Vastavalo

No Comments

Olin iltapäivällä lenkillä. Pakkasta reilut kymmenen astetta, maa kevyesti lumesta valkoinen, häikäisevä auringonpaiste. Juoksin kuin kauris. Askel ja mieli olivat kevyet.

Tulin kotiin parta huurussa. Ymmärsin heti mahdollisuuden oivalliselle meitsielle. Mutta. Kännykästä oli viikonlopun kunniaksi virta pois ja pädistä akku tyhjänä.

Huura suli ennen kuin ehdin virittää tarvittavat elämyksenjakolaitteet. Nyt joudutte vain kuvittelemaan kaiken. Minulla oli päässäni uusi H&M:ltä hankittu keltainen pipo. Hymyilin.

Koska iltapäiväisestä elämyksestä ei ole kuvallista dokumentaatiota, epäilen itsekin, onko se edes todellinen. Sääennuste lupaa huomiseksi hyvää. Rima tippui kerran. Yritän uudelleen.

Billy Smart. Nevahööd.

No Comments

Kun olin nuori joskus kampakeraamisella kaudella, joulun ja uuden vuoden ohjelma oli selvä: Mustavalko-vastaanottimista katsottiin tapaninpäivänä Billy Smartin joulusirkus ja vuoden ensimmäisenä päivänä Wienin filharmonikkojen konsertin jälkeen Keski-Euroopan mäkiviikon Garmisch-Partenkirchenin osakilpailu. Näitä kohokohtia varten televisio avattiin, missä milloin olimmekin. Isoäidin luonakin ruokailu ajoitettiin niin, etteivät nämä odotetut ohjelmat menneet sivu suun.

O tempora, o mores.

Nykynuorille sirkus ja mäenlasku ovat nevahööd. Se ei ole nuorten vika. Televisioitu sirkus tuntuu vauhdikkaimmillaankin muistuttavan nopeaan kuvakerrontaan tottuneita sukupolvia pysähtyneisyyden ajasta. Mäenlasku on kätketty visusti maksukanaville. Miljoonayleisöt ovat laskeneet murto-osiin. Uutta fanikuntaa ei marginaalissa enää synny. Tyhjille kotikatsomoille ei löydy rahakkaita sponsoreita. Laji kuolee vääjäämättömästi.

Omassa viestinnässäni olen pyrkinyt välttämään marginaaliin katoamisen vaaran. Minuun voi törmätä monessa: kirjoitan blogia ja kolumneja, kommentoin sosiaalisessa ja pertsamediassa, kannan vastuuta luottamustehtävissä. En siloittele näkemyksiäni vaan jätän niihin karheutta. Voi olla, että suorasukaisuuteni karkottaa osan potentiaalisista yhteistyökumppaneista. Miksi edes yrittäisin miellyttää kaikkia? En voi palvella kuin murto-osaa.

Tänään sain kolme tarjouspyyntöä. Yksi oli lukenut Yrittäjälehden kolumnini ja saanut sysäyksen yhteydenottoon siitä. Toisen kanssa olimme tavanneet koulutusristeilyllä, jossa olin puhujana. Kolmanteen olin törmännyt sosiaalisessa mediassa yhteisen ystävän kautta. Tämä on syy, miksi suosittelen aina omille asiakkaillenikin monimediavalintaa – ja aktiivisuutta. Yritykset saisivat ottaa oppia vaikka Tuomas Enbuskesta ja Ville Tolvasesta. Ja sanomattakin selvää – minusta;)

 

3418526980

 

 

Selkärankaseminaari

No Comments

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori haastoi suomalaisten suuryritysten johtajat keskusteluun teollisuuden tulevaisuudesta.

Hyvä yritys.

Tänään järjestetyssä Selkäranka-seminaarissa toistensa selkää raapivat 50 suurimman teollisuusyrityksen johtajat. En ole suuryrityksiä vastaan. Päinvastoin. Mutta olen tietoinen siitä, että 80 % uusista työpaikoista Suomessa syntyy pk-yrityksiin. Minne syntyvät uudet työpaikat, siellä syntyvät myös uudet innovaatiot. Innovaatiot tuottavat tulevaisuuden hyvinvointia.

Ministeri pysyy mukavuusalueellaan keskustellessaan suuryritysten kanssa. Jos hän ottaisi rohkean etukenon, hän kutsuisi samaan pöytään 50 start-upia ja kasvuyrittäjää. Optioitaan varmistelevien pörssiyritysjohtajien sijasta hän kuuntelisi maailmaa muuttavien opiskelijoiden ääntä. Selkäranka ei suorene saavutetuista eduista kiinni pitämällä. Huonoa ryhtiä ei kannata korjata. Se pitää rakentaa alusta alkaen uudelleen.

