One day in Hervanta makes a hard man humble

No Comments

Kävin tänään Tampereella. Olin hiukan etuajassa ja palaverin alkua odotellessani join kupillisen kaakaota Technopolis Hermian henkilöstöruokalassa. Teknologiakeskuksessa näytti toimivan lukuisia erittäin menestyviä ja kasvavia ohjelmistoalan yrityksiä.

Katselin ympärilleni parikymmentä minuuttia. Ravintola oli lounasaikaan ääriään myöden täynnä. Asiakaskunta oli kansainvälistä: englanti saattoi olla keskustelujen vallitseva kieli. Kaikki näyti hyvältä ja dynaamiselta.

Paitsi. Ruokailijoiden joukossa ei ollut käytännössä lainkaan naisia. 95 % asiakkaista oli 25-45-vuotiaita miehiä. Mitä he ymmärtävät naisen logiikasta? Kuka perustaa ensimmäisen naisen logiikalla koodaavan ohjelmistotalon?

 

Hyvä kysymys

No Comments

Vietimme eilen poikkeuksellisen mukavaa iltaa ystävien luona. Herkullista ruokaa,  hyvää musiikkia ja erityisesti mielenkiintoisia keskusteluja. Kun sivusimme työasioita keskustelu poukkoili ainakin omalta osaltani kaikkiin mahdollisiin ilmasuuntiin. Minulta kysyttiinkin oikeutetusti, mikä on päätyöni.

Hyvä kysymys.

Olen toimittajan työssä oppinut, että kun haastateltava sanoo kysymystä hyväksi, hänellä ei ole silloin selkeää vastausta. Myötäkarvaan silittämällä hän ostaa lisäaikaa oikean vastauksen rakentamiseen. En osannut miettimisen jälkeenkään vastata hyvään kysymykseen.

Olen kuin pahainen kaukosäädintä räpläävä kanavaluistelija, joka surffaa kanavalta toiselle. Toisaalta mitä varten televisiossa on kymmeniä kanavia, jollei niitä ole tarkoitettu katseltaviksi?

 

 

Luottamus

No Comments

Olin viime viikonlopun neljän päivän minilomalla. Koin kait lomailusta sen verran huonoa omaatuntoa, että olin ladannut kuluneen viikon täyteen työtä ja tapaamisia.

Tiistaina iski flunssa. Koska en usko sairauksiin, tein keskiviikkona, torstaina  ja perjantaina sellaiset reippaat 15-tuntiset työpäivät. Torstaina flunssa valui kaiken lisäksi nenästä kurkkuun. Päivään mahtui viisi presentaatiota ja paljon puhetta.

Hädässä ystävä tutaan. Kollegani Riina lähti torstaina avukseni dubbaamaan presentaatioissa ne osuudet, joissa oma ääneni ei enää riittänyt.  Päivä oli menestys. Presentaatiot sujuivat loistavasti.

Parasta oli kuitenkin tiimimme luottamus toinen toisiimme. Riina huomasi aina, koska on hänen aikansa ottaa puheenvuoro ja antaa minulle lepoaikaa. Yhteispelimme oli ainakin omasta mielestäni täydellistä.

Nyt flunssa on selätetty. Mutta tiedättehän ihmiset, jotka tuntuvat kaatuvan katastrofista toiseen. Eilen liukastuin jalkakäytävällä. Nyt ääni on auki, mutta vasen kankku jumissa.

F-F-F-Falling!

 

 

 

TÄMÄ ON UUTINEN

No Comments

Turussa veitsimies polvistui pääministerin jalkojen juureen. Hänen motiivinsa oli saada julkisuutta. Mille? Juna meni jo.

***

BB-kilpailija harrasti seksiä. Hän osallistui tositeeveeseen saadakseen julkisuutta. Julkkiksia kun pyydetään juontohommiin.

***

Kun joukkueet eivät usko alkukauden merkityksettömien otteluiden houkuttelevan lehtereille riittäväksi katsojia, ne organisoivat tappeluita.

***

Lahjakas artisti julkaisee levyn. Äänite ei iltapäivälehden mittapuulla oikeuta palstatilaan, mutta toimittaja saa kaivetuksi lööppiin laulajan vanhan unilääkeongelman.

***

Keskiverto mainostoimistojohtaja kirjoittaa digitoimistojen tarpeellisuudesta. Teksti ei ylitä uutiskynnystä, mutta sen aiheuttama alatyylinen palauteryöppy kyllä.

***

70 vuotta maaseutukaupungissa hyvinvointia luonut perheyritys on muuttunut saavutetuksi eduksi. Vasta sen historian ensimmäiset YT-neuvottelet nostavat sen otsikoihin.

