Työtä tekijälle

No Comments

Olen etuoikeutettu, sillä olen vuosien ajan saanut tutustua Suomen parhaimpiin kasvuyrittäjiin. Tänään julkistettiin kasvuyrittäjyyskilpailu Entrepreneur of the Yearin aluekilpailujen voittajat.

Palkintojenjaon yhteydessä oli voittajien paneelikeskustelu, jossa käsiteltiin suomalaista työtä. Keskustelua oli upea seurata. Kasvuyrittäjien positiivinen energia välittyi katsomoon asti. Päävastuu suomalaisten työllistämisestä on viime vuosina siirtynyt suuryrityksiltä kasvuorientoituneille pk-yrityksille. Ne ottavatkin vastuunsa upeasti.

Sydäntäni lämmitti  yrittäjien yksimielisyys siitä, että Suomi on hyvä maa yrittää. Mutta erityisesti minua ilahdutti yrittäjien usko nuoriin. Yksi voittajista kiteytti kasvuyrittäjyyden vahvuuden: ”Emme koskaan palkkaa työntekijää tiettyyn tehtävään, palkkaamme asennetta. Kun työnhakijan silmissä on liekki, jaksamme odottaa hänen kasvuaan. Kasvuyrityksessä tekijä löytää aina työnsä.”

 


 

Säännöt ja poikkeukset

No Comments

En ole mikään mestarikokki. Osaan tyydyttävästi noudattaa ohjeita ja soveltaakin tarpeen vaatiessa. Tiedostan, että osaamisellani ei menestyisi edes Junior MasterChefissä.

Pyrin noudattamaan ruuanvalmistuksessa aina muutamaa perussääntöä:

– En osta valmiiksi marinoituja/maustettuja tuotteita.

– En osta eineksiä.

– Tunnustan sesongit, enkä haikaile mansikoiden perään helmikuussa tai parsan lokakuussa.

– Kaukaisista maista tuotu luomuruoka on minulle turn-off.

– Jos samasta tuotteesta on tarjolla lähellä tuotettu versio, valitsen sen.

 

Joskus (ehkä kerran viikossa) olen laiska ja laitan ruokaa puolivalmisteista. Tein niin tänään.

Paistoin marinoimattomat broilerinfileet ja maustoin avokätisesti mango-currylla. Lisäsin valmiin hapanimeläkastikkeen. Keitin nuudelit. Tuunasin nopean ruuan silppuamalla annoksen päälle kokonaisen punasipulin ja puoli ruukullista timjamia.

Perheeni imuroi suuren padallisen viimeiseen pisaraan. Siitä jäi hyvä maku.

 

 

 

Vielä on kesää jäljellä

No Comments

Kuuntelin Helsingistä kotiin ajaessani Radio Novaa. Kanavalla soi joku turhanpäiväinen renkutus: ”Maailma ilman sua ois ikuinen lokakuu…”

Taas yksi lisä varmoihin radiohitteihin: Tavaramarkkinoiden Kevät, Mamban Vielä on kesää jäljellä ja Miljoonasateen Marraskuu saavat radioista yhtä takuuvarmasti sesonkisoittoaikaa kuin joululaulut. Olen aina vihannut tällaisia laskelmoituja teemabiisejä.

Brändi on  kuitenkin vihaa vahvempi. Biisi kuulosti korviini hetken erheellisesti renkutukselta, mutta kun minulle selvisi biisin tekijä ja esittäjä, se muuttui korvissani sulosoinnuiksi. Onhan Edu Kettunen tehnyt yhden minua kautta aikojen eniten koskettaneista kappaleista.

 

Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy

No Comments

Lenkkeilijöille sanotaan, että matka ei tapa vaan vauhti. Olin äsken lenkillä. Tunti ja 15 minuuttia, noin 12 kilometriä. Vauhti kiihtyi tapani mukaan loppua kohti. Sanonta tuli osoitettua taas vääräksi. Pääsin hengissä saunaan asti. Ymmärrän kuitenkin oikein hyvin, mitä sillä tarkoitetaan.

