Sinunkauppatieteenmaisteri

No Comments

Olen sinut itseni kanssa. Se ei ole helppoa. Se on pakko.

Olen ollut Suomen ekonomiliiton hallituksessa puolitoista vuotta. Olen ollut äärimmäisellä epämukavuusalueellani. Olen oppinut siellä paljon.

Olen oppinut, että jokainen ekonomi on eri. Hallituskumppanieni näkemykset ovat kirkkaita. Kollegojeni jäsentyneitä näkemyksiä kuunnellessani tunnen itseni krissesalmiseksi.

Olen omituinen höpöttäjä. Luonnonlapsi. Ikuinen pikkupoika. Akateeminen ADHD. En jaksa rutiineja. Paikallaan istuminen tekee minusta häirikön. Mitä minä siellä teen?

Kokoonnuimme tänä viikonloppuna Kirkkonummella. Keskustelimme tärkeistä asioista. Ja niiden vierestä. Kokoonnumme ehkä 10 kertaa vuodessa. On yllättävää, että on hallituksen jäseniltä on kestänyt puolitoista vuotta löytää omat roolinsa.

Työelämässä organisaatio kasvaa yhteen nopeammin. Luottamustehtävissä hitaammin. Työelämän suoritteet ovat hyvin konkreettisia. Hallitustyöskentely siirtää toimeenpanovastuun muille. Kun katson peiliin, ehkä näen kuitenkin enemmän tekijän kuin näkijän. Teoriassa tiedän, miten asiat pitäisi hoitaa. Käytännössä olisin hoitanut ne jo. Malttamattomuuteni ja suoraviivaisuuteni johtavat joskus sivuosumiin. Sivupoluilla on monesti mielenkiintoista. Niin ainakin olen oppinut selittämään itselleni.

 

Krisse+Salminen+koomikko+juontaja

 

 

 

 

Toinen tie

No Comments

Menin lääkäriin. Koin riittämättömyyden tunnetta, pahoinvointia ja alati voimistuvaa vitutusta. Hetken tutkittuaan sain tohtorilta diagnoosin: minulla oli kestävyysvaje. Kaksi viikkoa sairauslomaa ja mielialalääkitys. ”Ei se ole kuolemaksi”,  lääkäri lohdutti kun suljin oven perässäni apaattisena, ”tulevat sukupolvet hoitavat vaivaasi tehokkaammin kuin määräämäni Prozac.”

Tätä kirjoittaessani hallitus viimeistelee omia epätoivoisia lääkkeitään kestävyysvajeen hoitoon. Lääkkeet ovat perinteiset: etuuksien leikkaamisia, omavastuiden kasvattamisia, ikärajojen nostoja. Potilas määrätään terveeksi.

Itse valitsisin toisen tien.

Jos työelämässä voitaisiin hyvin, työntekijät jaksaisivat enemmän. Kun voidaan huonosti, ei jakseta tehdä töitä. Jaksetaan odottaa vain seuraavaa vapaata. Työ on välttämätön paha, jota jaksaa vain kun näkee haaveissaan itsensä viikonloppuna kuohuviinilasi kädessä.

Kestävyysvaje-budjetissa leikkauslistojen lisäksi hallitus päättää silmänlumeeksi työllistää käynnistämällä maanteiden rakennusprojekteja ja homekoulujen korjauksia. Muutamalla sadalla miljoonalla työllistetään muutama kymmenen Caterpillaria ja muutama tuhat virolaista. Ja kymmenillä tuhansilla työpaikoilla jatketaan huonovointisuutta.

Jos elvytysrahat kohdistettaisiin pk-yritysten henkilöstön hyvinvointiin ja koulutukseen ja uuden henkilöstön palkkaamisen tukemiseen, investointi koskettaisi kouriintuntuvasti satojatuhansia suomalaisia. Työhyvinvointi kasvaisi mikrotasolla, sairauspoissaolot vähenisivät, tehdyt työtunnit lisääntyisivät ja työn arvostus kasvaisi. Ja se odotettu lomakin tuntuisi ansaitummalta.

champagne_glasses

Musta on uusi musta

1 Comment

Olen ansainnut elantoni käytännössä koko työurani sillä, että olen osannut nähdä laatikon ulkopuolelle. Onko minusta tullut maineeni vanki? Kaukokatseisena en ole halunnut nähdä lähelle.

