Joulukuusi

No Comments

Perheessämme ei ole tapana ostaa joulu- tai syntymäpäivälahjoja.  Ei niitä toisaalta kukaan ole erityisemmin toivonutkaan. Joskus teemme pieniä poikkeuksia. Kuten tänään. Hankin koko perheelle yhteisen lahjan. Se on pitkä viikonloppu välipäivinä.

Joskus meitä oli vain kaksi. 18 vuotta meitä on ollut neljä. Viimeisen vuoden kuusi. Ensimmäiset aviovuodet totuttelimme toisiimme. Sitten lapsiimme. Nyt saamme tutustua heidän tyttöystäviinsä. Serranon perheemme on kasvanut. Viisikko saa haastajan kuusikostamme.

Tuntuu jo ennakkoon kohtuuttomalta, että talo on koko ajan täydempi elämää, kunnes se hiljenee radikaalisti lasten muuttaessa omilleen. Eipä silti. Olen varma, että kun show näyttää loppuneen, saamme nauttia encoresta – ilman sen suurempia maanitteluja.

Niin makaa kuin petaa;)

 

Näyttökuva 2013-11-30 kohteessa 19.16.33

 

 

 

Ei voinut Sepi Kumpulainen aavistaa

No Comments

Kalevankadun laulava talonmies Sepi Kumpulainen villitsi ansaitusti Suomen vuonna 1991. Elimme jälkiteollisen ja pre-digitaalisen ajan murrosta. Hittibiisi Armotonta menoa kiteytti ajan kuvan. Tänään sanoitus kuuluisi toisin: Armotonta somea.

Näinä päivinä Kallion kaupunginosassa, Uudenmaan maakunnassa, Jussi Pajusen ollessa pormestarina, oli tapahtunut polkupyörän ja katumaasturin kohtaaminen. Se ei ollut mennyt ihan smoothisti. Vammat olivat onneksi vain henkisiä. Mutta niistä kerrottiin viljalti sosiaalisessa mediassa. Katumaasturin tummahipiäisen omistajan veren kerrottiin kuohahtaneen, kun hän oli uskaltautunut peltikuoren suojasta lyömään suojatonta pyöräilijää. Tapaus levisi nopeasti ja minäkin kaukana lännessä kuulin ensi kertaa autoilijan ravintolasta. Koko liiketoiminta leimattiin omistajan väitetyn rikkeen vuoksi paskaksi. Boikotti julistettiin!

Totuushan saattaa olla eri kuin se, mitä sosiaalisessa mediassa välittyy. Törmäys lienee tosiasia, mutta syy on epäselvä. Vaikka pahempaa ei käynyt, syyllinen piti löytää. Ja kun se oli löydetty, suoritettiin sosiaalisen median asettamassa tuomioistuimessa lynkkaus. Puolustuksen puheenvuoro oli tarpeeton. Anteeksipyyntö kaikui kuuroille korville. Yleinen mielipide vyöryi ja eriävät mielipieeet jäivät tsunamin alle. Empatiapisteet jaettiin jo tapahtuman kuvauksessa. Tapahtumapaikka: Kallio. Osapuolet: katumaasturi ja polkupyöräilijä. Mausteena piiloteltu rasismikortti: autoilija oli maahanmuuttaja.

En tunne tapausta ollenkaan. En voi olla kummankaan osapuolen puolella, en kumpaakaan vastaan. Mutta sen tiedän, että sosiaalisessa mediassakin tulisi pysytellä oikeuden ja faktojen puolella, populismia vastaan. Vaikka se hetkittäisen vallantunteen huumassa joskus tuntuisi vaikealta.

En tiedä, mistä puhun

No Comments

Olen ihmisenä vajavainen. En tiedä, mistä puhun. Siksi en ota kantaa Cheekin stadionkonserttiin. Sanon vain kulttuurikentän tiedostavalta puolelta nousseille Jaren ladun aktiivihiekottajille, että hajotkaa seurojentalokeikoillanne puolityhjien katsomoiden edessä.

Kyllä minuakin Bollinger närästää, mutta ihailen yrittämisen rohkeutta niin paljon, että se neutraloi mahahapot ennen kuin niistä muodostuu hapan postaus.

****

En jaksa enää ottaa kantaa edes Talvivaaraan. Katastrofiyhtiö on hakeutunut velkasaneeraukseen. Laki ei näytä olevan kaikille sama. Kun Talvivaara ei saanut määräaikaan mennessä vaadittua määrää saneerauksen puoltajia, käräjäoikeus ystävällisesti jatkoi määräaikaa.

