Swot tykkänään

1 Comment

Kevään merkki. Keittiömme tiskialtaassa oli muurahainen. Näin sen nousevan viemäristä. Kerroin huomiosta vaimolleni.

 ”Miten se viemäristä voi nousta, sehän on täynnä vettä?”, hän kysyi.

Kerroin, että viemärissä on vettä vain sitä sinne päästettäessä. Silloin, kun viemäriä ei käytetä, viemäriputki on tyhjä ja neuvokas muurahainen voi kivuta sen reunoja pitkin kohti keittiön hunajaisia houkutuksia.

”Melkoista riskinottoa muurahaiselta”, totesi vaimoni, ”eihän se tiedä koska päästämme vettä.”

Viisaita sanoja. Näin mielessäni muurahaiset kokoontuneena heimoneuvostoon ja pohtimassa SWOT-analyysiä. Suorin ja nopein tie keittiön herkkuihin kellarista kulkee viemärikaistaa pitkin. Siellä myös vaara jäädä tsunamin uhriksi on suurin. Suuret riskit, suuret voitot. Murkut eivät kuitenkaan pelaa velkavivulla vaan omalla hengellään. Niille pitää antaa mahdollisuus.

Yritämme torjua anttalaisia luomusti. Myrkkyjen sijasta olemme ryhtymässä kanelitorjujiksi. Vanhan kansan viisauksien kuusijalkaiset proteiininlähteet karttavat aromaattisista maustetta. Ripottelemme sitä potentiaalisille kulkureiteille. Jännitettäväksi jää se, tekevätkö muurahaiset kaneliin törmätessään u-käännökset vai turvautuvatko ne kiertotiehen.

 

 

Eihän tässä jaksa edes valittaa

1 Comment

Viikonvaihteen Ilta-Sanomat on itsensä karikatyyri. Ensin haukutaan populistisesti kouluruoka, sitten (varsinkin yksityinen) vanhustenhoito. Kouluruuassa on lisäaineita ja se on kuituköyhää. Etelä-Suomessa tehdään eksoottisia ruokia, vaikkei edes osata. Ruokiin lisätään jopa purkkihedelmiä.

Ruoka- ja ravitsemusalan konsultti Margit Kojon mukaan kouluruoka on ravintoköyhyyden vuoksi mautonta. Samassa jutussa haastatellaan 9-luokkalaisia. He ovat vastoin parempaa tietoaan tyytyväisiä kouluruokaan.

–       Keitot ovat tosi hyviä, samoin puurot ja jälkiruuat.

Kaksi aukeamaa myöhemmin Ilta-Sanomien Arvokas vanhuus –juttusarjassa käsitellään Suomen vanhustenhoidon ongelmia. Asenteellisessa jutussa yksityinen hoito yritetään saada näyttämään heikkolaatuiselta rahastukselta julkisen hoidon rinnalla. Joissakin yrityksissä pihdataan jopa ruuasta.

–       Jostakin cateringista on tilattu asukasta kohti yksi juustoviipale. Jos se sattuu putoamaan lattialle, sitä ei enää ole.

Myöhemmin toimittajalta kuitenkin lipsahtaa, että Valviran ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa yksityispuolen henkilömitoitus todettiin paremmaksi kuin julkisen puolen. Yksityisessä hoitokodissa kuusi vuotta asunut 87-vuotias Keijo Mattila kertoo arjen haasteista.

–       Tekemistä ja aktiviteetteja on niin paljon, ettei tahdo jäädä omaa aikaa.

Ennen oli paremmin. Olen käynyt koulua Ulvilassa 70- ja 80-luvuilla. Pari vuotta alakoululuokkamme oli vanhassa veistoluokassa jumppasalin alla. Kun päällämme pomputettiin palloa, emme kuulleet opettajan puhetta. Kerran viikossa söimme tilanpuutteen vuoksi liikuntatuntimme jälkeen urheilusalin lattialla. No sweat! Kun ruokailu tapahtui vanhassa rukoushuoneessa, ruokajärjestäjän piti kantaa ruokaa ulkona 200 metriä ja ylittää kantamustensa kanssa kunnan vilkkain maantie. Yläasteella poikien vessassa ei ollut vessanpyttyjä ja luokassa oli niin kylmä, että aineet piti kirjoittaa hanskat käsissä. Ala-arvoisissa koulutiloissamme ei näkynyt iltapäivälehtien toimittajia. Mistä silloin kirjoitettiin? En muista, mutta muistini mukaan valituksen määrä oli kuitenkin pienempi ja usko tulevaisuuteen vahvempi.

