Kettutytöt vs harmaa Teddy

No Comments

Eilen olin alipukeutunut. Tänään yritin paikata tilannetta. Aloitin imagonkohotukseni varmanpäälle Stockmannilta.

Loppuviikoksi on luvattu pakkasta. Viisi vuotta vanha, venynyt FELT-mainospiponi sai tehdä päässäsi tilaa aistikkaan harmaalle BARTS-karvalakille.

Torstain lumipyryssä olen nikitahenkinen hattu päässäni katseet kääntävä klassinen komistus. Turun talvisten katujen halittava Teddy-karhu.

Valveutuneena kuluttajana kuitenkin luin päänlämmittimen tuoteselosteen. Voin ilokseni olla turvassa kettutytöiltä. Materiaalilappu oli yksiselitteinen: 100 % Fake fur. Montakohan litraa öljyä reuhkaani on käytetty?

 

Untuvan kevyt kauppamatka

No Comments

Nuorempi poikani kirjoitti ala-asteen aineessa muutama vuosi sitten, että ”isäni on jollakin tapaa tyylikäs”.

Milläköhän?

Haravoin tänään viimeisiä lehtiä ja asensin jouluvaloja, kun huomasin, että aamupäivällä ostamani rusetti (Kyllä!) oli unohtunut vaatekaupan kassalle. Pörhälsin häthätää hakemaan sen kauppakeskuksesta.

Tyylini oli viimeistelty: Mustat haisaappaat, kauhtuneet college-housut, toiselle korvalle vinksalleen valahtanut venynyt pipo ja Völklin mainostakki, jonka alta pilkotti ylisuuri T-paita.

Nousin parkkihallista kauppakeskukseen ja huomasin olevani monelle ostosjuhlaan pukeutuneelle viikon kohokohta. Olin kuin haiseva pieru noutopöydässä, huuto jalkapallokatsomossa. Ostoksille tapansa mukaan parhaimpiinsa pukeutuneet turkulaiset katsoivat minua kuin spitaalista. Metsäläinen oli tullut ajelemaan rullaportailla. Näin kevytuntuvatakkeihin verhoutuneiden katseiden takana vimmatun pohtimisen siitä, minne oli mahtanut jättää mönkijäni.

Kauppareissuni oli todellinen win-win. Burberryt tunsivat ylemmyyttä minua kohtaan. Kuten myös.

 

Jouluviisu

No Comments

Tämän vuoden joululauluksi voisi uudelleen sanoittaa Loreenin voittoisan euroviisun. Hysteria!

Iltapäivälehdissä povattiin suomalaisen kinkun loppuvan. Vuoden 2012 ankeissa joulupöydissä joudutaan järsimään tuontisian persettä. Bad piggies!

Tämän vuoden kotimainen perunasato on huonoin miesmuistiin. Imellytetäänkö jouluaaton perunalaatikko skånelaisesta potaatista? Smaugah!

On hyvä käpyvuosi. Asiantuntijoiden mukaan käpyjä keräämällä ansaitsee verottomasti jopa 4.000 e/kk. Ovatko joulukuusemme kerätty kävyttömiksi?

Samapa tuo. Kuusen alle ei ole kuitenkaan mitään laitettavaa. Lumia 920 on jo loppuunmyyty Saksassa, vaikka kauppa ei ole Suomessa edes alkanut.

Voin elää noiden uhkakuvien kanssa. En syö sianlihaa, en pidä perunasta, kentianpalmumme takia joulukuusi ei tule kysymykseen ja Lumia on jo hankittu.

Jollette kerro kenellekään, taidan ostaa Juha Tapion joululevyn ja kuunnella sitä jouluaattona perheen kanssa kirkon jälkeen sushia syöden. Merry Wasabi!

 

Nelonen+

No Comments

Olen iloinen televisionkatsoja. Olen löytänyt Nelosen.