Tänään pysyin laiskuuttani laatikossa. Ja olin heti niin inessä. Kannen alla pimeässä ymmärsin, että musta on uusi musta.

Tavattuani Jaakko Alasaarelan olen nähnyt maailman uusin silmin. Olen vihdoin ymmärtänyt, mitä kuluttajakäyttäytymiseen saattaa vaikuttaa se, että informaation määrä kasvaa vuosittain 40 %:lla. Tietoyhteiskunta antaa valinnanvaikeudelle kasvot.

Lähikaupan pastahylly on parissa vuosikymmenessä kasvanut tiedon lailla. Makaroni ja spagetti ovat saaneet seurakseen vermicelliä, capelli d’angeloa, pappardellea, fettucinea, tagliatellea, cannellonia, maccheronia, fusillia, rigatonia, conchigliea, farfallea ja orecchiettea. Kun kaikkea on kokeiltu, voi taas nauttia mummon makaronilaatikosta. Kotiin on hyvä palata.

Kotitelevisiostani näkyy kymmeniä kanavia. Osaan yhdistää ehkä puolenkymmentä kanavaa oikeaan numeroon. Sekin on paljon. Katson vain yhtä kanavaa kerrallaan.

 

Pasta Post Cards_NEW - Copy

 

 

 

 

 

Jalkautuminen todellisuuteen

No Comments

Vaikka olisi käytettävissä kaikki mahdollinen teoreettisesti opiskeltava tieto, se ei korvaa kokemuksellisen tiedon puutetta. Ihminen, joka ei koskaan ole nähnyt värejä, ei voi pelkän teoriatiedon perusteella tietää, miltä värit näyttävät.

Voin teoriassa tietää, miten valon fotonit vaikuttavat verkkokalvoni soluihin ja miten aivot keskimäärin reagoivat eri väreihin. Mutta vain kokemalla esimerkiksi verenpunaisen fysikaalisen maailman kautta, voin ymmärtää, miten se minuun vaikuttaa.

Kokemus tarkoittaa sellaisia tietoja, kykyjä ja taitoja, joita ei ole hankittu teoreettisen opiskelun kautta, vaan vuorovaikutuksessa fysikaaliseen todellisuuteen.

Olen verrattain aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Se antaa minulle virtuaalisen ja vinon kuvan todellisuudesta. Täydennän maailmankuvaani törmäilemällä fysikaalisessa todellisuudessa. Käyn pari kertaa kuussa puhumassa eri tyyppisissä tilaisuuksissa. Menen kun pyydetään. Puhun yrittäjille, opiskelijoille, vähittäiskaupan osastonhoitajille, ekonomeille, vierasvenesatamien pyörittäjille.

Toivottavasti annan heille jotain. Edes vähän väriä harmauteen. Aivan varmasti saan paljon. Saan kuulla näkemyksiä, mielipiteitä, kokemuksia ja – hyviä kysymyksiä. Saan ainutkertaisen mahdollisuuden jalkautua todellisuuteen. Se on korvaamatonta.

 

blood-red-misty-design

 

.

Lapset auringon alla

No Comments

Olin perjantaina esikoisen valatilaisuudessa Huovinrinteellä. Porin Prikaatin komentaja, eversti Juha Pyykönen piti valansa vannoneille alokkaille humaanin puheen. Pyykönen osoittautui olevan sivistynyt mies, siviilikoulutukseltaan valtiotieteen lisensiaatti. Muistanko väärin kun muistelen omana aikanani upseerien olleen selkeästi suoraviivaisempaa sorttia? Viiden minuutin puheen ja LinkedIn-profiiliin tutustumisen perusteella ennustan Pyyköselle merkittävää uraa. Eletään vuotta 2013. Kapiaisetkin verkostoituvat LinkedInissä;)

***

Valan esilukijana toimi sotiemme veterani Gunnar Ketamo. Alokkaiden kunnioitus 87-vuotiasta virkeätä Ketamoa kohtaan oli vahva. 90-luvulla syntyneille sodat ovat niin kaukainen asia, että veteraaneihin liittyy aivan uudenlaista taikapölyä. Omassa lapsuudessani sota oli vielä paljon lähempänä. Synnyin itse vain 21 vuotta jatkosodan päättymisen jälkeen. Oma esikoiseni syntyi 19 vuotta sitten Suomeen, jossa julkistettiin Linux 1.0 ja presidentivaalien toisella kierroksella oli mukana Elisabeth Rehn.

