Till dig som saknas

No Comments

Olen järkyttynyt. Olen unohtanut historiani. En ole sitä unohtanut, olen lakaissut sen piiloon maton alle. Eilen löysin sen aivan yllättäen.

Korvaani alkoi kuiskia ääni. En tunnistanut sitä ennalta. Se kuului Peter Sandströmille. Miten olisinkaan voinut tunnistaa? Peter syntyi vuonna 1963 ruotsinkieliseen uusioperheeseen Uudessakaarlepyyssä. Minä pari vuotta myöhemmin ja muutama sata kilometriä etelämpänä suomenkieliseen Ulvilassa, Porin kupeessa. Meillä ei Peterin kanssa ole juuri mitään yhteistä. Meille kaikki tuntuu olevan yhteistä.

80-luvulla kumpikin meistä muutti opiskelujen perässä Turkuun. Olemme asuneet täällä miltei 30 vuotta toisistamme tietämättä, kunnes eilen luin Peterin novellikokoelman ´Sinulle joka et ole täällä`. Sandström kuvaa kirjassaan lapsuutensa mielenmaisemaa uskomattoman tarkkanäköisesti. Ulvilan 70-luvun henkilögalleria ei eroa Sandströmin Uudessakaarlepyyssä kokemasta. Jopa tuoksut ja värit ovat samoja. Kodin ohi virtaava joki voisi olla sama.

Kun kirjailija tarkastelee novelleissaan nykyaikaa ja näkee peilistä keski-ikäisen miehen, hän voisi nähdä minut. Minä voisin nähdä peilistä Sandströmin. Hän kuvaa itseään kuten lapsuuttaan: tarkasti, rehellisesti ja säälimättömästi. Kaiken raadollisuuden keskellä hän ei ryve itsesäälissä. Hän kertoo anteeksiannosta.

En tiedä, mikä Sandströmin kirjassa on faktaa, mikä fiktiota. Mutta mitä vanhemmaksi elää, ei niitä erota omastakaan elämästään. Kiitos muistutuksesta, Peter. Olet kirjoittanut upean kirjan.

 

Rocktähti Aintwood

No Comments

Kolme vuotta sitten hankimme kesäterassillemme pöydän. Pöydän pinta on tehty helppohoitoisesta ja kestävästä Aintwood-puujäljitelmästä. Materiaali ei kuitenkaan kestänyt viime kesän myrskyä. Vika on minun. Koska en löytänyt sopivaa pöytää, jossa olisi ollut keskellä aukko päivänvarjoa varten, porasin sellaisen itse. Aiemmin hankitun varjon varsi on paksu, joten ehjää lautaa jäi reiän molemmin puolin vain reilu sentti. Tiesin, että reunat olisi pitänyt vahvistaa, mutta laiskuus vei voiton. Sitten tuli myrsky ja kaatoi sekä varjon että pöydän. Päivänvarjon varren kiinnitys hajosi ja pöydän porattu lauta murtui.

Eilen korjasin päivänvarjon löytämälläni käytöstä poistetun kännykkälaturin johdolla. Tänään restauroin pöydän. Lähden kohta Clas Ohlsonille ostamaan ruuvipuristimen, liimaa, pari aluslevyä, silikonia koristeluun, kertakäyttöhanskoja ja pakastepusseja. Verkkokauppahinnoin ostokseni maksavat 9.40 euroa. En tiedä, miten hyvä siitä tulee, mutta on se ainakin yrittämisen arvoista.

Tavoite on, että korjauksen jälkeen pöytä olisi kuin ikääntynyt rock-tähti. Näyttää äkkivilkaisulta hyvältä, mutta lähempi tarkastelu saakin paljastaa elämisen jälkiä.

 

Pieniä puroja ja kaivosbuumi

No Comments

Muutos syntyy pienistä teoista. Jos jokainen suomalainen noukkisi joka päivä ohikulkiessaan kadulta yhdenkin roskan, maamme olisi vuoden kuluttua kahta miljardia roskaa siistimpi.

Hankin työkavereille täksikin kesäksi Pidä Saaristo Siistinä ry:n Roope-kaupasta biohajoavaa tiski- ja tekstiilipesuainetta. Ne ovat käytössä hyväksi havaittuja tuotteita. Niiden käytöstä tulee hyvä mieli.

Vaikka hankin pesuainetta laatikkokaupalla eli kymmeniä pulloja, viime vuonna hankinta tuntui paremmalta. Viime vuonna tunsin olevani omalta, pieneltä osaltani muuttamassa maailmaa. Tänä vuonna pieni tekoni ei tunnu yhtä hyvältä.