Nelonen on ollut minulle vuosia marginaalikanava. Olen katsonut sieltä lähinnä elokuvia. Tänä vuonna olen huomannut kanavan positiivisen tosi-tv:n trendin: Vain elämää, Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! ja Dance ovat hyvää viihdettä.

Näiden ohjelmien osallistujat saavat positiivista ja rakentavaa palautetta. Katsojalle annetaan mahdollisuus iloita onnistumisista. Samaan aikaan kilpailevien kanavien örvellystä ja dissausta viljelevät tuotannot ovat tulleet tiensä päähän. Katsojien medianlukutaito on parantunut: viinan silmitön kurkkuun kaataminen ja poreammeeseen ahtautuminen ei ole viihdettä. Erin laulamassa Neumannin biisiä on.

Positiiviset tunteet ovat megatrendi.

 

Moraalisaarna

1 Comment

Olin äsken lenkillä. Klo 16:30-17:15. Miltei pilkkopimeää. + 7 °C. Vettä tuli kuin sumupullosta. Elämä ei ole aina tanssimista tähtien kanssa.

Toisaalta voin lähteä valaistulle lenkkipolulle suoraan omasta pihastani. Reitti on hyvin hoidettu, roskaton ja turvallinen. Joskus vastaan tulee räksyttävä koira. Pienet ovat murheeni.

Rospuuttokeli ei juurikaan harmita. Kotona odotti lämmin sauna. Television tulosruudussa virnuilee uransa päättänyt Kalle Palander. Lännestä lähestyy lisää matalapaineita. Kohta minulle tarjoillaan mutakakkua.

Huomenna on taas työpäivä. On hienoa, että saa työtä, josta pitää. Vaikka valehtelisin, jos väittäisin, etteikö sapattivapaa olisi joskus pyörinyt omassakin mielessä. Siellähän pyörii.

Isänpäivänä olen tarkkaillut tuotoksiani. Täyspäisiä poikia. Maailma on heille avoin ja kutsuva. Toivon, että he pysyvät aina poikina, jotka eivät tavoittele menestystä moraalinsa kustannuksella.

Olen luottavainen. Pojasta polvi paranee.

Solsidanin varjoisemmalla puolella

No Comments

Olen saanut synnyinlahjakseni ja taakakseni korkeasti intensiivisen temperamentin. Sanotaan, että temperamenttia ei voi muuttaa, mutta omaa käyttäytymistään voi. Varmasti voi, mutta minä en halua. Temperamenttini on keskeinen osa persoonallisuuttani. Jos sen kanssa eläminen on vaikeaa läheisilleni, voin vakuuttaa, että ei se helppoa minullekaan. Parin minuutin paskahalvaus vastaa rasittavuudeltaan puolimaratonia. Olen kovassa kunnossa. Vedän niitä useamman viikossa.

Annan itselleni luvan olla mikä olen. Yleishälyn takana tiedän olevani määrätietoinen ja pitkäjänteinen. Fokukseni on kirkas. Tiedän, minne olen menossa. En kuitenkaan koskaan tavoita määränpäätäni suorinta mahdollista reittiä. Volatiliteetti on myös voimavara. Se vie minut sivuteille, joiden varsilta löydän ennalta arvaamatonta inspiraatiota.

En suosittele ketään toimimaan luonteensa vastaisesti, mutta suosittelen joskus valitsemaan reitin, joka ei ole suorin mahdollinen. Sellaisella matkalla saattaa altistua aidolle elämälle. Elämä on elämisen arvoista myös Solsidanin varjoisemmalla puolella.

 

 

Minun palani kakkua

No Comments

Huomenna on isänpäivä. Tänään on sen aatto.

Isänpäivänaattona käymme tervehtimässä omia isiämme. Oma isäni on 78- ja appeni 75-vuotias. Molemmilla on huomenna takana 51 isänpäivää. Itselläni saldo on vasta 18.

