Kolme viisasta miestä ja yrittäjä

No Comments

Professorit Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti Pohjola ovat kiistatta hyvin älykkäitä miehiä. Olen joskus päässyt keskustelemaan kahden kesken Holmströmin kanssa ja hänestä huokuva intelligentsia ja herkeämätön kiinnostuksensa myös keskustelukumppanin näkemyksiin teki unohtumattoman vaikutuksen. Talousneuvoston olisi kannattanut ottaa raportin kirjoittamiseen mukaan kuitenkin ainakin yksi viisas nainen. Missä on Leena Mörttinen?

Herrat professorit antavat Suomelle tiukat ohjeet tulevaisuuden elinvoiman varmistamiseksi. Lääkkeet ovat tuttuja: terveydenhuollon ja eläkejärjestelmän perinpohjainen puljaaminen, koulutusjärjestelmän uudistaminen, työntekijöiden liikkuvuuden helpottaminen ja halvemmat asunnot pääkaupunkiseudulle. Ja sitten tähtenä kuusessa uusin mantra: kasvuyritysten tukeminen.

Rakastan kasvuyrittäjyyttä. Perheen kuopukset saavat herttaisina aina ansaitsemansa huomion. Ja sitten esikoiset. Suuryritykset, jotka pyörittävät selkärankaseminaarejaan elinkeinoministerin suojeluksessa. Mutta kuka huomaa perheen lapsista keskimmäisen: kymmenet tuhannet suomalaiset pk-yritykset?

Hyväntekeväisyydellä on helppo kerätä lahjoituksia lapsille ja vanhuksillekin. Mutta kuka muistaa elämänsä ruuhkavuosia eläviä keski-ikäisiä? Heitä, jotka maan hiljaisina pitävät talouselämän pyörät pyörimässä. Yrittäjiä, jotka työntekijöittensä eduksi tinkivät omastaan. Yrityksiä, jotka ovat ikuisia nettomaksajia. Suomalaiset pk-yritykset eivät saa olla raportinkirjoittajille, tulevaisuudentutkijoille ja poliitikoille saavutettu etu, vaan keskeinen painopistealue, jonka kilpailukyky on turvattava.

gr149

Luottamuspula

No Comments

Pirkko Ruohonen-Lerner (♀) avasi suunsa. Ja kun persu puhuu, paskaa tuppaa tulemaan. Ruohonen-Lernerin uusin one-lineri on eeppistä materiaalia:

“Kannattaa mieluummin palkata nuoria miehiä kuin nuoria naisia.”

On melkoinen jytky mahduttaa yhden väitteen lauseeseen kaksi virhettä. Ensinnäkään sukupuoli ei määrittele ammatillista pätevyyttä. Sitä ei tee myöskään ikä.

Ruohonen-Lerner on muutamassa vuodessa menettänyt äitiyslomalle naisavustajiaan eivätkä sijaisetkaan ole viihtyneet. Kansanedustaja valittaa luottamuspulaa. Kai edustajankammiossakin on peili. Katso kuvastimeen, persu: Luottamuspulan kohde löytynee sieltä.

Suomi ei käänny nousuun populistisella persuiluilla vaan rohkealle etunojalla. En ole kansanedustaja, olen mainosmies. Editoinkin Ruohonen-Lernerin lauseen voittavaan muotoon:

“Kannattaa mieluummin palkata nuoria miehiä kuin nuoria naisia.”

Olen tainnut palkata muutaman kymmenen ihmistä Persu-Pirkkoa enemmän. Joukossa on ollut monia työsopimuksen allekirjoituksen jälkeen uusia veronmaksajia synnyttäneitä nuoria naisia. He ovat tulleet äitiyslomaltaan takaisin emmekä ole kokeneet luottamuspulaa puolin emmekä toisin. Toisaalta nuorten äitien perspektiivi laajenee. Kun hoitaa lasta kotona, sellaista ei jaksa ehkä katsella esinaisenaan, Pirkko.

Oligarkki vai kepponen?

No Comments

Olen seurannut sivusilmällä humanitaarisesti paheksuttavia Sotshin talvikarnevaaleja. Kisat ovat maksaneet 33 miljardia euroa, mutta budjetista ei kuulemma ole riittänyt palkkarahoja rakennusmiehille. Pompöösit kisajärjestelyt eivät ole omiaan ajamaan olympialaisten tarkoitusta kansakuntia yhdistävänä tapahtumana.