***

Ajan myötä jopa sodan kaltaista inhimillistä tragediaa voi alkaa romantisoida. Monesti pikku-uutiset ovat isoja uutisia raskaampia hyväksyä. Ilta-Sanomien lauantaimysteeripalstalla kerrotaan vuonna 1959 Kainuussa jäljettömiin kadonneesta nuoresta parista. Voi vain kuvitella millaista kärsimystä katoaminen on aikanaan aiheuttanut Marjan ja Velin läheisille. Nyt 54 vuotta myöhemmin tragediassa voi nähdä hopeareunuksen: Nuoret jättivät kaiken vanhan taakseen ja elivät elämänsä onnellisina etelän lämmössä. Elämä jatkuu. Niin on uskottava.

***

Samassa lehdessä arvioidaan ensi kuussa esikoisromaaniaan julkaisevaa Miki Liukkosta: Onko itsetietoinen oululainen nöyrä vai nokkava. En lukenut juttua, koska Liukkosen haastatteluun oli pyydetty mielipidettä Panu Rajalalta. En ole ikinä lukenut yhtään Rajalan kaunokirjallista tuotosta. Miksi minulla on silti hänestä niin selkeä mielipide? En tiedä, enkä näe asiakseni edes yrittää muuttaa ennakkoluulojani. Kerran turn off, aina turn off. Homejuustosta voi oppia pitämään, Rajalasta ei. Olen varma mielipiteistäni, mutta se ei aina tarkoita, että olisin niistä ylpeä.

***

Olin perjantaina katsomassa J.Karjalaista. On se hieno taiteilija. Kiusallisen arvokkaasti vanhentunut ja sinut itsensä kanssa. Joku minua kuitenkin erinomaisessa konsertissa häiritsi. Keksin sen tänään. Minulle J.Karjalainen yhdistyy opiskeluajan keikkapaikkoihin Kåreniin tai Iskeriin. Perjantain konsertti oli uskomattoman hienossa Logomossa. Siellä kaikki on niin siistiä. Elämässä pitää olla säröjä. Jos cin cin ja bling bling ovat saavutettuja etuja, sitä alkaa joskus kaivata huonoa sali-ilmaa ja lerpsahtavasta muovituopista nautittavaa väljähtänyttä lonkeroa. Sitä oikeaa elämää.

 

KS2013_001-003_Esip.indd

Katso vasemmalle, sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle

No Comments

Olen ollut täyspäiväisesti työelämässä yli neljännesvuosisadan. Olen ollut onnekas. Minulla on ollut aina hyviä alaisia. Olen valinnut heistä suurimman osan itse. Jos heissä olisi ollut vikaa, suurin vika olisi ollut valitsijassa.

Kokemukseni esimiehistä ovat olleet dramaattisesti huonompia. Olen monesti ollut itsekin esimies. Enkä todellakaan mikään unelma. Olen kuulemma karismaattinen, innostava ja energinen. Toisessa vaakakupissa on temperamenttisuus, ailahtelevaisuus ja itsekeskeisyys. Nämä ominaisuudet harsii kokoon jopa kiusaannuttava avoimuus.

Nyt työskentelen organisaatiossa, jossa voin katsoa esimiehiäni ylöspäin. Se luo levollisuuden tunnetta. Teen prosentin työajasta työtä esimiehieni kanssa. 99% ajasta kuluu kollegojen kanssa. Hyvä esimies antaa alaisilleen työrauhan.

Tänään istuin suunnittelupalaverissa kuuden kollegani kanssa. Yhteinen hetki oli luova, innostava, tehokas ja kaupallinen. Tiimi luotti toisiinsa. Olin hetken osa dream teamia. Viime aikoina näitä hetkiä on ollut yhä useammin.

Hyvässä organisaatiossa apua ei tarvitse etsiä organisaation esimiehistä tai alaisista. Menestys rakennetaan katsomalla ympärille. He ovat siellä.

w1-7

Kohtaaminen

No Comments

Tänään oli töissä mahdoton hoppu. Monta palaveria, liian monta ongelmanratkaisutilannetta. Tarjouksia, tekstitöitä ja presentaatioihin valmistautumista. Palkitsevia töitä, mutta liian monta yhdelle päivälle.