Katse nuoriin ja pk-yrityksiin päin. Katse eteenpäin, herra ministeri!

Suomen kaunein koti

No Comments

Viime viikolla vastasin Helsingin Sanomien luokkakoneeseen. Eilen katsoin Maikkarilta Suomen kaunein koti –kilpailun  äänestystulokset. Sama libretto, eri tulkinta.

Luokkakoneessa suomalaiset jaettiin kuuteen kategoriaan: eliittiin, asiantuntijoihin, kipuajiin, duunareihin, leipätyöläisiin ja vähäosaisiin. Testillä oli mahdollisuus rapsutella itseään. Jos luokka oli väärä, vastausta saattoi muuttaa.

Väittäisin, että kauneimpien kotien kilpailijoista valtaosa oli asiantuntijoita tai kipuajia. Kodin sisustaminen on heille elämäntapa. Suomalaiset kodit onnistuttiin jakamaan kuuden sijasta peräti kymmeneen eri luokkaan. Oli puutaloja ja kivitaloja, lofteja ja kansakouluja, rintamamiestaloja ja kartanoja.

Seurasin ohjelmaa kursorisesti. Ei ollut vaikea ennustaa finaalin menestyjiä. Voittaja valittiin yleisöäänestyksellä. Se rajaa pois menestyjien joukosta liian elitistiset, pelkistetyt ja arkkitehtuuriset kodit. Kisassa äänestettiin keskivertoihmisen kokoista unelmaa. Äänestystulos oli oikea. Keskimäärin olemme keskivertoja.

Työskennellessäni 90-luvulla Taucher Young & Rubicamilla, henkilökunnalle jaettiin Sininen kirja, jossa porauduttiin ihmismielen syövereihin. Yksi opetuksista jäi erityisesti mieleeni:

”Vaikka itse luet iltaisin italialaisia sisustuslehtiä, mainontaa suunnitellessa kannattaa muistaa, että kaksi miljoonaa ihmistä katsoo tangomarkkinoita.”

Kyllä kansa tietää. Heidän kotinsa ovat kauniita.

 

mattoraitaa

Kermaperseitten vinoutunut maailmankuva

No Comments

Olin eilen Café Artissa kaverin kanssa kahvilla. En välttänyt kuulemasta naapuripöydässä kahden nuoren äidin ilmoille päästämiä aivotuhnuja. Keskustelu meni jotenkin näin:

Ä1: Näin eilen Jennan (nimi muutettu). Se oli ihan päreinä.

Ä2: Miks?

Ä1: Se oli hakenut eilen Mosesia tarhasta  ja poika oli hyppinyt pihalla lätäkössä kavereitten kanssa, vaikka hoitaja oli ihan vieressä.

Ä2: Eik Mossella ollu kuravaatteita?

Ä1: Oli, mut Henkka (nimi muutettu) oli valinnut Jennan uuteen Bemariin valkoiset nahkapenkit. Menishän ne kurassa ihan pilalle. Ei niillä ollut tarhassa antaa edes pyyheliina suojaksi.

Ä2: Kaupungin tarhoissa on just tollaista. Yksityisestä kannattaa kyllä maksaa enemmän.

En pystynyt kuunnella pidempään. Vaihdoin pöytää ja jätin äidit keskenään ryystämään soijamacchiatojaan.

Sanon sen nyt, mitä olisi pitänyt sanoa eilen rouville kasvotusten. Moses on Moses. Nahkapenkki on nahkapenkki. Ja lapsen työ on pomppia lätäköissä.

 

Muddy Pudle

 

 

Ei tainnut Fredrika tietää

No Comments

Olen aina ollut iltauninen. Eilenkin olin jo unten mailla hyvissä ajoin ennen puolta yhtätoista. Heräsin kuitenkin puolen tunnin unien jälkeen kantavasta äänestään tunnetun esikoisemme epäuskoiseen huutoon: ”Alva, sä oot syönyt mun ruuneperin!”

Pikkuveli oli tullut puntilta ja haukannut keittiön pöydällä vapaana lilluneen isoveljelle varatun leivonnaisen. Ei tainnut Fredrika tietää runoilijamiehelleen 1850-luvulla makeita leipoessaan, että resepti aiheuttaisi teinien välistä vihapuhetta vuonna 2014.

