpailijoihin verrattuna puolet pidemmistä lomista?

Tarvitsemme yhteistä vastuunkantoa. Poikamme pelasivat vuosia jalkapalloa, salibändyä ja käsipalloa juniorijoukkueissa. Kun vanhempainilloissa etsittiin vapaaehtoisia luottamushenkilöitä, 80 % vanhemmista käänsi katseen varpaisiinsa. Valituiksi tulivat ne, jotka tekevät muutenkin enemmän. Ne, jotka pidentävät päiväänsä ja työuraansa muidenkin edestä.

 

0117_e3f0-600x400

Kova kasvu ja työntekijöiden arvostus

No Comments

Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot on taas jaettu tältä vuodelta. Onnea voittajille! Kaslink Foods Oy, Robit Rocktools Oy, Romu Keinänen Oy ja Tutoris Oy ovat palkintonsa ansainneet. Näillä neljällä yrityksellä on yhteistä ikää vasta uuden suomalaisen eläkeiän verran. 65 vuodessa ne ovat pystyneet työllistämään reilut 400 työntekijää. Tämäkin on todistus siitä, että valtaosa uusista suomalaisista työpaikoista syntyy pk-yrityksiin.

Kauppalehden jutussa kirjoitettiin, että palkittuja yrityksiä yhdistävät kova kasvu ja työntekijöiden arvostus. Kuulostaa yksiselitteisen ihanalta. Tiedän mistä puhutaan. Perustimme vuonna 1999 yrityksen, joka kasvoi nopeasti. Neljässä vuodessa henkilökunta kasvoi seitsemästä neljäänkymmeneen. Henkilöstömme työtyytyväisyys oli korkein koskaan mitattu. Kova kasvumme mahdollisti työntekijöiden arvostuksen.

Rakkauden tulee kestää myös vastamäessä. Kun kasvu syystä tai toisesta taittuu, ensimmäinen asia, missä joustetaan, on liian usein työntekijöiden arvostus. Hienojen yrittäjäpalkinnon ansainneiden yritysten rinnalle haluaisin nostettavaksi innoittavia esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat osoittaneet arvostusta työntekijöitään kohden myös vaikeina aikoina. Kun taloudellinen kasvu on muuttunut henkiseksi kasvuksi. Näistä onnistujista meillä kaikilla on opittavaa.

 

_4618

 

Kuluttajan etu, operaattorin tappio.

No Comments

Suomessa matkaviestinmarkkinat on kolmen operaattorin kauppa. Elisan osuus kännykkäliittymistä oli vuoden 2013 lopussa 40 %, Soneran 35 % ja DNA:n 24 %. Viimeiset viisi vuotta siirtymät kolmen suuren välillä ovat olleet vuositasolla prosenttiyksikön luokkaa puoleen ja toiseen.

Ennustan, että nyt status quo on järkkymässä. Markkinat ovat olleet vuosia kasvussa ja uudet asiakkuudet ovat jakaantuneet aika pitkälti markkinaosuuksien suhteessa. Kilpailu on ollut rauhanomaista. On riittänyt, kun jokainen pelaaja on täyttänyt oman ruutunsa. Kun markkinat ovat kyllästyneet, kilpailu markkinaosuuksista on alkanut kiristyä.

Alkuvuodesta Sonera muutti markkinointiviestinnän linjaansa. Minuun silmiini näytti, että Soneralta loppui muutoksessa itseluottamus. He alkoivat pelata pienempää ruutua. Kilpailijat näkivät tilaisuutensa tulleen. DNA ja Elisa muuttivat aggressiivisesti ja nopeasti omaa markkinointiviestintäänsä. Nyt ne näyttäytyvät ainakin minun silmissäni selkeästi Soneraa dynaamisempina. Myös kuluttajien huomio on terävämmän viestinnän ansiosta kääntynyt kohti Elisaa ja DNA:ta.

4P-malli on klassikko, mutta yhä ajankohtainen. Kun operaattoreiden jakelu ja tuotteet ovat yhteneväiset, kuluttajiin voi vaikuttaa lähinnä markkinoinnilla ja hinnalla. Kun markkinointi sakkaa, myyntiä tehdään hintatarjouksilla. Markkinaosuutta suojatakseen Sonera myy tällä hetkellä alle 20 euron kuukausihinnalla liittymää, johon kuuluu rajattomasti puhetta ja viestejä sekä maksiminopeudella nettiä. Kuluttaja kiittää, operaattori maksaa.

Markkinoinnilla on merkitystä.

 

HUOM! Kirjoittaja työskentelee markkinointiviestintätoimistossa, mutta ei tee eikä ole tehnyt yhteistyötä yhdenkään yllä mainitun operaattorin kanssa vaan kokee arvioivansa tilannetta puolueettomasti.

 

Elisa_Sonera_DNA_2

 

 

Paraneeko tehokkuus työtä jakamalla?

