Puolipaneeli

No Comments

Pientä mökkiremonttia -ohjelmassa muutoskohteena oli joutsalaismökki. Ihan kiva mökki olikin. Sen olohuoneessa oli puolipaneeli. Kamala puolipaneeli.

Kirjoitan tätä ohjelmaa sivusilmällä katsellessani. Nauran harmahtavaan sänkeeni odottaessani suunnittelijoiden saapumista. Tiedän heidän poistavan puolipaneelin tai ainakin häivyttävän sen jollakin keinolla näkyvistä.

Missä on päätetty, että puolipaneeli on epätrendikäs? En nyt itse sellaista asentaisi, mutta en poistaisikaan. Puolipaneeli on kuin puupaloista kyhätty oviverho. Aikansa kuva. Jopo tuli takaisin, Retu-kengät taatusti tulevat. Turha poistaa puolipaneelia, kohta trendinenät saavat asentaa sen uudelleen.

Seinillä ei ole väliä. Tärkeintä on, että seinien sisäpuolella uskalletaan elää omaa elämää.

 

d0ae66bcbca12877dbd7f9cb9f757-orig

Perhejuhlaa

No Comments

Harvemmin tulee sanottua ääneen, että tuntee ylpeyttä lapsistaan. Lasten kasvatus tuntuu meistä vanhemmista olevan kannustamisen sijaan usein kieltämistä ja oikeaan suuntaan maanittelemista. Peräkkäisinä vuosina syntyneet aktiiviset ja luovaan ongelmanratkaisuun erikoistuneet lapset kieltämättä kiristivät joskus kaltaiseni tulisieluisen isän hermoja. Merkittäviä erimielisyyksiä oli kuitenkin aniharvoin. Perheemme kiihtyy nollasta sataan nopeasti. Tilanne on nopeasti ohi. WhatsAppissa perheemme viestittelee The crazy family –nimikkeen alla. Serranon perhe on meille dokumentti.

Lauantaina meillä on toiset ylioppilasjuhlat peräjälkeen. Hyvin pojat ovat tonttinsa hoitaneet. Ei ole vuosiin tarvinnut kysellä motivaation perään. Päinvastoin. Tänään kuopuksen valmennuskurssi päättyi, mutta lukusuunnitelma kuulemma tiukkenee entisestään. Jouduin muistuttamaan, ettei lukemista kannata vetää maitohapoille. Itselläni ei ole koskaan ollut poikieni kurinalaisuutta. Saan ihailla sitä sivusta. Ensin ihailin sitä ylhäältä, nyt rinnalta. Näin on hyvä.

 

Näyttökuva 2014-05-27 kohteessa 20.07.57

Viikko elämästä

2 Comments

Minulla oli viime viikolla ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua kehitysyhteistyöhön Kenian pääkaupungissa Nairobissa ja maalla Meibekin laaksossa. Olen nähnyt televisiodokumentteja suurkaupunkien slummeista, mutta kaiken kuvittelemani konkretisoituminen oli silti järisyttävää. Kohtasin silmästä silmään 15-vuotiaana raiskatun HIV-positiivisen tytön, joka sanoi nyt muutaman vuoden jälkeen olevansa kiitollinen elämästä. Kohtasin rikokset taakseen jättäneen nuorten poikien kollektiivin, joka elätti itsensä muovin keräämisellä kaatopaikoilta. Ansaitsemillaan rahoilla he olivat ostaneet perheilleen parhaat päivänsä nähneen telttakatoksen, jonka suojassa voi järjestää perhejuhlia. Kohtasin passion-hedelmiä kasvattavan perheen, joka mikropalstansa tuotoilla pystyi rahoittamaan yliopisto-opiskeluja. Kohtasin 250 yläasteikäistä elämän iloa pursuvaa nuorta. Näin heidän aaltopellistä kyhätyn asuntolansa, joka Suomessa ei kelpaisi edes eläinsuojaksi. Näin viiden lapsen leskiäidin, joka oli kasvattanut synnytyksessä kuolleen siskonsakin lapset. Näin pyyteetöntä työtä tekeviä World Visionin kehitysaputyöntekijöitä. Näin kymmeniä äitejä, joille oli alkeellisen vesijohtojärjestelmän myötä alkanut uusi elämä. Heille jäi veden kantamisen sijasta aikaa perheelle. ”Vesi on elämä”, he sanoivat ja tanssivat. ”Elämä on tanssia”, jatkoin ja yritin yhtyä heidän iloonsa. Matkan ensimmäisinä päiväni köyhien isäntien vilpitön ilo meidän tapaamisestamme oli kiusaannuttavaa. Viikon lopulla ilo oli yhteinen. Opimme, että vaikka historiamme on erilainen, tulevaisuutemme on yhteinen. Matka opetti, että elämä on elämisen arvoinen. Mikä opettaisi minut vielä muistamaan sen huonoinakin päivinä?

