Koulukiusaaminen – tuo menneiden aikojen megatrendi

No Comments

Luin tänään paria viikkolehteä.  Kolme neljästä haastateltavasta kertoi olleensa kouluvuosinaan kiusattuja. Niin olin minäkin.

Olin ujo lapsi. Enkä ollut ollenkaan liikunnallinen. Lukuaineitteni keskiarvo oli 10, käsityö, liikunta ja musiikki liikkuivat välillä 6-7. Tuolla kattauksella ei Porin seudulla oltu luokan suosituimpia poikia. Tai ei olisi pitänyt olla. Minulla oli hyvä lapsuus ja nuoruus. Luokkatoverini pitivät minusta. He äänestivät minulle kolme hymypoikaa. Kolmas vietiin käsistäni, koska sama oppilas ei voinut saada tunnustusta kahta kertaa. En korjannut opettajaa, että pois viety oli kolmanteni. Olen yhä hyvin ylpeä kipsipatsaistani.

Koulukaverini eivät minua kiusanneet. Eivät koskaan. Päinvastoin.

Minua kiusasivat opettajat. En oppinut koskaan luistelemaan. Liikunnanopettaja pyysi minua aina näyttämään tunnin aluksi mallin takaperin luistelusta. En osannut luistella edes eteenpäin. Englannin opettajani aloitti tunnit sanomalla minulle luokan edessä, että ”lausu edes yksi sana, mutta lausu se kunnolla”. Hän pyysi toistamaan perässään sanoja ”refrigerator”, ”jewellery” ja ”particularly”. Jäädyn vieläkin noiden sanojen edessä. Tein kerran ruotsin tunnilla virheen. Opettaja huusi minulle luokan edessä kitapurje lepattaen: “Fyi fan, hur kan du vara så dum!” Kiitos samoin, ajattelin ja laskin päiviä lukion loppumiseen. Esimerkkejä riittäisi loputtomiin. Pahinta oli kuitenkin monen luokkakaverini kohtalo. He saivat maksaa esimerkiksi poliittisista mielipiteistään (tai vielä pahempaa, vanhempiensa mielipiteistä) kovan hinnan.

Lapset voivat olla julmia toisilleen. Erityistä julmuutta on, mikäli valtaansa käyttää väärin suhteen vahvempi osapuoli. Olin koulukiusattu. Kympin oppilas, jota opettajien oli kiva prässätä lisää. Ilman luokkakavereitani en olisi selvinnyt.

PS: Oli kuitenkin paljon myös erinomaisia opettajia. Elina Uitti, Helena Sohlman ja Onni Karvinen. Kiitos heille.

Sinunkin työtoverisi saattaa kantaa geenivirhettä

No Comments

Olen tehnyt vuosien mittaan monenlaista. Olen onnistunut useammin yksinkertaisissa kuin monimutkaisissa asioissa.

Isäni on tavattoman viisas mies. On aina ollut. Oli aikanaan perfect match, että isälläni oli kaltaiseni verrattain pikkuvanha lapsi. Alkukodissani on tuhansia kirjoja. Aloin hyllyjen kampaamisen alakouluikäisenä olohuoneen hyllystä ylhäältä alas, vasemmalta oikealle. Kirjat olivat värijärjestyksessä. Luin kaiken, en jättänyt mitään kesken. Lukemani ei ollut lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Minua ei lukemisessa ole koskaan viehättänyt kieli itsessään. Rakastun asioihin ja ajatuksiin. Kun tähän yhdistää poikkeuksellisen hyvän muistini, se tekee minusta voittamattoman trivial pursuit –pelaajan. Moni on haastanut. Muistan kaiken, mutten muista koskaan 80-luvulla maksaneeni Olavin Krouvissa olutta omalla rahallani. Tuoppi oli palkinto trivial-kierroksen voitosta.

Joskus 10-vuotiaani luin yhden isäni lempikirjoista. Peterin periaate kertoo siitä, miten kussakin organisaatiossa jokaisella työntekijällä on taipumus kohota pätemättömyytensä tasolle. Olen todiste teorian paikkansapitävyydestä. Olen hyvä mainonnansuunnittelija. Olen loistava myymään omat ajatukseni. Nämä yhdessä tekevät minusta erinomaisen asiakashankkijan. Lisää asiakkaita tarkoittaa lisää työkavereita. Ne tarvitsevat pomon. Minusta on monta kertaa tullut sellainen. Ja millainen pomo minusta on tullutkaan? Sellainen, jollaista en itse ainakaan haluaisi.

Ongelma syntyy tässä: Minulla on huonot esimiestaidot. Alaistaitoja minulla ei ole ollenkaan. Olen lonely rider, jonka geeniperimässä on lajityypilleni kiusallinen mutaatio. Olen lähimmäisriippuvainen.

