Tanssitaan korkin päällä (mutta otetaan ensin valot pois päältä)

2 Comments

Keskiolut takaisin Alkoon –keskustelu on jostakin YYA:n ajoilta. Uudistuksen saavutukset olisivat parhaassakin tapauksessa vain näennäisiä.

En tiedä vielä, miten olen onnistunut kasvattajana, kun pojat ovat vasta 19 ja kohta 18. Meillä ei ole koskaan ollut karkkipäivää. Alkoholi ei ole koskaan ollut tabu. Säännöt ovat kuitenkin olleet selkeät: Kotiin on tultava ajoissa ja vanhemmille ilmoittauduttava kotiin tullessa niin kauan kuin kotona asuu.

Reikiä pojilla on nolla ja suhde alkoholiin ainakin päältä päin katsoen terveempi kuin vanhempiensa ikäluokalla.

Juuri kun suomalaiset alle 30-vuotiaat ovat oppineet suhtautumaan alkoholiin eurooppalaisen ei-humaltumishakuisesti (tai ainakin örveltämistä paheksuen), kukkahatut nostavat esiin Alko-kortin ja keppanan laimentamisen. Taas yritetään ottaa askel kohti epäonnista menneisyyttä.

Olen käynyt joskus ulkomailla. Siellä harvemmin törmää örvellyskulttuuriin. Siellä harvemmin törmää myöskään suomalaishenkisiin rajoituksiin ja kansalaiseen kohdistuvaan epäluottamukseen.

Olen käynyt maissa, joissa kulttuuri- tai urheilutapahtumassa olutta ei tarvitse ryystää erätauolla karsinassa epätoivoisella vimmalla. Maissa, joista ravintolamenyn loistavia viinejä saa ostaa kotiinsa. Maissa, jos ohjataan mieluummin kuin holhotaan.

Omaksumme EU:n mallioppilaana kaikki yritystoimintaa haittaavat säädökset ensimmäisten joukossa. Emmekö voisi joskus edes viimeisten joukossa omaksua myös eurooppalaisen alkoholikulttuurin? Valtiovallan tulisi antaa hankkeeseen tukensa valistaen – ei kieltäen.

secondColumn

Uusi lehti on kääntymäisillään

1 Comment

Eilen käänsin uuden lehden elämässäni. Tai paremminkin hankin option sen kääntämiseen.

Minun on paljosta kiittäminen ystävääni Jari Tammea. Nyt tuoreimpana kiitoksen aiheena on hänen panoksensa kesäkirjalistaani. Kun kysyin ystäviltäni Facebookissa, mitä minun tulisi tänä kesänä lukea, Jari vastasi: ”Mikset vihdoin Knausgårdin Taisteluani?”

Olen aina unelmoinut oman kirjan kirjoittamisesta. Aihe vain on puuttunut. Myöhemmin osoittautunee, että puuttuu myös riittävä taito kirjoittaa ja sitä myötä kustantaja. Ne ovat seuraavat haasteet voitettavaksi. Taisteluni jälkeen minulla on aihe. Miksen ole ennen ymmärtänyt sitä?

Kirjoitan itsestäni.

Minulla on kaksi kirjailijalle elintärkeää perusominaisuutta: mielenkiintoinen elämä ja häkellyttävän hyvä muisti. Miten saan niistä kudottua tarinan ja loogisen jatkumon? Se voi olla tekemätön paikka. Pitää kai löytää kustannustoimittaja. Jollen löydä, kirjoittamiseni menee terapoimisen piikkiin. Molempi parempi.

Lapset ovat kasvaneet. Minulla on vihdoin aikaa. Minulla on aihe. Minulla on tyhjä muistikirja ja geelikynä. (En tiennyt sellaisia olevan edes olemassa.) Ja minulla on päässäni jäsentynyt tapa alkaa kerätä muistoja. Minulla on tulevaisuus, jonka perustan muistoni rakentavat.

