DEL

No Comments

Kolmessa viikossa olen onnistunut maalaamaan itseni nurkkaan. Kaava on tuttu: Ensimmäisen viikon hyperaktiivisuuskohtaukseni aikana olin yhteydessä potentiaalisiin uusiin asiakkaisiin. Seuraavat 3-4 viikkoa sinkoilen palavereissa ympäri Suomea. Kone käy ensin kuumana ja sitten ylikierroksilla. On niin paljon innostavaa tekemistä. Ideoita ja ratkaisuja syntyy. Sitten seuraa rutiini- ja toteuttamisvaihe. Ja juuri silloin lahjakas ihminen turhautuu.

Tuskailen nurkassani ja mieleni tekisi painaa DEL-näppäintä.

Ja painankin. Deletoimisen sijasta yritän alkaa taas delegoida. Wikipedian mukaan delegointi tarkoittaa jonkin suoritettavan asian siirtämistä toiselle henkilölle, yleensä alaisilleen, esimerkiksi työpaikalla arvoasteikossa alemmille työntekijöille. Se kuvastaa yleensä määräysvaltaa ja vastuunsiirtämistä tietyissä tehtävissä toiselle henkilölle. Delegoinnissa annetaan alaisille osa päätöksenteon vastuuta. Oikein suoritettuna delegointi ei tarkoita vastuunpakoilua. Delegoinnin hyödylliseen toteuttamiseen tarvitaan myös koordinointia, jotta delegoidut työt eivät olisi päällekkäisiä tai jättäisi tekemättömiä töitä.

Yhdessä suhteessa hieno määrittely on vanhakantainen. En näe ainakaan omalla työpaikallani arvoasteikkoa. Delegoimme asioita horisontaalisesti. Yhtä tärkeää kuin vastuun antaminen on sen vastaanottaminen. Luottamus on aina molemminpuolista ja kahdensuuntaista. Tiedän kaiken tämän, mutta aina en kuitenkaan tee niin kuin opetan. Miksi?

Onnistuakseen delegointiin tulee budjetoida myös aikaa. Ajankäyttö ei ole vahvuuteni. Ei ainakaan ennen kuin opin sanomaan joskus ei. Sen ei luulisi olevan vaikeaa.

Eipä;)

 

Hapanimelä

No Comments

Perjantaiaamu klo 05.55.  Auton nokka Kehä kolmosella kohti lentoasemaa. Suomen rumimpiin arvioidussa maisemassa Petikon huonekaluhallien lipputankomeren keskellä radiosta pärähtää soimaan Jennifer Lopezin Dance again.

Volat kaakkoon. Kolmeminuuttinen voimaannuttaa enemmän kuin tuplapresso tai alppiaurinko yhdessä. Hetki läpituotettua amerikanhapatettua latinodiskoa keskellä kaamosta. Ajattelen, miten kaukana kotoaan JLon musiikki juuri nyt soikaan.

Kaikella on aikansa ja paikkansa. A.W.Yrjänän tai Samuli Putron suomalainen mielenmaisema olisivat olleet Petikon aamussa synkeyden naamaan hieromista. JLo oli poretabletti, jonka voimin päivä muuttui hetkessä paremmaksi.

Nauroin harmaantuvaan partaani ajatukselle itsestäni sapattivapaalla Karibian aurinkosaarella. Tiedän, että en kaipaa matkoilla salmiakkia tai ruisleipää. Kaipaan suomalais-slaavilaista melankoliaa. Pina Colada kaipaa vastapainokseen Juha Seppälän.

Sweet & sour. Se on suomeksi hapanimelä. Se on hyvin kuvaava sana tästä kaikesta.

Hyppyhaalari päälle ja uudelleen torniin

No Comments

Silloin harvoin kun hyppy kantaa yli K-pisteen, tasajalka-alastulokaan ei aina pelasta kaatumiselta. Nivelsiteet venyvät ja vaikka tekee kipeää, ei haittaa. Kaatumista ei saa alkaa pelätä. Torniin pitää kiivetä heti uudelleen.

En ole koskaan erityisemmin innostunut tapetin värisistä ihmisistä. Kaltaiseni one-man-band kulkee helposti sellaisten ohi torvet soiden, omaa ääntään ihaillen. Mutta totta puhuen kuuntelen kaiun sijasta mieluummin keskustelukumppanini mielipiteitä.