Erilaisuuden hyväksyminen

No Comments

Maavoimat julkaisi eilen uuden taistelutavan. Itse suoritin varusmiespalveluksen vuosina 1985-86. Silloin meille lanseerattiin väkevästi taistelutavan vanhaa mallia. Taistelin tuulimyllyjä vastaan.

Uuden taistelutavan perusajatuksena on puolustusvoimien mukaan entistä aktiivisempi taistelutapa, jossa korostuu oma-aloitteisuus ja oveluus. Kuin omasta suustani. Ymmärrän olleeni aikaani edellä.

Kävin 11 kuukautta yhden miehen sotaa vanhaa taistelutapaa vastaan. Olin oma-aloitteinen ja ovela. Silloinen järjestelmä ei osannut kohdata kaltaistani. Jouduin silmätikuksi. Nykyisin kohteluani sanottaisiin kiusaamiseksi.

Kun minut kotiutettiin, ajattelin, että sota olisi kohdaltani ohi. En voinut kuvitella, että jatkaisin uraani jopa vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä merivoimissa. Siellä sain olla oma-aloitteinen ja ovela. Sain maanpuolustustahtoni takaisin.

On hienoa, että puolustusvoimat uusiutuu. Tärkeintä on kuitenkin sisäinen markkinointi. Kantahenkilökunta tulee koulia kohtaamaan erilaiset yksilöt. Erilaisuuden hyväksyminen on mille tahansa organisaatiolle parasta uudistumista.

Asiakaspalvelua ja asiakaspalvelua

4 Comments

Olen huono valittaja. Olen yleensä varsin tyytyväinen saamaani palveluun. Silloin harvoin kun vaivaudun antamaan palautetta, odotan saavani vastauksen.

Vuoden kuluessa olen tehnyt pari reklamaatiota. Toisen tein H&M:lle. Ostin David Beckham –kalsarit. Pakkauksessa luki kokona M, sisus oli XL. Tämä oli toinen kerta peräjälkeen kun pakkaus ja sisus olivat epäsynkassa. Kirjoitin lauantaina palautetta, sain siihen vastauksen sunnuntaina. Hienoa, H&M.

Paulig Cupsolo -laite on kätevä. Jostain syystä sen kapselien lukitusvipu ponnahtaa joskus hillittömästi pystyyn kesken juoman tiristämisen ja kapseli menee hukkaan. Olen jättänyt Pauligin asiakaspalveluun verkossa kaksi kertaa kyselyn ongelmasta: onko kyseessä laitevika vai käytänkö tuotetta väärin. Kukaan ei vastaa. Tänään yritin soittaa Pauligin asiakaspalvelunumeroon. Puhelu ei yhdistynyt ollenkaan. Soitin keskukseen, joka sanoi, että ”öö, asiakaspalvelu ei tänään ole paikalla”. Jätin soittopyynnön. Odottelen vastausta.

Imagomainonta on joskus turhaa. Yritys on yhtä hyvä kuin sen asiakaspalvelu.

Olen Juuso. Olen addikti.

No Comments

Paraneminen alkaa ongelman tunnistamisesta. Jotta prosessi etenisi, tunnistamista tulee seurata tunnustaminen. Tunnustan oleva addikti, mutta en halua parantua.

Päihteet eivät ole minun juttuni. Olen satunnaiskäyttäjä. Eivätkä edes rahapelit, vaikka toto on tuonut minulle paljon enemmän kuin vienyt. Ne olivat markka-aikoja.

Olen keräilijä. Kerään ympärilleni materiaa. Vaikka tavaraa on kasoiksi asti, pidän kirjojani ja levyjäni enempikin immateriaalisena omaisuutena. Näiden lisäksi on taide: Siihen olen koukussa.

Seinät ovat täynnä tuttujen ja tuntemattomien taidetta. Iso osa on kotona ripustamatta. Osa on sijoitettuna työpaikalleni. Silti tänäänkin haikailin tilkettä kokoelmiini. Mikä minua vaivaa?

Olen riippuvainen taiteesta. Se on kuitenkin tiedostamistani addiktioista turvallisin. Se tuottaa hyvää tekijöilleen ja koko tuotantoketjulle. Se työllistää. Se on luomua. Se on tuotettu lähellä. Se on kierrätettävissä. Se inspiroi. Ennen kaikkea sitä on ilo katsella. Sen keskellä on hyvä.

