Fanien omaisuutta

No Comments

Pari postausta sitten kirjoitin, etten ymmärrä mitään teatterista. Tänään tunnustan, että jääkiekosta ymmärrän vieläkin vähemmän. Ymmärrän jotakin brändinrakentamisesta.

TPS on pudonnut Liigan viimeiseksi. TPS:n vuosi sitten irtisanottu toimitusjohtaja on tullut julkisuuteen ja arvostellut rajusti vanhaa työnantajaansa. Myös fanit ovat ärähtäneet. He ovat avanneet nettiin adressin, jossa kriisiseuran hallitukselta vaaditaan avoimuutta. Päivässä sen on allekirjoittanut 900 ihmistä. Hallitukselta ei ole saatu julkiseen keskusteluun mitään näkemystä. Seuran nykyinen toimitusjohtaja on antanut tiedotteen, jossa hän kertoo fanien kanssa sovitusta tapaamisesta ja lupaa kommentoida asiaa vasta tapaamisen jälkeen.

Seuran johto lienee tyytyväinen siitä, että tyytymättömyys ei ole eskaloitunut pahemmaksi fanikapinaksi. Itse olisin seuran johdossa huolissani. Hyvä brändi muuttuu aina faniensa omaisuudeksi. Onko TPS:n brändi niin epäkiinnostava, että se herättää tunteenpaloa vain vajaassa tuhannessa kannattajassa?

Olisi molempien osapuolien etu, mikäli adressin allekirjoittaisi 10.000 fania. Tai 100.000. Silloin voitaisiin olla varmoja, että seuran brändillä olisi voimaa myös tulevaisuudessa. Hyssyttelemällä menetetään momentum muutokseen. Mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen.

Jos minä olisin seuran silmäätekevä, antaisin kullekin fanille jerrykannullisen bensaa liekkeihin heitettäväksi. Iso roihu näkyisi kauemmas. Se olisi kamalan kaunis.

 

ice-on-fire

 

Iso talo ja nallemeri

No Comments

Olin tänään Linnateatterin CHOICE!-musikaalin ensi-illassa. Menin kutsun saaneena. En tiennyt, mitä odottaa.

Esitystä oli markkinoitu hiphop-musikaalina. Minulle se näyttäytyi enemmänkin kokoelmana sketsimäisiä puheosuuksia ja musiikkia. Esiintyjinä oli läpileikkaus monikulttuurista turkulaista nuorisoa. Kuka tahansa esiintyjistä olisi voinut olla lasteni ystävä. Muutama varmasti olikin.

Puheosuudet olivat kuin koulun kevätjuhlasta. Musiikki oli ammattimaisempaa. Vähäeleinen lavastus heräsi eloon musiikkikappaleiden aikana. Vangitsevinta oli live-esitysten välissä esitetyt nuorten videohaastattelut. Ne olivat riipaisevan alastomia ja aitoja. Yksi rankan teini-iän eläneistä tytöistä kertoi, että hänen unelmansa on aikuisena saada iso talo ja siinä huone, jossa on allas täynnä pehmoleluja. Nallemeri. Absurdi unelma. Siksi niin tärkeä.

Naiivit ja opetusmaiset puheosuudet, hyvä musiikki ja videoiden oikeat ihmiset roolien takana; nuorten elämän koko kirjo parissa tunnissa. Kokonaisuus kosketti minua syvältä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että hyvä show päättyy konfettisateeseen. Paperilennokitkin näyttivät toimivan. CHOICEn voi nähdä vielä huomenna, torstaina ja perjantaina. Mene, jos haluat ymmärtää nuoriamme. Mene, jos Sinulla on sydän paikallaan.

 

choice_vaaka-1024x526

 

 

 

Kehitysvamma

No Comments

Olin eilen Turun kaupunginteatterissa Rocky Horror Shown ensi-illassa. Tämä ei ole kuitenkaan arvostelu. En ymmärrä teatterista juurikaan mitään. Sen verran uskallan sanoa, että esitys oli visuaalinen ja vauhdikas.

Reilun kahden tunnin aikana kiinnitin huomiota kolmeen itselleni ymmärrettävään asiaan.