Jatkossa Talvivaaran kaltaisille Molokin kidoille pitäisi perustamiskirjaan liittää hoitotestamentti. Kun yhtiö on aivokuollut, elimet jakoon ja piuhat irti.

****

En jaksaisi kirjoittaa edes Posti- ja logistiikka-alan Unionista. Se uhkaa työtaistelulla juuri joulun alla. Sadattuhannet joulupaketit ja kymmenet miljoonat joulukortit uhkaavat jäädä jakamatta. Ne ovat monelle vastaanottajalleen vuoden kohokohta. Lakko on uusi Nokia.

Itellan henkilökunnan kannattaakin keskittyä palvelun parantamisen sijasta työtaisteluihin. Englantilaisesta verkkokaupasta paketti tulee Turkuun puolet nopeammin kuin Helsingistä.

 

i_joulu_enkeli

 

 

Syksyn mahtava kirjaextra!

No Comments

Nyt ahistaa. Puran ahdistustani lepopäivän kunniaksi sandwich-postauksella. Ensin plussat, sitten miinukset. Loppuun vielä plussa.

 

+

Olen 48 ½ -vuotias, mutta ikänäkö ei vielä vaivaa. Lenkin jälkeen saatoin lukea Ilta-Sanomien pertsakäyttöliittymää saunassa.

 

Ilta-Sanomat oli arvioinut syksyn uutuuskirjoja. Hyvä. Mutta konsepti oli überahdistava. Kirjoille annettiin plussia ja miinuksia kuin 90-luvun seuramatkaesitteiden kohdekuvauksissa. Suosikkini oli Maggie O´Farrelin romaanin Käsi jota kerran pitelin arvostelu:

+ Haikea tarina rakkaudesta, kuolemasta ja katkeruudesta

– Kiitetyn kirjailijan toistaiseksi ainoa suomennos.

 

+

Sitten kun ikänäkö iskee, Tiimarille on luultavasti keksitty korvaaja. Ostan sieltä itselleni halvat saunalukulasi. Rillit huurussa voin sitten lukea O´Farrellin toisen suomennoksen.

 

miesten-lukulasit

Tunteiden kohtaaminen

No Comments

Olen perheen pää. Olenhan mies. Harmikseni miehiä perheessämme on kolme neljästä. Onneksi poikien tyttöystävät alkavat etabloitua ja neutraloivat vinksahtanutta kokonaiskuvaa.

En minä mitään tiedä. Luulen tietäväni. En minä mitään ole. Luulen olevani. Kolmen miehen perheessä äiti on kuningatar. Hän on paikkansa ansainnut. Mutta ei käy kateeksi häntäkään.

Olen pienestä pitäen selittänyt lapsilleni, että en ole vihainen. Olen vain eri mieltä. Ilmaisen mielipiteeni painokkaasti. Ääneni kohoa falsettiin ja käteni viuhtovat. Teatterimaailma on menettänyt minussa potentiaalisen dramaturgin.

Riikassa sortui supermarketin katto. Osanottoni tragedian uhreille. Latvian presidentti Andris Berzins sanoi, että kyse ei ole onnettomuudesta vaan massamurhasta. Kunnioitan sanomattomasti ihmistä, joka uskaltaa näyttää tunteensa.

Kun piispa Eero Huovinen itki televisiossa Thaimaan tsunamin mielettömyyttä, se toi takaisin uskoni kirkkoon instituutiona. Berzinsin purkaus vahvistaa uskoani politiikkaan. Jos pitäisi valita järjen ja tunteiden välillä, en joutuisi miettimään.

Omien tunteiden jakaminen lähipiiriin ei ole vaikeaa. Vaikeaa on kohdata ne itse. On vahvuutta tunnustaa heikkoutensa.

Epätodennäköisyyksien ketju

No Comments

Olen tunnettu. Jos en muusta niin puhelinkäyttäytymisestäni. Tai sen puutteesta. Kun puhelu alkaa, alan välittömästi lopettaa sitä. Yksi asiakkaani kertoi soittaneensa minulle seitsemän kerta peräkkäin pystyäkseen kertomaan asiansa. Vaikea väitettä on kiistääkään.