No Comments

Takanani on kvartteri mainostoimistouraa. Neljännesvuosisata. Taputin suorituksen ansiosta itseäni olalle ja otin nöyrästi vastaan ihailuni. Samalla katsoin itseäni peilistä sillä silmällä. Näytti hyvältä. Näin itseni paljaana. Sen sijaan en nähnyt seireenien lailla houkuttelevia suojaisia lokeroita enkä siiloja. Hyvä, hyvä, sillä väitetään, että ne estäisivät näkemään laajaa kuvaa.

Uskon nähneeni peilistä systeemiajatteluun kallellaan olevan 49-vuotiaan nuoren, joka pyrkii etsimään yhteyksiä asioiden välillä. Saavutettavissa olevan tiedon määrän dramaattinen kasvu on saanut maailman tuntumaan monimutkaisemmalta kuin ennen. Mielenterveyden nimissä olen antanut itselleni luvan röyhkeään subjektiivisuuteen. Uskon siihen, että perustellut yksityiset mielipiteet voivat kasvaa oikein hoidettuina yhteisiksi voittaviksi totuuksiksi.

Tänäänkin olen sitä mieltä, että työn tehokkuus ei parane työtä jakamalla. Se paranee vain työtä tekemällä. Työ generoi työtä. Sitten kun sitä on yhdelle liikaa, siitä riittää jaettavaksi. Hyvä antaa vähästään ei aina päde työelämässä. Työelämä ei ole demokraattinen. Se ei ole reilu. Kyse on lopulta yksilön kyvystä sietää epävarmuutta.

Mikä ero on voittajilla ja hävijillä? Kun voittaja lyödään maahan, hän nousee ylös. Erityisesti työelämässä. Lohdutonta? Ei lainkaan, mikäli voittajat tuntevat vastuunsa häviäjiä kohtaan.

 

Näyttökuva 2014-10-24 kello 13.48.29

 

Tappio molemmilla rintamilla

No Comments

Olen seurannut intensiivisesti ruotsalaisten sukellusvenejahtia. Olen viettänyt paljon aikaa Ruotsissa, joten mikään tapahtumien kulussa ei yllättänyt minua.

Kaikille tilannetta seuranneille on liennyt koko ajan selvää, että mitään fyysistä pinnan alta ei tule löytymään. Ruotsissa on tehty tällä vuosituhannella kymmeniä rahankuljetusauton ryöstöjä. Yhtään ei liene selvitetty. Ruotsalaisen poliisin ohjesääntöön kuuluu suojautua, jos tilanne uhkaa virkamiehen henkeä. Ryöstäjillä on länsinaapurissakin usein aseet. Ase = vaara.

Ruotsalaiset hävisivät myös toisella rintamalla. He eivät hallinneet alkuunkaan mediaviestintää. Puolustusvoimien ja poliitikkojen lausunnot olivat johdonmukaisesti hyvin epämääräisiä ja keskenään ristiriitaisia. Kameroiden eteen käveltiin epävarmoina, valmistautumattomia, jopa homssuisina. Kapulakieli sai vallan asian puhumiselta. Kriisin edetessä media alkoi kokea ylemmyyden tunnetta virkavaltaa kohtaan. Tänään oli toistaiseksi viimeinen tiedotustilaisuus, jonka alku viivästyi 15 minuutilla. Toimittaja nauroi ääneen suorassa lähetyksessä viivästyksen syytä: Toimittajilta tarkistettiin ensimmäistä kertaa henkilöllisyystodistus. Nyt, kun tilanne oli selkeästi ohi.

Kriisejä ei voi ennustaa. Mutta jos niistä viestiminen lisää epävarmuutta, ollaan aika syvissä vesissä.

Emma, anna lohtua rakkaille naapureille;)

 

 

 

Poissa silmistä, poissa mielestä

No Comments

Törmäsin verkossa hongkongilaisen markkinoinnin apulaisprofessori Xianchi Dain ja chicagolaisen käyttäytymistieteen professori Ayelet Fishbachin tutkimukseen.

He tutkivat kuluttajan uskollisuutta rakastamaansa brändiin. Jos kuluttajalla ei olekaan mahdollisuutta käyttää suosikkibrändiään, kasvaako vai väheneekö tuotteen tai palvelun kaipuu ajan myötä? Kun nuori jättää lapsuudenkotinsa ja muuttaa opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle, kaipaako hän kotiruokaa enemmän vai vähemmän lukuvuoden edetessä. Tai kasvaako sosiaalisen median käytön tarve mitä pidempään hän joutuu olemaan ilman internet-yhteyttä.

Tutkimuksen mukaan brändin kaipuu kasvaa ajan myötä, mikäli sille ei löydy korviketta. Korvaavaa tuotetta etsitään ensin läheltä ja jos sitä se sieltä löydy, ollaan valmiita käyttämään harvempaa seulaa. Poissa silmistä, poissa mielestä on totta. Kaipaus täytetään korvikkeella.