Pääosassa esiintynyt Sami Saikkonen ei ärsyttänyt minua yhtään. Hän oli jotenkin uskottava roolissaan. Hän oli sopivasti epävireinen ja tanssijaksi oudon kömpelö. Jälkimmäinen lienee harjoiteltu tyylilaji.

Väliajalla tarjottu leivos oli makuelämys. Marmeladi sen päällä oli tahmainen ja turha, mutta muuten leivos oli poikkeuksellisen herkullinen. Erinomaista Mbakery & Mikko!

Vieressäni istui minua ehkä kymmenen vuotta nuorempi mies. Ehdimme puhua (=ehdin kuunnella) ennen puoliaikojen alkua yhteensä ehkä kolme minuuttia. Hän kertoi syntyneensä Porissa, muuttaneensa Turkuun 20 vuotta sitten, toinen velikin asuu Turussa, keskimmäinen veljeksistä Espoossa, isä ja äiti asuvat yhä Porissa Onni-koiransa kanssa. Väliajalla vieruskaverini oli nauttinut yhden lonkeron ja yhden kossu-colan. Cola kossulla on parempi kuin rommilla tai viskillä, valkovenäläinen oli houkuttanut, mutta hän on maistanut sellaista vain kerran, edellisellä viikolla hän oli ollut Raisiossa ostoksilla, hänen ystävänsä Salosta oli löytänyt tyttöystävän vanhalta kotiseudultaan Noormarkusta ja hän oli ehtinyt käydä Tampereen kehitysvammaisten organisoimalla matkalla Lauri Tähkän konserttiin. Eikö Tähkän vaimo olekin turkulainen?

Hän iloista puhettaan kuunnellessasi mietin, missä iässä meidän valtavirran ihmisten kehitysvamma kehittyy niin pahaksi, että lakkaamme puhumasta vierustovereillemme.

 

Turun Kaupunginteatteri Rocky Horror Show 16.10.2013

Olen käyttänyt Robert Segerin ottamaa pressikuvaa täysin ilman lupaa. Sorry, Robert;)

Sivuraide

1 Comment

“Kadehdi en niitä jotka luotuja on kaksoiselämään

Joskus tuntuu etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään.”

Juice Leskisen sanat ovat viisaita sanoja viisaalta mieheltä. En ole tyhmä minäkään. Käyttäydyn vain joskus tyhmästi. Käyntikortissani lukee tällä kertaa neuvonantaja. Olen hyvä antamaan neuvoja, mutta erittäin huono noudattamaan niitä.

Olen erityisen huono noudattamaan itselleni antamiani neuvoja. Muiden neuvoja harvoin edes maltan rekisteröidä. Vietän laatuaikaa omassa kuplassani. 48 vuotta tässä ollaan menty yritys ja erehdys –menetelmällä. Joskus menee pitkiäkin aikoja ihan ok.

Joskus sitten taas ei.

Olen ollut pari-kolme vuotta sivuraiteella. Ajauduin väärään seuraan. Ei siinä mitään väärää ollut, se ei vain sopinut minulle. Nyt olen palannut 100 %:sesti siihen työhön, jota osaan. Niiden ihmisten luo, joihin luotan. Tuhlaajapoika on otettu vastaan rakkaudella.

Niin minäkin Teitä.

Hymyilin hiljaa sisäänpäin, kun Turun toimistomme muutti tänään uuteen toimistoon Logomoon. Talo on remontoitu vanhaan veturihalliin. Sinne on sivuraiteelta hyvä palata.

Ei elämä kulje aina kuin juna. Miksi sen pitäisi? Se on elämää.

 

dui

 

 

 

 

 

 

Heidän kaltaisensa

No Comments

En ole koskaan ollut koulukiusattu. Se ei silti estä minua tuntemasta, miltä kiusatuksi tuleminen tuntuu.

Työmarkkinamme ovat muuttuneet viime vuosina totaalisesti. Työyhteisöt ovat pirstaloituneet freelancereiden verkostoiksi. Kun kokemattomat pienyrittäjät etsivät vihreää oksaansa, he kapuavat liian usein sielunsa kovettaneeseen keloon.