Käytökseni muuttuu koko ajan pahemmaksi. Muutama vuosi sitten löysin puhelimesta nappulan, mistä apparaatin saa äänettömäksi yhdellä painalluksella. Miksi sellainen olisi suunniteltu, jollei sitä haluttaisi käytettävän? Käytän sitä viljalti. Sovin itseni kanssa, että jos jollakulla on asiaa, hän jättää viestin. Kuuntelen ne kerran viikossa. Tekstarit ovat niin ysäriä.

Samaan aikaan toisaalla olen vanhenemassa. Vietin eilen iltaa yksi kotona. Vaimo oli firman pikkujouluissa, vanhempi poika sotaharjoituksessa ja nuorempi kavereittensa ja tyttöystävänsä kanssa kaupungilla. Etäisänä ja –aviomiehenä laitoin äänettömän kännykkäni yöpöydälle. On tärkeää tietää, että kalkkikivilattialla seivova yöpöytäni on Ligne Rosetin peltinen ja ontto Hide and Seek. Sen päällä värinäakku resonoi apokalyptisiin mittasuhteisiin ja herättää sitkeimmänkin nukkujan.

En vastaa koskaan tuntemattomiin numeroihin. En ainakaan keskellä yötä. Eilen todennäköisyydet muuttuivat epätodennäköisyyksiksi ja vastasin. Ryhmä ex-kollegojani soitti minulla baarista jostakin päin Helsinkiä. Yksi toisensa jälkeen se kysyivät, mitä minulle kuuluu. Sen puhelun jälkeen minulle kuului oikein hyvää. Kun puhelu loppui, painoin pään takaisin tyynyyn ja nukuin kuin tukki. En ollut edes herännyt sotapojan klo 05:33 lähettämään viestiin: ”Metsässä kaikki hyvin;)”

 

ligne-roset-table

End of an Era

No Comments

Muutin Turkuun opiskelemaan vuonna 1984. Olen asunut täällä miltei kolme vuosikymmentä. Sivistykseen taipuvaisena ihmisenä hankin itselleni jo opiskeluaikana lankapuhelimen ja tilasin paikallisen päivälehden.

Tapojeni orjana olin sitoutunut niihin molempiin tähän päivään asti. Lankapuhelin on taloudessamme täysin käyttämätön. Se soi kerran viikossa, mutta se on saanut olla, koska isovanhemmat muistavat numeron ulkoa. Luultavasti tuttu numero on käännettävissä kännykkään ilman fyysistä liittymääkin. Irtisanon liittymän maanantaina. Säästän siinäkin 120 euroa vuodessa.

Tänään lopetin Turun Sanomien kestotilauksen. Olen maksanut siitä 320 euroa vuodessa. Nyt säästän senkin rahan, eikä tarvitse kantaa lehteä lukemattomana paperinkeräykseen kuutena päivänä viikossa. Samalla säästyn ammattitaidottomasti johdetun toimituksen aiheuttamasta mielipahasta. Kestotilaus on hyvä idea, mutta sitoutuminen edellyttää myös palvelun tarjoajalta kehittymistä. Turun Sanomien tapauksessa sellaista ei ole näkyvissä. Olemme kasvaneet erillemme.

Turun Sanomat on tyypillinen esimerkki aluelehtien kriisistä. Kestotilaajat kuolevat ja uusia ei synny. Digitaaliset palvelut ovat olemattomia ja toimituksen ammattitaito romahtamassa. Kyse ei ole toimittajien huonoudesta vaan resurssien jatkuvasta leikkaamisesta. Toimittajilla ei ole enää aikaa taustoittaa juttujaan, vaan kestotilatut lehdet pitää täyttää resurssien puutteessa valmiiksi tarjoilulla sisällöllä. Lähdekritiikki alkaa olla toimituksissa vain historiankirjoituksista tuttu termi.

Asuin vuosia Uudenmaankadulla ja Kupittaan Citymarket oli lähikauppani. Mietin jo 80-luvulla, että mitenköhän kauppa menestyy, sillä sen asiakaskunta oli selvästi vanhenemassa. Epäilin suotta. Kupittaan Cittari on suositumpi kuin koskaan. Se kehittyy ja muuttaa valikoimaansa ja palveluaan uusia käyttäjiä puhuttelevaksi. Huonoissa käsissä kauppa olisi kokenut Turun Sanomien kohtalon.

