Latteus

No Comments

Ennen kuin pystyy rakastamaan muita, pitää pystyä rakastamaan itseään, sanotaan. En muistaisi, että minulla olisi ollut koskaan ongelmia tämän pääkohdan kanssa. Itsensä rakastaminen ei ole itserakkautta. Se on enemmänkin uskollisuutta itselle ja omien rajojen tunnustamista.

Informaation määrä kasvaa vuosittain 40 %. Jos on päässyt saavuttamaani 48 vuoden kunnioitettavaan ikään, omaksuttu tiedon määrä on valtava. Siellä fakta ja fiktio ovat suloisessa sekamelskassa pään sisäisellä kovalevyllä. Tällä elämänkokemuksella tuorekaan mielipide ei voi olla enää puhtaasti objektiivinen.

Olen miettinyt faktan ja fiktion välistä eroa. Se on kuin taitoluistelussa taiteellisen vaikutelman ja teknisen suorituksen arvostelu. Ilman teknistä osaamista ei voi luoda taiteellista vaikutelmaa. Vain tekninen taituruus antaa vapauden luovuudelle. Täydellisen teknisen suorituksen seuraaminen ilman taiteellisuutta kyllästyttää. Kuka lukee iltaisin manuaalia ennen nukkumaan menoa?

Luovuus vai tekniikka? Fakta vai fiktio?

Asiakastapaamisissa olen luullut vakuuttavani ostajan enemmänkin innostuksellani ja luovuudellani kuin asiantuntemuksellani. Olen saattanut olla väärässä. Kirjoitin LinkedIn-profiilini vasta pari viikkoa sitten. Tein sen lähinnä palveluksena itselleni, mutta saatuani sen aikaiseksi, olen liittänyt sen linkiksi kaikkiin sähköposteihini. Esittely on kovin vaillinainen enkä tiedä, onko kukaan sitä edes lukenut. Toisaalta kukaan ei ole myöskään ainakaan ääneen ihmetellyt, että saatan oikeasti myös jotakin jostakin tietää enkä vai uskotella tietäväni.

Tiedän, miten asiat tehdään teoriassa. Kiksit saan kuitenkin teorioiden soveltamisessa käytäntöön. Tuhannet toistot antavat varmuuden toimia myös poikkeustilanteissa. En ole valioliigahyökkääjä tai neurokirurgi. Olen mainosmies. Siksi edellä kirjoitettu saattaa kuulostaa latteudelta. Mutta ei se ole latteus. Se on fakta. Me ollaan asiantuntijoita kaikki, kun toisten silmin katsotaan. Omat silmät ovat usein kriittisimmät. Onneksi. Vain se motivoi omaksumaan uutta.

Kakka ja penis

No Comments

Kiitos kysymästä. Voin oikein hyvin. Aavistuksenomaista kevätlentsua huomioimatta paremmin kuin aikoihin.

***

Olin tänään pienessä lähikaupassamme – kuten 3-4 kertaa viikossa. Nuoripari laski kolikoitaan; osti rasian Saarioisten eineslaatikkoa ja 8-packin vessapaperia. Lähikaupasta ostettuna pehmopaperin kilohinta on moninkertainen hypermarkettien säkkitarjouksiin verrattuna. Nuorellaparilla ei ollut rahaa säästää rahaa.

***

Miksi sanotaan, että keskitie on kultainen? Olen aina nähnyt reunoilla kasvavan ruohon houkuttelevampana. Mitä elämästä oppii laput silmillä keskitietä körötellessä? Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan, sanon minä.

***

Huipulla tuulee. Ainakin täällä Maslowin tarvehierarkian huipulla. Olen sosiaalisen sivelyn tarpeen yläpuolella. Olen huomannut, etten tarvitse peniksen jatkeita. Tätä väitettä alleviivatakseni ostin tällä viikolla elämäni pienimmän auton. Vai onko 1.4 litran kauppakassiini sisällytetty piilogenda? Keräänkö nyt huomiota downgreidauksella?

***

Rakas, Sinusta on tullut pullukka, sanoin vanhalle kumppanilleni. Puhun autosta. Ymmärsin vihdoin, että auton tehtävä on kuljettaa minua ja kyytiläisiäni. On järjenvastaista liikuttaa satoja ylimääräisiä kiloja rautaa pitkin maanteitä. Mitä suurempi moottori, sitä enemmän se painaa, sitä suurempi moottori tarvitaan liikuttamaan autoa.