Tänään sosiaalisessa mediassa levisi karmaiseva tarina pienyrittäjän elämästä. Hänen yhtiönsä oli ollut suunnittelemassa kansainväliselle yhtiölle sittemmin palkintoja voittanut näyteikkunaostos-konseptia. Hän teki työtä vuorotta ja uskoi toimeksiantajan lupauksiin tulevaisuuden tulonjaosta. Kun maksun aika läheni, vastapuoli istutti neuvottelupöytään lakimiehet. Potentiaalinen riski ulkoistettiin alihankkijalle. Potentiaali myös hyödynnettiin. Alihankkija hakeutui konkurssiin. Tilaaja keräsi palkinnot.

Näin se käy. Yllä kuvattu on tuttua minullekin. Minua on pari kertaa viilattu linssiin oikein urakalla. Pahaa pelkään, että kyltymättömät huijaavat minua vielä tulevaisuudessakin. Tai en pelkää. Enemmän pelkään sitä, että minusta tulisi heidän kaltaisensa.

 

1122

Taideteos

No Comments

Kutsukaa minua miksi tahansa, mutta älkää sivistymättömäksi.

En rakasta tiloja. En neliöitä. En kuutioita. En seiniä. Näen seinät mahdollisuutena ripustaa. Näen lattiat alustana kirja- ja levykasoille. Kirjahyllyissäni ei ole yhtään matkamuistoa. Ei niihin edes mahtuisi. Ne on ahdettu täyteen luettuja kirjoja. Ajan kuluttamaan seinää ei tarvitse maalata. Kolhun voi peittää uudella taululla. En kiinny rahaan. Näen sen vain pakollisena vaihdannan välineenä. Sen voi vaihtaa sivistykseen. Raha on kuluvaista. Sivistys pysyvää.

Toimistomme muuttaa perjantaina. Tänään otin työhuoneeni seiniltä pois kaiken sinne kerääntyneen. Tyhjensin kirjahyllyni. Jäljelle ei jäänyt mitään. Näin ympärilläni pelkkää onttoutta.

Joskus joutuu onttoon tilaan tahtomattaankin. Olen istunut seurueessa, jonka jäsenten ainoalta tuntuvia ajureita ovat valta ja raha. Jos esiin nousee sivistystä, se on päälle liimattua. Silloin sulkeudun omaan kuplaani ja mietin uusia kappaleita elämäni kokonaistaideteokseen.

Joskus tuntuu, että tästä elämästä selviytyminen on taidetta sinänsä.

 

GO_bookshelf1

Meidän arvomme, minun moraalini

1 Comment

Yrityksellä voi olla visio, missio ja arvot. Mutta sillä ei voi olla moraalia. Moraali ei ole kollektiivinen. Se on henkilökohtainen. Se näkyy työntekijöiden käytännön elämän tilanteissa tekemissä valinnoissa. Siksi yrityksen strategisesti oikean ja henkilökohtaisen etiikan mukaisesti oikean välillä vallitsee usein ristiriita.

Jos yritys on määritellyt arvonsa julkisesti, se antaa ulkoisille yhteystyökumppaneille turvaa. Yrityksen arvojen ja sen työntekijän henkilökohtaisen moraalin välinen mahdollinen kuilu jää yksilön katettavaksi. Voin luottaa siihen, että pirjo tai pena ei lähde sooloilemaan vaikka tekisi hieman kipeetä.

Haaste syntyy vahvasti henkilöityneiden yritysten kanssa yhteistyötä tehdessä. Voimakas yrittäjä on saattanut luoda itselleen vahvan henkilöbrändin ja on onnistunut liittämään siihen yleviä arvoja. Kun humaani kuorrutus sulaa pois kriisitilanteessa, sisältä saattaa paljastua piinkova* ydin. Se satuttaa. Se tulee kalliiksi. Ennen kaikkea se vie uskon ihmiseen.

Teko on moraalinen, jos 
tekijällä on kyky ja mahdollisuus harkintaan eri vaihtoehtojen välillä, eikä hän ole pakkotilanteessa. Tällaisessa tilanteessa tekijä paljastaa todellisen luonteensa. Jyvät erottuvat akanoista. Epämoraalisen teon jälkeenkin mustan voi maalata valkeaksi. Mutta sielun mustuus paistaa aina läpi.