Juuri ennen kuin kovalevy alkoi pykiä, jätin puhelimen pöydälle ja lähdin ulos. En tiedä terapeuttisempaa ja työtehoa parantavampaa tekoa kuin ystävän kohtaaminen. Kävelin tois pual jokke Francon luokse. Söin pasta carbonaraa, join pienen lasillisen rosé-viiniä. Vaihdoimme kuulumiset.

Matkalla takaisin töihin askel ja mieli olivat kevyet. Työt tulivat valmiiksi ajallaan.

 

Näyttökuva 2013-08-21 kohteessa 19.59.03

 

Valuuttakori

No Comments

Supermarketit ovat kasvaneet hypereiksi, ostoskärryt katumaasturiluokkaan. Säästää aikaa ja rahaa, mikäli tekee arkipäivän ostokset pieneen kantokoriin tukeutuen. Heräteostokset jäävät ostamatta, kun perustarpeetkin putoavat korista. Samalla kasvaa kunto, kun raahaa maidot ja mehut ostosagilityradan läpi kassalle asti.

Vain hullu mies Huittisista ostaa enemmän kuin jaksaa kantaa;)

 

2518129-Huge_Shopping_cart_you_can_drive_under_at_Geant_Dhahran

Kansakunnan keuhkoveritulppa

No Comments

Suomesta on tullut Amerikka.  Todellisuus piilotetaan kiiltävän kuoren taakse. Hymy ei saa hyytyä, vaikka tekee kipeää. Naapurissa Putin sukeltaa ja lentää. Suomessa kestohymyministeri runttaa läpi triathlonin iloisesti tviittaillen. Oppositiojohtaja polkee läpi Suomen keuhkot pihisten. Sairauslomallakaan hän ei levännyt vaan kehitti väsymättä pyöräänsä sähköavustimen. Tietenkin ihan itse.

Polion rampauttama Franklin D. Roosevelt ei olisi noussut presidentiksi aikana, jolloin suhtaudumme rasistisesti kaikkeen vajaakykyiseen. Hyvä fysiikka auttaa eittämättä työssä jaksamisessa. Päätökset kuitenkin tehdään päällä, ei rasvaprosenteilla.

Huomiotaloudessakin on tärkeintä, että ihminen on sinut itsensä – ei pelkästään kohderyhmänsä kanssa. Vain itsensä – myös vajavaisuutensa – hyväksyvä ihminen on kykeneväinen pitkäjänteisiin päätöksiin.

PS: Tämä biisi ei nyt varsinaisesti liity tähän, mutta sopii tunnelmaan.

 

fdr1

Ensimmäinen elokuvaideani

No Comments

Katsoin eilen ehkä huonoimman nukahtamatta näkemäni elokuvan. Se oli ruotsalaisen Lasse Hallströmin ohjaama Safe Haven. Mitäänsanomattomuuden huipennus. Vinksahtaneiden reseptorieni vuoksi en nukahtanut.

Google paljasti minun olevan väärässä. Alle 30 miljoonan dollarin budjetilla tehty raina on kerännyt lipputuloja yli sata miljoonaa. Kyllä amerikkalaiset tietävät. Minä en. Mitäänsanomaton on uusi mielenkiintoinen. Awesome!

Aamulla luin viikonlopun Ilta-Sanomia. Siinä oli juttu Anna Erikssonista. Jutussa mainittiin laulajattaren ensimmäinen keikkamatka, jonka hän teki 17 vuotta sitten kotikylästään Idahosta Kemiin – vuorobussilla.

Luultavasti automaattinen tekstintarkastusohjelma oli tehnyt toimittajalle tepposet ja Erikssonin varsinaisuomalainen kotikylä Ihode oli muuttunut Yhdysvaltojen luoteiseksi osavaltioksi.

Nuori Anna Eriksson, kitara, Greyhound-bussi linjalla Idaho-Kemi ja ohjaajana Lasse Hallström. Siinä olisi matka, johon mahtuisi monta tarinaa. Pääosaan kelpaa Safe Havenista tuttu Julianne Hough. Hän kait osaa myös laulaa.

Idaho – Kemi. Pian elokuvateattereissa!

 

julianne_hough-safe_haven-4

Older Entries