***

Koira puri miestä ei ole uutinen. Mies puri koiraa ei ole uutinen. Nyt puhuu mieskoira – KATSO SILMINNÄKIJÄVIDEO! Tämä on uutinen.

 

Riku Korhonen

No Comments

Tunnustan harvoin olleeni väärässä. Teen sen kuitenkin mielelläni silloin kun siihen on aihetta.

Olen aina ollut sitä mieltä, että maailman parhaat kirjailijat tulevat Yhdysvalloista. Maan valtava väkimäärä, monikulttuurisuus, ylivertainen kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen koulutus ja mammonassa kylpevät kustantajat hiovat timantteja vuosikymmenestä toiseen.

Kunnes sitten viime sunnuntaina avasin Riku Korhosen uusimman. Nuku lähelläni lumosi minut ensimmäisistä virkkeistä. En muista, koska olisin lukenut tämän vertaista kieltä viimeksi.  En tiedä, onko syy kustantajan vaihdossa vai kirjailijan taitojen hioitumisessa. Enkä välitä. Lopputulos on kantta myöden viimeistelty ja viiltävä.

Riku Korhonen, Turku, Finland. Olen aina pitänyt sinusta. Nyt suhteemme on syventynyt rakkaudeksi.

 

Työpöydän siivous

No Comments

En ole kaikille sama. Minua on kaksi. Työminä ja kotiminä. Edes pitkäaikaisimmat työkaverini (Teijaa lukuunottamatta) tuskin tietävät, millainen olen työajan ulkopuolella. Enkä aio kertoa siitä nytkään.

Puhun työminästäni. Se jakautuu puolestaan kahtia läsnäolevaan ja virtuaaliseen. Virtuaalinen minäni pirstaloituu puolestaan moneksi. Sosiaalinen media on haasteellinen toimintaympäristö, sillä siellä en pysty edes itse erottamaan roolejani markkinointiviestinnän ammattilaisena ja perheenisänä.

Kirjoitan tätä lentokoneessa matkalla asiakastapaamiseen Rovaniemelle. Siivosin juuri läppärini työpöydän. Arkistoin parin viikon tehdyt työt niille kuuluviin kansioihin. Tekemättömät ja keskeneräiset työt jätin työpöydälle ja kirjoitin nimikenttään deadlinet. Työpöydän siivoaminen selkeyttää ajatuksiani. Kun pöytä on siisti, on maanantaina helpompi palata työn ääreen pikaiselta syyslomalta.

Järjestysintoni saattaa olla työminääni tunteville yllätys. Olen impulsiivinen ja temperamenttinen työkaveri, jonka voin kuvitella ulkopuolisen silmissä nayttäytyvän säntäileväni häirikkönä. Olen kaukana siitä. Tiedän olevani  poikkeuksellisen pitkäjännitteinen.

Mutta  ulkopuolisen silmissä annan kasvot henkilölle, jonka on joskus (=miltei aina) vaikea pukea ajatuksiaan sanoiksi. En katso ihmisiä silmiin. Vaihdan puheenaihetta kesken lauseen. Kuin lapsi saatan kesken lauseen alkaa ihmetellä ohilentävää lentokonetta.  Tuskastun, kun minua ei ymmärretä. Oudointa on, että olen ymmärrettävä työajan ulkopuolella.

Onko työminäni rikki? Vai onko sen käyttöjärjestelmä vain vaikeaselkoinen?

 

Mika Kojonkosken syke

No Comments

Viime viikolla YLE tuhlasi veronluonteisia lupamaksurahojamme Ajankohtaisen kakkosen pölyttyneeseen huippu-urheiluiltaan. Jos ohjelmaa olisi katsonut silmät kiinni, olisi helposti kuvitellut palanneensa 80-luvulle.

Eilen netistä sai seurata Felix Baumgartnerin nousua avaruuden rajoille. Pelkkä 2,5 tuntinen heliumpallon nousu oli moninkertaisesti innostavampaa katsottavaa kuin Yleisradion keskustelu.

Katsoin eilen netistä lumoutuneena huimapään ylös kohoavan kapselin nousunopeutta, happimäärää sekä ilman lämpötilaa ulkona ja sisällä. Kameroita oli riittäväksi tarjoamaan huikeita kuvakulmia. Myös äänimaailma oli täydellinen: huomasin hengittäväni hyppääjän hengityksen tahtiin. Toteutuksessa oli todellista draaman tajua.

Tohlopin verorahoilla operoivat virkamiehet voisivat ottaa opiksi lentävästä itävaltalaisesta. Jos huippu-urheiluillan keskustelijoihin olisi liitetty edes sykemittarit, keskustelu olisi ollut kiinnostavampaa katsottavaa. Olisi ollut hauska nähdä, miten Mika Kojonkosken syke olisi reagoinut kysymykseen norjalaisten dopingista.