Aikamme on ahneuden leimaama. Se on aiempaa mustavalkoisempi. Onneksi musta on valtaosin pieninä pisteinä kauniin valkoisen keskellä. Mutta aina se ei lohduta, kun putoaa mustaan aukkoon.

Valoa päin!

 

attitude-black-spots-white-31000

 

* Onneksi on myös vastakohtia. Olen saanut tutustua ihmisiin, joiden kovan julkikuvan alla sykkii suuri sydän.

Ihmisen kokoinen

No Comments

Syksy on ollut tiukka. Paljon työtä, paljon viikonloppumenoja, taistelua Suurta Juonittelijaa vastaan. Tänään ajan prosessin alas.

Sanon ei sillikselle.  Kerään kokoon perheeni. Sammutan kännykän. Käyn lähikaupassa. Laitan tuplasatsin lasagnea (johon muistan lisätä riittävästi varsiselleriä). Colat viilenemään. Haravointia. Etäisyyttä sosiaaliseen mediaan. Käyn lenkillä. Katson vaimon kanssa leffan. Nukun. Herään. Hymyilen. Alan alusta.

Maailma on avoin. Siellä on vaikea malttaa elää ihmisen kokoista elämää.

 

Näyttökuva 2013-10-19 kohteessa 10.43.14

Uutta Suomessa: Poliittinen realismi

No Comments

Heidi Hautala sai tänään seuraajansa Pekka Haavistosta. Varmasti ihan hyvä valinta. Valintaa tärkeämpää oli se, keitä ei valittu. Ja miksi ei.

En ole koskaan erityisemmin seurannut Oras Tynkkysen sanomisia ja tekemisiä. Tamperelainen vihreä ei ole minun kakkuni teetä. Vaikka aatteemme ja asunpaikkamme eivät kohtaa, se ei estä minua tämän päivän jälkeen arvostamasta häntä poliitikkona. Kun häneltä kysyttiin eilen Huomenta Suomen haastattelussa mahdollisuuksista nousta Hautalan seuraajaksi, hän vastasi:

” Olen itse todennut, että en olisi erityisen hyvä omistajaohjauksesta vastaavaksi ministeriksi.”

Kaikessa työssä on tärkeää tunnustaa omat rajallisuutensa. Tynkkynen antoi suomalaiselle poliittiselle realismille ja itsetuntemukselle uuden standardin. Kiitos siitä.

 

Näyttökuva 2013-10-17 kohteessa 18.13.47

Totuuden tunnistaa yksinkertaisuudesta

No Comments

Otsikko on 1600-luvulla eläneen Boerhaave Hermannin mietelmä. Totuus kestää siis myös aikaa.

Olen etuoikeutettu ihminen. Minulla on perspektiiviä. Minulla on nyt erinomaiset työkaverit, mutta takavuosilta kokemusta myös maailmanhistorian huonoimmasta pomosta. Hänen ansiostaan minusta on tullut pitkälti mitä minusta on tullut.

Huono pomo johti 90-luvun alussa, vuosia ennen Zeelandia, noin 30-hengen organisaatiota. Tähän organisaation oli saatu mahdutettua seitsemän organisaatiotasoa. Olin tasolla kolme. Sisäinen viestintä ei ollut erilaista vain jokaiselle tasolle, vaan totuus määriteltiin yksilökohtaisesti. Jokaiselle valehdeltiin eri asia. Organisaatio oli epäilyksen ja epäluottamuksen tyyssija.

Päätin olla erilainen. Laiskana ihmisenä päätin keskittyä yhden totuuden kertomiseen. Kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei ole. Tilaisuus tekee populistin. Olen monesti itsekin epäonnistunut. Toistaiseksi minussa on ollut miestä korjata virhe. Se tulee vuosi vuodelta vaikeammaksi.

Miksi yhteisessä totuudessa on ne vaikea pitäytyä? Koska totuus sattuu. Unelmiin on helpompi uskoa. Valheet voi puhua mustista valkoisiksi. On houkuttelevampaa kotiuttaa lyhyet voitot kuin odottaa pitkiä. Ja mikä ehkä vaarallisinta: Valheella voi ostaa aikaa ja sitä voi muotoilla, mutta totuus on aina lopullinen. Tämän ymmärtäminen on hyvin lohdullista.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

Older Entries