***

Liikkuminen on tärkeää. Haluan kohdata ihmiset. Toivottavasti ainakin osa heistä haluaa tavata myös minut. Kuulin tänään jotakin pelottavaa. Suuri Suomessa toimiva pankki tekee organisaatiouudistuksen ja vähentää henkilökuntaansa rajusti. Käyntikortteihin kirjoitetaan yrityksen ohella jatkossa vain pankin työntekijän nimi. Ei sähköpostisoitetta, ei puhelinnumeroa. Asiakaskohtaamiset muutetaan videotapaamiseksi.

***

Kiitos. Kuulemiin.

Ensimmäinen koirapostaukseni

No Comments

Olen ihmetellyt, miten yllättävän moni ystävistäni jakaa somessa kuvia koiristaan ja kissoistaan. En ihmettele enää.

Olen tullut ikään, jossa vaimolla on krooninen bad hair day.

Olen tullut ikään, jossa lapseni luulevat sielun siirtyvän kameran muistikortille.

Olen tullut ikään, jossa peilikuvakaan ei mairittele.

Kuva on kuitenkin helppo jaettava. Se kertoo enemmän kuin sanat. Koira tai kissa on myös sopivasti anonyymi. Lisäksi ne nukkuvat paljon. Paikallaan pysyvää kohdetta on helppo kuvata.

Olen allerginen. En voi hankkia ihailemaani bordercollieta. Onko kuvaton mies nykyajassa viraton?

 

no-photo

Ruudun takaa

No Comments

Tänä keväänä ylioppilaaksi valmistuva Etelä-Tapiolan lukion abiturientti Tatu Suontausta kirjoitti yhteensä 10 laudaturia. Onnea, Tatu.

Onnea Tatu ja kaikki muut ylioppilaat ja ammattiin valmistuvat tarvitsevatkin. Tiedän, mistä puhun. Olen ollut hyvin onnekas.

Kirjoitin itse 29 vuotta sitten. Kuusi ainetta, kuusi laudaturia. Ei kai siihen aikaan saanut edes kirjoittaa enempää. Tuokin riitti minulle. Kirjoitin laudaturin saksasta. Osaan yhä auttavasti kertoa kyseisellä kielellä osoitteen turkkilaiselle taksinkuljettajalle Frankfurtin lentokentällä. Englantia ymmärrän paremmin. Vuoden 1984 laudatur-tasoni vastannee kielen tuottamiseltaan tämän päivän tasoa A tai B. Taisin tempaista pitkässä matematiikassa aikanani täydet pisteet. En edes muista, mitä on derivointi. Saati sitä, mihin sellaista tarvitaan. Ei kai sitä kerrottu. Varmaa on, etten ainakaan rohjennut kysyä.

Maailma oli hyvin erilainen aikana, jolloin minä kirjoitin. Silloin koulumenestys leimasi minunlaistani ihmisenä. En halunnut otsaani nörtin (Nörtit olivat 80-luvulla hikipinkoja. Nörtit syntyivät vasta myöhäisellä 90-luvulla) leimaa. Kamppailin siitä irti vuosia. Täysin tietoisesti vältin yliopistomaailman luentoja. Kahvilasta kuuluva nauru veti minua paljon enemmän puoleensa kuin kirjastoissa pänttääminen. Ilottomuus ei ole koskaan ollut minun kuppini kahvia.

Aidan vihreämmälle puolelle kapuaminen ei ollut kuitenkaan helppoa. Olin parikymppisenä sosiaalisesti kömpelö ja hyvin ujo. Olen sitä vieläkin, mutta olen oppinut näyttelemään. Istun kahviloissa nauramassa ja ihailen lasin takana pänttäävää nuorukaista. Hänellä on fokus. Hänestä vielä tulee jotakin.

 

keep-calm-and-get-a-laudatur

Vaikeneminen ei ole avoimuuden vastakohta

No Comments

Mielensä pahoittaneita ihmisiä lohdutetaan valheella: ”Asiat riitelevät, eivät ihmiset.” Paskanmarjat. Asioilla ei ole tunteita, ihmisillä on.