Vaan ei löydy kaupoista täydellistä torttua. Perheleipureiden ruuneperi on kiitettävä, mutta täysi kymppi ei ole sekään. Kaipaisin hieman jämerämmän rakenteen ja mausteisemman jälkimaun. Huomenna on Runeberg-talkoot.

En ymmärrä leipomisesta mitään, mutta googlasin potentiaalisia reseptejä ja valitsin houkuttelevimman. Siinä on 18 ainesosaa. Miten kukaan voi osata kehittää leivonnaisen, jossa on 18 eri komponenttia? Oli miten oli, tiedän, että itse leipomani tortut ovat sesongin parhaat. Ne ovat taatusti parhaat koskaan tekemistäni.

 

394873_10151264064007675_791024514_n

 

 

Musta tuntuu

No Comments

Kuukauden yhtäjaksoinen pimeys ja sade. Ajoin tänään kotiin Helsingistä armottomassa vesisuhjussa. Se ei tuntunut taukoavan edes pari kilometriä pitkässä Karnaisen tunnelissa. Radiossa alkaa soida Pharrell Williamsin Happy. Kaiken synkkyyden keskellä en voi olla nauramatta yksin ääneeni ajatusta, miten kaukana syntysijoistaan kappale soi.

Suomalaisessa mielenmaisemassani tällaisina päivinä paljon paremman kaiun saisi Mikko Kuustonen hieno, Maaritille tekemä sanoitus Jos tahdot tietää:

 

Kasvoin kiinni kiviseen maahan

Mustaan multaan ja lumeen

Tunnistan kasvot meren ja jään

Tavoitan hetkeksi tuulen

 

Minä tunnen totisen katseen

Totisen sielun ja sen hymyn

Kun polttaa ikävä ja kaipuu on mennä

Ja palaa ikävä jäädä

 

Radion musiikkitoimittaja on kuitenkin päättänyt puolestani. Joudun kuuntelemaan Maaritin sijasta kohtuuttoman kaukana kotiauringostaan laulavaa Pharrell Williamsia. Yhtäkkiä tunnen päällekäyvää haikeutta. Miksi synkkyyden keskellä tänäänkin pukeuduin mustaan ja harmaaseen? Miksi haikailen melankolista musiikkia? Miksi haluan mustasta vieläkin mustempaa?

Joskus lapsena, kun oli kova jano, halusin odottaa vielä hetken ennen juomista. Mitä isompi jano, sitä paremmalta juoma maistui.

 

Jos tahdot tietää mitä on pimeä

Asu luonani lokakuu

Jos tahdot nähdä mitä on valo

Pysy luonani kesään

 

WP_20140108_001

Toim.huom.

1 Comment

Radiouutiset kertoivat median yt-neuvotelleen vuoden kuluessa tuhat toimittajaa työttömäksi. Tänään kortensa kekoon kantoi Sanoma. Päivän luku oli 37. Journalistiliiton edustajan mukaan lääke irtisanomiskierteeseen olisi printtilehtien arvonlisäveron alentaminen ja verkkomediatuotannon tukeminen – jollakin tapaa.

Uskoisin, että toimittajien kohdalla rakennemuutos on verrattain hyvin hallinnassa. Toimittajien tarve ei yhteiskunnassamme katoa minnekään. Päinvastoin. Paikallaan polkevan valtamedian hidasliikkeisyyteen tuskastuneena yritykset alkavat hallita itse omia medioitaan. Samaan aikaan toisaalla toimittajat pyrkivät muuttumaan itse mediataloista riippumattomiksi henkilöbrändeiksi.

stop_press_4_webToimittajilla on ainutlaatuinen mahdollisuus hyödyntää ammattitaitoaan uudessa viitehyksessä. Onko Journalistiliitto lopultakaan huolissaan toimittajien työllisyydestä vai oman jäsenmääränsä rapautumi- sesta?  Mututuntumalta veikkaisin, että varsin moni irtisanottu toimittaja löytää vihreän oksan liitoista piittaamattomana yrittäjänä.

Se on hyvä. Näihin pienyrityksiin työllistyy moni entinen toimittaja. 80 % uusista työpaikoista Suomessa syntyy pk-alalle. Millä lihaksilla media-ala olisi tässä poikkeus?

Parempi joukkue

No Comments

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkojoukkue voitti eilen illalla maailmanmestaruuden. Finaalissa kukistui kultajuhlatkin jo ennakolta kotikenttäedun voimaannuttamana suunnitellut Ruotsi.

”Perkele”, otsikoivat ruotsalaislehdet.