Syntyykö niistä kirja? Sitä en tiedä. Mutta olen varma, että projektistani syntyy entistä parempi elämä ja itsetuntemus. Ei sekään tässä iässä olisi hassumpi asia.

 

moleskine-kindle-1

Nuori ja onnekas

No Comments

Loma on kuin elämä pienoiskoossa. Olen tänään loman puolivälissä. Se on kuin keski-ikä. Saman verran on jäljellä kuin takana. Mutta silti joskus molempien loppumatka näyttää alamäeltä.

Lomalukemisista on luettu 8 kirjaa. Saman verran on jäljellä. Lukeminen on tarkkaa puuhaa. Teen lukulistan ennakkoon. Olen saanut jostakin päähäni, että elämyksen maksimoimiseksi kirjat pitää lukea oikeassa järjestyksessä. Toistaiseksi järjestys on pätenyt. Tilkkeeksi piti tilata netistä yksi nide. Homer ja Langley toimi kuin liima.

Myös lomailulla pitää olla rytmi. Kaksi ensimmäistä viikkoa mökillä. Aurinkoista ja tuulista. Molemmat sopivat minulle. Viikko kotona. Oma sänky. Astianpesukone. Lähikauppa. Lapset. Tyttöystävät. Rastaat  perkeleet ovat syöneet punaherukat. Helpompi ne marjat on poimia toripöydältä.

Lomalla pyrin eroon rutiineista. Mökillä juoksin päivittäin eri reitin. En käynyt tänäkään vuonna Pori Jazzeilla. Olin siellä ennen muita. Kävin Kiilin kotiseutumuseossa valokuvaaja Carina Appelin muistonäyttelyssä. Kovin vaatimaton sekin oli, mutta ehkä juuri sellaisenaan kunnioitti parhaiten traagisesti edesmenneen kriisikuvaajan elämänkatsomusta.

Muutama päivä Turussa. Kotiasioita. Rautakauppakäyntejä. Jos pitelee ilmoja ehkä muutama piipahdus lähirannalle. Pulahdus. Crocksit jalassa kotiin suihkuun. Perjantaina Laiturissa esiintyvät Irina, Korroosio ja mikälieanssikela. Miksei niitäkin voisi käydä ystävien kanssa katsomassa. Pitää soittaa Pasille ja pyytää liput.

Puhelin ja meili ovat olleet pois päältä koko loman. Ja pysyvät. Suosittelen muillekin. Asiat jaksavat odottaa. Ja ihmiset. Silti yhdestä perinteestä pidän kiinni. Viimeisen lomaviikon olen jossakin muualla. Total unplugged. Vain minä, vaimoni ja kirjani. Viimeiseen lomaviikkoon osuu tänäkin vuonna hääpäivämme. Nro 22. Olen onnekas. Avioliittoni ei ole keski-iässä. Se on vasta nuori.

Saranat

No Comments

Tämä on erilainen kesäloma. Siinä on opettelemista.

Olen todennut monesti ystävillemme, että meillä eivät saranat ole ulko-ovissa turhaan. Kesäisin meillä onkin tapana pitää ovia apposen auki, jotta niitä ei koko ajan länkytettäisi. Sen verran reippaasti kansaa lappaa sisään ja ulos.

Mökillä kauppamatkaa on reilut 10 km suuntaansa. Reissua ei viitsi tehdä kovin usein. Pari kesää sitten hankin muiden ostosten yhteydessä kahdeksan litraa maitoa. Kun illalla piti alkaa tehdä lättytaikinaa omille vieraille, maito oli loppu. Poikamme olivat kutsuneet kuusi kaveriaan mökille. Miten teinipoikien nenä tietyssä iässä haistaakaan tuoreen maidon? Räiskäleet jäivät tekemättä.