Mitä tehdä organisaatiossa kaltaiselleni ihmiselle, joka on heikkolahjainen johtajana, mutta mahdoton johdettavana. Pitää toivoa parasta? Heikkolahjaisuuteni ei yllä itsetuntemukseeni asti. Olen sanonut esimiehilleni, että olen itseohjautuva pala organisaatiota. Mikään täsmäohjus en ole, sille planeettojen asennosta riippuu, minne kulloinkin olen menossa.

Oliko yllä kirjoittamassani technicolor-haukotuksessa jokin opetus? Oli siinä – ainakin itselleni. Jos pidän itseni kiireisenä ja keskityn siihen, mitä osaan, olen erinomainen työntekijä. Kiireisenä en ehdi pahantekoon. Tiedän, että jokaisessa organisaatiossa on kaltaisiani. Älkää tuomitko luokan häirikköä. Antakaa hänelle mahdollisuus.

Mikä minut innoitti tähän avautumiseen? Vaikka moni luulisi, että kaltaiseni touhupeppu tyytyy omiin kehuihinsa, printtasin seinälleni eilen yhdeltä pitkäaikaiselta asiakkaalta tekstiini saamani palautteen:

”Hyvä Juuso, kyllä sinuun voi luottaa! Antakaa tekstille huomiota herättävästi tilaa!”

Lähettäjä ei varmasti arvannutkaan, miten tärkeä hänen viestinsä oli juuri eilen.

 

bookshelf-940x400

 Kuvan kirjahylly ei liity tapaukseen.

 

 

 

Business or pleasure?

No Comments

Olen ollut viime viikot taas huono ihminen. Työ on salakavalasti vienyt vallan elämässäni. Työ on elämäni keskeinen sisältö. Mutta aina en muista, että on kaksi sitäkin tärkeämpää: perhe ja ystävät.

Viime viikolla olin umpikujassa ja tarvitsin ystävän tukea. Kun pyysin apua, sain sitä. Sain lupauksen avusta, jota en koskaan lopulta tarvinnut. Minulle riitti pelkkä tietoisuus siitä, että ystävä olisi tukenani tarvittaessa.

Tällä viikolla olen ymmärtänyt tavata ystäviäni työn lomassa. Kohtaamiset ovat antaneet minulle voimaa, vaikka keski-ikäisten miesten kohdatessa ei aina enää puhuta pelkästään iloisista asioista. Ilo voi olla myös jaettu suru.

Olen suomalainen

No Comments

Tutkimusten mukaan kolme neljästä suomalaisesta on sitä mieltä, että lahjojen antaminen on saamista mukavampaa. Olen tyypillinen suomalainen. Minua ei kiinnosta voittaako jääkiekon Suomen mestaruuden Ässät vai Tappara. Mutta toivon, että voittaja on Ässät, sillä mestaruus merkitsee porilaisille enemmän kuin tamperelaisille. Se olisi hieno lahja.

Korkeasti arvostamani Alpo Suhonen lausui viikonloppuna Facebookissa: “Pori ei ole Suomea. Suomi on paikka, missä Pori sijaitsee. Porilaisuus Unescon suojelukohteeksi.” Ape tietää, mistä puhuu. Minä tiedän, mistä Ape puhuu. Kannattaa muuten lukea Suhosen muutaman vuoden takainen kirja Kausi sydämestäni – Chicagon päiväkirjat. Se on loistava.

Olen asunut Turussa vuodesta 1984. Kohta 29 vuotta. Porissa en ole asunut päivääkään. Se naapurissa Ulvilassa 19 vuotta. Silti olen sielultani porilainen: töksähtävä, hiomaton, suorasanainen ja – selkäinen. Nelosen MasterChefissä oli yksi hahmo ylitse muiden. 32-vuotias tunteellinen metsästäjä Matti Liipo. Hänessä ei ollut mitään päälle liimattua. Turha edes mainita, että Matti on porilainen.

Wikipedian mukaan porilainen on grilliruoka, joka koostuu sämpylästä tai muusta leivästä ja sen välissä olevasta makkarapihvistä. Alkuperäiseen porilaiseen tuli kahden paahdetun vehnäleivän väliin noin sentin paksuinen siivu Metsästäjä-makkaraa. Mausteena oli raakaa sipulia hakkeena, kurkkusalaattia sekä sinappia ja ketsuppia. Nuoruusvuosina ostimme usein baari-illan päätteeksi porilaisen Kanakin Katukeittiöstä.

Turkuun muutettuani en ole syönyt enää makkaraa. Muistan kirkkaasti, kun Hesburgerin myyjä kysyi Turun Antintalossa vuonna 1984, kun söin elämäni ensimmäisen hampurilaisen, otanko sen punaisella vai valkoisella majoneesilla. ”Mitä on majoneesi?”, vastasin.