Ennen lenkkiä tein päivän töitä. Tänään en ollut kovinkaan tehokas enkä aikaansaapa. Jäi vähän kismittämään. Toisaalta tiedän, että itselleen pitää olla joskus armelias. Itseään ei voi ylittää joka päivä. Joskus normisuorituksenkin tulee riittää ilman, että kokee syyllisyyttä.

Työelämässä joskus tuntuu, että lenkkeilijöille tarkoitettu sanonta on kääntynyt päälaelleen. Vauhti ei tapa vaan matka. Kiireinen työpäivä kuluu nopeammin kuin hiljainen. Timantit hioutuvat paineen alla. Lähestyvä deadline saa ideat jalostumaan.

Kiihtyvyyteni nollasta sataan on kilpailukykyinen nuorempien ekotyökavereiden rinnalla. Vanhakin koneeni kerää vielä tarpeen vaatiessa kierroksia. Moottorini huutaa kunnioitusta herättävällä tavalla. Matkan varrella yksi asia on kuitenkin muuttunut. Kun tulin markkinointiviestintäalalle, olin asiantuntija. Minä konseptoin ja ideoin, tuotanto ja toimeenpano oli ulkoistettu alihankkijoille ja medioille. Nyt minun pitäisi olla yhden ihmisen tuotantolaitos, joka ideoi, konseptoi, suunnittelee, viimeistelee, tuottaa ja levittää sanomansa. Työn määrä on kasvanut, siihen käytettävä aika ja siitä saatava korvaus eivät.

Muistellaan vanhoja hyviä aikoja tämän Tikkurilan yritysvideon parissa. Aikamme sykkeestä kertoo jotakin se, että tämä viime viikolla julkistettu video on teistä useimpien mielestä todella vanha uutinen. Yritys on toiminut 150 vuotta ja video vanhenee viikossa.

 

Hälytyskellojen kumu

No Comments

Urheilijan pitää tuntea oma kehonsa ylikuntoa välttääkseen. Itsekin kuntoilen sen verran, että tiedän treenin aiheuttavan joskus vaarallista hyvän olon tunnetta. Keho tarvitsee myös välipäiviä. Yhtä lailla mieli tarvitsee palauttavia päiviä voidakseen hyvin. Itse olen huomannut viime viikkoina, että omalla kohdallani kovalevy alkaa olla täynnä.

Heräsin hälytyskellojen kumuun lopullisesti vasta pari viikkoa sitten, vaikka jyminä on vahvistunut tasaisesti pitkin vuotta. Ensin jätin väliin talviloman. Sitten lyhensin kesälomaa puolellatoista viikolla. Työt oli tehtävä. Eilen tilanne kulminoitui:  yritin varata poliisin nettisivuilta aikaa passin uusimiselle. Turussa koko viikko oli loppuunmyyty, sain ajan kahdeksan minuutin päästä Kaarinasta. Tänään huomasin soimaavani itseäni siitä, että minulta kuluu matkoihin arvokasta työaikaa. Aikaa mennee matkoihin yhteensä 15 minuuttia. Se on pari prosenttia keskimääräisestä työpäivästäni. En selvästikään voi hyvin. Voin huonosti. Työnarkomania on taas salakavalasti koukuttanut minut.

Mutta ei niin huonoa ettei jotakin hyvääkin. Kahdenvälisessä kommunikaatiossa työkuormasta purnaaminen saattaa tuntua turhalta huomion keruulta. Väsyneet kilvoittelevat keskenään kurjuudessa.  Olenkin oppinut terapoimaan itseäni sosiaalisessa mediassa. Kirjoitettuna ja avoimesti jaettuna tuska tunnutaan otettavan vakavammin. Olen kertonut ystävilleni, että nyt ahdistaa. Yllättävää on, että somessa tuntuu saavan osakseen enemmän empatiaa kuin livenä.

Kirjoitan ja jaan tämän hiukan ennen klo 23 illalla. Tiedän, etten ole silloinkaan yksin.

 

 

Newer Entries