Olen ollut viime viikot myrskyn silmässä. Olen katsonut ympärilläni vellovaa raivoa tyynenä ja hiljaisena. Moni minut tunteva on saanut tuta temperamenttini. Miksi nyt olen hiljaa?

Sosiaalisen median aikana avoimuus on hopeaa. Mutta jos puhutaan kahdenvälisistä asioista, silloin vaikeneminen on kultaa. Uskon, että Katri-Helena ja Panu Rajala joskus aidosti rakastivat toisiaan. Eronkaan jälkeen heidän suhteensa ei saa olla julkinen.

Isotkin kiistat perustuvat usein pääosin kommunikaatio-ongelmiin. Asioista ollaan verrattain samaa mieltä. Jos toinen osapuoli ei tule ymmärretyksi, hän alkaa huutaa. Ensin hän huutaa kumppanilleen, sitten ympäriinsä. Hän ei enää välitä siitä, että arvotuksen sijasta hän tulee vihatuksi. Rakkauden sijasta hän tulee pelätyksi.

Minä en pelkää. Älkää pelätkö tekään. Heikko haluaa herättää pelkoa. Vain vahva kykenee jakamaan rakkautta. Jos olet vahva, anna rakkautta heikommillesi. Se on pieni askel Sinulle, mutta voi olla käänteentekevä sen saajalle.

 

Yhteinen arki on juhlaa

No Comments

Vedä lippu salkoon.

Ota valkovuokkoja lipputangon juurelta.

Keitä kahvi.

Laita leivos lautaselle.

Herätä lastesi äiti.

Anna kirjalahja.

Onnittelut / halit.

Kiitosten vastaanotto.

Lue lehti.

Laita broilerit marinoitumaan.

Pese piharakennuksen laatat painepesurilla.

Tarkenisko sortsit jalassa?

Leikkaa hanhikit. Tai typistä vähän.

Koeta taas korjata ukkospuuskan kaatama päivänvarjo.

Grillaa.

Käy lenkillä.

Chillaa.

Yhteinen äitienpäivä on arjen juhlaa.

Ja juuri sellaisenaan parasta nautittavaksi.

Kiitos.

 

DSC00241

Saisiko olla lasi sangviiniä?

No Comments

Moni tuttu tai tuntematon on ajoittain helisemässä tulisieluisuuteni kanssa. Minulle se on pulmista pienin. Itse joudun elämään itseni kanssa joka hetki.

Tunnen itseni muita paremmin. Vaikka kiivauteni ja kuohahtelevaisuuteni saattaa näyttää ulkopuolisten silmissä koleerisuutena, he näkevät luoteestani vain yhden puolen. Tiedän mikä olen. Vereni on tumma ja kuohuva. Jos asuisin Sisiliassa, sulautuisin tapettiin.

Antiikin filosofit kehittelivät aikanaan ei-niin-tieteellistä temperamenttioppia. Opin alkuunpanija lienee Hippokrates, joka ennen luonneanalyysejä erotti kaksi ruumiinrakenteen perustyyppiä: pitkän ja hoikan, joka on taipuvainen tuberkuloosiin, sekä lyhyen ja paksun, joka on taipuvainen halvauksiin. Vasta tämän aivopierun jälkeen hän määritteli ihmisen temperamentin muodostuvan neljän ruuminnesteen keskinäisestä tasapainosta. Nämä nesteet olivat musta sappi (khole), lima (flegma), keltainen sappi (khole) ja veri (sanquis). Näistä syntyivät luonteepiirteet melankolinen, flegmaattinen, koleerinen ja sangviininen.

Haluan uskoa, että kaltaiseni sangviinikon tunteet syntyvät antiikin oppien mukaan sydämessä. Minunlaiseni ovat vilkkaita, vastaanottavaisia ja reagoimme ärsykkeisiin tunteella. Emme ajattele tai mietiskele, vaan olemme harkitsemattomia, pinnallisia ja välittömiä. Meillä on tapa ajatella ääneen, ja sanat tulevat nopeasti ja helposti. Sangviinikolla on kyky elää nykyisyydessä ja tunteella. Sangviinikko on viehätysvoimainen, hellä ja tunteellinen. Hän on avoin, nauttiva ja hän elää rikasta elämää. Vähäisinä huonoina puolina häneltä voidaan mainita ailahtelevuus, pinnallisuus ja epästabiilius;)