Työurien pidentämisestä

No Comments

Minun maalaisjärkeni mielestä keskustelu työurien pidentämisestä on absurdi. Nimenomaan keskustelu. Seija on lastentarhanopettaja. Hänen mielestään työuria ei tule pidentää. Thomas on huolitsija. Hänen mielestään työuria ei tule pidentää. Raimo on valtion virkamies. Hänen mielestään työuria ei tule pidentää. Seija, Thomas ja Raimo keskustelevat työurien pidentämisestä ja saavuttavat konsensuksen: työuria ei tule pidentää.

Minä olen Juuso. Olen neuvonantaja. Minun mielestäni työuria tulee pidentää.

Yhtä työuraa tekevää kohden on liikaa sen ulkopuolella olevia elätettäviä. Sitä sanotaan valtionjargonissa kestävyysvajeeksi. Vaihtoehdot työurien pidentämiselle ovat lapsuuden tai eläkeajan lyhentäminen. Antaa lapsien olla Suomessa lapsia. Bangladeshilaiset kutomot ja thaimaalaiset ananaspuristamot pysykööt varoittavina esimerkkeinä työurien pidentämisestä niiden alkupäästä. Jää jäljelle työurien pidentäminen niiden loppupäästä.

Ihmiset elävät nykyään ikuisesti. On valtava kansantaloudellinen tuhlaus päästää eläkkeelle parhaassa iskussa olevia 60+ -työntekijöitä. Jos heitä ei kiinnosta työurien pidentäminen, he voisivat vaihtoehtoisesti lyhentää aikaa, jolta heille maksetaan eläkettä. Oliiviöljy pitää vaihtaa kaikilla yli 60-vuotiailla voiksi, vihannesten syönti kiellettävä ja suolan käyttö triplattava. Tupakan ja väkevien viinojen mainonta tulee sallia senioreille. Sydän- ja verisuonitaudit korjaavat luontaisesti kestävyysvajeen muutamassa vuosikymmenessä.

Kaiken pahan takana on 70-luvulla käynnistetty Pohjois-Karjala –projekti. Sen vuoksi hyväksi havaittu voin käyttö romahti, maitotilat autioituvat ja suomalaisten suonet puhdistuivat. Lääketieteen tohtori Pekka Puskan toimien arvioidaan estäneen neljännesmiljoonan suomalaisen ennenaikaisen kuoleman. Samalla Puska antoi kasvot kestävyysvajeelle. Hän pidensi eläkeuramme. Märkä on nyt housussa. Kantaako hän vastuun?

 

Hiljaisia signaaleja

No Comments

Tulin töistä kotiin puoli kuudelta. Lähdin lenkille. Oli vielä ihan valoisaa.

***

Kiersin Puistomäen puutaloalueella. Aurausvallit olivat korkeita, mutta linnut jo lauloivat kevättä.

***

Eteläkadulla tuttu mummo haravoi kadunvarressa lunta kuten miltei aina. Nyökkäsin hänelle.

***

Vastaan tuli toinen lenkkeilijä. Nuori mies tervehti iloisesti jo kaukaa. Oikein kättään heilauttamalla.

***

Tulin sisään ja huusin ”moi” vanhemmalle pojalleni. Ensin kului iloinen ”moi”, sitten ”lainaatko bensakorttiasi?” Järjestys oli täysin oikea.

***

Hyvä mieli syntyy arjen kohtaamisista.

Ylen sankia pilkkuvirhe

No Comments

Yle uudisti uutisstudioittensa ilmeen. Yle itse uutisoi proaktiivisesti uudistuksen maksaneen 600.000 euroa. Uutinen osoittautui ennakoidusti ankaksi. Harmillista sinänsä, että tämäkin ankka maksettiin verorahoilla.

Heti ensimmäistä kertaa kuullessani uudistuksen hinnan Ylen omilta kanavilta aloin malttamattomana odottaa kilpailevien leirien tutkivien journalistien ulostuloa. Osoittautuikin, että uutisessa oli ollut kiusallinen pilkkuvirhe.

Ylen 600.000 € = veromaksajien 5.000.000 €.