Se tietysti edellyttää, että sellaisia on.

Aloitin vuoden vaihteessa taas mainostoimistossa. Ensimmäisenä työviikkonani sovin 25 palaveria uusien, potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Ja kuin Del Monte -mies konsanaan, valitsin kumppanini huolella: Joko he tyyppeinä tai heidän edustamnsaa yritys erottuvat massasta.

Luvassa on tammi-helmikuussa 25 tapaamista, jotka toivottavasti johtavat pariinkymmeneen presentaation. Niiden kuulijoista keskimäärin puolet sanoo: EI.  Se masentaa. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja takaisin torniin. Ylös kivutessa lohduttaa, että keskimäärin joka toinen sanoo: KYLLÄ. Se on suuri sana tässä bisneksessä.

Suurten sanojen jälkeen pitää olla enää uuden asiakkaan luottamuksen arvoinen.

Siitä työ vasta alkaa.

 

Pirkka-basilika

No Comments

En ole käynyt kovinkaan monessa suomalaisessa hypermarketissa, mutta minun on vaikea kuvitella parempaa ruokakauppaa kuin Kupittaa Citymarket. Tuoretta tavaraa, valtava valikoima (vaikka Pappagallon mango-sorbetti olikin tänään katastrofaalisesti loppu!) ja innovatiivinen palvelutiski.

Yhtä asiaa en kuitenkaan ymmärrä: kauppojen vimmaa panostaa omiin merkkeihin. Ostin tänään vahingossa Pirkka-ruukkubasilikan. Sen on voinut kasvattaa kuka tahansa anonyymi alihankkija, joka laadun sijaan joutuu panostamaan vain tuotantokustannusten minimointiin. Basilikan kasvattajia on helppo kilpailuttaa kate-eurot silmissä kiiluen.

Jos ruukun suojapussissa olisi lukenut Deliverde/Lindroth kuten yleensä, tietäisin, että yrittäjä on laittanut oman nimensä/brändinsä tuotteen laadun takeeksi. Tämän vuoksi suosin aina muita kuin kaupan omia merkkejä. Ja jos mahdollista, suosin aina lähituottajia.

Olen käyttänyt äänioikeuttani kaikissa vaaleissa, joissa minulla on ollut mahdollisuus. En ole koskaan äänestänyt puoluetta. Olen aina äänestänyt ihmistä. Pirkka, Rainbow, Eldorado ja mitä teitä nyt on: miettikää sitä.

 

Kasvokkain elämän kanssa

No Comments

Rohkea Mikael Jungner kertoo tämän päivän Hesarissa, että oltuaan kasvotusten kuoleman kanssa, hän kokee nyt tehtäväkseen auttaa ihmisiä rakastumaan omaan elämäänsä.

Kaunis tavoite, jonka pystyy täyttämään edes harva kuolemaa silmiin katsonut.

En ole muita parempi ihminen, vaikka nyt väitän, että minulla on sama agenda kuin Mikaelilla. Siitä huolimatta, että olen ollut terve.

Ei elämään rakastuminen vaadi pelkoa sen menettämisestä. Rakastettava elämä ei vaadi rahaa, valtaa eikä trendikkäästi koristeltua joulukuusta. Jari Tervon lentävä lause – “Elämä on toisaalla, sinne pääsee taksilla” – on aikamme kuva. Se kertoo kaiken.

Peilikuvani saattaisi olla kauniimpi Thaimaan auringon ruskettamana, mutta peilin kuvajainen ei sielläkään yllä kuoren alle.

Olen itsekin laskenut liian jyrkkiä mäkiä kyvyilleni liian kovalla vauhdilla. Olen purjehtinut liian isoilla purjeilla tuulessa, jota en ole hallinnut. Vain, jotta olen kokenut eläväni. Varmasti teen vielä niin tulevaisuudessakin.

Elämän suurinta extremeä on elää nyt ja tässä. Katsoa elämää silmiin ja rakastaa sitä, mitä nyt ympärilläsi näet. Koettakaa vaikka. Koettakaa nyt!

