Kolmistaan

No Comments

Ajattelin lähteä tänään katselemaan autoja. Katselemaan autoa. Joskus 90-luvun loppupuolella näin syksyisessä Kööpenhaminassa puistoon parkkeeratun kirkkaanpunaisen Peugeot 406 Coupen. Sen katolle pudonneet vaahteranlehdet ja katuvalon kelmeä keltainen loisto saivat sen näyttämään maailman kauneimmalta esineeltä.

Päätin, että joskus vielä sellainen.

Elämäntilanne oli auton hankkimiseen aina huono. Pojat olivat pieniä ja auton takapenkki ja tavaratila lähinnä näennäisiä. Nyt pojat eivät enää kulje juurikaan kanssamme, joten voisin ajella Pösön ja vaimoni kanssa ihan kolmistaan.

Paitsi, että.

Nyt markkinoilla on miltei vielä kauniimpi Peugeot. RCZ. Sellaista menen tänään katsomaan. Katson vain. Minulla ei ole aikomustakaan ostaa. Pienen urheiluauton hankkiminen olisi niin karkea esimerkki keski-iän kriisistä, että en anna ystävälleni sitä iloa.

Kaikkia unelmia ei ole tarkoitettu saavutettaviksi. Siksi niitä kait sanotaankin unelmiksi.

 

 

Tunturipappi

No Comments

Katsoin eilen 45minuuttia –ohjelmaa. Sen lopussa haastateltiin keväisessä perhesurmassa tyttärensä, kaksi pientä tyttärentytärtänsä ja vävynsä menettänyttä miestä. Hän oli juuri eläkkeelle jäänyt kirkkoherra, joka toimi vapaa-aikoinaan turisteja palvelevana tunturipappina Ylläksellä.

Kaikki antoi odottaa haastattelulta anteeksiantoa, seesteisyyttä ja lohdutusta. Näin insertin aikana silmissäni Thaimaan tsunamin jälkeen tutuksi tulleet piispa Eero Huovisen lohduttomat, mutta empaattiset kasvot.

Näimme kuitenkin aivan tavallisen ihmisen. Lapsensa koko perheen menettänyt mies ei oikein osannut kuvata tunteitaan. Jotenkin tuntui, että hän ei osannut puolen vuoden jälkeenkään ymmärtää tapahtunutta. Haastattelun arkisuus tuli suoraan iholle. Se oli todiste siitä, että katastrofinkin jälkeen elämä jatkuu. Isän hauraus todisti, että järjettömät vastoinkäymiset eivät vahvista ihmistä, ne nakertavat elämän perusteita loputtomasti.

Odotin haastattelun loppuun sielunpaimenen elämänviisautta, kostuneesta silmäkulmasta heijastuvaa kolmea lepattavaa kynttilänliekkiä, tuskasta sortuvaa ääntä. En saanut mitään näistä. Ruudun täytti hieman eksyksissä oleva, arasti hymyilevä ikääntyvä mies. Ihan tavallinen mies suuren surun keskellä. Ilman viisaita sanoja, ilman selityksiä, ilman dramatiikkaa.

Haastattelu oli arvokasta journalismia.  Se todisti, että isojen lööppien takana on usein pieni ihminen.

 

Lupaavan näköiset paperit

54 Comments

En tule saavuttamaan tällä kirjoituksellani lyhytaikaisia voittoja suhteessa poikaani. Ehkä juuri siksi tämän kirjoittaminen on tärkeää. Sen arvo toivottavasti selviää myöhemmin myös pojalleni, joka vihaa minua herättyään.

16-vuotias poikani tuli eilen illalla kotiin sovittuun aikaan hiukan ennen puoltayötä. Hän oli kohtalaisesti humalassa. Virheitä sattuu; kukaan meistä ei ole täydellinen. Kun tivasin häneltä, että isovelikö kaljat oli ostanut, hän kielsi. Hän oli ollut juomassa siideriä ja shotteja ikätovereittensa kanssa ravintolassa. Hän antoi minulle ravintolakuitit.

Ajoin siltä istumalta keskellä yötä tapaamaan ravintolan vuoropäällikköä. Ravintolassa minua oli vastassa lastentarha. Monivuotisena junioriurheilun vastuuhenkilönä tunnistin hetkessä kymmenkunta 1995 tai myöhemmin syntynyttä. Siis ravintolassa, perjantaiyönä.

Kerroin vuoropäällikölle tilanteesta ja siitä, että 16-vuotiaalleni oli tarjoiltu humaltumiseen asti heidän ravintolassaan. Hyvin ystävällinen ja yhteistyökykyinen mies pyysi anteeksi omasta puolestaan, mutta sanoi, ettei voi tehdä sitä ravintolan puolesta: “Tilanne on vaikea.”

Menin näyttämään yhdessä vuoropäällikön kanssa poikani kuvaa ovella vuorossa olleelle 22-vuotiaalle portieerille. Kysyin, oliko hän päästänyt poikani sisään. Hän vastasi sananmukaisesti ja rehellisesti näin: “En muista, mutta ohje on päästää sisään tyypit, joilla on lupaavan näköiset paperit.”

Lupaavan näköiset paperit?  Keskustelumme aikana hän päästi sisään tuntemani vuonna 1996 syntyneen pojan. Kello oli noin 00:30.

Ravintoloilla on viranomaisten määräämät ikärajat. Mitä merkitystä niillä on, jos todellista ikää ei edes haluta selvittää? Jos nuoret tietävät, että karkki-keskiviikkona jopa 1997 syntyneet pääsevät sisään keskustan ravintolaan, se vetää maton alta vanhempien kasvatusyrityksiltä.

HALUAN TÄHÄN LOPPUUN LISÄTÄ YHDEN TÄRKEÄN HUOMION:

Vaikka alkuperäisessä tekstissä nimesin ravintolan, en missään nimessä tarkoita, että kyseinen ravintola olisi yllä mainitun ongelman kanssa yksin. Tämä vain sattui olemaan se, jonne minä menin käymään. Uskon, että ongelma on sama eri kaupungeissa ja monissa eri ravintoloissa. Siksi poistin ravintolan nimen kirjoituksesta, jotta se ei leimautuisi erityistapauksena.

 

 

Newer Entries