 

Kenia 2014 109

 

Yhteenotto

No Comments

Tänään töissä oli kuin kotona. Otin yhteen kollegani kanssa. PUHUIMME ISOILLA KIRJAIMILLA. Olimme liikuttavan yksimielisiä tavoitteesta, mutta meillä oli selkeä linjaerimielisyys keinoista, joilla tavoitteeseen päästäisiin.

”ETSIT LOPPUIKÄSI TURHAAN TÄYDELLISTÄ AALTOA”, ärjyin.

”VOIDAAN TEHDÄ SINUN TAVALLASI, MUTTA OTAMME ISON RISKIN”, minulle vastattiin.

Volyymi nousi, äänet värisivät. Peli puhallettiin poikki. Soitin kollegalleni kotiin päästyäni ja pyysin anteeksi.

”Kiista osoitti vain sen, miten intohimoisesti suhtaudumme työhömme”, hän vastasi.

Tuli hyvä mieli. Lopulta.

 

 

Hyvä kysymys

No Comments

Sain maanantaina uuden työkaverin. Hän kysyi minulta heti kärkeen, montako uusasiakastapaamista minulla on tällä viikolla. Se oli relevantti ja yksinkertainen kysymys, johon ei ole ihan helppoa vastata.

Olen vanhan liiton mies. En juurikaan buukkaile palavereja päästäkseni vetelemään trendikästä myyntiräppiä. Tapailen ihmisiä suunnitellusti ja suunnittelemattomasti. Lounastelen. Fiikkailen. Keskustelen. Kuuntelen.

Olen huomannut, että jos tapaamisella on selkeä myyntiagenda, se suotta rajaa kohtaamisen mahdollisuuksia. Jos ei roolita palaveria ennakolta, voi huomata ajautuneensa kauas siniselle merelle – yhdessä keskustelukumppaninsa kanssa.

Tiedän, että jokaiselle tapaamiselle tulisi asettaa tavoite. En kuitenkaan osaa tehdä niin. Otan vastaan, mitä annetaan. Ja kun mieli on avoin, usein saa enemmän kuin uskalsi edes odottaa.

 

fika_47202079

Tomi Björckin siisti someraivo

No Comments

Tomi Björck on Suomen mediaseksikkäin kokki. Kaiken sen lisäksi hän on kiistattoman pätevä ammatissaan. Olen nauttinut hänen ravintoloissaan aina erinomaisesta ruuasta ja palvelusta.

On kiehtovaa, miten hän sai tänään paskaa visiiriin tasapuolisesti molempien iltapäivälehtien verkkosivuilla. Ilta-Sanomat uutisoi viranomaisten tutkivan huippukokki Tomi Björckin Gaijinissa mahdollisia ruokamyrkytyksiä. Iltalehti kertoo, miten huippukokki Tomi Björck haistatteli ravintolakriitikolle twitterissä.

Radio Suomessa pyörii legendaarinen Kansanradio, johon kansan syvät rivit ovat kymmeniä vuosia voineet jättää yleisönosastopurkauksensa audiona. Verkko tappaa radiotähdet. 2010-luvulla todelliset aivopierut päästetään Vauva.fissä ja Suomi24:ssa. Nyt kun Björck on todettu ylimieliseksi alisuorittajaksi, häntä lyödään oikein urakalla.

Voin tässä julkisesti ilmoittautua kohukokin yllätyspuolustajaksi. Kun ottaa ison taloudellisen riskin ja perustaa uuden yrityksen, työllistää henkilökunnan ja tekee ympäripyöreitä päiviä, on ymmärrettävää, että kimpaantuu epäoikeudenmukaiseksi kokemastaan arvostelusta. Kritiikki kehittää, mutta sen huomaa vasta kun raivo laantuu. Silloin pyydetään anteeksi.

Kiukun aiheuttaneessa arvostelussa sanottiin: ”Pisteitä vähensi palvelu, asiakkaan alistettu osa kaiken keskellä.”

Jos joku sanoisi minun työkavereistani tuollaista, Björckin kiivastuminen olisi hyttysen ininää minun raivooni verrattuna. Työtä tehdään intohimoisesti – tai ei ollenkaan. Silloin on vaarassa, että keittää yli.

Arvostelun mukaan Tomi Björckin uusi Bronda-ravintola voisi olla Jekyllin ja Hyden. Elämä on. Siksi se maistuu niin hyvältä.