”Olimme parempi joukkue”, inisivät pelaajat hopeamitali kaulassaan.

”Paskan marjat”, sanon minä.

Jääkiekko on yksinkertainen laji. Se joukkue voittaa, jolla on enemmän tehtyjä maaleja peliajan päättyessä. Olisipa työelämä yhtä yksinkertaista.

Osallistumme vuosittain lukemattomia kertoja tarjouskilpailuihin. Joskus voitamme. Joskus emme. Häviöstä kuultuamme olemme kuitenkin aina sitä mieltä, että huonompi voitti. Se on luonnollista. Mainosalalla valintaan vaikuttavat pitkälti tunteet. Tulokset ovat mitattavissa vasta jälkikäteen. Olisimme väärällä alalla, mikäli emme uskoisi oman ratkaisumme hyödyttävän potentiaalista asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla.

Häviö on usein voitto. Siitä pitää ottaa opiksi: Mikä kilpailijamme ehdotuksessa vakuutti asiakkaan? Mitä meiltä jäi huomaamatta? Joku ruotsalaispelaajista sanoi tappion jälkeen, että Suomi pelasi kuin 30-luvulla. Mitä vikaa siinä on? Onko ruotsalaisten pelitapa muita parempi, jos se johtaa tappioon?

Omia tarjouksia tehdessäkin kannattaa monesti puntaroida sitä, tekevätkö uudet mediat, tekniikat ja tyylit itsessään autuaiksi. Eivät tee. Sisältö on kuningas. Niin työssä kuin pelikentällä.

 

1288639507146

KUVA ALEXANDER DEMIANCHUK

Elämän tarkoitus

No Comments

Parikymmentä vuotta sitten espoolaiset alakoululaiset lähettivät tunnetuille suomalaisille älyköille yhden ainoan kysymyksen: Mikä on elämän tarkoitus?

Erik Allardtin vastaus oli aikaansa edellä. Hän pystyi ennustamaan vastauksessaan sosiaalisen median mekanismit.

“Elämän tarkoituksen etsiminen on tärkeämpää kuin sen löytäminen. Liian usein käy niin, että elämänsä tarkoituksen löytänyt ryhtyy tyrkyttämään sitä muille. Sen sijaan etsiminen on hauskaa ja jännittävää. Paljon ilo ja onnea etsintätyössä.”

Sosiaalisessa mediassa yllättävän moni tuntuu löytäneen elämänsä tarkoituksen. Niin määrätietoisesti he jakavat omaa löydöstään. Joillekin elämän tarkoitus on indie-musiikki, jollekin jooga, toiselle ruuanlaitto. Yllättävän monelle ainoa tarkoitus elää on odottaa skumppapullon avaamista.

En ole muita parempi. Vaikka olen huomannut katkeruuden herättävän somessa eniten myötäelämistä, kait valtaosa postauksistani ja/tai tviiteistäni on sellaisia, joilla tavoittelen henkilökuvaani happamen sijasta makeaa kuorrutusta. Ei se johdu siitä, että haluaisin vääristellä totuutta. Koen oikeasti olevani sellainen. Kun minulla on kotisohvalta, näppäimistön takaa rauha julkaista omia ajatuksia yksisuuntaisesti, koen voivani olla oma itseni.

Arno Kotro kirjoitti viikko sitten Hesarin kolumnissaan terävänäköisesti:
“Päiväkirjaa kirjoitetaan, kun on huono olo. Valokuvia otetaan, kun on hyvä olo.”

Onko elämän uusi tarkoitus jakaa hyvä olo ja pitää sisällään paha? Toivottavasti ei.

Kukaan ei koskaan kritisoi sitä, että jos seuraa kaltaistani esimerkiksi FourSquaressa, tunnun olevan enemmän matkoilla kuin kotimaassa. Se ei todellakaan pidä paikkaansa. Matkakokemusten jakaminen on jotenkin hyväksyttyä ja sosiaalisesti korrektia. Viime viikolla yksi ystävistä vinoili minulle siitä, että jaan liikuntasuoritukseni HeiaHeia!:n kautta myös sosiaalisessa mediassa. Hänen mielestään kiinnostavampaa olisi seurata KnullaKnullaa, jossa raportoisin yhdyntäasennoista ja –tiheydestä. Ehdotus oli luonnollisesti provokatiivinen, mutta herättävä. Sosiaalisen median tarkoitus ei ole kahdenvälisten asioiden ruotiminen. Niiden hoitaminen on elämän tarkoitus.

 

meaning-of-life-37

Newer Entries