Samaan aikaan uutta nousuaan elävä kaivosteollisuus tappaa Kainuussa kokonaisia järviä. Vettä ei voi käyttää terveysriskin vuoksi edes löylyvedeksi. ELY-keskuksen edustaja sanoo, että lupaehtoja on rikottu ja kaivos ei missään nimessä saisi uutta toimilupaa. Mutta saa jatkaa vanhojen ehtojensa rikkomista ja ympäristönsä tuhoamista elinkeinopoliittisista syistä?

Vaikka oma ympäristöystävällinen pesuaineeni tuntuu hyttysen pierulta Sotkamossa, ainakin se soi duurissa.

 

 

Pomo hei, mulla olis yks idea!

No Comments

Kaikki mielipiteet ovat arvokkaita. Pieneltäkin tuntuva idea voi olla menestyksekäs.

Olisi ollut mielenkiintoista päästä kuulemaan keskustelua, jossa joku kertakäyttöastia- firman tuotekehittelijöistä on esitellyt kollegoilleen ideaa sushi-annoksiin liitettävästä ruohojäljitelmästä.

Idea pääsi tuotantoon ja voin vain kuvitella, miten monta kilometriä sitä levitetään lautasille päivittäin ympäri maailman. Jotkut meistä eivät malta jättää sitä lautaselleen ja ottavat mukaansa. Miten se ikkunalaudalla elävöittääkään urbaania betonimaisemaa!

 

 

Täysin yhdentekevä

No Comments

En juurikaan tuhlaa aikaani murehtimalla ikääntymistä. Vanheneminen on yhtä luonnollista kuin takatalvi. Kummallekaan ei voi mitään.

Mutta silti. Miksi katsoinkaan maanantaina pari tuntia Titanic-elokuvaa. En ole koskaan sitä nähnyt, en tälläkään kertaa kokonaan. Jo alkupuolikas sai minut masentumaan. Pääosanäyttelijä Leonardo di Caprioon kiteytyy tuskallisesti kaikki maailman elinvoima.

Olinko itse 22-vuotiaana yhtä elinvoimainen? Miksen ole enää? Mielestäni lataan akkujani ihan ohjeiden mukaan, mutta miksi olo tuntuu joskus vetämättömältä?

Kun naama rypistyy, mitä saamme tilalle? Kokemuksen? Karisman? Syvemmän ymmärryksen? Miksi ne eivät riitä meille? Miksi presidentin kuvaa pitää photoshopata? Kotonamme on ruokapöytänä kolhiutunut, kapea ja kiikkerä talonpoikaispöytä 1700-luvulta. Se on uskomattoman epäkäytännöllinen. Jos sen pinnan siloittaisi, se olisi myös täysin yhdentekevä.

 

Teoriassa ja käytännössä

No Comments

Puhun itsestäni. Puhun elämästä yleensä.

Teoriassa olen erittäin hyvä. Tämä ei ole mutua, sillä minulla on asiasta mustaa valkoisella. Teorian soveltaminen käytäntöön onkin sitten ollut kohta 47 vuotta eri juttu. Tulisieluisuuteni peittää monesti alle teoreettisen hyvyyteni.

Joskus nuorempana häpesin itseäni. Olen pysynyt tähän päivään asti jonkinlaisena luonnonlapsena. Minulle sanomisen sisältö on tärkeämpi kuin sen muoto. Mielipiteen lausuminen on tärkeämpää kuin vaikeneminen. Sain paljon hyvää, mutta en saanut syntymälahjakseni sordiinoa.

Martti Mikkola, ala-asteen luokaopettajani Vanhankylän koulussa Ulvilassa, sanoi joskus vuonna 1974: Reden ist Silber, Schweigen ist Gold.” En tiedä, miksi hän puhui saksaa sitä ymmärtämättömille 10-vuotiaille, mutta hyvä, että puhui. Harhaoppi jäi mieleen paremmin.

En muista asevelvollisuusaikaa lukuunottamatta yhtään kertaa elämässäni, jossa olisi kannattanut vaieta puhumisen sijasta. Pahimmillaan puhumaton sana koteloituu sieluun ja ajan myötä siitä kasvaa niin iso ja katkera möykky, että se ei edes mahtuisi ulos suusta. Se alkaa syödä ihmistä sisältä. Ajattele vaihtoehtoa: Yksikin ulos pulpahtanut sana oikeaan aikaan voi olla kultaakin kalliimpi.

Muutama vuosi sitten näin konsertissa ikäiseni vaikeasti sairaan miehen. Joku ystävällinen sielu oli tuonut hänet suosikkiartistinsa konserttiin, vaikka hän makasi paareilla ja tippaletkuissa. Konsertin loputtua jonotimme yhdessä ulos areenalta ja kysyin kaverilta ohimennen, mitä hän piti konsertista. Hän alkoi itkeä aivan hallitsemattomasti. Kysyin, että sanoinko jotain väärää.