Näyttökuva 2014-05-05 kohteessa 19.50.18

Avartava esikatselu

No Comments

Katsoin eilen euroviisujen esikatselun. Nelituntinen katselumaraton oli hyvin sivistävä. Erityiskiitos YLElle poikkeuksellisen hyvän studioraadin kokoonpanosta.

Euroviisut ovat lähtökohtaisesti karmeaa kuraa. 37 biisin joukossa oli 4-5, jotka kuuntelisin vapaaehtoisesti uudelleen. Lauluja kuunnellessa aika tuntuu pysähtyneen. Vain tosifani olisi huomannut jos eilisen lähetyksen sijalla olisi lähetetty parin vuoden takainen uusinta.

Päätin kuitenkin kestää koko setin. Näin eurovaalien alla on tärkeää ymmärtää, miten heterogeeninen yhteinen Eurooppamme on. Kotisohvalta on helppo nauraa Liettuan, Puolan tai Portugalin esityksille. Hihityksen keskellä tulee muistaa, että olemme kaikki eurooppalaisia. Keitä me olemme nauramaan muille? Kaupunkilomilla kansainvälisen ketjuravintolan lounas maistuu samalta kaikkialla. Unionissa talous yhdistää meitä, kansallinen kulttuuri erottaa. Viisut paljastavat mitä omintakeista pinnan alta löytyy. Mikä Eurooppa se sellainen olisi, jossa kaikki näyttäisivät samalta?

 

product_74232_1_orig

Nuoret linnut, vanhat ihmiset

No Comments

Vanha mysteeri on, että kaupungilla ei näy pikkuruisia babypuluja. Mysteerillä on yksinkertainen ratkaisu: pululapsi lähtee pesästä vasta kuukauden vanhana ja on silloin jo täyskokoinen.

Minulla on toinen, paljon vaikeammin selitettävä mysteeri: Miksi kaupungilla näkee vain harvoin iloisia vanhuksia? Perusilme on synkeä. Onko kyse yksinäisyydestä? Vai onko iloa ihmisellä vakiokiintiö ja kun se loppuu, se loppuu?

Tänään olin puutarhassa taimiostoksilla. Parkkipaikalla terveen-, mutta hauraanoloinen, reilu 70-vuotias pariskunta työnsi Mercedeksensä peräkontin tuntumaan viittä isoa multapussia. Kysyin voinko auttaa?

” Mitä oikein tahdotte?”, kysyi kiukkuisen näköinen vanha nainen ensin. ”Pärjäämme kyllä!”, säesti vanha mies. Ei hymyn häivää. Nuoren parin olemus välitti ympärilleen silkkaa kiukkua ja katkeruutta.

Mitä tahdoin, kun tarjosin apuani? Halusin auttaa. He olisivat selkeästi tarvinneet apua, jota minä en osannut tarjota. Toivottavasti minusta ei ole vanhemmiten katkera ja ahdistunut. Jos tulee, sanokaa se minulle ja pyytäkää ryhdistäytyä.

Ilon kautta!

 

pidgeon-28758

Kuka viritti ansan, Juuso Enala?

1 Comment

Olen maalannut itseni nurkkaan. Miten pääsen sieltä pois?

Olen työn sankari. Arvostan työn sankareita. Työ tarkoittaa minulle etäilyn sijasta läsnäoloa. Uskon vilpittömästi siihen, että työ on tehokkaampaa yhdessä kuin yksin tehtynä. Vihaan pätkäviikkoja. Ja varsinkin niihin yhdistettyjä vapaapäiviä. Ne katkaisevat hyvän työrytmin. Arkipyhiin yhdistetyt ylityövapaat tuntuvat kohtelevan työntekijöitä epätasapuolisesti. Toisille tuntuu aina kertyvän enemmän.

Vapun jälkeinen perjantai on ihan tavallinen työpäivä. Mutta juuri huomenna minulla olisi  poikkeuksellisesti töitä, jotka pystyisin tekemään tehokkaammin etänä. Ei tarvitse olla ennustaja tietääkseen, että toimistolla työni keskeytyy lukemattomia kertoja ja fokus katoaa. Elän harhaoppieni mukaan ja menen huomennakin toimistolle tekemään työtä tehottomasti. Olen läsnä, koska toivon sitä muiltakin. Illalla jurppii, koska en ole saanut tehtyä toimistolla  töitä, jotka olisin ehtinyt tehdä kotikonttorilla.

Miten oppisin luottamaan ihmisten kykyyn arvioida, mikä on tehokkainta heille ja yritykselle? Koska opin luottamaan heihin? Ennen muita minun pitäisi oppia luottamaan itseeni. Luottamus ja armeliaisuus. Olkoon ne keskeiset kehityskohteeni.