Maailmankuvan selityksiä

No Comments

Olen aina kokenut olevani ytimen ulkopuolella. Olen nähnyt maailman kirkkaana, mutta se on ollut lasin takana. Äänet ovat kuuluneet minulle vaimeina.

Kouluvuosina olin syrjään vetäytynyt pohdiskelija. En ollut kuitenkaan yksinäinen. Viihdyin omassa seurassani loistavasti. Muille ihmisille näyttäydyin hyvätapaisena ja alati hymyilevänä naapurinpoikana.

Opiskeluvuodet eivät juurikaan muuttaneet luonnettani. Vihasin massaluentoja ja yhteisiä seminaaritöitä. En viihtynyt omien opiskelukavereitteni parissa. Opiskelun määrämuotoisuus oli pettymys. Tietämättä mitä odottaa, olin odottanut akateemista vapautta.

Vasta kun opiskelujen jälkeen ajauduin vahingossa mainosalan yrittäjäksi, tiesin löytäneeni kutsumukseni. Ympärilläni oli joukko karismaattisia, pirskahtelevia ja suvaitsevaisia ihmisiä. Tekemisen sisältö ajoi muotoseikkojen yli.

Huomasin arvostavani työkavereissani enemmän tunteen paloa kuin teknistä taituruutta. Ymmärsin, että aitous on paras myyntivaltti. Löysin viitekehyksen, jossa kanssani puhuttiin yhteistä kieltä. Silti koin yhä olevani erilainen kuin muut.

Viime aikoina olen ymmärtänyt, että olin romantisoinut erilaisuuteni omassa päässäni. Hitto soikoon, miten tavallinen olenkaan! Kun Lauri Tähkä liikuttuu Voice of Finlandissa omista sanoistaan, nyökkäilen niskanikamani kipeiksi. Tekninen taituruus ei laulajalle riitä, kuulijalle pitää välittyä ainutkertainen tunne. Kun äsken luin Herra Ylpön haastattelun, luin häntä kuin avointa kirjaa.

Niin usein luulee olevansa yksin ainutkertaisten ajatusten kanssa. Yksin omassa maailmassaan. Mutta kun tarkemmin katsoo, vieressäsi saattaa seisoa toinen samanlainen yksinäinen.

Oletko se sinä?

 

Kiusaus

No Comments

Tänään uutisoitiin Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksestä: Lähes joka kolmas palkansaaja on havainnut työpaikallaan työtoverien kiusaamista.

Kyyninen minäni väittäisi tämän johtuvan siitä, että työpaikoilla asiat ovat niin hyvin, että jää aikaa pohtia kiusaamistakin. Valitettavasti tiedän kokemuksesta, että  kiusaaminen on totta: Olen ollut työpaikkakiusattu. Enkä yllättyisi jos joku pitää minua myös kiusaajana.

Olin 90-luvulla palkkatöissä kansainvälisessä mainostoimistoketjussa. Olin hyvin ahkera työssäni. Päivät venyivät 13-14 tuntisiksi. Siitä huolimatta esimieheni kävi ennen kuunvaihteen laskutuspäivää toistuvasti sanomassa, että jos en onnistu tässä kuussa laskuttamaan taas edellistä kuuta enemmän, hänen on ihan pakko irtisanoa joku työkavereistani. Uhkausta tehostaakseen hän yleensä mainitsi irtisanottavan nimellä. Lähimmäisriippuvaisena ihmisenä tein entistä enemmän töitä, kunnes voimat loppuivat.

Perustin oman yrityksen. Se todettiin muutaman vuoden toiminnan jälkeen Suomen akatemian tutkimuksessa työilmapiiriltään parhaaksi koskaan tutkituista yrityksistä. Ei ollut kuitenkaan kerta eikä kaksi, kun sain jonkun työkavereistani itkemään. Olin esimiehenä kohtuuttoman vaativa. Olin tottunut tekemään töitä kellon ympäri. Odotin sitä läheisiltä työkavereiltanikin. En kokenut silloin käytöksessäni mitään väärää. Nyt jälkikäteen ymmärrän hyvin, että moni saattoi pitää intohimoisuuttani ja suorasukaisuuttani kiusaamisena. Ja jollei kiusaamisena, ainakin kiusallisena.

Aidosti luulin, että hyvinä päivinä suoltamani kehut ja yllätykset neutraloisivat huonojen päivien äksyilyn.

Kiusaamista on monenlaista. Itse koin 90-luvulla kokemaani painostustakin pahempana muutama vuosi sitten kohtaamani työpanokseni määrätietoisen väheksymisen. En ymmärrä, mikä voi olla kiusaajan motiivina, kun hän väheksyy työkaverinsa arvoa. Sen sijaan, että hän puhaltaisi yhteen hiileen kollegansa kanssa, hän kuseisee viimeisenkin hehkun sammuksiin.

Olen tehnyt kiivauksissani niin itsekin. Mutta toivottavasti olen muistanut pyytää anteeksi. Jollen ole, pyydän nyt. Anteeksi.

 

Newer Entries