***
Tabuja on maailmassa vuosi vuodelta vähemmän. Suomessa olympiauimari tuli tyylikkäästi kaapista ja homovapaassa Sotsissakin bailataan gay-klubeilla kannat katossa. Mutta miten sujuu oligarkeilta homodisko?

***

Miten määritellään urheilu? Onko esimerkiksi curling-urheilua? Minun mielestäni ei ole. Kyllä urheilussa nyt pitää edes hiki tulla. Suomen kielen sana urheilu perustuu joko adjektiiviin urhea tai tämän kantasanaan urho. Olympialaisissa on curlingin lisäksi monta lajia, joissa ei tarvita urheutta.

***

Maailma muuttuu. Kun trendikäs lumilautailu houkuttelee pariinsa potentiaaliset maastohiihtäjät, on ymmärrettävää, että urheiluperhettä laajennetaan. Suomessa vuoden urheilijaksi valitaan silti varmasti vielä 2050-luvullakin vuoden vähiten huono keihäänheittäjä. Norjassa urheilutoimittajat äänestivät vuoden urheilijaksi Magnus Carlsenin. Hän on tuore shakin maailmanmestari.

 

978x

Anttila, flexi ja kotiinsaapumisaika

No Comments

Kesko sulkee joka kolmannen 30 Anttilastaan. Oletan, että surijoiden joukko on maltillinen. Tragikoomista case Anttilassa on se, että yritys, joka aloitti toimintansa postimyynnin edelläkävijänä, ajaa päin seinää nyt, kun postimyynti on syntynyt uudelleen verkossa.

Kehitys kehittyy muuallakin kuin verkkokaupassa. Ennen koiria talutettiin määrätyn mittaisessa hihnassa. Lyhyessä hihnassa taluttaminen koettiin varmasti koirien vapautta rajoittavaksi. Nyt eläimet sinkoilevat 7-8 metriin venyvissä kelataluttimissa. Juoksulenkillä kohdatun flexi-viidakon ohittaminen on joskus todellinen extreme-laji.

Varsinkin kun koirankusettajilla on pakonomainen tarve puhua kännykässä. Jos olisin koira, hakisin isännistäni ja emännistäni eroa. He kiinnittävät enemmän huomiota tyhjänpäiväiseen pälättämiseen kuin lemmikkiinsä. Kolme koiraa, kolme flexiä ja äläpuhelin: 2010-luvun multitaskingia. Onko olemassa kusetus-äppiä?

En ole virheetön itsekään. Olen koukussa navigaattoriin. Autossa naputtelen naviin aina kotiosoitteenikin. Löydän toistaiseksi perille ilman ohjeitakin, mutta jotenkin koen tarpeelliseksi nähdä näytöltä, montako minuuttia on arvioituun kotiinsaapumisaikaan. Myöskin kulloinenkin korkeuteni merenpinnasta on osoittautunut todella tärkeäksi tiedoksi.

 

Näyttökuva 2014-02-08 kohteessa 16.38.43

Elämä ei aina ole parasta huumetta

No Comments

Philip Seymour Hoffman kuoli viikonloppuna heroiinin yliannostukseen. Suomessa lahjakkuus tapetaan viinalla, isossa maailmassa huumeilla. Huumeet vievät nopeammin. Jää kauniimpi ruumis. Hoffmanin edeltäjät Heath Ledger ja River Phoenix olivat tavattoman kauniita kuollessaan.

En yhtään ihmettele supertähtien huumeidenkäyttöä. Taiteen tekeminen on heille intohimo. Työtä tehdessään he paljastavansa itsensä muiden arvostelulle. Heidän uransa on yhtä hyvä kuin viimeinen työ. Jos se on huono, se saattaa jäädä viimeiseksi. Päihteet antavat mahdollisuuden unohtaa.

Sosiaalinen media auttaa ymmärtämään taiteilijoiden painetta. Yksikin väärä postaus, lausunto tai tyylimoka voi altistaa miltei kenet tahansa kohtuuttomalle vihapuheelle. En olisi niinkään huolissani yhteiskunnan taloudellisesta eriarvoistumisesta kuin sosiaalisesta. Vahvat pitävät ääntä, heikot vaikenevat. Vihaajat vihaavat.