Ilta-Sanomien toimittaja Kyösti Hagert pyysi tänään Ylen uutistoiminnasta vastaavalta johtajalta Atte Jääskeläiseltä lavastegatea koskeavia tarkennuksia.

Hagert: “Miksei Yle avoimesti kerro todellisista kustannuksista, vaan piiloutuu ilmekustannusten taakse?”

Jääskeläinen: “Kysymyksesi ilmentää paitsi asenteellisuutta, myös ymmärtämättömyyttä.”

Ainoa asenteellinen ja ymmärtämätön tässä kysymys/vastausparissa on Jääskeläinen. Hän ei arvosta palkkansa maksajien oikeutta avoimeen tiedonvälitykseen. Laki linjaa Ylelle julkisen palvelun ohjelmatoiminnan suuntaviivat ja erityistehtävät. Samat suuntaviivat luulisi koskevan yhtiön omaa viestintää.

Ylen jos minkä tulisi tietää, että totuus sattuu vain kerran, selittely aina uudelleen.

PS. En kritisoi teknisen uudistuksen tärkeyttä tai ajankohtaa. Hämmästelen vain Ylen valmistautumattomuutta asiasta viestimiseen. Jos kaiken olisi viestinyt kerralla, ”tutkivilla journalisteilla” ei olisi ollut syytä räksyttää. Nyt kun vuoropuhelu on eskaloitunut juupas-eipäs -keskusteluksi, koko hyvä uudistus tuntuu hautautuvan eurojen alle.

5654

No Comments

Tein matkalaskua. Kuukauden aikana olen ajanut autolla 5654 kilometriä. Ajotietokoneen mukaan keskinopeus on ollut 74 km/h. Olen istunut työmatkoja kuukauden aikana 76 tuntia, joka tekee 19 tuntia viikossa.

Olen käynyt tapaamassa eri 34 asiakasta. Keskimääräinen asiakkaan tapaamiseen kulunut matka-aika on ollut keskimäärin 2 tuntia 15 minuuttia. 2065 kilometriä eli 28 tuntia olen istunut autossani työkaverini kanssa. Ne hetket ovat monesti olleet työtehollista laatuaikaa: hurmioituneita parin tunnin ideointisessioita. 3589 kilometriä eli 48 tuntia olen viettänyt laatuaikaa yksikseni. Ei välttämättä hullumpaa sekään.

Käytän matkoihini yksityisautoa. Vähintään 80 % tapaamisistani on osoitteissa, joihin joutuisi käyttämään useampaa kuin yhtä julkista. Matka Turusta Vantaan Kuninkaanmäkeen omalla autolla vie pari tuntia suuntaansa. Julkisilla matka-aika olisi 3 ½ tuntia. Tämän tyypillisen esimerkin mukaan laskettuna kuukausittainen matka-aika kasvaisi yli 50 tunnilla. Kiitos, mutta ei kiitos. Julkiset eivät ole vaihtoehto, hybridiauto on.

5654 kilometriä kuulostaa paljolta. Sitä se onkin. Mutta mikään ei vedä vertoja keskustelukumppanin näkemiselle kasvokkain, mahdollisuudelle tutustua hänen tuotteisiinsa ja palveluihinsa paikan päällä. Seuraavat viikot sulattelen näkemääni ja kokemaani. Silloin vain pakottavasti syystä lähden minnekään. Muutaman viikon kuluttua ryömin taas kolostani ja suuntaan maakuntaan kertomaan, mitä minulle on tullut mieleeni sitten viime näkemän.

 

Kaikkitietävä

No Comments

Tiedän kaiken. Tai en minä nyt ihan kaikkea tiedä, mutta kaikkeen minulla on mielipide. Enkä peittele sitä.

Lausun ajatukseni ääneen. Jos niitä ei kuulla, korotan ääntäni. Jos se ei auta, tehotoistan. Joskus esitän marttyyria. Konstit ovat monet.

Jos mielipiteitäni dissataan, monesti kimmastun. Kiihdyn nollasta sataan kuin formula. Tosin myös jarruni toimivat. Lepyn nopeasti. Ja alan kuunnella.

Selitin nuoremmalle pojalleni tänään, että vaikka olen kiivas ja isoeleinen, en ole vihainen. Se on tapani kommunikoida. Neutraloin suuren vimmani suurella rakkaudella.

Se on minun elämääni. Yritän elää sitä parhaan kykyni mukaan. Ei se ole aina helppoa minullekaan.

Older Entries