Kateellinen

No Comments

Voin vilpittömästi väittää, etten kadehdi muiden ihmisten taitoja tai rahoja. Ne ovat usein ansaittu kovalla työllä. En kadehdi ystäviäni, sillä jos he ovat onnellisia, minäkin olen onnellinen. Ja päinvastoin.

Joskus kuitenkin kadehdin minulle täysin tuntemattomia ihmisiä. Hyvä esimerkki on Jesse Spencer. Hän on TV-sarja Housessa tohtori Robert Chasea esittävä näyttelijä, jolla on poikkeuksellisen hienot hiukset. Siitä kateus, mistä puute.

Ja sitten Kari Hotakainen: yksi suosikkikirjailijoistani, joka oli mennä auto-onnettomuudessa lunastuskuntoon itsekin. Vakavien vammojen ja vuoden kestäneen kuntoutuksen jälkeen hän sanoo: ”Minulle ei koskaan tapahdu mitään, ja sitten tapahtui liikaakin. En syytä ketään. Elämä on vaarallista ja –hienoa.”

Omasta mielestä itselleni tapahtuu koko ajan ja liikaakin. Haluaisin elää hetken Hotakaisen elämää. Ennen onnettomuutta. Vai haluaisinko sittenkään? Olisiko turvallinen ja tylsä elämä elämää ollenkaan?

Olisi varmaan, mutta ei se minun elämääni olisi.

Talvi yllätti autoilijan

No Comments

Ville Niinistön Focus on ollut kateissa. Tai ainakin se unohtui talveksi eduskunnan parkkihalliin kesärenkaineen päivineen. Ympäristöministeri tunnusti käyttäneensä Ruotsin kilvissä ollutta exänsä autoa satunnaisesti ilman haltijan mukanaoloa. Ruotsiin rekisteröidyn auton käyttäminen rikkoi suomalaista autoverolakia.

Kauppalehden mukaan Niinistö kertoo soittaneensa tänä aamuna tulliin selvittääkseen velvoitteensa. Tullin ajoneuvoverotuksesta vastaavan viranomaisen mukaan Tullin käytäntönä on, että tällaisessa tilanteessa suomalaisia neuvotaan tekemään jatkossa toimenpideilmoitus väliaikaisesta auton käytöstä, jos satunnaista tarvetta ilmenee. Taannehtiviin toimiin tämänkaltaisessa vähäisessä käytössä ei ryhdytä. Ministeri pääsi kuin sakka Talvivaaran altaasta.

Tunnustusten puuskassa ympäristöministeri paljasti saaneensa Hybridi-Lexuksensa ratissa 18 päiväsakkoa. Maaliskuisen kaahauksen raskauttavia asianhaaroja olivat auton merkki ja se, että lapset olivat mukana. Niinistö kertoi, ettei ollut saanut ennen sakkoja.

Voimme kiittää mediaa valppaudesta. Nyt taas yksi ministeri on käsitelty ja inhimillisyys paljastettu. Kohta mediaan ei muuta mahdukaan kuin poliitikkojen ja päättäjien proaktiivisia tunnustuksia.

Joskus saksalaishenkisestä jalkapallosta on sanottu, että virheitä vältellessään se on konemaista. Lausuja tarkoittaa, että pelitapa on tylsä ja mielikuvitukseton. Sellaisiako edustajia haluamme itsellemme?

Pahan akseli. Ja hyvän.

No Comments

Eivät he mitään nuoruuteni idoleita olleet. Ikoneita kylläkin. Nyt he ovat molemmat kuolleet.

Katsoin lehdestä tänään pitkään 30 vuotta vanhaa kuvaa, jossa Margaret Thatcher ja Ronald Reagan kättelivät ja hymyilivät. Kuva oli kuin huutomerkki ajalle, jossa hyvä oli hyvää – ja paha pahaa. Olisi ollut luontevaa, että kuvan kääntöpuolella olisivat kätelleet Bono ja Nelson Mandela.

En tiedä, tekivätkö Thatcher ja Reagan maailmasta nykyistä pahemman paikan. Toisaalta en ole varma siitäkään, paransiko Bono sitä jeesustelullaan.

Jotenkin maailmankuva oli kuitenkin helpompi hahmottaa joskus ennen. Oli helpompi ottaa kantaa puolesta tai vastaan. Sini-puna –kynässä päät edustivat vastakkaisuuksia. Kuten puolueet. Nyt niitäkään ei erota toisistaan. Nykymenossa ääripäät ovat tylsyneet. Opettaja poistaa ruokalassa niskoitelleen oppilaan voimakeinoin. Ymmärrän molempia osapuolia. Mitä tähän olisi lausunut Thatcher tai laulanut Bono? Luultavasti olisin kuitenkin osannut valita puoleni.