Soitan vanhemmilleni nopeasti joka päivä kotimatkallani. Tapa, jonka olen oppinut isältäni. Mutta kun he asuvat kahden tunnin matkan päässä, kasvotusten tulee nähtyä harvemmin. Varsinkin kun ne kaksi tuntia pitää ajaa pohjoiseen, jonne ei ole muuten asiaa.

Juhlapäivä on hyvä konsepti. Isänpäivä ja äitienpäivä muistuttavat siitä, että on aika lähteä matkaan. Kun omat lapsemme olivat pieniä, pakkasimme perheen autoon aamuvarhaisella ja starttasimme juhlapäivän aamuna kohti Poria, jotta ehdimme vierailla molemmissa mummuloissa. Lapset kasvoivat. Kymmenen isän- ja äitienpäivää vietimmekin sitten kentän laidalla. Juhlapäivät tuntuivat olevan täydellisiä hetkiä käsipallo-, salibandy- tai jalkapalloturnauksen järjestämiselle.

Vasta nyt 47-vuotiaana taidan viettää toista isänpäivää kotona. Käymme tänään onnittelemassa isovanhempia ja huomenna olemme omassa kotona. Ja omat pojatkin ovat täällä. Saan syödä ihan omaa kakkua. Huominen on vain yksi sunnuntai sunnuntaiden joukossa. Ei kuulosta kovin ihmeelliseltä. Mutta jo ennakkoon se tuntuu ihmeelliseltä. Se tuntuu hyvältä.

Kakkukuva lainattu Valiolta.

 

 

Pahanlaatuinen nikkeliallergia

No Comments

Jossakin epätieteellisessä kilpailussa maailman soinnillisesti kauneimmaksi lauseeksi valittiin ”alavilla mailla hallan vaara.”

On kohtalon ivaa, että suomen rumimmassa sanassa on samoja elementtejä kuin maailman kauneimmassa lauseessa.

TALVIVAARA

Yritys on aikamme kuva. Eikä se ole kaunista katseltavaa. Kaivosinsinööri Pekka Perä osti Talvivaaran 6000 hehtaarin kaivosalueen Outokummulta yhdellä eurolla vuonna 2004. Outokumpu ei ollut onnistunut malmion kaupallisessa hyödyntämisessä, mutta Perällä oli takataskussaan jotakin viisautta, mitä hänen entisellä työnantajallaan ei ollut. Hän päätti kokeilla nikkelin erottamista huonosti tunnetulla bioliuotusmenetelmällä. Tulokset ovat nyt lööpeissä.

Satoja tai tuhansia hehtaareita kainuulaista luontoa on tuhottu. Tuntuu, että miltei kaikkia mahdollisia harkitsematta myönnettyjä rakennus- ja ympäristömääräyksiä on rikottu. Virkamiehet kauhistelevat apaattisena vierestä kun kaivosyhtiö panee haisemaan. Paskavedet eivät pysy altaissa vaan valuvat luontoon. Talvivaaran tapa ratkaista ongelma on nimetä saastunut maa-alue vahingon jo tapahduttua varoalueeksi. Tänään paljastui, että talvivaaralainen varoallas onkin pelkkä lanattu metsä. Varoaltaissa on reunat, mutta ei pohjaa. Yhtiön omistaja lienee ottanut mallia omista taskuistaan. Nekin ovat pohjattomat.

Luulisi, että 2010-luvulla yrityksen keskeinen ajuri olisi yhteiskuntavastuu. Ja jos ahneus ajaa vastuullisuuden edelle, viranomaiset laittaisivat häirikön kuriin pakkokeinoin. Aluepolitiikka on kuitenkin oikeudenmukaisuutta suurempi voima. Sotkamon raskasmetallit eivät paljon ympäristöministeriössä tunnu painavan.