Oikeassa

2 Comments

Kuuntelin nyt aamulla YLE Areenasta Jari Sarasvuon tiistaista yksinpuhelua. Hieno teos. Rohkea sovitus.

Hän sanoi ohjelmansa alussa olevansa toipuva idealisti; mielenvikainen, joka on mieluummin oikeassa kuin onnellinen. Liikeneuvottelussa hän sanoi tekevänsä kauppaa oikeassa olemisen kustannuksella.

Sarasvuon äly ja pöyhkeä vilpittömyys ovat aina riisuneet minut aseista. Ihailen häntä etäältä, mutta missään oloissa en haluaisi alkaa toisintaa hänen elämäänsä. En koe mitään ristiriitaa oikeassa olemisen ja onnellisuuden välillä. Myyn silmät kirkkaina vääriäkin ajatuksia jos joku sellaisia haluaa ostaa. Haluan luikerrella kohteeni suosioon ja kun voitan luottamuksen, alan eheyttää häntä ja/tai hänen organisaatiotaan omien oppieni mukaan.

En voi välittää omaa maailmankuvaani ennen kuin saan houkuteltua kohteeni ihailemaan sitä. Liike-elämässä molemminpuolinen ihailu on täysin olennaista. Liian usein kumppanuus menee asiakkaan perseen nuolemiseksi ja asiakassuhde muodostuu yksipuoliseksi. Jos en saa osakseni vastahuomiota, en ole onnellinen. Jos en ole onnellinen, en jaksa edes yrittää olla oikeassa. Jos en ole oikeassa, en voi tehdä asiakkaalleni kauppaa.

Olen mieluiten sekä oikeassa että onnellinen. Ne eivät poissulje toisiaan. Ne ruokkivat toisiaan. Olen idealisti, joka ei halua toipua.

Riippuu siitä, ostatko vai myytkö

1 Comment

Olen opiskeluaikoinani työskennellyt Keskossa puhelinmyyjänä. Olin hyvä työssäni. Sen jälkeen jotakin on tapahtunut. Nykyään puhelinkäyttäytymiseni kelpaa korkeintaan varoittavaksi esimerkiksi.

Kun soitan, ohitan aikaa vievän small talk –vaiheen. Menen suoraan asiaan. Se on kuin avantoon meno. Kerralla vaan, sattuu vähemmän.

Vastaajana olen katastrofi. Katastrofimpi. En yleensä vastaa. Vastaan tuskin koskaan tuntemattomiin numeroihin. Jos vahingossa vastaan ja soittaja kysyy, onko paha paikka (Miksi joku kysyy sellaista? Jos paikka on paha, en vastaa), vastaan, että riippuu siitä, ostatko vai myytkö. Myyn mielelläni. Ostan kitsaasti. Puhelinmyyjät ärsyttävät.

Tänään vastasin puhelinmyyjälle. Hän tarjosi tilitoimistopalveluja. En tarvinnut. Hyvin sujuvasti hän kertoi yrityksen tarjoavan myös ulkoistettuja talouspäällikkö- ja controllerpalveluita. En tarvinnut. Soittaja sanoi monen kuitenkin olleen kiinnostunut heidän rahoituspalveluistaan. En tarvinnut. Mutta jostain syystä pyysin häntä soittamaan ensi viikolla uudemman kerran.

Miksi?

Soittaja ei vain puhunut. Hän kuunteli. Yritys oli Greenstep. Toivottavasti hän soittaa ensi viikolla uudelleen. Haluan nähdä, mihin tämä johtaa.

Em Manutenção!

No Comments

Ennen kuin kriisini eskaloitui täysimittaiseksi katastrofiksi, aloin määrätietoisesti pilkkoa sitä.

Työpaikanvaihdos. Hoidettu!

Lapset ovat kasvaneet niin isoiksi, että vihdoin olisi teoriassa mahdollisuus hankkia vuosia haikailemani kahden hengen urheiluauto. Nyt se ei sitten enää kiinnostakaan. Pesen ja vahaan vanhan auton keväällä.

Onko uudelta autolta tuoksuva Wunderbaum urbaanilegenda?

Omaa aikaa tunti päivässä. Hoidettu!

Tatuointi. Not.