 

Blue_red_school_pencil,_Hungarian_Stationery_Factory,_Budapest_1963

Toinen hyvä syy

No Comments

Käytän talvisin pipoa, kesäisin lippalakkia. Päähine korvaa osaltaan hiusteni vähyyden. Mutta varsinkin lippalakki on myös hyvin käytännöllinen, sillä se on hattu, johon on integroitu auringon säteiltä suojaava lippa. Tyyliä ja toimivuutta. Tänä vuonna lippalakilla voi tehdä vaikutuksen lisäksi myös hyvää. Osta omasi tästä ja anna tukesi Pekan kirjalle.

Laadukas FightBack-lippis on myös oivallinen yrityslahjaidea.

 

60626_629838767030911_595452673_n

Talous- ja ympäristöasiaa

No Comments

Vähittäiskaupan ja ravintolan menestykselle on kolme sääntöä: sijainti, sijainti ja sijainti. Kaupan ja krouvin perään voi lisätä mainosmiehen. Turussa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Siksi ajan työajoja vuodessa noin 40.000 km.

Minulla on erinomainen auto: neljä vuotta vanha Lexus IS 250A, ajettu 150.000 km. Luotettava kumppani. Mutta ehkä sen moottori on hieman vanhanaikainen, sillä ajotietokoneen mukaan sen keskikulutus on 8,4 litraa / 100 km. Vuodessa bensaa kuluu näin 3.360 litraa ja hiilidioksipäästöjä kertyy 7.840 kg. Merkittäviä lukuja.

Katsoin tänään netistä pari vuotta vanhaa, huomattavasti taloudellisempaa ja ympäristöystävällisempää kulkuneuvoa. Saman kokoinen, suorituskyvyltään vastaava, mutta uudenaikaisella moottoriteknologialla varustettu auto kuluttaa enää reilut puolet nykyisen autoni polttoaineesta ja hiilidioksipäästöt ovat kilometriä kohden 70 grammaa pienemmät.

Vaihtamalla auton säästäisin polttoainetta vuositasolla yli 1.500 litraa (= 212 €/kk) ja tuottaisin 2.800 kiloa vähemmän hiilidioksidia. Jotenkaan valtiovalta ei kuitenkaan tunnu kannustavan autokannan uudistamiseen. Viinan vaaroistakin varoitetaan, mutta lyhytaikaiset verohyödyt tuntuvat ajavan kansanterveydellisten haittojen edelle. Jos me kaikki ajaisimme vähän kuluttavilla autoilla, polttoaineverotulot romahtaisivat. Hyvinvointiyhteiskunnalla on kaksi puolta.

 

 

Toisaalla muutos ei näy

No Comments

Viimeiset 18 kuukautta on ollut paska keli. Kaksi pitkää ja lumista talvea, ennen kokematon tapaninpäivämyrsky ja poikkeuksellisen sateinen kesä vuonna 2012. Tammi-helmikuu oli ennätyksellisen pilvinen. Nyt saamme nauttia hyytävien yöpakkasten ryydittämästä poikkeuksellisen myöhäisestä keväästä. Aurinko sentään ymmärtää paistaa.

Pessimistin kevät ei näytä etenevän. Optimisti näkee vahvoja merkkejä paremmasta. Makuuhuoneemme ulko-ovea ei vielä saanut pari viikkoa sitten auki, sillä sen taakse oli pudonnut katolta vajaan puolen metrin lumikinos. Nyt etelään antava terassi on lumeton. Tuuletimme eilen ovet apposen avoinna – minuutin. Se riitti. Lämpimällä seinustalla kasvavat timjamit paljastuivat syksyn lehtien alta elinvoimaisina. Vuosi vuodelta kesymmiltä vaikuttavat mustarastaat matalalentävät jaloissa, missä sitten pihalla käveleekin. Viiniköynnöksessä oli selkeä silmu. Niin sen halusin nähdä.

Puhuin perjantaina vanhempieni kanssa puhelimessa. Pihallamme on kivimuuri, jonka edestä lumi on sulanut jo pitkälti. Laitoin lumirajaan merkiksi oksankarahkan. Eilen soitin taas. Lumiraja oli siirtynyt parissa päivässä metrin kohti etelää.

Keittiömme ikkunat antavat koilliseen. Siellä muutos ei vielä näy. Pihalla yöpyvän auton katolle on unohtunut suksiboksi, vaikka hiihtokausi on tältä talvelta ohi. Jotenkin se sopii kuvaan. Ehkä boksin voi tänä vuonna koristella vappuserpentiineillä. Tai ehkä nostan suksiboksin autotalliin ja työnnän ulos Vespan. Kevättä houkuttelemaan.

 

29032013621