“Et”, vastasi mies, “sinä puhuit minulle.”

 

Ihminen on jauheliha

1 Comment

En syö sianlihaa. Siksi syön erittäin harvoin ravintoloissa jauheliharuokia, sillä pelkään naudanlihan joukkoon lisätyn sikaa.

En syö valmisruokia. Pelkään, että niihin on ujutettu täyteaineeksi jotakin, jota en ruokaan itse laittaisi. Olen sen verran laiska, että en jaksa lukea kaupassa läpi tuotteiden ainesosaluetteloita.

Poikkesin tänään huonommassa lähikaupassani. Ostoslistallani oli 13 tuotetta. Koska olen kohtuutarkka raaka-aineista, en osta kaupan huonolaatuisia private label –tuotteita. Onnistuinkin yllätyksekseni löytämään jokaisesta tuoteryhmästä haluamani merkkituotteen. Mutta polvet olivat kovilla: Private label –tuotteet oli hyllytetty katsekorkeudelle, etsimäni alkuperäiset merkkituotteet lattianrajaan.

Valikoiva, itseään kunnioittava kuluttaja joutuu nykyisin todella nöyrtymään valintojensa edessä. Kun ketjun omat tuotemerkit työnnetään määrätietoisesti parhaille myyntipaikoille, ketjujohtajat voivat taputtaa itseään olalle ja hymistellä, miten upeasti omat tuotteet voittavat markkinaosuutta.

Jospa ketjujohtajat kuuntelisivat oman äänensä sijasta välillä asiakkaidensa ääntä. Voittaja on se, joka ymmärtää, että ruokakaupassakin vallitsee ostajan markkinat.

 

Arki on juhlaa

No Comments

Tulin eilen sulkapallosta ja päätin tankata auton läheisen ostoskeskuksen pihamaalla sijaitsevalla kylmäasemalla. Jouduin jonottamaan kymmenisen minuuttia. Kauppakeskuksen täpötäyden parkkihallin ovella seisoi pääsiäislauantaina järjestysmies liikenteenohjaajana ja myös huoltoaseman liikenne seisoi. Torvet soivat. Tunnelma oli kuin karnevaaleissa.

Positiiviset ihmiset ovat aina löytäneet ilon aiheita harmaimmastakin arjesta. Jokainen meistä tuntee sanonnan: ”Arkikin voi olla juhlaa.” Voi olla. Elintason noustessa sanonta pitänee tuunata muotoon: ”Juhlakin voi olla arkea.” Eikö ihmisillä ole pääsiäispyhinä muuta tekemistä, kuin rynnätä shoppailemaan?

Pääsiäinen on nykyihmiselle legendojakin suurempi kärsimysnäytelmä. Kiirastorstaina hamstratut karitsanfileet uhkaavat loppua jo pitkäperjantain iltana. Onneksi lankalauantai on kauppapäivä (paitsi Alko on kiinni).  Sunnuntai pitää taas kärvistellä. Onneksi maanantaina kaupat ovat taas auki edes neljä tuntia. Tiistaina kärsimysnäytelmä on ohi. On ylösnousemuksen vuoro: koittaa arki ja normaalit kauppojen aukioloajat.

Pian arki on taas juhlaa.

 

Aivan kuin Romanian kerjäläisissä ei olisi ollut tarpeeksi. Nyt Helsingin valtaavat seminolit.

No Comments

Talousmediat uutisoivat eilen, että Hard Rock Cafe –ketju avaa ensimmäisen ravintolansa Suomessa heti 41 vuotta perustamisensa jälkeen. Verkkokeskusteluissa kaiken nähneet ja maailmaa kiertäneet kermaperseet ehättivät ampua hankkeen alas ennen kuin edes rekrytoinnit olivat ehtineet alkaa. Etu-Töölön Tietotoimiston (ETT) mukaan Hard Rock Cafe Helsinki on kuolleena syntynyt idea. Passé ennen avajaisiaan.

Täytyy tunnustaa, että olen itsekin matkoillani joskus ketjun mustutettua kanapastaa pahimpaan nälkääni lapioinut. Hyvin on sisällä pysynyt. Ja ainakin lasten kaapista taitaa löytyä muutama pieneksi käynyt HRC-T-paitakin.

Hard Rock Cafe ei ole missään maailmalla mison ryystäjien tai molekyylikeittiö- hifistelijöiden kantapaikka. Se on Amerikan ABC-asema: kansanomaista, tehokasta ja viihdyttävää. Jotenkin on mukava tietää, että ketjun omistaa pieni floridalainen intiaaniheimo: seminolit. He ja heidän lobbaajansa ovat keksineet siistimmän tavan kerätä rahaa kuin romanialaiset. Kummalle sinun on helpompi antaa lanttisi?