Case Talvivaara rapauttaa koko yhteiskuntamme moraalia. Miten motivoida pienyrittäjää lajittelemaan vähäiset jätteensä ja suorittamaan velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan, kun samaan aikaan iso, paha Talvivaara moukaroi maailmaa ja pieree kritikoiden nenille?

 

 

 

Vem du än är, var du än är

No Comments

Sain tänään ruotsalaiselta verovirkailijalta Inger Perssonilta palvelua, jollaiseen en ole suomalaisten virkamiesten taholta tottunut. Miksi ruotsalaiset ovat niin hyviä? Vai ovatko?

***

Ostimme vuosituhannen vaihteessa mökin pienestä ruotsalaisesta tunturikylästä. Vietimme siellä ensimmäistä ruotsalaista pääsiäistä ja huomasimme kiirastorstain iltana, että mökkimme oli ainoa, jota ei oltu koristeltu ylt´ympäriinsä värikkäillä höyhenillä. Aamulla, kun avasimme oven, meillä oli oven takana valtava nippu höyhenillä koristeltuja oksia. Terveiset uusilta naapureilta.

***

Kent järjesti kesäkuussa 2003 Tukholman Olympiastadionilla Den vita konserten -teemakonsertin. Yleisön dresscode oli valkoinen, oluttölkit ravintolassa valkoisia, bändi soitti valkoisessa asussa, valot olivat valkeat, jopa Ruotsin liput oli valkaistu harmaansävyisiksi. En ole nähnyt kauniimpaa konserttia.

***

Mökillä oli kerran vuodenvaihteessa 37 astetta pakkasta. Webasto jäätyi. Hölmönä yritin startata kankeaa diesel-autoa ja venttiilinnostimet hajosivat. Auto hinattiin korjaamolle ja lähdimme junalla kotiin. Soitin korjaamolle pari-kolme kertaa viikossa ja vastaus oli aina sama: Pålle ottaa auton huomenna sisään. Remontti kesti viisi viikkoa.

***

Vaimoni sai laskettelurinteen viimassa poskiontelotulehduksen. Menimme mökille terveyskeskuksen kautta. Farmakologiaa opiskellut vaimoni ehdotti lääkärille hoidokseen Zithromax-antibioottia, kuten Suomessa. Lääkäri kutsui paikalle kollegansa ja he hämmästelivät yhteen ääneen, että potilas ehdottaa lääkkeeksi vain keskussairaaloissa määrättävää laajakirjoista antibioottia. Määräsivät Ipreniä – Ruotsin Buranaa.

***

Meillä oli kerran Ruotsissa kaukaisia vieraita. Varasimme paikallisesta kylpylästä oman VIP-tilan pariksi tunniksi. Olimme istuneet takan lämmössä 10 minuuttia kun ovellemme koputettiin. Henkilökunnan edustaja kävi sanomassa, että ovea kylpyläosastolle ei saa pitää kiinni, sillä tilassamme on kerroksen ainoa inva-WC. Vieraamme näkivät parin tunnin aikana lukuisia puuterointia tarvitsevia uima-asuisia ruotsalaisia.

***

Istumahississä edessämme istuneen perheen isä sai sairauskohtauksen ja menehtyi. Lääkäriä ei saatu paikalle, mutta perheen tukena oli 15 minuutissa kriisiapua antava psykologiryhmä.

***

Mietimme ruotsalaisten ystäviemme kanssa, missä 12-henkinen ryhmämme söisi illalla Tukholmassa. Yksi ehdotti vietnamilaista, toinen indonesialaista ja kolmas sushia. Konsensusta etsittiin niin monta tuntia, että kaikki ravintolat oli buukattu täyteen. Päätimme laittaa illan ruuan yhdessä. Yksi ehdotti vietnamilaista, toinen indonesialaista ja kolmas sushia…

***

Ruotsalaisen juniorijalkapalloturnauksen alkusarjassa ei pelaajilta kysytty pelaajalisenssejä. Alkusarjassa pedattiin asemat mitalisarjaan. Koska pelaajien papereita ei kyselty, ruotsalaiset marssittivat alkusarjan peleihin D-poikiamme kolme ikäluokkaa vanhempia ja päätään pidempiä B-junioreja. Se on maan tapa.