Pyydän lukijoilta suurta palvelusta. Jos näyttää, että en kehity ihmisenä enkä osaa ammatillisesti vastata antamiinne haasteisiin, sanokaa se minulle suoraan ja ääneen.  Rehellisyys kertoo välittämisestä.

Päätin sijoittaa Tursan turhasta tilauksesta säästyneet rahat parempaan tulevaisuuteen lahjoittamalla rahat uudelle lastensairaalalle.

 

logo-2

Unelmointi ei ole nollasummapeliä

2 Comments

Minun unelmani ei ole pois sinulta. Eikä päinvastoin. Jostakin syystä meillä on kuitenkin dna:ssamme tarve neutraloida muiden unelmia omalla kateudellamme.

Olen aina ollut verrattain avoin ja peloton. Se on yhdistelmä, joka tekee minunlaiseni myös hyvin haavoittuvaksi. Valehtelisin jos väittäisin, että persoonaani koskevat pahat puheet eivät joskus satuttaisi.

Miksi kirjoitan nyt unelmista? Kirjoitan niistä, koska Cheek julkaisi eilen stadionkeikan. Hänen unelmansa tuntuu olevan tikku monen arvostelijan perseessä. Taidan ostaa liput vain tukeakseni miehen unelmaa – ja näyttääkseni osaltani pitkää nenää dissaajille.

Cheek tekee erinomaisen radiosoittoystävällistä musiikkia. Kuuntelen sitä mielelläni työmatkalla. Parhaat taiteilijat antavat myös minun unelmilleni siivet. Tällä hetkellä minun lempibiisini edustaa kuitenkin hyvin eri genreä. Kuulet sen tästä.

 

 

Wayne Gretzky oli väärässä

No Comments

 

“You miss 100% of the shots you don’t take.”

Wayne Gretzky 1984

 

“Not.”

Juuso Enala 2013

 

Olen viime päivinä seurannut kahden keski-ikäisen miehen somepresenssiä. Toinen heistä on kaikesta mielensä pahoittava turkulaiskonsultti – virtuaalinen länsisuomalaisversio Karjalan itkijänaisille. Toinen on akkunsa täyteen ladannut ylen sankia urheilutoimittaja. Molemmat roiskivat tauotta ja kun muu maailma vastaa, paljastuu miesten mimosan herkät sielut kaiken kansan nähtäville.

Urheilutoimittaja varsinkin lienee sisäistänyt Gretzkyn mietteen. @SuominenTapio lataa, muttei varmista. Ja sitten räiskyy. Omille lapsilleni luin joskus Miina ja Manu –lastenkirjoja. Milloin he tutustuivat leipomoon, milloin paloasemaan. @SuominenTapio tutustuu sosiaaliseen mediaan. Se ei ole lapsille sopivaa materiaalia.

Sosiaalisella medialla on muisti ja omatunto. Siksi itsekeskeinen räiskiminen polttaa takana sillat. Väärissä käsissä somesudilla maalaa itsensä  pysyvästi nurkkaan. Eikä tarvitse olla Wayne Gretzky tietääkseen, että nurkista ei maaleja tehdä.

 

Näyttökuva 2013-11-19 kohteessa 18.42.57

 

Kaikilla herkuilla

No Comments

Kuntien eläkevakuutuksen (KEVA) varatoimitusjohtajalla oli viime viikolla ihan tavallinen työsuhdeauto. Huomiotaloustoimittajien mankelissa siitä kaulittiin viikonlopun aikana ökyauto. Keskikoiselle katumaasturille tehtiin ruumiinavaus. Taudinkuva oli Mercedes-Benz GLK 250 BlueTec 4matic A Premium Business.

Länsiväylää aamuisin kohti Helsinkiä ajaessani kevamaasturi ei eroa ökyilyllään muusta liikenteestä. Kevan työsuhdeasuntokoplaukset ja bemariveivaukset olivat tökeröitä ja moraaliamme rapauttavia. Mutta miksi toimittajien pitää etsimällä etsiä turhaa draamaa ihan normaaleistakin palkkaeduista?

Joskus mietin, kuka käyttää Fonectan 16400-tekstiviestipalvelua, jolla voi selvittää rekisterin perusteella auton omistajan. Nyt tiedän, että tekstarit viuhuvat iltapäivälehtien toimituksista. Tee työtä, jolla on tarkoitus.

 

Näyttökuva 2013-11-18 kohteessa 19.38.05

Older Entries