Olen vahva: Kerron pyytämättäkin, mitä minulle kuuluu. Ja kysyn usein muidenkin kuulumisia. Harvemmin maltan kuunnella vastauksia. Usein taidan tohkeissani puhua vastausten päälle.

Taisteluni ja Huntingtonin tauti

No Comments

80-luvun alussa järkyttävällä Ulvilan-Kullaan peruskoulun yläasteella vastakkainasettelun aika ei ollut ohi. Oli punkkarit, fiftarit ja kuulemma muutama vapaana radikaalina sinkoillut hile.

Crazy Cavan villitsi fiftarit tanssilava Valtatie 2:lla Harjavallassa. Vai oliko se sittenkin Lallintalo? Appendixin laulaja Olli Lindholm purki pahaa oloaan Friitalan peltitalolla. Se oli  aikaa, jolloin Lindholm ei vielä saarnannut. Jos olisi ollut ikää, olisi päässyt kuulemaan Lips Incin Funky Townia Porin parhaaseen diskoon St. Peterspubiin. Olin ujo poika, kuuntelin uutta musiikkia Radio Luxemburgista iltayhdeksän jälkeen.

Kaikki musiikki oli ihan ok. Nuoruuden jälkeenkään yksikään artisti ei ole mielessäni noussut muita tärkeämmäksi. Mitä nyt Portishead sopii tietynlaiseen tunnelmaan. Silta-sarjan tunnari Hollow Talk pyrkii ajamaan saman asian.

Musiikki ei eroa elokuvista. En muista yhtään minuun vaikutusta tehnyttä elokuvaa. Ihan oikeasti. Katson ylipäätään elokuvia hyvin harvoin. Revolutionary Road. Pidinkö siitä kirjana vai leffana? Sitten se ruotsalainen Tillsammans. Siinä oli joku höpsö loppukohtaus. Olikohan se Lukas Moodyssonin ohjaama? Hänen runokirjansa oli mielenkiintoista tajunnanvirtaa.

Kirjoitettu teksti sen sijaan puhuttelee minua. Koska tekstistä on riisuttu ääni ja kuva, saan rakentaa tarinan mieleisekseni. Uppoudun tekstiin monesti itseänikin pelottavan syvälle. Eikä kyse ole vain proosasta, myös lehtijuttu saattaa imeä minut mukaansa. Eilen Kuukausiliitteessä oli Anu Nousiaisen upeasti toimittama tarina perinnöllistä Huntingtonin tautia kantavasta, minulle täysin tuntemattomasta turkulaisesta Ristolaisen perheestä.

Vaikka Ristolaisten tarinaan ei ollut kirjoitettu onnellista loppua, näin siinä sellaisen.

Onkohan Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan filmatisointioikeudet myyty jollekin? Ihan sama. En katso kuitenkaan. Olen jo nähnyt sen kaiken.

 

scsy1st6

 

 

 

 

 

Kuoleva kanta

No Comments

Kävin tänään Turun Skanssin K-raudassa. Jo ennalta tiesin, että se ei tulisi olemaan miellyttävä käynti. Kauppa on niin valtavan kokoinen, että siellä liikennöidäkseen tarvitsisi golf-kärryn. Jalat eivät tahdo kantaa pääovelta hallin keskivaiheilla sijaitsevalle ruuviosastolle.

Tarvitsin vain kymmenisen 12 mm:n puuruuvia. Ruuviosasto on parisataa metriä sisäänkäynniltä. Satojen ruuvivaihtoehtojen joukosta ei löydy ristipääkantaisia. Ahdistus alkaa vallata mielessäni alaa. Happi alkaa loppua. Paniikkihäiriön ensioireet.  Samassa ihme tapahtuu ja kohtaan spontaanisti myyjän. Hän on valmis palvelemaan heti.

MINÄ: ”Onko näitä 12 millin ruuveja ristipääkantaisina?”

HÄN: ”Ristipää on kuoleva kanta. Kyllä nämä ovat kaikki nykyään torxeja.”

Valitsen tusinan torx-kantaisia ruuveja ja lähden siirtymään jalat maitohapoilla kaupan työkalukortteliin torx-väännintä valitsemaan. Hyllyvälin 9-4 piikeistä löydän 15 hyllymetriä ristipääruuvimeisseleitä. Mitä niillä on tarkoitus ruuvata? Voiko ne maksaa markoilla?

 

torx