***

Istuimme iltaa ja kimpaannuin keskustelun minnekään johtamattomaan vatulointiin. Nousin pöydästä ja lähdin ulos haukkaamaan happea. Ruotsalainen ystäväni käveli perässäni sanomaan, että juuri tuo teissä suomalaisissa on parasta: alkuvoimaisuus. Hän tarkoitti sitä.

***

Olin kolme viikkoa Yhdysvalloissa kurssilla 25 ruotsalaisen kanssa. Kurssin loppukaronkassa nautittiin normaalit ruokajuomat. Aamulla matkalle lentokentälle kolme ruotsalaista voi pahoin. Ruotsalaiseen tapaan he etsivät syyllisen: Kyse oli ruokamyrkytyksestä. Suomalainen olisi syyttänyt krapulasta vain itseään.

***

Jos muistan oikein, Kentin konsertti päättyi Sverige-kappaleeseen. Ja jos ei päättynyt, sen olisi pitänyt päättyä, jotta muisteloni romantiikka ei lopahtaisi;)

Välkommen, välkommen hit / Vem du än är var du än är

 

 

 

Kahden vaiheilla

No Comments

Minulla on tekemättömiä töitä ahdistukseen asti. Vaikka teen niitä jatkuvasti ja kohtuuttomasti virka-ajan ulkopuolellakin, pino ei tunnu madaltuvan. Syy on itsessäni. Mitä tungen sorkkani joka soppaa hämmentämään.

Kahden tulevan viikon kuluessa tulisi ehtiä tehdä ihmeitä. Pelkästään kirjoitushommia on enemmäksi kuin puoleksi ajaksi. Samaan aikaan pitäisi viimeistellä kolme isohkoa konseptia presentaatiokuntoon.  Näiden päälle tulevat juoksevat asiat, joihin uhkaa kulua kokemuksen mukaan yli puolet tehokkaasta työajasta.  Ja kun asuu Turussa, pelkkiin matkoihin pääkaupunkiseudulle kuluu parissa viikossa 20-25 tuntia. Ja koska elämä ei ole vain työtä, aikaa tulisi allokoida itsestään ja läheisistään huolehtimiselle. Molemmat ovat taas jääneet viime viikkoina huonolle hoidolle.

Etätyö on yksi ratkaisu. Olisi ideaalia pakata reppuun läppäri, juoksutossut, pari kirjaa ja ottaa muutaman päivän äkkilähtö etelän lämpöön. Aamulenkki rannalla, kirjoitustöitä parvekkeella, viiksien kasvattelua ja muutamaksi päiväksi piuhat irti arjen turruttavasta uutisvirrasta. Aivoilla olisi aikaa työskennellä myös tulevaisuuden suunnitelmien kanssa. Suurimman ruuhkan saisi puretuksi muutamassa päivässä.

Mutta olen työn sankari. Tuollainen eksoottinen etätyö olisi huikentelua. Vaikka tiedän, että saisin 3-4 päivässä purettua suman, kokisin huonoa omaatuntoa jättäessäni työkaverini ja perheeni harmaaseen Suomeen. Ja miten vastuutonta olisikaan polttaa kerosiinia ihan huvin vuoksi.

Miksen ole enää nuori? Silloin kaikki oli helppoa. Kun kovalevy alkoi opiskeluvuosina täyttyä, ostin Interrail-kortin ja vain lähdin – jonnekin. Voisin tehdä sen nytkin. Kukaan tai mikään ei minua estä. Rajoitteet ovat vain omassa päässäni. Mutta juuri siellä ne istuvat tiukimmassa. Olen ne sinne huolellisesti itse kasvattanut.

 

 

 

Older Entries