 

 

 

Suuret odotukset

No Comments

Lähden vaimoni kanssa torstaina ystävien tupaantuliaisiin. Odotan matkaa innolla, sillä pidän juhlista. Erityisesti pidän juhlista, joissa itse saan olla vieraana. Mutta erityisesti pidän lahjan miettimisestä.

Koska isäntämme saattavat lukea tätä kirjoitusta, en paljasta lahjaamme. Mutta sen voi paljastaa, että olen siihen erityisen tyytyväinen. Lahja ei ole arvokas, mutta siinä on idea, jonka arvo kasvaa vuosien myötä.

Toivon, että pieni lahjamme jää ystävillemme käyttöön ja tuo meidät mieleen vielä vuosien jälkeen. Omassa kodissamme on paljon tavaraa, mutta muistan jokaisesta sen antajan. Kutsumme esimerkiksi harvoja viherkasvejamme niiden antajan nimellä.

Kohta on taas joulu. Parin kuukauden kuluttua on aika lähettää jokavuotiset satakunta joulukorttia. Joskus tuntuu tekopyhältä askarrella kortteja ja lähettää niitä ihmisille, joihin ei ole vuoden mittaan muuta kertaa yhteydessä.

Traditioista kannattaa kuitenkin pitää kiinni, sillä joku saattaa odottaa juuri Sinun korttiasi. Paperille raapustettu nimi ja osoite kertovat siitä, että olet edes sen kerran ajatellut vastaanottajaa. Jokainen kerta on arvokas.

 

Hoikka vainaja, kevyt kantaa

No Comments

Ajelin eilen Minillä kohti Helsinkiä. Vakionopeudensäädin oli 100 km/h alueella asetettu 113 km/h kohdalle. Ohitseni suhahti vaaroja uhmaten arviolta 170-180 km/h musta BMW 1-sarjan auto. Sen kyljessä luki ison kissan kokoisilla kirjaimilla HERBALIFE. Kuskilla oli kiire myymään laihdutusvalmisteita. Auto oli puhdas; kuin vastapesty.

**********

Sisustuslehdessä esiteltiin helsinkiläinen kaupunkiasunto. Huoneiston omistaja kertoi, että on tyytyväinen remonttiinsa. Perhe kasvoi ja tuli tarve yhdistää kerrostalon eri kerrosten asunnot portailla. Ne tehtiin kustannuksista tinkimättä kivestä. Huoneiston omistajan yritys ilmoitti samana päivänä lomauttavansa 245 työntekijäänsä (reilusta kolmestasadasta) 90 päiväksi. Saatiin porraskuilu maksuun ja kauniita kuvia lehteen.

**********

Luin puolitutun henkilön kunnallisvaalimainosta. Kukahan sen oli kirjoittanut? Mainokseen oli lipsahtanut jonkun toisen ihmisen esittelyteksti. Tämä tuntemani ihminen osaa ajaa vain omaa etuaan. Ei hän voi samanaikaisesti ajaa äänestäjiensä etua. Toivottavasti hän huomaa korjata virheen.

**********

Nämä olivat vain esimerkkejä. Minulla on niitä lisääkin.

 

Osto- ja myyntiliike KLING!

No Comments

Olen kohtalaisen hyvä kauppamies, vaikka en koskaan erityisesti myy mitään.

Käyn aika usein puhumassa eri kokoisissa tilaisuuksista. Jos katsomossa on 600 insinööriä, on todennäköistä, että kohderyhmästä 3-4 pitää minusta. Se riittää minulle. Kun joku myy minulle jotakin, kysyn aina, että olisiko myyjällä tarvetta vastavuoroisesti minun palveluksilleni. Kun työkaverini vaihtaa työpaikkaa, näen hänessä aina potentiaalisen asiakkaan.

En myy vaan yritän madaltaa ostamisen esteitä jatkuvalla kahdensuuntaisella viestinnälläni. Pidän itsestäni. Sen lisäksi pidän itsestäni ääntä. Toivon, että kun jollekin kohtaamistani ihmisistä tulee tarve tarjoamilleni palveluille, olen vaihtoehtojen joukossa.

Olen markkinoinnin suunnittelija ja strategi. Ehkä vain kymmenesosa työajastani menee myymiseen. Mutta siitä kymmenyksestä saan itselleni parhaan palkkion. Mikään ei hivele itsetuntoani enemmän kuin asiakkaan soitto: ”Kiitos tarjouksestanne, päätimme aloittaa yhteistyön teidän kanssanne.”

Sen jälkeen kaikki onkin helppoa. Pitää vain olla luottamuksen arvoinen.

Aina kun luen entisen kollegani Crisin kirjoituksia kauppakellon kilahduksista, se soi kauniisti myös minun korvissani. Se motivoi. KLING!

 

Older Entries