Ei mitään yllättävää, mutta mitä voimme oppia tästä?

Brändisi ei lopulta olekaan asiakkaallesi niin tärkeä kuin saatat kuvitella.

Pidä huolta siitä, että asiakkaallasi on aina mahdollisuus löytää brändisi ilman suuria ponnistuksia. Silloin hänen ei tarvitse katsella vieraisiin pöytiin.

Ja kolmantena, muttei vähäisimpänä. Tee brändistäsi korvaamaton. Ja jos ja kun se ei ole mahdollista, kerro siitä niin, että asiakkaasi pitää sitä korvaamattomana.

 

pepsi-truck

 

 

Tarinan voima ja – heikkous

No Comments

Ihmiset rakastavat hyviä tarinoita. Ja kun on kysyntää, on tarjontaa. Siksi yrityksistä ja tuotteista rakennetaan tarinoita. Markkinointiviestinnässä historia kantaa, muttei se sielläkään toista itseään.

Vuonna 1998 hairahduin töihin Markkinointi Viherjuurelle. Kohtalokas syrjähyppy kesti yhden pitkän vuoden eikä siitä jäänyt plakkariin muuta kuin märkivä burnout ja Pörssiklubilla kaatunut narikka. Ja yksi keskustelu silloisen kasvollisen omistajan – Arto Liinpään – kanssa.

Viherjuurella romantisoitiin perustaja Matti Viherjuuren persoonaa ja työtä. Sanoin Artolle, että hän on parissakymmenessä vuodessa muuttanut Viherjuuren kulttuurin sellaiseksi, johon arvostetulla perustajalla ei olisi enää asiaa. Arto suuttui. Minä suutuin, kun minulle suututtiin. Kasvoimme erillemme.

Tapasin Liinpään muutama vuosi myöhemmin. Hän sanoi, että ”olit silloin oikeassa.” Totta kai olin. Valtaosa meistä silloin Viherjuurella työskennelleistä oli. Uskalsin vain sanoa ääneeni itsestäänselvyyden: Brändi ei kanna jos tarina ei vastaa totuutta.

 

mm_end_frame-0-1280-0-1024

Lupa oppia ja soveltaa

No Comments

Hyvä kollegani Timo Kiviluoma kirjoitti blogissaan ansiokkaan vastineen Ilta-Sanomien harhaiselle toimittajalle. Minulle ei ole juurikaan lisättävää Timon vastineeseen. Tosin minua jäi askarruttamaan, miten toimittaja Heidi Vaalisto arvioisi oman ammattinsa kuormittavuuden?

Itse olen löysäillyt 25 vuotta ja näillä eläkeprognooseilla toinen tinki on edessä. En ole vaipunut epätoivon alhoon. Päinvastoin.

En ota kantaa eri ammattien kuormittavuuteen. Kaikissa on hyvät ja huonot puolensa. Mainostoimistotyössä on yksi massiivinen plussa. Monissa ammateissa työ muuttuu rutiineiksi. Uran huippu osuu työelämän ensimmäisiin vuosiin. Mainosalalla tällaista leipääntymistä ei pääse syntymään.

Ainakin itse olen onnekas saadessani perehtyä joka viikko uusiin toimialoihin, uusiin medioihin, uusiin trendeihin ja uusiin työkavereihin. Copy/paste on tuttu termi teoriassa; käytäntöön sitä ei uskalla kokeilla. Uutta pitää oppia ja sitä pitää osata soveltaa. On etuoikeus saada olla ammatikseen ennakkoluuloton.

 

green-plus-hi

Unelmoi isosti, keskisuuresti, pienesti. Unelmoi.

No Comments

Viikko sitten Arnold Schwarzenegger kehotti suomalaisia yritysjohtajia unelmoimaan isosti. Tämänpäiväisessä myllyhoidossani hänelle löytyi opponentti. Jari Sarasvuo ei pitänyt suuressakaan arvossa elämänohjetta, joka parhaimmillaankin motivoi promillea kansasta. Suuri osa kansasta ei jaksa unelmoida. He yrittävät selviytyä.

Vieressäni istui keskittyneenä tunnettu suomalainen lauluntekijä. Pidän kovasti hänen orkesterinsa tuotannosta. Erityisesti olen pitänyt aina seuraavista riveistä:

 
en välitä vaikka talvella

oves takana annat mun palella

enkä välitä vaikka kesällä

heität mua ampiaispesällä

kunhan vain sanoa voin

sulta yhden tasaisen hetken sain

 

Liian monelle meistä unelma on yksi tasainen hetki. Vaikka se ei ole suuri unelma ihmiskunnalle, se voi olla elämän kokoinen unelmoijalleen. Kunpa jokaisella meistä olisi mahdollisuus saavuttaa edes unelmista pienin.

#stronghold

 

4617_4617_5

Older Entries