Sen verran kriisi vielä kytee, että olen Nettimotosta katsellut pari-kolme kertaa käytettyä Ducati Monsteria.

Tänään olin taas lenkillä. Eilen noin 13 kilometriä, tänään vajaat 15. – 8°C, liukasta ja pimeää. Lunastin puolitoista tuntia suomalaista lottovoittoani. Päätin ilmoittautua puolimaratonille jonnekin lämpimään. Kokonainen maratoni olisi keski-iänkriisin tunnustamista. Löysin oivan kohteen. UNESCON maailmaperintökohteisiin kuuluvan Duoron viinilaakson puolimaratoni toukokuussa Portugalissa. Kävijäkokemusten mukaan reitti on yksi maailman kauneimmista. Vakuutuin ja ilmoittauduin.

Vakuutuin ja yritin ilmoittautua. Sivu oli nurin. Em Manutenção! Elämän ylläpitohommia. Siitähän tässä on kysymys.

 

 

 

 

Mittaamisen vaikeudesta

No Comments

Keskusteltiin tänään töissä työn arvosta. Tai lähinnä arvon mittaamisesta. Skaala oli lavea. Itse edustan kellokortti-koulukuntaa. Valtaosa minua nuoremmista haluaisi mitata työn tuotoksen siihen kuluvasta ajasta irrotettuna. Totuus lienee jossakin siellä välissä.

Jos kokoaisimme trukkilavoja ja 100 euron päivittäiseen tavoitepalkkaan riittäisi 20 lavan kokoaminen, minulle olisi työnantajana tai työkaverina ihan sama, jos joku saisi ne kasaan neljässä tunnissa hitaamman kahdeksan tunnin sijaan. Varsinkin jos laatu olisi sama. Toisaalta, jos toinen tekisi kahdeksassa tunnissa 40 lavaa, hän ansaitsisi 180 euron palkan. Työnantaja voisi pitää 20 euroa itsellään palkkiona loistavasta rekrytoinnista ja antaa monoa hiturille.

Mutta kun itse on toiminut koko elämänsä luovalla alalla, tavoitteiden asettaminen on vaikeampaa. Joku tuottaa tusinan sädehtivää kaupallista ideaa kuukaudessa, kun joku toinen saa aikaiseksi kuukaudessa yhden ja kapisen. Tällä logiikalla tuotteliaampi voisi työskennellä vain kuukauden vuodessa ja silti tuotto työnantajalle olisi sama kuin heikommalla aineksella. Onneksi olemme kuitenkin erilaisia. Organisaatio ei kestä montaa ylisuorittavaa propellipäätä yhtä aikaa. Tarvitaan myös ideoiden jalostajia. Aivoja ja käsiä.

Katsomosta on helppo arvostella. 100 metrin juoksun voittaa se, joka on ensimmäisenä maalissa. Mäkihypyssä ratkaisee paitsi hypyn pituus, myös sen tyyli ja olosuhdepisteet. Kykykilpailun voittaja on äänestävän yleisön suosikki. Tämä viimeinen kertoo mittaamisen vaikeudesta. Vaikka toisin luulisi, yleisön suosikin esikoisalbumi on tuskin koskaan kisan kärkikolmikon paras myyntimenestys.

Uudenvuodenpuhe

No Comments

Vuosi on nähtävästi vaihtunut. 2013 on verrattain surrealistinen lukema vuonna 1965 syntyneelle. Pikkupoikana 2000 oli äärimmäisyys ja nyt ollaan teini-ikä senkin yli.

En luvannut mitään vuoden vaihtuessa. Turha tässä iässä mitään on lupailla. Eivät ne lupaukset kuitenkaan pidä. On minussa kaikenlaisia pienempiä ja isompia vikoja, mutta ne ovat osa minua. Pitäähän kaikelle ihanuudelleni olla jokin vastapaino.

Vuoden vaihtuessa omassa elämässäni tapahtuu yksi pieni, mutta merkittävä muutos. Palaan takaisin, vaikka joskus tuntuu, etten ole koskaan lähtenytkään. Kolmen vuoden tauon jälkeen aloitan huomenna neuvonantajana Zeelandin palkkalistoilla. Huomenna olen taas kotona. Siellä on hyvä.