Raymond Cattell jalosti persoonallisuuksista hieman modernimpaa mallia 1940-luvulla. Hänen määrittelemänsä 16 luonteenpiirrettä on myöhemmin tiivistetty Big Five –nimellä tunnetuksi teoriaksi. Se mukaan pääpersoonallisuuksia on viisi: avoimuus, ulospäinsuuntautuneisuus, sovinnollisuus, tunnollisuus ja neuroottisuus. Poissulkumenetelmällä en ole tunnollinen, neuroottinen, enkä sovinnollinen. Olen joko avoin tai ulospäinsuuntautunut. Avoimuuteen liitetään keskeisenä piirteenä joustavuus. Mitä se on? Olen siis ulospäinsuuntautunut.

Horoskoopiltani olen härkä.

En tiedä, uskonko temperamenttiteorioihin sen enempää kuin horoskooppeihin. Niihin en usko yhtään. Mutta se, että uskon olevani sangviinikko, antaa minulle oikeuden olla, mikä olen. Se on tärkeää. Joinakin päivinä elintärkeää.

 

 

Mikan faijan Nissan Qahsqai

5 Comments

En ole yksi heistä.

Kutsun saaneena menin. Bruce Springsteen esiintyi eilen Turussa toista iltaa. Talo täysi faneja ja minä. Ilta eteni kuin vieraskielistä elokuvaa katsellessa. En tunne Springsteenin tuotantoa. Kaikki kuulosti samalta. Mikään konsertissa ei minua säväyttänyt. Ei mikään. Paitsi starban ja hänen bändinsä käsin kosketeltava vimma.

Areenalla vieressäni seisoi abaut 35-vuotias insinööri. Keikkaa enemmän olin lumoutunut hänestä. Hän eli elämänsä aikaa. Aina kun uusi biisi alkoi, Mikko nosti käden nyrkkiin, löi ilmaa ja – hymyili. Mikolla oli ruutupaita, mustat farkut ja niittivyö. Mikon nimi on muutettu. Tai sitten ei. En puhunut hänen kanssaan. Vain katselin. Seisominen särki selkää. Kävin kaksi kertaa baarissa.

Insinööri-Mikon lisäksi ympärilläni oli vain vanhoja ihmisiä. Vanhat ihmiset näyttävät pitävän Springsteenistä. Kaiken lisäksi nämä vanhat olivat miehiä. En pidä vanhoista miehistä. Tiedän mistä puhun.

Areenalla seisominen ei ole minun juttuni. Tai on se. Jos vaihtoehto on aitiossa istuminen. Haistan mieluummin Old Spicen ja pierun kuin halvan cavan ja kolmioleivät. Tavis on uusi erityinen.

Brucen jälkeen menimme Ursininkadun TVO:lle Red Cricketsin keikalle. Sitä ymmärsin paremmin. Keikan jälkeen suutuin bändin kiipparille. Erosimme ystävinä. Kait.

Nissan Qashqai on Suomen suosituin auto. En koskaan haluaisi sellaista. Harmaata en eritoten. Kävelisin mieluummin. Olen huomaamattani saattanut parkkeerata erityisyyteni Citymarketin parkkipaikalla kahden Nissanin väliin. En ole kiinnittänyt niihin huomiota. Pidän aina katseeni pallossa. Itsessäni.

 

 

This is my life

1 Comment

Sosiaalinen media ei ole muuttanut minua. En ole syntynyt tekemään ystäviä totuutta kaunistelemalla. Olen aina sanonut sanottavani vasten kuulijan kasvoja. En puhu selän takana mitään, mitä en voisi sanoa puheenaiheelle itselleen. Mitä nyt joskus saatan selän takana kehaista.

Tarjoan livenäkemykseni suodattamatta ja huonosti esillepantuina. Samaa linjaa noudatan sosiaalisessa mediassa. En kaunistele enkä sokeroi. This is my life.

Facebookia päivitän kun huvittaa. Postaan mitä huvittaa. Jos olen yksin eikä minulla ole kuulijoita, etsin niitä FB-yhteisöstä.