Tänä vuonna saatamme viettää aikaa mökillä vaimon kanssa kahdestaan. Osaammeko suurtalousannoksiin tottuneina edes tehdä ruokaa kahdelle? Vanhempi pojista lähtee maanantaina armeijaan ja vuotta nuorempi valitsee mieluummin urbaanin sykkeen ja kaverit kuin löhöilyn raikkaissa merituulissa.  ”Eihän siellä ole edes salia!”  Tosin veikkaan, että jos kelit lipsahtavat helteen puolelle, rannan ja vanhempien ylläpitämän noutopöydän houkutus käyvät kestämättömiksi.

Kävin tänäänkin kotona herätessäni ensitöikseni tökkäämässä ulko-oven apposelleen. Ajan kulun tunnistaa myös eteisen kenkähyllystä. Vielä vuosi sitten eteisessä oli sikin sokin poikien ja heidän kavereittensa Consseja kokoluokassa 43-48. Nyt järjestys on parantunut ja rivissä on kaksi paria varsin pieniä ja pastellinsävyisiä kenkiä.

Ei se väärin ole;)

 

7003313587_8fa4344c85_b

 

 

Boys don´t cry

No Comments

Olen huono katsomaan elokuvia. Lukeminen antaa mielikuvitukselleni vapaammat siivet. Hyvä elokuva on kuitenkin väkevä elämys. Eilen katsoin ensimmäistä kertaa uskomattoman vaikuttavan Boys don´t cryn vuodelta 1999.

Minuun ei elokuvassa tehnyt suurinta vaikutusta Hilary Swankin Oscarin arvoinen pääosa. Miten jonkun silmät voivatkaan kertoa niin paljon? Ei Chloë Sevignyn pidätelty intohimo. Ei edes pätkä rakastamani The Curen nimikappaletta, jonka ajoitus ja mitoitus olivat mestarillisia.

Nebraskalaisen trailerikylän elämä ei ollut Glorian Kodin sivuilta. Mutta se oli elämää. Shit happens. Kaikki meistä eivät asu siporex-talossa meren rannalla. Kaikki meistä eivät postaa lomanalkukuvina yhteen kilahtavia skumppalaseja vasten auringonlaskua. Jotkut meistä yhä leikkaavat pakastamon yövuorossa pinaatteja ja toivovat, että 20-vuotias auto jaksaa aamulla kotiin, jossa ei puhuta kukkasin vaan nyrkein.

Elokuvassa Lanalle ja Brandonille ei ollut jaettu käteen voittokortteja. Ehkä juuri siksi heissä oli niin paljon tukahdutettua hyvyyttä ja elämännälkää. Tiedän maalaavani itsenikin nurkkaan epäillessäni siporex-asujien onnen aitoutta. Mitä me voimme tietää elämästä?

Ainakin minua samppanjan kuplat ovat alkaneet närästää.

 

 

 

 

 

Kahdenlaisia lieroja

No Comments

Hauholainen poliisi oli uhannut ystävineen hakata poikansa 20-vuotiaan kaverin jollakin syrjäisellä sivutiellä. ”Kumman sanaa luulet uskottavan”, oli lainvartija kuiskinut uhrinsa korvaan. Uhkailu ei kaikunut kuuroille korville, sillä uhatun oikeusturvana toimii sosiaalisessa mediassa levinnyt kännykkänauhoitus.

Mitä tekee tilanteessa uhkaajapoliisi? Hän käyttää uutta selkärangattomille työntekijöille räätälöityä supisuomalaista työsuhde-etua: Hän jää sairauslomalle. Mikä lie konstaapelin vaiva? Laittoman uhkauksen jälkeinen post-traumaattinen stressi?

Poliisiraukkaa lohduttanee se fakta, että hän voi parannella stressiään meidän veronmaksajien kustantamana vaikka lähtemällä kalaan hakkaajakavereittensa kanssa. Hauholla on hyvät kalavedet ja kalastuslupaakaan konsta tuskin tarvitsee.

Lieroja koukkuun ja tiukkoja siimoja, Herra venepoliisi.

 

Näyttökuva 2013-07-03 kohteessa 19.53.09L