Twitterin käyttäjänä olen noviisi. En seuraile juuri ketään ja tviittaan lähinnä linkkejä blogipostauksiini. Twitterillä ei ole minulle luontaista roolia – vielä.

LinkedIn-profiili minulla on ollut vuosia. Ja unohtuneella tililläni yksi uskollinen kontakti. Kiitos, Raija Salomaa. Eilen freesasin LinkedIn-statukseni. Mahtaakohan se tuoda ammatillisia kontakteja?

HeiaHeiaan! kirjaan päivän liikuntasuoritukset. Sovellus on hyvä ja merkkaan hölkät ja pallonpeluut lähinnä omaksi ilokseni. Jos joku päivityksistäni inspiroituu, hyvä niin.

FourSquareen päivitän sijaintitietoni silloin, kun aavistan jonkun kaverini olevan hoodeilla. Parhaimmillaan FourSquare on vapaa-ajan matkoilla. Silloin ystäväni vieraassa kaupungissa osaavat ottaa yhteyttä – ja minulla saattaa olla aikaa heille.

Pinterestiin tulee kerättyä unelmahöttöä. Tosia asioita, saavuttamattomia unelmia. Ei ihan arkielämää, mutta tavoittelemisen arvoisia asioita.

Yksityisyyden raja menee Tripadvisorin ja Spotifyn käytössä. Musiikkimakuni ja mielipiteeni hotelleista ja ravintoloista ovat subjektiivisia. En näe aiheelliseksi useinkaan jakaa niitä.

Kuten en myöskään puhelinnumeroani. Se on salainen ja pysyy. Ja puhelin pysyy kiinni entistä useammin niillekin, jotka numeroni tietävät. Henkilökohtaisissa asioissa aina voi lähettää meiliä osoitteeseen juuso@enala.fi

Keskinkertaisia tunteita

No Comments

Syöminen on yksi elämän tarkoituksista. Hyvän ruuan syöminen eritoten. En ole erityinen ruuanlaittaja, mutta kuitenkin keskityn tekemiseeni. Jos laitan pastaa, huolehdin siitä, että se on puruvasteeltaan al dente. Ylikeitetty pasta ei ole ruokaa, se on biomassaa.

Miksi meille sitten tarjotaan useammin ylikeitettyä kuin al denteä? Koska intohimoa ei voi skaalata. Pieni bistro saavuttaa suosiota loistavien pastojensa ansiosta. Ravintoloitsija takoo, kun rauta on kuumaa ja laajentaa toimintaansa. Yrittäjä on kiireinen eikä ehdi sitouttaa uusia työntekijöitään omaan filosofiaansa. Ääripäät tylsyvät, pastaa keitetään liikaa. Menestys hiipuu.

Selittääkö Gaussin käyrä ongelmamme? Mediassa huomio kiinnittyy käyrän ääripäihin. Elämä eletään kuitenkin sen keskellä. Depeche Mode on yksi minuakin eniten koskettavista yhtyeistä. Sen kohderyhmä oli aluksi hyvin marginaalinen. Kun levynmyynnissä tuhannet vaihtuivat miljooniin, yhtye nimesi kuudennen studioalbuminsa ironis-oivaltavasti nimellä Music for the Masses.

Erityisestä on lyhyt tie keskiverroksi. Toiseen suuntaa tuuli on vastainen. 40 vuotta beigeen pukeutuneen uskallus riittää harvoin aniliiniin. Neonvärejä ikänsä käyttänyt herättää huomiota nudenakin. Lady Gaga ilman meikkiä – katso kuvat!

En ole kokenut milloinkaan olleeni tapetin värinen. Sekä hyvässä että pahassa olen käyrän ääripäissä. Ja ylpeä siitä. Tien päässä on yksinäistä, mutta jonkun sielläkin pitää olla. Äh, mitä oikein yritän selittää?

Tämä kaikki sai alkunsa, kun näin eilen Suomi-Slovakia –ottelun tauolla raisiolaisen Kauppakeskus Myllyn tv-mainoksen. Se oli minulle maksimum turn-off. Kauppakeskusta on pakko markkinoida keskiverron kuluttajan ehdoilla. Ymmärrän sen. Mutta onko jossakin sanottu, että keskivertokansalaisella ei olisi tunteita, joihin vedota?

 

Gaussian_distribution

Older Entries